Happy hauskaa Halloweenia

Halloweenia ei ole suomalaisessa almanakassa, mutta totutusti sitä vietetään lokakuun viimeisenä päivänä eli 31.10. Vuonna 2021 halloween osuu siis sunnuntaille.

…All Hallows’ Eve

Halloween, ”All Hallows’ Eve” eli kaikkien pyhien aatto, on anglosaksisissa maissa pyhäinpäivän aaton 31. lokakuuta juhlapäivä, joka oli alkuaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä, samhain, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan.

…kekri

Suomalainen ”vastine” Halloweenille on pyhäinpäivä. Ennen nykyistä kristillistä pyhäinpäivää, jota Suomessa vietetään tänä vuonna la 6. marraskuuta, juhlittiin syksyisin reilut 2000 vuotta sitten kekrinä juhlistaen sadonkorjuun päättymistä ja herkutellen vastakorjatun sadon antimilla.

Happy Halloween – hyvää pyhäinpäivää!

 

Kuukauden menu: ilmastoannos

Perho Liiketalousopiston Ravintola Perho Töölössä sekä opiskelija- ja henkilöstöravintola Perhon Helmi Malmilla ovat mukana Ilmastoannos-kampanjassa, jonka aikana ma 25.10–su 28.11.2021 pääkaupunkiseudun ravintoloissa on tarjolla – kuinka ollakaan – Ilmastoannoksia.

Kuukauden menu: ilmastoannos

Lähde 25.10.–28.11. ilmastotalkoisiin menusta valitsemalla!

Kuukauden menu: ilmastoannosIlmastoannos-kampanjassa ravintoloidemme ruokalistoilla on tägätty Ilmastoannos -merkillä ne annokset, joiden hiilijalanjälki on enintään 1,0 kg CO2e eli noin 30% alle suomalaisen keskiarvon.


Kampanja on osa Mission Zero Foodprint -hanketta, jonka tavoitteena on auttaa ravintoloita ja muita ruokapalveluyrityksiä kohti hiilineutraalimpaa toimintaa.

Totettajana on Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsinki yhteistyössä Helsingin kaupunki, HSY, Unilever Food Solutions, Jamix, Clonet, Lounastaja, TableOnline ja Positive Impact.


CO2e / CO2-ekv. eli hiilidioksidiekvivalentti kuvaa ihmisen tuottamien kasvihuonekaasujen ilmastovaikutusta. Ilmastovaikutuksella tarkoitetaan tässä kasvihuonekaasujen yhteenlaskettua ilmastoa lämmittävää vaikutusta.

AEHT-kilpailut Tallinnassa – stream

AEHT:n (The European Association of Hotel and Tourism Schools) 34. vuosittainen hotelli- ja matkailualan oppilaitosten konferenssi ja kilpailut ovat 2.-6.11. Tallinnassa. Kilpailijoita on eurooppalaisista ammatillisista oppilaitoksista 388 ja kilpailulajeja kymmenen.

Perho Liiketalousopistosta kisaamassa ravintola-alan opiskelijat:

Joanna Lehto RYP20 – laji: Cocktail
Janna Leino TP20 – laji: Restaurant Service
Rohat Hirvonen KP19C –laji: Culinary Competition

AEHT-kilpailut ke 3.11.2021

Kilpailuja voi seurata striimattuna YouTubesta. Avaa striimi kuvan vasemman yläreunan linkistä.

AEHT CULINARY COMPETITION I  09.00-12.00 @ Teko

AEHT CULINARY COMPETITION II 14.00-17.00 @ Teko

AEHT-kilpailut to 4.11.

