Artikkelit

Merkonomi ja luovan alan yrittäjä

Opiskelija- ja uratarinat – kokemuksia

Kuka #perholainen merkonomi

Sanni Sofia
helsinkiläinen portti- ja tulopalveluvirkailija, yrittäjä
liiketoiminnan jatko-opiskelija

Merkonomi ja luovan alan yrittäjä

Sannin terveiset kaikille: älkää sortuko sohvaperunoiksi!

Mitä nyt, SANNI?

Valmistuin 2015 silloisesta Helmi Liiketalousopistossa liiketalouden perustutkintoon. Valmistuttuani työskentelin alkuun kuntokeskuksen asiakaspalvelussa, johon itseasiassa työllistyin kouluprojektin ansiosta.

Koronapandemian myötä olen ollut nykyiseltä työnantajaltani Finnairilta lomautettuna, mutta eikkun utua putkeen – olen ottanut kaiken hyödyn irti lomautusajastani!

Mistä opinnoista pidit eniten?

Päätelkää tästä: terkkuja paljon kaikille perholaisille (varsinkin mua opettaneille)!!!

Stoorisi

Valmistuttuani merkonomiksi työskentelin siis jonkin aikaa kuntokeskuksessa, mistä siirryin myyjän työtehtäviin ensin Sokokselle ja sieltä Stockmannille. Lopulta päädyin ilmailualalle portti- ja tulopalveluvirkailijan työtehtävään Helsinki–Vantaan lentoasemalle, missä olen nyt työskennellyt kolme vuotta.

Viime keväänä pandemia muutti tilannetta ja minut lomautettiin. Samoihin aikoihin kiinnostuin makramee-solmeilusta >> ja harjoittelinkin koko kevään erilaisia solmuja yötä myöten kotona. Töilleni löytyi kiinnostuneita ostajia – ja siitä se idea sitten lähti. Viime syksynä perustin itselleni toiminimen ja sen jälkeen olen toiminut sivutoimisena yrittäjänä.

Aloitin myös jatko-opinnot Haaga-Helian avoimessa ammattikorkeakoulussa. Tavoitteeni olisi saada tutkinto-opiskelijan paikka ja valmistua tradenomiksi.

Seuraa Sannia ja Crafts & Knotsia somessa:

Merkonomi ja luovan alan yrittäjä – lisätiedot

Mirjami Lehikoinen, lehtori
040 714 4293
mirjami.lehikoinen (at) perho.fi

 

Merkonomi löysi luovan yrittäjyyden

Hei Sanni! Mitä liiketoiminnan alumnillemme kuuluu?

Mulle kuuluu oikein hyvää, vaikka tämä epävarmuuden ja rajoitusten maailma silloin tällöin heittelee fiiliksiä!

Perholainen liiketoiminnan alumni Sanni perusti Crats & Knots -toiminimen ja on nyt sivutoiminen yrittäjä. Luova tekeminen ja uusien juttujen kehittely on hyvin inspiroivaa.

Viimeisen vuoden ajan olen ollut lomautettuna täysipäiväisestä työstäni Finnairilta. Arki siis tosiaankin muuttui – minulla niin kuin monella muullakin – yli vuosi sitten, kun koronapandemia iski.

Edelleen odottelen töihin paluukutsua, mutten sohvalta käsin. Arki sujuu opiskelujen ja oman pienen Crafts & Knots -yritykseni parissa.

Jatkat siis opiskelua – ja olet myös yrittäjä?

Jep, valmistuttuani joulukuussa 2015 Helmi Liiketalousopistosta (nyk. siis Perho Liiketalousopisto) merkonomiksi >> työskentelin jonkin aikaa kuntokeskuksen asiakaspalvelussa, johon itseasiassa työllistyin kouluprojektin ansiosta. Kuntokeskuksesta siirryin myyjän työtehtäviin ensin Sokokselle ja sieltä Stockmannille. Lopulta päädyin ilmailualalle portti- ja tulopalveluvirkailijan työtehtävään Helsinki–Vantaan lentoasemalle, missä olen nyt työskennellyt kolme vuotta.

