Blogeja, vlogeja ja muuta juttua Perho Liiketalouopiston arjesta

tiedote: Ajankohtaista koronatilanteesta ja Perho Liiketalousopiston ratkaisut

Syyslomaviikon torstaina 15.10.2020 valtioneuvosto piti tiedotustilaisuuden koronatilanteesta ja antoi valtakunnallisia toimintasuosituksia erityisesti kiihtymis- ja leviämisvaiheessa oleville alueille Suomessa. Valtioneuvoston tavoitetilan mukaisesti ammatillisessa koulutuksessa pyritään turvaamaan mahdollisuus lähiopetukseen myös alueilla, joissa koronatilanne on kiihtymisvaiheessa. Sen rinnalla ja lisäksi hyödynnetään erilaisia etäoppisen keinoja koulutuksen järjestäjien ratkaisujen mukaan.

Alueellisesti on vahvistettu, että pääkaupunkiseudulla koronaepidemia on kiihtymisvaiheessa ja viimeisimpinä viikkoina todettujen koronatapausten määrä on kasvanut alkusyksyyn nähden. Perho Liiketalousopiston tietoon on tähän mennessä tullut neljällä opiskelijalla todetut positiiviset koronatestin tulokset, joista kaksi on viranomaisten vahvistamaa. Kaikissa näissä tapauksissa Perho Liiketalousopisto on viivytyksettä, jo ennen viranomaisyhteyksiä, ryhtynyt tarvittaviin varotoimenpiteisiin mahdollisesti altistumisvaarassa olleiden opiskelijoiden sekä henkilöstön jäsenten osalta. Laajoja altistumistilanteita Perho Liiketalousopistossa ei ole koko syksyn aikana ilmennyt.

tiedote: Perho Liiketalousopiston kevätlukukausi viedään päätökseen etäopiskeluna poikkeustilan jatkuessa 

Kampuksilla lähiopetusta ja etäoppimista

Perho Liiketalousopisto jatkaa aiemmin syksyllä linjatulla ja viestityllä oppimisratkaisulla. Sen mukaisesti molemmat kampuksemme pysyvät avoimina ja lähiopetusta järjestetään turvallisuusohjeistuksesta ja -suosituksista huolehtien. Etäoppimisen osuutta iPerhossa on merkittävästi lisätty lokakuun aikana. Myös jatkossa koulutusalat antavat ohjeet etäopiskeluun soveltuvista tutkinnon osista ja käytännön opiskelusta verkkokampuksellamme.

Työvälinekartoitus viikolla 43 opiskelijoille Wilman kautta

Toteutamme opiskelijoille alustavan työvälinekartoituksen viikolla 43, jonka perusteella tarkennamme suunnitelmia mahdollista etäopiskeluun palaamista ennakoiden. Kysely osoitetaan opiskelijalle Wilma-viestinä ja siihen tulee vastata pikaisesti mutta kuitenkin viimeistään perjantaina 23.10. Suosittelemme, että kodeissa varmistetaan työvälineiden ja opiskelun edellytykset. Mahdollisesta etäopiskeluun siirtymisestä informoidaan erikseen.

Pyrimme mahdollisuuksien mukaan ajoittamaan lähiopetustamme siten, että opiskelijoiden ja henkilöstön jäsenten liikkumista ruuhkaisissa liikennevälineissä vältettäisiin (lähiopetustuntien ajoittamista painotetusti klo 10–14 aikavälille). Myös ruokailutilanteiden porrastamista ja luokissa syömisen mahdollisuutta jatketaan molemmilla kampuksilla lounasaikaan ajoittuvien ruuhkien välttämiseksi.

Suosittelemme vahvasti kasvomaskin käyttöä

Suosittelemme vahvasti jokaiselle kasvomaskin käyttöä Perho Liiketalousopistossa ainakin yleisissä sisätiloissa, joissa liikkuu paljon muidenkin ryhmien opiskelijoita (esimerkiksi käytävä- ja aulatilat). Opetuksen aikana ryhmän ollessa omissa luokka- ja muissa työtiloissa kasvomaskien käyttö saattaa olla ymmärrettävästi hankalaa, mutta silloinkin suositeltavaa. On tärkeää huomioida edelleen voimassa oleva suositus kasvomaskien käyttämisestä, kun liikutaan junissa, busseissa tai muissa julkisissa liikennevälineissä koulu- ja muilla matkoilla. Pääkaupunkiseudulla maskisuositus koskee laajasti myös yleisötiloja, joissa liikkuu paljon ihmisiä (esimerkiksi kaupat ja kirjastot).

