Artikkelit

”Voimme tehdä maailmasta paremman.”

Voimme tehdä maailmasta paremman, kunhan otamme ensin selvää, mikä se maailma on. Siksi perholainen opintomatka on usein matka kauemmas kuin vain Kehä III:n ulkoreunalle. Tuttuja reissukohteitamme ovat mm. Barcelona, Wuppertal, Berliini ja Lontoo sekä Strasbourg ja Otzenhausen, joissa kaikissa käydään työn täyteisillä riemulomilla hakemassa oppia ja perspektiiviä ravintola-, matkailu- ja liiketalouden aloihin siinä kuin suomalaisuuteenkin.

”Opintomatkat ovat oiva tapa päästä vuorovaikutukseen erimaalaisten nuorten kanssa sekä tutustua erilaisiin kulttuureihin sekä elämänmenoon”, sanoo Miro Hakala, matkailualaa opiskeleva perholainen ja 16 v.

"Voimme tehdä maailmasta paremman" (Miro)”Sain mahtavan tilaisuuden osallistua Saksassa, Otzenhausenin eurooppalaisessa akatemiassa (European Academy Otzenhausen gGmbH) >> kouluni Perho Liiketalousopiston järjestämälle kansainväliselle viikon kestäneelle opintomatkalle. Opintomatkan ja seminaariviikon aiheena oli kestävä kehitys sekä kuluttaminen.

Meidän suomalaisten lisäksi projektiin osallistui myös romanialaisia, italialaisia sekä saksalaisia, joiden kanssa viikon ajan etsimme ratkaisuja kinkkisiin kulutuskysymyksiin ja pyrimme löytämään ideoita ja ratkaisuja siihen, kuinka voisimme omilla pienillä arjen teoilla tehdä askel askeleelta ympärillämme olevasta luonnosta sekä koko maapallosta paremman ja ennen kaikkea ekologisemman paikan elää.

"Voimme tehdä maailmasta paremman" (Miro)

Maailma on pyöreä ja sellaisena sen haluamme pitää! Kuva: Miro Hakala

Viikon aikana kansainvälisissä ryhmissä tekemiemme kymmenien pohdintojen jälkeen tajusimme, että voimme pienin teoin tehdä ympärillämme olevasta maailmasta parempaa. Suuriin muutoksiin emme sekunneissa pysty, mutta pienin askelin ja pienin teoin voimme pyrkiä kohti parempaa ja ekologisempaa huomista.

Valitsemalla Reilun kaupan tuotteen, maksamalla hieman enemmän tuotteesta, joka on valmistettu esimerkiksi Bangladeshin sijaan kotimaassasi, ostamalla lähiruokaa tai käyttämällä kangaskassia voit mennä nukkumaan hyvällä omallatunnolla ja olla ylpeä itsestäsi: olet tehnyt jotain hyvää ympäristömme hyvinvoinnin eteen!

"Voimme tehdä maailmasta paremman" (Miro)

Kävimme tutustumassa myös Ranskan Strasbourgissa Euroopan neuvostoon (Council of Europe) >> sekä Europarlamenttiin (European Parliament) >>  Meille kerrottiin, miten kulutus ja kestävä kehitys otetaan huomioon EU:n tasolla. Saimme lisäksi paljon tietoa siitä, kuinka itse voimme vaikuttaa eurooppalaisina nuorina ympärillämme oleviin asioihin – mainiona esimerkkinä kansainvälistä liikkuvuutta edistävä Erasmus+ -ohjelma >>

Opintomatkat ovat mahtava tapa verkostoitua, saada uusia kansainvälisiä kontakteja, oppia mielenkiintoisista asioista kiinnostavalla tavalla, kehittää omaa kielitaitoaan ja saada lisää itsevarmuutta.

Kansainvälisyys on meidän kaikkien etu, joten mikäli juuri sinulla on mahdollisuus osallistua kansainväliseen projektiin ja sitä kautta kehittää itseäsi, anna kansainvälisten tuulien viedä sinut mukanasi!