Viime keväänä pandemia muutti tilannetta ja minulla oli pitkä lomautus edessä. Samoihin aikoihin kiinnostuin makramee-solmeilusta >> ja harjoittelinkin viime keväänä erilaisia solmuja yötä myöten kotona. Töilleni löytyi kiinnostuneita ostajia ja siitä se idea sitten lähti. Viime syksynä perustin itselleni toiminimen ja sen jälkeen olen toiminut sivutoimisena yrittäjänä.

Päätin ottaa kaiken hyödyn irti lomautusajastani ja aloitin myös jatko-opinnot Haaga-Helian avoimessa ammattikorkeakoulussa. Tavoitteeni olisi saada tutkinto-opiskelijan paikka ja valmistua tradenomiksi >>

Jos kotisi kaipaa kaunistusta, avaa esim. Instagram – ja @craftsnknots

Kuulostaa vahvasti siltä, että korona ei tehnyt sinusta sohvaperunaa

No ei! Omasta puolestani voin sanoa, että koronapandemiassa on ollut jotain hyvääkin, sillä löysin yrittäjyyden sitä kautta. Arjen ja rutiinien muututtua tiesin heti, että en halua jäädä kotiin odottelemaan tumput suorina parempia aikoja. Jotain tekemistä oli saatava ja onhan lisätienestit aina hyvä juttu!

Yrittäjänä oleminen on oikein antoisaa, vaikka se tuntuu välillä turhauttavaltakin – varsinkin näin luovalla alalla. Kilpailu on kovaa, mutta täytyy vain luottaa itseensä. Haaveilen myös muun muassa verkkokaupan perustamisesta.

Luova tekeminen ja uusien juttujen kehittely on hyvin inspiroivaa.

Lähetä terveisiä perholaisille!

Terkkuja paljon kaikille (varsinkin mua opettaneille)!!! Mukavaa kevättä ja toivotaan, että päästään suhteellisen normaaliin arkeen pian kaikki :)

Seuraa Sannia ja Crafts & Knotsia somessa:

Merkonomi löysi luovan yrittäjyyden – lisätiedot

Mirjami Lehikoinen, lehtori
040 714 4293
mirjami.lehikoinen (at) perho.fi

 

Aina hyväntuulinen kokki

Opiskelija- ja uratarinat – kokemuksia

Kuka #perholainen kokki

Toni Heikkilä, 26 v
helsinkiläinen ravintola- ja catering-alan opiskelija
ylioppilas, käsikirjoittaja

Lukiopohjalta jatkuvassa hakenut perholainen kokkiopiskelija

Mitä nyt, TONI?

Valmistuin 2020 kokiksi (ravintola- ja catering-alan perustutkinto).

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Lukion jälkeen pyöräyttelin kaksi vuotta burritoja ravintola Somassa sekä paiskin hommia lentokentällä ja opiskelin käsikirjoittamista.

Tykästyin keittiöpuoleen – sen sosiaalisuuteen  puheensorinoineen, nauruineen ja hauskaa pitävine ihmisineen. Olen hyväntuulinen ihminen, jolla nauraminen on hallussa :D Sitten silmiini pompsahti Perho Liiketalousopiston somemainos kokin opinnoista ja päätinpä siltä istumalta hakea opiskelemaan.

Stoorisi

Kaipa se oli joku etsikkoaika silloin lukion jälkeen. Pari vuotta ravintola-alalla ehti kuitenkin tehdä vaikutuksen ja laittaa ajatuksen kokin opinnoista itämään.

Ja nyt sitten ollaan ottamassa innokkaasti haltuun ruokapuolta! Haluan päästä töihin à la carte -ravintolaan lähelle merta tai kausiluontoisesti Lappiin. Yrityksen perustaminen Helsinkiin on ideatasolla. Yrityksessäni voin suunnitella, tehdä ja johtaa minun tavallani.

Ruoka on suuri nautintoni. Se on loputon uusien ideoiden lähde, opinpolku ja ilonaihe, joka pitää minut liikkeessä ja oppimassa varmasti lopun ikääni. Kokin taidoista hyötyy läpi elämän.

Aina hyväntuulinen kokki – lisätiedot

Mervi Vilén-Peltoniemi, koulutuspäällikkö
040 738 9375
mervi.vilen-peltoniemi (at) perho.fi
ruokatuotanto