AEHT COMPETITIONS DAY 2 @ Teko 04.11 9.00-12.00

AEHT COMPETITIONS DAY 2 @ Teko 04.11 14.00-17.00

AEHT CULINARY COMPETITION I  09.00-12.00 @ Teko

AEHT GALA EVENING @ SEAPLANE HARBOUR 05.11 19.15-23.30

LISÄTIEDOT: AEHT–kilpailut Tallinnassa – stream

Marja Hemmi, koulutusalajohtaja, ravintola-ala
Perho Liiketalousopisto
040 480 5577
marja.hemmi (at) perho.fi


Tapahtuman järjestäjät Kuressaare Training Centre ja Tallin School of Service

Kokkien SM-mestaruus Perho Liiketalousopistoon

Lari Haili ja Rohat Hirvonen Perho Liiketalousopistosta voittivat kultaa kokkien SM-parikilpailuissa 5.–6.10.2021 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradiassa. Janna Leino ja Onerva Vilkman sijoittuivat tarjoilijoiden parikilpailuissa hienosti pronssille.

Tarjoilijaopiskelijoiden SM-kullan nappasivat Nita Prättälä ja Niina Haka Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradiasta.

Kokkikilpailun päätehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa Mystery Boxin eli yllätyslaatikon tarpeista kolmen ruokalajin menu kuudelle. Lisäksi kokkien osaamista testattiin ammattitekniikkatehtävillä, raaka-aineiden tunnistamistehtävällä ja 40 kysymyksen teoriakokeella. Lajin päätuomarina toimi mänttäläisen ravintola Göstan keittiömestari ja ravintoloitsija Henry Tikkanen.

Kokkien ja tarjoilijoiden kilpailuilla kannustetaan opiskelijaa kehittämään ammatillista osaamistaan sekä edistetään kansallista ja kansainvälistä ruoka- ja tapakulttuuria.

Parikilpailuun osallistujien yläikäraja on 22 vuotta. Voittajat lähtevät vuoden 2022 Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin.

Tarjoilijoiden SM-parikilpailuin tuloksia odotellessa

Tarjoilijaopiskelijat odottelevat sohvalla SM-parikilpailuin tuloksia. Pronssi tuli.

Lämpimät onnittelumme nuorille taitajille!

KOKKIEN SM-PARIKILPAILUT – LISÄTIETOJA

Antti Porna, kilpailuvalmennus, kokit
040 147 8527
antti.porna (at) perho.fi

Sadonkorjuumarkkinat kiittävät!

Sadonkorjuumarkkinat la 18.9.2021

Sydämellinen kiitos onnistuneesta markkinapäivästä!

Nyt jo viidentenä peräkkäisenä vuotena järjestetyt Green City Farmin Sadonkorjuumarkkinat la 18.9.2021 toivat tuttuun tapaan väkeä paikalle viettämään aikaa raittiissa ulkoilmassa ja korjaamaan kotiin ekologista lähiruokaa koko perheen voimin.

 

Perho Liiketalousopiston kaupunkipelto Green City Farmin ja kumppaneiden vastuullisesti tuotetut kasviset sekä muun muassa erilaiset valmisruoka- ym. tuotteet lähtivät taas tyytyväisen markkinväen koreissa ja kainaloissa koteihin Malmin kampuksellamme järjestetyiltä Sadonkorjuumarkkinoilta.

Löydätkö itsesi Sadonkorjuumarkkinoilta?

  • Makumarja, Kouvola

    Mamman marjat ovat käsityönä muuttuneet mehuiksi, glögeiksi ja hilloiksi

  • Paavolan kotijuustola, Elimäki

    Käsittelemättömästä suomalaisesta maidosta maukkaita säilöntä- ja lisäaineettomia jukurtteja sekä leipä-, tuore- ja munajuustoa

  • Kolin luomutila, Salo

    ”Joka vuosi olemme Perho Liiketalousopiston Green City Farmin Sdonkorjuumarkkinoilla olleet ja tulemme taas ensi vuonnakin raitajuuret, purjosipulit, kirsikkatomaatit ja chilit laarissa!”

