Artikkelit

Yhteishaku & jatkuva haku

Monien mahdollisuuksien ammatillinen koulutus!

Tule siksi, mikä haluat olla.

Ammatillisella tutkinnolla voi hakea jatkossakin korkeakouluun.

Monien mahdollisuuksien ammatillinen koulutus!

Yhteishaku 20.2.–13.3.2018 & jatkuva haku koko ajan – klikkaa tästä lisätietoihin >

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja ollaan parhaillaan uudistamassa. Yhteishaun kynnyksellä moni yhdeksäsluokkalainen nuori vanhempineen pohtii, onko ammatillisesta koulutuksesta uudistuksen myötä enää mahdollista jatkaa korkeakouluun.

– Kyllä on. Ammatillisen tutkinnon suorittaneet ovat myös jatkossa kelpoisia hakemaan opiskelupaikkaa sekä ammattikorkeakoulusta että yliopistosta, sanoo asiantuntija Satu Ågren Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKEsta.

Lue koko artikkeli: amke.fi >>

Ammatilliset opinnot – varteen otettava vaihtoehto myös lukiosta korkeakouluun menoa miettivälle

Lukiopohjaisista opinnoilla suoritat esim. liiketoiminnan perustutkinnon jopa vuodessa (vrt. välivuosi!) ja mahdollisuuden jatkaa sujuvasti Haaga-Helia ammattikorkeakouluun:

Perho Liiketalousopiston kautta tradenomiopintoihin

Perho Liiketalousopiston lukiopohjaisessa merkonomikoulutuksessa ryhmällä opiskelijoita on mahdollisuus päästä valmistuttuaan Haaga-Helia ammattikorkeakouluun suoritettuaan tradenomin väyläopinnot merkonomiopintojen ohessa ja läpäistyään näyttötilaisuudet.

Näyttötilaisuudet ja avoimen väylän haun hakuprosessin hyväksytysti suorittaneet pääsevät toisen vuoden opiskelijoiksi ilman erillishakua.

Väyläopintoihin valinta
Haaga-Heliaan tähtääviin väyläopintoihin opiskelijat valitaan merkonomiopintojen opiskelumenestyksen, ammattiosaamisen näyttöjen sekä ammatillisten tutkinnon osien arvosanan perusteella.

Väyläopinnoissa suoritetaan ammattikorkeakoulun puolelta 1–2 moduulia, jotka valitaan opiskelijan suorittamien merkonomiopintojen osaamisalan mukaan (toinen moduuleista voidaan tunnustaa merkonomitutkintoon). Avoimen väylän näytöissä näytät perustutkinto-opinnoissa hankkimasi osaamisen 2–3 moduulin osalta tradenomin perusopinnoista.

Perustutkinto-opinnoistasi tunnustetaan 60 op:n laajuiset opinnot tradenomin tutkintoon ja saat hyväksytyillä näytöillä sekä avoimen väylän hakumenettelyn kautta tutkinto-oikeuden suoraan toisen vuoden opintoihin.

Perho Liiketalousopisto maksaa opiskelijoiden Haaga-Helian avoimen ammattikorkeakoulun väyläopintojen kustannukset ennalta sovituilta osin.

Lisätiedot
Kirsi Kärki-Luoto, koulutuspäällikkö, liiketoiminta (lukio-/muu tutkinto- ja/tai työkokemustaustainen)
040 714 4264
kirsi.karki-luoto (at) perho.fi


Ammatillisen koulutuksen reformi tulee! Mikä muuttuu? >>