Vastuu omien kasvomaskien hankkimisesta kuuluu opiskelijalle. Kaupoissa on tarjolla laaja valikoima kasvomaskeja, minkä lisäksi kunnilla on maskinjakopisteitä henkilöille, joilla ei ole taloudellista mahdollisuutta niitä hankkia.

Seuraamme toimintaohjeiden ja suositusten muutoksia

Alueellisesti pääkaupunkiseudulla viranomaiset eivät toistaiseksi ole antaneet uusia ammatillista koulutusta koskevia toimintaohjeita tai -suosituksia valtioneuvoston tilaisuuden 15.10. jälkeen. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 15.10. antanut enintään 20 henkilön yleisötilaisuuksia koskevat rajoitukset ja toimintaohjeet, joita luonnollisesti noudatamme toiminnassamme. Lisäksi seuraamme jatkuvasti tilanteen kehittymistä sekä toimintaohjeiden ja -suositusten muutoksia.

Noudatathan varovaisuutta ja koronatoimintaohjeita koulun ulkopuolella

Kannamme yhdessä vastuuta perholaisen kouluyhteisön turvallisuudesta ja taudin leviämisen ehkäisemisessä. Noudatathan varovaisuutta ja koronatoimintaohjeita myös harrastuksissa ja muussa toiminnassa koulun ulkopuolella. Haluamme jatkuvasti kehittää Perho Liiketalousopiston turvallisuutta nopeasti muuttuvissa olosuhteissa. Jos sinulla on parannusehdotus tai kehittämisidea yhteisen turvallisuutemme kehittämiseksi, kerrothan siitä rohkeasti meille.

Ajankohtaista koronatilanteesta ja Perho Liiketalousopiston ratkaisut – lisätietoja

Juha Ojajärvi
rehtori
0400 939 269

Marja Hemmi
Ravintola-ala
040 480 5577

Satu Sandman
Matkailuala
040 775 3266

Katriina Klén
Liiketoiminta
050 366 6711


 

tiedote: Ajankohtaista koronatilanteesta ja Perho Liiketalousopiston toimintaohjeita

Pääkaupunkiseudulla koronaepidemia on kiihtymässä. Perho Liiketalousopistossa on tällä viikolla varmistunut yksi positiivinen koronatestitulos opiskelijalla. Viranomaisten antamien ohjeiden mukaisiin toimenpiteisiin on ryhdytty altistumisvaarassa olleiden opiskelijoiden sekä henkilöstön jäsenten osalta.

Viime viikon lopulla viranomaiset antoivat lisäksi uusia toimintasuosituksia – muun muassa kasvomaskin käytön osalta – jotka otetaan huomioon ja noudatetaan myös Perho Liiketalousopistossa.

tiedote: Perho Liiketalousopiston kevätlukukausi viedään päätökseen etäopiskeluna poikkeustilan jatkuessa 

Toistaiseksi kampuksemme pysyvät avoimina turvallisuuden huomioiden. Pyrimme kuitenkin vähentämään kampuksilla yhtä aikaa olevien opiskelijoiden määrää ja myös koulumatkoihin liittyviä tartuntariskejä muun muassa lisäämällä etäopintoja.

Lokakuussa alkava 3. opintoperiodi vahvasti verkko-opintopainotteinen

Ma 5.10.2020 käynnistyvän 3. opintoperiodin oppimisratkaisuissa etäopiskelun osuutta iPerhossa kasvatetaan.

Tulet saamaan omalta uraohjaajaltasi ja opettajilta lisää informaatiota kolmosperiodin ohjelmasta ja aikatauluista. Huomioithan kuitenkin, että koronatilanteen kehittymisen takia ohjelma ja aikataulut voivat muuttua nopeastikin.

Seuraathan aktiivisesti Wilma-viestejämme sekä viestintäkanavia omalla koulutusalallasi!