  • Chihhuli.fi, Helsinki

    Vegaanisista chilitahnoista ja -öljyistä saa ruokaan hennosti maistuvaa sekä mittalusikasta riippuen kylmää tai polttavaa kapsaisiinin myllerrystä koko kehoon

  • Bovikin luomutila, Tammisaari

    Luomutila oli tuonut markkinoille hienoja lammasvillaisia käsitöitä ja lammaslihajalosteita

  • Luomukylä Aura

    Hi! Hiivaton leipä on hyvää ja syntyy luomujauhoista eloisa hapanjuuri nosteenaan!

  • Ali-Marttilan luomutila, Salo

    Luomusti pyöreäposkiset omenat ja päärynät nätisti puulaatikoissa ja kesän viimeiset leikkokukat upeissa kimpuissa. Saammeko ensi vuonna myös vihanneskimppuja, kiitos!

  • Arvo Kokkonen Oy, Vantaa

    Perhon Ruokarekan ruokaisan caesarsalaatin kruunasi street food -ruokien ystävien suosikki, ekosertifioitu savulohi

  • Stadin Tarhaajat

    Hunaja sopii luonnolliseksi ja terveysvaikutteiseksi makeuttajaksi sinne, minne makeutta kaipaat

  • Thai Food Truck 99, Vantaa

    Aroi! Green City Farmin pellon raaka-aineista thaimaalaisittain valmistettuja kasvisruokia.

Paikan päällä päästiin maistelemaan sadon antimia muun muassa ruokarekoista ja kahviloista. Myös peltokierroksilla naposteltiin tuoreita kasviksia & kukintoja samalla kun puitiin kestävää viljelytoimintaa ja miten jättää jälkeensä positiivinen jalanjälki.

  • Perhon Ruokarekka

    Ykkösvalintoja: kasvis- ja lihaburgerit, caesarsalaatti, yrttigrilleri, hodari ja samettikukkalemonade!

  • Perhon Panimo

    Punajuuriolut oli jännää niin väriltään kuin maultaankin

  • Perhon Juustola

    Kyllä Perhon Juustolan juu-juu-juustoissa löytyy 8 kk kypsytettyä sinihomejuustoa, alppijuustoa & pippurista tuorejuustoa

  • Perhon Helmi

    Opiskelija- ja henkilöstöravintola Perhon Helmen kahvilan tuoreet munkkirinkilät, kahvi ja virvokkeet olivat ohittamaton kattaus

Lapsille ja lapsenmielisille markkinat tarjosivat lisäksi Riesa-Pellen touhuja, pomppulinnan ja ponilla kyytiä. Puistolan VPK:n sammutusyksikkö namiskoineen ja letkuineen tarjosi ison punaisen elämyksen, jota varsinkin nuorempi väki muistelee vielä pitkään.

  • Riesa-Pelle

    Pelle torilla pyöräili, toilaili ja viihdytti taikatempuillaan mukuloita & Perho Liiketalousopiston rehtoria

  • Puistolan vapaapalokunta

    Puistolan VPK:n sammutusyksikkö namiskoineen ja letkuineen oli yhden jos toisenkin mielestä ihmettelemisen arvoinen setti

  • Pomppulinnassa pompittiin

  • Ponilla mentiin kopoti-kopoti-kop mäkeä ylös ja alas

Markkinoilla olivat esillä myös Perho Liiketalousopiston ja sen lisäkoulutusyksikkö Perho PROn tarjonta.

  • #PerhoLTO

    #perholainen ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alat sekä huippu-urheilu

  • #Perho PRO

    Perho PRO Viinikoulu ja Cocktailkoulu

Perholaiset matkailualan perustutkinnon tapahtumatuotannon tutkinnon osaa opiskelevat jakamassa satomaistiaisia peltokierroksilla

 

Tapahtuman kasvavasta suosiosta kertoo, että tänä vuonna muun muassa myynti tuplaantui viime vuoteen verrattuna.

Nähdään taas la 17.9.2022 markkinoilla!