Teksti: Miro Hakala

Juttu julkaistu ma 30.10.2017 European Youth Portal -sivustolla >>

Culinary Caravan on The Move Uusi opettajuus-seminaarissa

Perho Liiketalousopiston Erasmus+ -kansainvälinen oppimishanke Culinary Caravan on The Move esiteltiin >> oli temaattisessa ”Uusi opettajuus – tunne itsesi, tunne tiimisi, tunne organisaatiosi” –seminaarissa 10.10.2017 otsikolla

POP-UP OPETTAJUUS

Itse hankkeen yhtenä liikkeelle panevista voimista on saada nuoret innostumaan yrittäjyydestä monikulttuurisessa ympäristössä, joka kehittää hauskalla ja innostavalla tavalla myös yrittäjäosaamiseen kiinteästi kuuluvia yhteistyö- ja verkostoitumistaitoja.

Tästä ajatuksesta syntyi innostava, kansainvälinen ja käytännönläheinen ”semidigitaalinen” tapa oppia yrittäjyyttä ravintola-matkailu- ja liiketalouden alojen ammatillisessa koulutuksessa:

Culinary Caravan on The Move – EU Erasmus+ Project exploiting e-learning

Culinary Caravan On the Move ja Uusi opettajuus

Culinary Caravan On the Move ja Uusi opettajuus

This is how it works

During the project, students create in 2–3 months a street food POP-UP restaurant business plan – e.g means of competition, pay attention to local legal issues, learn cultural communication with an e-learning model – and run the business for two days in each participant country, those are Finland, Spain, Latvia, and Italy.

Culinary Caravan On the Move ja Uusi opettajuus

That’s what it gives at a minimum

After vocational skills demonstration students may pass Working as a entrepreneur module and accomplish 15 ECTS (European Credit Transfer and Accumulation System; osaamispiste).

Culinary Caravan On the Move ja Uusi opettajuus

The Spanish television filmed at CETT School in May 2017 and Culinary Caravan on The Move project team was starring, too.

Culinary Caravan on The Move Uusi opettajuus-seminaarissa

Culinary Caravan On the Move Uusi opettajuus-seminaarissaSpanish television filmed at CETT in May in Barcelona. You will regonize Culinary Caravan on The Move team members from the pink neck keychains at the time 21:40 >>

Teacher Leni gives instructions for project reporting!

Lisätietoja/Further information

Ms. Minna Jalonen, Head of International Exchange
040 777 9791
minna.jalonen (at) perho.fi
(tourism and business studies)

Ms. Johanna Mäesalu, Head of International Exchange
050 380 5944
johanna.maesalu (at) perho.fi
(culinary studies)

Presentation @ cimo.fi >>
Culinary Caravan on the Move in Barcelona >>

Tehdään ammatillinen koulutus näkyväksi Euroopassa!

Opetushallitus kutsuu kaikki Suomen ammatilliset oppilaitokset sekä muut ammatillisen koulutuksen parissa toimivat osallistumaan Euroopan ammattitaitoviikkoon European Vocational Skills Week >> 20.–24.11.2017!

Ammatillinen koulutus on globaalisti tätä päivää

European Vocational Skills Week-viikkoa vietetään Euroopan komission aloitteesta, ja sen tavoitteena on nostaa esiin ammatillista osaamista ja sen merkitystä muuttuvassa maailmassa. Ammatillinen koulutus tarjoaa tietoja ja taitoja, joita globaaleilla työmarkkinoilla juuri nyt tarvitaan. Viikon tavoitteena on nostaa ammatillisen koulutuksen tarjoamat uramahdollisuudet yhä paremmin nuorten ja heidän vanhempiensa tietoisuuteen sekä korostaa elinikäisen oppimisen merkitystä.

Voit osallistua kampanjaan järjestämällä tapahtumia sekä jakamalla ja tuottamalla sisältöä sosiaalisessa mediassa koko syksyn ajan 1.9.–31.12.2017 #EUVocationalSkills

Rekisteröi tapahtumasi Euroopan komission kampanjasivulla osoitteessa http://bit.ly/2ahZBXk

Tapahtumia voivat olla esimerkiksi opiskelijoille suunnatut kansainvälisyysviikot, uraneuvontapäivät, avoimet ovet oppilaitoksissa tai yrityksissä, workshopit, seminaarit tai infopäivät. Komissio lisää rekisteröidyt tapahtumat Euroopan kartalle teemaviikon verkkosivuilla.