Suosittelemme vahvasti jokaiselle kasvomaskin käyttöä

  • Perho Liiketalousopistossa, ainakin yleisissä sisätiloissa, joissa liikkuu paljon muidenkin ryhmien opiskelijoita (esimerkiksi käytävä- ja aulatilat)
  • opetuksen aikana ryhmän ollessa omissa luokka- ja muissa työtiloissa, missä kasvomaskien käyttö saattaa olla ymmärrettävästi hankalaa, mutta silloinkin suositeltavaa.
  • kun liikutaan junissa, busseissa tai muissa julkisissa liikennevälineissä koulu- ja muilla matkoilla, missä on tärkeää huomioida edelleen yleisestikin voimassa oleva suositus kasvomaskien käyttämisestä.

Pääkaupunkiseudulla maskisuositus koskee laajasti myös yleisötiloja, joissa liikkuu paljon ihmisiä (esimerkiksi kaupat ja kirjastot).

Vastuu omien kasvomaskien hankkimisesta kuuluu opiskelijalle. Kaupoissa on tarjolla laaja valikoima kasvomaskeja, minkä lisäksi kunnalta voi tiedustella mahdollisuutta saada kasvomaskeja.

Turvallisesti kampustiloissa – joka päivä

Koronaan liittyvät pelisäännöt ja toimintaohjeet Perho Liiketalousopistossa

Kuvan klikkaus avaa ohjeet pdf:nä

Kannamme yhdessä vastuuta perholaisen kouluyhteisön turvallisuudesta ja taudin leviämisen ehkäisemisessä. Noudatathan varovaisuutta ja koronatoimintaohjeita myös harrastuksissa ja muussa toiminnassa koulun ulkopuolella.

Seuraamme jatkuvasti terveys- ja opetusviranomaisten ohjeistuksia koronatilanteen ja esimerkiksi kasvomaskien käyttämisen osalta. Jos toimintaohjeita myöhemmin annetaan, arvioimme niiden pohjalta Perho Liiketalousopiston ohjeistuksia ja muutostarpeita.

Jos sinulla on parannusehdotuksia tai kehittämisideoita yhteisen turvallisuutemme kehittämiseksi, kerrothan siitä meille!

Ajankohtaista koronatilanteesta ja Perho Liiketalousopiston toimintaohjeita – lisätietoja

Juha Ojajärvi
rehtori
0400 939 269

Marja Hemmi
Ravintola-ala
040 480 5577

Satu Sandman
Matkailuala
040 775 3266

Katriina Klén
Liiketoiminta
050 366 6711

Pääkaupunkiseudulla maskisuositus koskee kaikkia tiloja, joissa liikkuu paljon ihmisiä ja joissa turvaetäisyydet eivät välttämättä toteudu

Muistilista kasvomaskin käyttöön

  • Kokeile erilaisia maskeja, jotta löydät sellaisen kasvoillesi sopivan mallin, jonka läpi pystyt hengittämään.
  • Varaa käyttöösi niin monta maskia kuin päivän aikana tarvitset.
  • Pidä mukanansi käsihuuhdetta ja tarvittaessa ylimääräisiä maskeja vaihtoa varten.
  • Pese tai desinfioi kädet ennen kuin asetat uuden tai puhtaan maskin.
  • Aseta maski kasvoille hyvissä ajoin ennen liikennevälineeseen nousemista.
  • Varmista, että maski asettuu tiivisti kasvoille ja peittää suun, nenän ja leuan.
  • Älä koske maskiin tai siirrä sitä leuan alle tai otsalle käytön aikana.
  • Jos kosket maskiin käytön aikana, pese tai desinfioi kätesi ennen koskemista ja sen jälkeen.
  • Älä pue käytettyä maskia uudelleen.
  • Vaihda maski uuteen, jos se kostuu tai likaantuu.
  • Poista maski puhdistetuin käsin tarttumalla sen nauhoista. Älä koske maskin ulkopintaan.
  • Laita kertakäyttöinen maski suoraan roskiin käytön jälkeen ja uudelleen käytettävä kangasmaski muovipussiin tai suoraan pesukoneeseen.
  • Pese tai desinfioi kädet maskin poistamisen jälkeen.
  • Pese kangasmaski 60 asteessa aina käytön jälkeen tai keitä sitä viisi minuuttia vedessä, johon on lisätty hieman pesuainetta. Huuhtele maski ja kuivata se paikassa, jossa on raitis ilma.