Sadonkorjuumarkkinat 2021

Satokauden kasviksia sekä marja-, kasvis- ja lihatuotteita pientiloilta

  • STREET FOODIA katuruokaa ja virvokkeita pieneen ja isoon nälkään Perhon Ruokarekasta >>
  • AASIALAISIA MAKUJA pellon raaka-aineista ruokaa thaimaalaisittain Thai 99 Food Truck & agriculinarychef >>
  • GRILLIRUOKAA asiakkaiden toiveesta grilli ja grilliruoka tirisevät koko päivän
  • JUUSTOJA Perhon Juustolan pitkään kypsytettyjä juustoja
  • VIRVOKKEITA kaffetta ja virvokkeita Ravintola Perhon kahvilasta.
  • OLUTTA Perhon Panimon Ykkönen -olut janoon
  • LÄHIRUOKATIETOUTTA tutustumista peltokierroksilla Green City Farmin ekologiseen peltoviljelyyn ja hunajatuotantoon sekä sekä kasviksiin, juureksiin, yrtteihin, kukkiin ja kasvinäytemaahan
  • HEPOSTELUA ja HUVITUKSIA poniratsastusta ja Riesa-Pellen toilailuja ja taikatemppuja lapsille
  • TYYLITIETOUTTA Perho PROn Viinikoulu ja Cocktailkoulu esittäytyivät

Tapahtuman juonto ja musisointi: trubaduuri Ari Joki >>


Sadonkorjuumarkkinat la 18.9.2021

kutsu: ViSu-hankkeen syksyn webinaarit

Kaksivuotinen ViSu – Virtuaaliset ja simuloidut oppimisympäristöt ammatillisessa koulutuksessa -hanke tulee päätökseensä 31.12.2021 (loppuseminaari 24.11.!). Nyt syksyn aikana järjestetään vielä neljä miniwebinaaria, jotka ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

kutsu: ViSu-hankkeen syksyn webinaarit

Syksyn 2021 syksyn Visu-miniwebinaarit ja koulutukset:

Pelillisyys ja työsalien VR360 -tour

ti 28.9. klo 14–15.30

Ohjelmasta vastaavat Salon seudun koulutuskuntayhtymä, Koulutuskuntayhtymä OSAO ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia.

Lisätietoja Pelillisyys ja työsalien VR 360 -tour -tapahtumasta >>


Livestreamin hyödyntäminen autoalan opetuksessa sekä virtuaalinen oppimisympäristö (WondaVR) prosessiteollisuuden panimon tutkinnonosan opetuksessa

ke 6.10. klo 14–15

Ohjelmasta vastaavat Turun Aikuiskoulutuskeskus ja Tampereen seudun ammattiopisto Tredu.


Mikä on AltspaceVR ja miten voit hyödyntää tätä VR-maailmaa omassa työssäsi

to 7.10. klo 13–14.30

AltspaceVR -maailman oppaina toimivat verkkopedagogiikan kehittäjä Kari Honkonen ja ViSu-talon arkkitehti Kai Sinkkonen Keski-Uudenmaan
koulutuskuntayhtymä Keudasta sekä AltspaceVR -seikkailija Auli Nikkanen Varalan Urheiluopistosta.

Lisätietoa Mikä on AltspaceVR ja miten voit hyödyntää tätä VR-maailmaa omassa työssäsi -tapahtumasta >>


Loppuseminaari

ke 24.11.2021

Visu-hankkeen loppuseminaarissa esittelemme hankkeen lopputuotokset ja tulokset.

Tervetuloa webinaareihin!

ViSu-hankkeen syksyn webinaarit ja koulutukset – lisätietoja

Katja Winogradow, lehtori, uravalmentaja
040 809 3636
katja.winogradow (at) perho.fi

Jarmo Åke, koulutusteknologian kehittämispäällikkö, lehtori
040 147 8552
jarmo.ake (at) perho.fi


kutsu: ViSu-hankkeen syksyn webinaarit

ViSu-hankkeessa ammatilliset oppilaitokset ovat kehittäneet uudenlaisia ajasta ja paikasta riippumattomia tapoja oppia uusia teknologioita, kuten virtuaalista (VR) ja lisättyä (AR) todellisuutta sekä simulaatioita, hyödyntäen.

kutsu: ViSu-hankkeen syksyn webinaarit

 

Kestävyyttä kentälle & keittiöön -reseptikirja

Suomen Olympiakomitea on julkaissut nuorille urheilijoille suunnatun reseptikirjan Kestävyyttä kentälle & keittiöön. Projektin toteutti Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhea yhdessä ruoka-alan asiantuntijoiden, Marttojen ja Perho Liiketalousopiston, kanssa.