Parhaat tarinat ja ideat palkitaan viikon päättäjäistilaisuudessa Brysselissä 24.11.2017!

Kuka voi osallistua?

Oppilaitosten lisäksi kampanjaan voivat osallistua kaikki ammatillisen koulutuksen parissa toimivat kuten esimerkiksi opiskelijat, opettajat, kouluttajat, opiskelijajärjestöt, kunnat, yritykset, työnantaja- ja työntekijäjärjestöt jne.

Tule mukaan – tehdään ammatillinen koulutus näkyväksi Euroopassa!

Terveisin,
Erasmus+ ammatillinen koulutus
Opetushallitus

Molempi parempi! Koulutussopimus voi olla väylä oppisopimukseen. #oppisopimus #koulutussopimus #koulutus

A post shared by Oppisopimus.fi (@oppisopimus.fi) on

Video: Culinary Caravan on The Move in Barcelona

Main Objectives of the Culinary Caravan on The Move project

Video: Culinary Caravan on The Move in Barcelona

• Create a new international, inspiring, practical and digital e-learning oriented pedagogical  model to learn entrepreneurship in vocational education

= e-learning with pop up company module

• Create a real street food pop up restaurant in

Finland (12/2016) | Spain (05/2017) | Latvia (12/2017) | Italy (05/2018)

• Unite European vocational curriculums (participating schools) with the international module

”Working as an Entrepreneur” (15 ECTS)

•  Spread a new pedagogical entrepreneurship study model to the countries also outside Europe

Video: Culinary Caravan on The Move in Barcelona

Erasmus+ funds the project

Follow us on Instagram
@culinarycaravan >>  @culinarycaravanbcn >>
#cconthemove #culinarycaravanbcn

Further information

Ms. Minna Jalonen, Head of International Exchange
040 777 9791
minna.jalonen (at) perho.fi
(tourism and business studies)

Ms. Johanna Mäesalu, Head of International Exchange
050 380 5944
johanna.maesalu (at) perho.fi
(culinary studies)

Int’l POP-UP Restaurant Project on menestystarina!

Euroopan komission arvovaltainen asiantuntijapaneeli

on noteeranut 2014–2016 käynnissä olleen Erasmus+ >> International POP-UP Restaurant Project -kumppanuushankkeemme (Suomi-Espanja-Italia-Latvia) esimerkilliseksi menestystarinaksi:


INTERNATIONAL POP-UP RESTAURANT PROJECT
Kick off to entrepreneurship with pop up company

 

Klikkaa kuvasta projektin kuvaukseen (pdf) >>

 

Onnittelut tästä kaikille projektissa mukana olleille!

Enhorabuena! Congratulazioni! Veiksmi!

Tammikuun 2015 eli projektin ensimmäiseen workshop-viikkoon osallistunut HELMI-tiimi vasemmalta oikealle: Toni, Anni, Vesa, Heidi ja Antti sekä opet Karoliina ja Leni.

Lue lisää kansainvälistä mainetta ja kunniaa saaneesta International POP-UP Restaurant Project’istamme täältä >> 

Int’l POP-UP Restaurant Project on menestystarina – respect!

Lisätiedot
Minna Jalonen, kv-vaihdon päällikkö
040 777 9791
minna.jalonen (at) perho.fi

Leni Palminkoski-Pihlamo, lehtori
040 714 4274
leni.palminkoski-pihlamo (at) perho.fi

P.S. Eikä tämä tähän lopu. Hankkeesta on tulossa EUn toimesta vielä  infolehtinen ”fact sheet”, jolla hanke viedään laajaan jakeluun erilaisissa kansainvälisissä tilaisuuksissa, nettisivuilla ym.  julkaisuissa 🙂

12/2016: Culinary Caravan’s visit in Helsinki

Ravintola- ja liiketalouden alojen opiskelijoiden kansainvälinen pop-up -ravintolaprojekti

Culinary Caravan Workshop1 12/2016 – sisäistä yrittäjyyttä rakentamassa

EU Erasmus+ ”Culinary Caravan on the Move” -hankeviikko joulukuisessa Helsingissä.

NEXT: Culinary Caravan 5/2017 Barcelonassa >>