 

blogi: Ilmastoahdistuksesta ilmastoylpeyteen

Mirjami Lehikoinen, liiketoiminnan lehtori
mirjami.lehikoinen (at) perho.fi

Katariina Mustonen, erityis­opettaja
katariina.mustonen (at) perho.fi

”Moi, mä olen Lumi 15 v. Mä en halua joutua selittämään mun lapsille, mistä mun nimi tulee.” Nuoren kyltti ilmastolakossa (14.2.2020) veti sanattomaksi.

blogi: Ilmastoahdistuksesta ilmastoylpeyteen

Vastuullisuuskasvatus on jokaisen opis­kelijan perusoikeus. Perhon pelto, Green City Farm, on paitsi kaupunkilaisten oma pelto, myös paikka käytännöläheiseen opetukseen niin ravintola- kuin matkailu- ja liiketoiminnan aloillakin.

Kestävän kehityksen opetus vaatii suurta muutosta

Lumi ei ole ainoa. Suurin osa nuorista on huolis­saan ilmastonmuutoksesta (Nuoret, media ja ilmastonrnuutos 2019), he ha­luavat oppia ja ennen kaikkea toimia. Lisäksi tutkimuksen mukaan koulua ja oppilaitoksia pidettiin luotet­tavimpana lähteenä ilmastonmuutok­sen käsittelyssä.

Samansuuntaisia tuloksia tuli myös Opetushallituksen ilmastovastuu oppi­misesta -kyselyssä (2019), jonka mukaan suurin osa nuorista pitää tärkeänä kes­tävän kehityksen oppimista. Mikä meitä estää opettamasta vastuullisuutta ja ilmastoasioita?

Tulevaisuuden KEKEK-osaajien luojat – oppilaitokset

Maapallon ja ihmiskunnan tilasta huolestuneita opettajia on paljon. Yksittäisten opettajien tekemä kestävän kehityksen työ voi tuntua helposti merkityksettömältä ja pieneltä. Vastuu on kohtuuton opettajille. Kestävän kehityksen opettaminen ja vastuullisuus-kasvatus ei saa olla sattumanvaraista tai opettajakohtaista. Jokaisella opiskeli­jalla on oikeus tietoihin ja ajattelun tai­toihin, joita tulevaisuuden työelämässä tarvitaan, ja jota maapallomme hyvin­vointi kipeästi kaipaa.

Haasteena myös on, että opetusta on siirretty yhä enemmän työpaikoille, joissa yrityksen toimintaa usein ohjaa lyhyen aikavälin voitontavoittelu. Kes­tävä kehitys koetaan tärkeäksi, mutta sen merkitys yritysten bisnekselle ei ole vielä riittävästi konkretisoitunut käytän­nössä. Tämän vuoksi vastuullisuuskas­vatusta ei voi jättää yritysten työpaik­kaohjaajille.

Myös yritykset tarvitsevat kestä­vän kehityksen osaamista. Suuressa osaa vastuullisuus on yritysten arvois­sa, mutta se ei näy vielä riittävästi käy­tännön arjessa. Voisivatko ammatilliset ja amrnattikorkea koulujen opiskelijat tuoda yrityksiin tätä kestävän kehityk­sen käytännön osaamista? Tällöin op­pilaitoksia arvostettaisiin ajattelun uu­distajina ja ekososiaalisen sivistyksen toteuttajina. Voisiko tämä tulevaisuus-työ näkyä myös oppilaitosten rahoituk­sessa?

Toiminnan lähtökohdaksi vastuullisuuskasvatus

Vastuullisuuskasvatuksen pitää olla kaiken toiminnan lähtö­kohta. Opetus pohjautuu tutkinnon perusteisiin, joiden
kautta kestävä kehitys saadaan osaksi kaikkien oppilaitosten arkea. Tällä hetkellä ammatillisen puolen lii­ketoiminnan tutkinnon perusteet eivät huomioi kestävää kehitystä riittävästi.

Tulevan opetussuunnitelman suun­nittelutyössä opettajat ovat voimak­kaasti mukana. Suunnitteilla on yhteis­ten tutkinnonosien valinnaisiin osa-alu­eisiin lisää talousosaamista ja kestävää kehitystä. Vastuullisuusosaaminen pitää saada myös keskeisesti ammatillisiin tut­kinnonosiin. Tämän kautta osaaminen kulkeutuu myös yrityksiin.

Tarvitaan myös vastuullista johtamista

Useiden oppilaitosten arvoissa on kestävä kehitys. Mutta johdetaanko oppilaitoksia siten, että se on osana kaikkea opetusta? Opettajien paineet ovat val­tavat. Samaan aikaan pitää opettaa ope­tussuunnitelman mukaisesti ja kehittää opetusta entistä heterogeenisemmille opiskelijaryhmille. Kestävä kehitys on aiheena monille vielä vaikea, eikä aikaa ole riittävästi. Tarvitaan oppilaitosten johtoa, kestävän kehityksen mukaista käytännön johtamista ja jokaisen opet­tajan panostusta.