Kestävyyttä kentälle & keittiöön -reseptikirja

Tältä näytää esimerkiksi kohtuukuormitteisen harjoituspäivän lautasmalli  – kuva Kestävyyttä kentälle & keittiöön -reseptikirjasta, alkuperäinen lähde: terveurheilija.fi

Kasviksia ei välttämättä löydy urheilijan(-kaan) lautaselta joka aterialla, vaan usein on vain jokin hiilihydraatin lähde ja jokin proteiinin lähde.

”Toivomme, että reseptikirjan avulla onnistuisimme myös innostamaan kasvisten käyttöön ja sitä kautta nuoret saisivat monipuolistettua omaa ruokavaliotaan”, sanoo Urhean ravitsemusterapeutti Vili Jaakola vinkaten reseptikirjan ideaan.

Eli mitä urheilijat syövät/mitä heidän kannattaa syödä, jota ruokavalio olisi kiinteä osa hyvää treeniä?

Lue lisää, tutustu resepteihin – ja ota käyttöön:


Kestävyyttä kentälle & keittiöön – lisätiedot

Tuuli Merikoski, koulutuspäällikkö, Urhea-linjat
0400 711 728
tuuli.merikoski (at) perho.fi

Olli Takanen, kouluttaja, ravintola-ala/Perho PRO
040 156 3535
olli.takanen (at) perho.fi

#mitäurheilijatsyövät


Kestävyyttä kentälle & keittiöön -reseptikirja

Perho Liiketalousopisto on Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian aktiivinen jäsen Tästä juontaa liiketoiminnan perustutkintoon johtavien palvelumuotoiltujen Urheiluakatemia-polkujemme Urhea-linja -nimi. Oppilaitoksellamme on opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä urheilijoiden ammatillisen koulutuksen erityistehtävä ja valtakunnallisen urheiluoppilaitoksen status.

tiedote: Oppivelvollisuus laajentui

Uudistunut oppivelvollisuus ja maksuton toisen asteen koulutus koskee kaikkia 1.1.2021 jälkeen peruskoulunsa päättäneitä. Oppivelvollisuus jatkuu 18 ikävuoteen saakka tai siihen asti, kunnes on suorittanut toisen asteen koulutuksen, joka on maksutonta parikymppiseksi.

tiedote: Oppivelvollisuus laajentui

Oppivelvollisuus jatkuu nyt 18 ikävuoteen saakka

Oppivelvollisuuden laajentamisella halutaan varmistaa jokaiselle nuorelle vähintään toisen asteen koulutus, kaventaa oppimiseroja ja kasvattaa koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä lasten ja nuorten hyvinvointia.

Opintojen aikainen koulun ja kodin välinen yhteistyö on jatkossa entistäkin tärkeämpää

Huoltajan valvontavastuu ulottuu siihen asti, kunnes nuori täyttää 18 vuotta tai on suorittanut toisen asteen tutkinnon eli

koulunkäynnin ja opintojen etenemisen seuraaminen jatkuu Wilmassa myös ammatillisissa perusopinnoissa.

Onkin erittäin tärkeää, että aktivoitte mahdollisimman pian oman huoltajatunnuksenne käyttöönne.

Myös koulun vastuu oppivelvollisen ohjauksen, seurannan ja valvonnan osalta vahvistuu entisestään. Muun muassa opiskelijan uraohjaaja ja opettajat tekevät aktiivisesti yhteistyötä huoltajan kanssa.