Johdon merkitys on tärkeä kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamises­sa ja opettajien tukemisessa. Opettajilla pitää olla aikaa ja mandollisuuksia kehit­tää omaa osaamistaan ja muuttaa ope­tustaan kestävän kehityksen mukaisek­si. ”Ilman vastuullista ja systemaattista johtamista emme pysty saavuttamaan strategiaamme, johon on nostettu vuon­na 2020 ilmasto- ja kiertotalousteemat”, toteaa kestävän kehityksen koordinaat­tori Anu Teppo Lounais-Hämeen koulu­tuskuntayhtymästä.

Perho Liiketalousopisto kestävän kehityksen kärjessä

Perho Liiketalousopisto on yksi kestävän kehityksen pe­dagogiikan edelläkävijöistä Suomessa.

blogi: Ilmastoahdistuksesta ilmastoylpeyteen

Rehtori Juha Ojajärven mukaan Perho Liiketalouspisto kouluttaa ”kestävän kehityksen lähettiläitä”. Tavoite on kun­nianhimoinen, sillä oppilaitoksen tavoit­teena on paitsi opiskelijoiden, myös hen­kilökunnan ja sidosryhmien osaamisen kehittäminen ja toiminnan muutos.

OKKA-säätiön sertifikaatti, vastuullisuusraportin tavoitteet sekä vastuullisuutta painottavat arvot ohjaavat oppilaitoksemme toimintaa kaikilla tasoilla.

”Kaikista tärkeintä on saada kaikki mukaan arkipäiväisessä elämässään edistämään kestävän kehityksen toteutumista”, Ojajär­vi toteaa.

Perho LTOn työtä tukee kestävän kehityksen työryhmä, joka tuottaa op­pimateriaalia, työpajoja ja koulutuksia henkilöstölle ja koordinoi oppilaitoksen keke-työtä. Lounais-Hämeen koulutus­kuntayhtymässä on keke-työryhmän li­säksi 16 KEKE-vastaavaa. Oppilaitos on työstänyt osaamislupauksia kestävästä kehityksestä työelämän kanssa.

Perho Liiketalousopiston oma kaupunkipelto, Green City Farm – Perho pelto – on sta­dilaiselle oppilaitokselle ylpeyden aihe. Malmilla olevalla hehtaarin kokoisella pellolla kasvatetaan paitsi raaka-aineita opetusravintolalle, myös muille toimi-joille. Liiketoiminnan opiskelijat osallis­tuvat ensimmäisestä vuodesta lähtien mm. vuosittain järjestettäviin Sadon­korjuumarkkinoihin. Kestävä kehitys on pikkuhiljaa tulossa kaiken toiminnan normiksi ja osaksi opetuksen arkea eri oppiaineissa.

Opettajilla on ainutlaatuinen mah­dollisuus vaikuttaa opiskelijoiden maa­ilmankuvaan arjen kohtaamisissa. Opet­tajan tuella nuori voi löytää vaikutus­väylänsä. Aktiivinen toiminta ympäris­tön ja tasa-arvoisen yhteiskunnan eteen vähentää sekä opiskelijan, että myös opettajan ilmastoahdistusta.


Juttu on alunperin julkaistu SKOotteri -verkkolehdessä (s. 18–19)

Juttu on alunperin julkaistu SKOotteri -verkkolehdessä (s. 18–19) >>


 

blogi: Kestävä kehitys kuuluu kaikkeen opetukseen

Päivi Suihkonen, projektipäällikkö/Suomen ympäristöopisto SYKLI
paivi.suihkonen (at) sykli.fi

Mirjami Lehikoinen, lehtori
mirjami.lehikoinen (at) perho.fi

Mirjami, miten kestävän kehityksen näkökulmat tulisi ottaa huomioon ammatillisessa opetuksessa?

blogi: Kestävä kehitys kuuluu kaikkeen opetukseen

”Minun opetuksessani se näkyy kaikessa. En opeta mitään, minkä takana en voisi seistä”, kertoo liiketalouden lehtori, ammatillinen erityisopettaja ja ympäristökasvattaja Mirjami Lehikoinen Perho Liiketalousopistosta.