Opintokulut

Toisen asteen koulutus on maksutonta opiskelijoille, jotka ovat päättäneet peruskoulun 1.1.2021 jälkeen ja jatkavat opiskelua esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa tai lukiossa.

Oikeus maksuttomaan koulutukseen päättyy

  • sen kalenterivuoden loppuun, jolloin täyttää 20 vuotta
  • perustutkintoon tai kaksoistutkintoon (ylioppilastutkinto ja ammatillinen perustutkinto) valmistumiseen.

Perho Liiketalousopiston opiskelijalle maksuttomia ovat

  • opetus
  • päivittäinen ruokailu
  • oppimateriaalit, joita tarvitaan opintojen aikana (opintojen alkaessa tiedotetaan kaikista oppimateriaaleihin liittyvistä asioista)
  • opetuksessa tarvittavat työvälineet ja -asut
  • kaksoistutkinnossa lukion oppimäärän päätteeksi suoritettavan ylioppilastutkinnon suorittamiseksi edellytettävät viisi koetta sekä niiden osalta hylättyjen kokeiden uusiminen
  • vähintään seitsemän kilometrin pituiset koulumatkat

Nämä opiskelijan pitää hankkia itse:

  • Erityistä harrastuneisuutta painottavissa koulutuksissa tarvittavat henkilökohtaiset välineet, kuten urheiluvälineet (Urhea-linjan urheiluvalmentautuminen)
  • Vapaaehtoisesta toiminnasta (esimerkiksi matkat tai vierailut) voidaan periä kohtuullisia maksuja.

Oppivelvollisuus ja sen myötä lakisääteinen maksuttomuus ei koske perusopetuksen ennen 1.1.2021 päättäneitä nuoria.

Oppivelvollisuus laajentui – lisätiedot

Marja Hemmi, koulutusalajohtaja, ravintola-ala
040 480 5577
marja.hemmi (at) perho.fi

Satu Sandman, koulutusalajohtaja, matkailuala
040 775 3266
satu.sandman (at) perho.fi

Katriina Klén, koulutusalajohtaja, liiketoiminta
050 366 6711
katriina.klen (at) perho.fi


Tule siksi, mikä haluat olla. Ykkösvalinta.

 

Sadonkorjuumarkkinat la 18.9.

Ekologisesti ja vastuullisesti tuotettua kotiruokaa

Sadonkorjuumarkkinat la 18.9.2021

Green City Farmin sadonkorjuumarkkinat

Aika: la 18.9.2021 klo 9–15
Paikka: Perho Liiketalousopisto/Malmin kampus
Vanha Helsingintie 13, 00700 Helsinki

Tervetuloa markkinoille!

Sadonkorjuumarkkinnoilta löydät kotiinviemisiksi muun muassa satokauden tuotteita pientiloilta ja Green City Farmin omalta pellolta

Koko perheen toripäivä

Tervetuloa ekologisesti vastuullisille ostoksille & nauttimaan tunnelmasta, joiden siivin lauantai vierähtää sutjaan kuin mustikka tuvan nurkkaan!

SATOKAUDEN TUOTTEITA: satokauden kasviksia sekä marja-, kasvis- ja lihatuotteita pientiloilta

KAUPUNKIPELLON TUOTTEITA: Green City Farmin oman pellon kasviksia, yrttejä ym.

LÄHIRUOKATIETOUTTA: tutustumista peltokierroksilla Green City Farmin ekologiseen peltoviljelyyn ja hunajatuotantoon sekä sekä kasviksiin, juureksiin, yrtteihin, kukkiin ja kasvinäytemaahan

HEPOSTELUA ja HUVITUKSIA: poniratsastusta ja Riesa-Pellen toilailuja ja taikatemppuja lapsille!

STREET FOODIA: katuruokaa ja virvokkeita Perhon Ruokarekasta pieneen ja isoon nälkään

GRILLIRUOKAA: asiakkaiden toiveesta grilli ja grilliruoka tirisevät koko päivän

AASIALAISIA MAKUJA: pellon raaka-aineista ruokaa thaimaalaisittain >> Thai 99 Food Truck & agriculinarychef

JUUSTOJA: Perhon Juustolan pitkään kypsytettyjä juustoja

OLUTTA: Perhon Panimon Ykkönen -olut janoon, jonka ei halua loppuvan 😉

TYYLITIETOUTTA: Perho PROn Viinikoulu ja Cocktailkoulu esittäytyvät

VIRVOKKEITA: kaffetta ja virvokkeita Ravintola Perhon kahvilasta.


Torilla juonnosta ja musisoinnista vastaa tänäkin vuonna trubaduuri Ari Joki.

Sadonkorjuumarkkinat la 18.9.2021

Sadonkorjuumarkkinat la 18.9.2021

Jihaa! Hevosajelua ja poniratsastusta lapsille ja lapsenmielisille!

Sadonkorjuumarkkinat la 18.9.2021

Kun hiukoo, apu löytyy läheltä: Perhon Ruokarekka ja street food

Sadonkorjuumarkkinat la 18.9.2021

Tässä jo esillepano on puoli sipulia

Sydämellisesti tervetuloa Green City Farmin sadonkorjuumarkkinoille

ekologisesti vastuullisille ostoksille & nauttimaan tunnelmasta la 18.9. klo 9–15!

Järjestämme sadonkorjuumarkkinat turvallisuutta noudattaen. Muista osaltasi noudattaa terveysturvavälejä, käyttää maskia ja huolehtia käsihygieniasta. Alueella on käsidesiautomaatteja.

Käytämme biohajoavia kertakäyttöastioita ja -ruokailuvälineitä.


Syksyn 2020 sadonkorjuumarkkinoiden satoa:

Yhteistyössä

Green City Farmin myyntipöydän edessä asiakkaita tutkimassa myytäviä kasviksia.

Tervetuloa opintojen pariin!

Opiskelu alkaa, kun kesä loppuu. Se ei kuitenkaan tarkoita talven tuloa. Elokuusta on jouluun matkaa neljä opintoperiodia 😙

#perholainen #ravintolaala #matkailuala #liiketoiminta #urhealinjat #tulesiksimikähaluatolla

Uusien perholaisten opintovuosi 2021–2022 alkaa ma 9.8.

  • Peruskoulupohjainen ravintola- ja catering-alan perustutkinto, Töölön kampus klo 9
  • Restaurant Cook (yhteishaun yo-pohjainen ja jatkuva haku), Töölön kampus klo 10
  • Matkailualan kaksoistutkinto, yhteishaussa Malmin pääkampuksekseen valinneet Malmilla klo 9
  • Matkailualan kaksoistutkinto, yhteishaussa Töölön pääkampuksekseen valinneet Töölössä klo 9
  • Peruskoulupohjainen Urhea-linja, Malmin kampus klo 9
  • Urhea-linjan Sporttikaksari-kaksoistutkinto, Malmin kampus klo 10
  • Yo-pohjainen Urhea-linja, yksilöllinen aloitus (sovittu opiskelijakohtaisesti).

Jatkavien opiskelijoiden opintovuosi 2021–2022 alkaa lukkarin mukaan.


Opintoja varten tarvitset läppärin tai pöytätietokoneen. Käytämme Windows-käyttöjärjestelmää.

Syksyn 2021 periodit

  1. periodi 9.8.–29.8.
  2. periodi 30.8.–3.10.
  3. periodi 4.10.–14.11. (sisältää syysloman vko 42)
  4. periodi 15.11.–20.12.
  • Joululoma 21.12.2021–9.1.2022

Kauden valmistumispäivä 20.12.2021.


Kevään 2022 periodit

  1. periodi 10.1.–13.2.2022
  2. periodi 14.2.–27.3. (sisältää hiihtoloman vko 8)
  3. periodi 28.3.–1.5.
  4. periodi 2.5.–5.6.

Kevään valmistujaisjuhla 3.6.2022.


Tervetuloa opintojen pariin – lisätiedot