Liiketoimintaa opettaessaan hän ottaa esimerkkejä ja projektitöiden aiheita nimenomaan vastuullisuuden maailmasta. Lehikoisen opiskelijat ovat esimerkiksi suunnitelleet markkinointiviestinnän kampanjaa, jossa tavoitellaan uusia kummiperheitä maahanmuuttajanuorille. Instagramiin tutustuttiin ottamalla luontoaiheisia kuvia Suomen luonnon päivänä.

Lehikoinen on myös Vastuullinen kaupan ala -verkkokurssin sisällöntuottaja Ammattilaisen kädenjäljessä. Hän lähtee siitä, että alan opiskelijat ja työntekijät tarvitsevat parempaa yleistietämystä kestävästä kehityksestä. Tarvetta on, sillä yleensä vastaavat kurssit on kohdennettu yritysjohdolle.

Opetussuunnitelma kertoo yhteiskunnan arvoista

Kattava Vastuullinen kaupan ala -verkkokurssi toimii yleissivistävänä materiaalina alan toimijoille. Kotimaiset yrityskeissit tuovat esiin, miten kestävä kehitys näkyy oikeassa bisneksessä. Esimerkkejä on yhteiskäyttöautoilusta ekologisesti tuotettuihin vaatteisiin.

Kurssissa otetaan myös huomioon kansalaisten omien valintojen vaikutus. Asiakkaan käyttäytymisen kautta avataan sitä, miten yritykset ja myyjät voivat auttaa asiakasta vastuullisissa valinnoissa.

Taustalla on opetussuunnitelma, jota voi hyödyntää monessa eri osassa.

”Tuleva opetussuunnitelma huomioi kestävän kehityksen entistä paremmin, ja tässä kurssissa muutos on otettu huomioon jo valmiiksi”, Lehikoinen toteaa.

Muutosta onkin odotettu, sillä tällä hetkellä kestävä kehitys on liiketoiminnan perustutkinnossa pitkälti YTO-aineiden varassa, pakollisena vain 1 osaamispisteen verran.

”Opetus ja kulttuuriministeriön uudessa lakiesityksessä opiskelija saa 12 tuntia opetusta osaamispistettä kohden.  Ilmastokriisin aikakaudella kestävää kehitystä opetettaisiin siis kaikille nykyään noin 12 tuntia. Vastaavasti myyntiä tulisi opettaa yli 400 tuntia (30 osp).  Tämä kertoo jotain yhteiskunnan arvojen tärkeysjärjestyksestä. Kestävä kehitys pitää saada merkittäväksi osaksi ammatillista opetusta – sekä yhteisiin opintoihin että ammatillisiin tutkinnonosiin – jotta osaaminen leviää opiskelijoiden kautta työelämään.”

Miten verkkokurssia voi soveltaa osana perusopetusta?

Vastuullinen kaupan ala -verkkokurssi ei korvaa suoraan yksittäisiä liiketoiminnan kursseja, vaan on aihepiiriltään laajempi kestävän kehityksen osalta kuin tutkintovaatimukset. Kurssissa on aineistoa 6–12 tunnin opiskelun verran.

”Tietyt osat soveltuvat hyvin osaksi myyntiä, markkinointiviestintää sekä yrittäjyys- ja yrittäjyystoimintaa. Kurssit toimivat myös etäopetuksen tukena. Kuvista, aiheista ja esimerkeistä voi ottaa valmiita pätkiä ja opiskelijoita voi haastaa tekemään osaamistestin. Oppituntia voi rytmittää vaikkapa videopätkällä ruokahävikistä”, Lehikoinen vinkkaa.

Opiskelijoilta tulleen palautteen mukaan kurssia pidetään selkeänä ja kiinnostavana. Pilotointivaiheessa suuri osa Perhon liiketoiminnan opiskelijoista kiitteli sujuvaa tekstiä, esimerkkien käyttöä, hyviä kuvia sekä kurssin tuomaa uutta tietoa.

Miten kurssi soveltuu työelämän täydennyskoulutukseen?

”Kurssi soveltuu hyvin yrityspuolelle. Jos opinnoista on pitkä aika, näitä asioita ei ehkä ole hirveästi käsitelty. Samalla kurssi osoittaa, miten kestävän kehityksen tulisi näkyä tänä päivänä käytännön arjessa.”

Koulutettu henkilökunta osaa kertoa työnantajansa vastuullisuusteoista. Yritysten vastuullisuuteen panostaminen tuo kilpailuetua.

”Nyt yritysten on toimittava ripeästi, sillä 10 vuoden päästä ei ole enää vaihtoehtoja. Kuluttajakäyttäytymisen muutoksesta on puhuttu, että mitään ei tapahdu. Uskon, että nyt tapahtuu hyvin nopeasti. Myös teknologia kehittyy valtavasti. Esimerkiksi tekstiiliteollisuudessa siirrytään vauhdilla käyttämään kierrätysmateriaaleja, monet kansainväliset yritykset etunenässä.”

Suomalaisia kaupan alan toimijoita Lehikoinen kiittelee.

”Niitä pidetään kansainvälisesti vastuullisina ja ne tekevät hyvää vastuullisuustyötä. Tämä on näkynyt myös opiskelijoiden työssäoppimispaikoilla pieninä asioina. Myyjän täytyy tuntea tuotteet, osata kertoa niiden valmistustavoista ja esitellä vastuullisemmin tuotettuja vaihtoehtoja.”

”Perho LTOn tavoitteena on kouluttaa kestävän kehityksen lähettiläitä. Aikaisemmin nuorista on oltu kiinnostuneita, koska he osaavat somea. Kestävä kehitys ja vastuullisuus on seuraava juttu, jossa nuoria arvostetaan.”

Ympäristökasvattajan tutkinto toi punaisen langan

Kestävän kehityksen osaaminen vahvistuu myös opettajien koulutuksilla. Lehikoinen kouluttautui itse Suomen ympäristöopisto Syklissä ympäristökasvattajaksi. Tutkintoa suorittaessaan Lehikoinen dokumentoi, miten kestävä kehitys näkyy hänen opetuksessaan.

”Se auttoi jäsentämään omaa osaamistani ja muutti opetustani järjestelmällisemmäksi. Punainen lanka pysyy, kun opetuksen on kerran miettinyt ympäristökasvattajan näkökulmasta.”

Kädenjäljen opettajat -sarjassa esitellään Ammattilaisen kädenjälki -verkkokurssien sisällöntuottajia ja heidän ajatuksiaan kestävän kehityksen koulutuksesta.

Blogi julkaistu 16.9.2020 kädenjälki.fi -sivustolla >>



Perho Liiketalousopiston arvot: PALVELEVA INNOSTAVA VASTUULLINEN EDELLÄKÄVIJÄ


Ammattilaisen kädenjälki merkitsee vastuullisuutta, laatua ja ammattiylpeyttä. Ammattilaisen ekologinen kädenjälki on se positiivinen vaikutus, jonka osaava ammattilainen jättää maailmaan. Tehdään tulevaisuudesta hyvä – ammattitaidolla. Osaavat ammattilaiset, vastuulliset yritykset – Ammattilaisen kädenjälki >>


 

tiedote: SusCop pro Future Food

Erasmus+ KA202- 2018-1-NL01-KA202-038884 Sustainable Cooking for the Planet project

In the Sustainable Cooking for the Planet project’s (Suscop) Harderwijk meeting the project teams had the pleasure to work with students from all the participating schools and enjoy cultivated presentations e.g. of novel proteins and other alternative ingredients of food.

Suscop pro Future Food

Although the level of students’ studies varies, it was great to see people enthusiastic about novel proteins and cooking with them. Besides people from schools, participating in the meeting were Otto Palonen from a collaborating company EntoCube >> and an author and famous Insect Chef Topi Kairenius. Topi gave a comprehensive presentation about insects in western culture and the possibilities of insects.

Thought of insect food as “future food” is a misleading term. Entomophagy (eating insects) as a phenomenon is as old as humankind. We have eaten insects since day one, and still the majority of cultures use insects in their daily diet. The problem is that the western food culture has oriented more untenable century after century. The future problems won’t be the lack of food, more like vice versa. We need to struggle with issues like food waste and logistic solutions to feed the entire planet. Not to mention of all the environmental issues linked to food production as it is now.

Insect economy itself is not an exclusive solution for food crisis, but amongst other sustainable solutions, it truly is a potential way for a greener future. Insects as human food is just a fragment of all the possibilities that insect farming may offer. Animal feed and insect biomass as fertiliser are a smart, low-emission way to enhance other livestock farming and cultivation.

As a novel industry in the western countries, insect economy will be a remarkable employer in various kind of fields: farming, technology development and manufacturing, food design, marketing, research and so on. The Netherlands and Finland are prime examples as countries innovating and discovering the possibilities of insect economy. You can learn more of building an insect food start-up from Otto’s presentation.

Suscop pro Future Food

Insect Chef Topi Kairenius

In addition to cooking, the students got a crash course in starting up a food start-up. One of the key points was that a company should always have a reason why they are solving the problem they are solving. The reason for EntoCube’s existence comes from keeping our planet habitable for generations to come and providing nutrition for everyone.

Suscop pro Future Food

The lecture and workshop days at ROC Landstede in Harderwijk, The Netherlands in October 2019 were intense and rewardingas well as for the students and the teachers

Students were told not to be afraid of failing and that in fact, most of start-ups fail during the first five years. The best thing is to learn how to fail fast and learn from it. They also learned the importance of choosing your co-founders as one will be spending a lot of time with them. The importance of having the company’s legal documents in order was also discussed.

For inventing products or services, the students were told to utilize the Build – Measure – Learn cycle. By creating minimum viable products and testing them with paying customers, one can make sure that their products are Desirable, Sellable and Feasible.

The session ended by telling the importance of networking and reading books. In the end the students got t test their learning in action by developing their own business ideas by using Lean Canvas business model framework.

From the culinary perspective, insects offer a lot of ways to offer completely new kinds of experiences and flavours to people. Farmed insects are a one thing, but Topi always encourages people to get out there in the wild, forest or garden and open-mindedly try out everything that nature has for us. Just like foraging mushrooms, wild herbs or berries, one can find wild insects, bring them in the kitchen and change the way as we see wild food.

It was very uplifting to see creative future professionals being so excited on sustainable cooking and alternative ingredients. Topi and Otto see projects such as SusCop very important and necessary. The lecture and workshop days at ROC Landstede in Harderwijk, The Netherlands in October 2019 were intense and rewarding, and we wish that the students learned a lot about choices they will have in the 2020’s and beyond. The world is an unpredictable place, and we need to make actions to make food production and consuming safe and sure.

Suscop pro Future Food

Desirable, sellable and feasible future food!

Follow the Sustainable Cooking for the Planet project on the website


Suscop pro Future Food – further information

Johanna Mäesalu
Head of International Affairs
johanna.maesalu (at) perho.fi

Hey! Bugs on a Plate!The project partners in  Erasmus+ Cooking for the Planet: ROC Landstede, The Netherlands – Haaga Helia ammattikorkeakoulu, Finland – Ikaslan, Spain – Perho Liiketalousopisto, Finland – EntoCube, Finland – Da Vinci College, The Netherlands – Bridgwater & Taunton College, United Kingdom


The European Commission support for the production of this publication does not constitute an endorsement of the contents which reflects the views only of the authors, and the Commission cannot be held responsible for any use which may be made of the information contained therein.

 

blogi: Kestävän gastronomian karttapalvelu Kega.fi helpottaa makumatkailua

Terhi Suvilehto
terhi.suvilehto (at) perho.fi

Kestävän gastronomian karttapalvelu Kega.fi yhdistää kestävästi toimivat lähiruokatuottajat ja -ravintolat, sekä Sinut! Paras ruoka vaatii laadukkaat raaka-aineet. Maku- ja lähimatkailulla on suuria mahdollisuuksia Suomessa.

blogi: Kestävän gastronomian karttapalvelu Kega.fi helpottaa makumatkailua

Kestävä gastronomia on monelle vielä vieras käsite, vaikka YK:n julkistamaa kestävän gastronomian päivää on vietetty kesäkuun puolivälissä 18.6 ainakin jo vuodesta 2018 lähtien. Lisäksi oppiainetta pystyy opiskelemaan ensimmäisen ja toisen asteen oppilaitoksissa eri puolilla Suomea.

Kestävän gastronomian avulla toteutetaan kestävän kehityksen tavoitteita kulinaarisin keinoin. Raaka-aineet ja niiden tuotantomenetelmät sekä ruoan valmistustavat pyritään valitsemaan ottaen huomioon ekologinen, ekonominen ja sosiokulttuurinen kestävyys.

Ekologisuus on kaiken pohjana, vaikka päätarkoitus onkin valmistaa herkullista, maukasta ja aitoja makuja täynnä olevaa ruokaa. Nämä tavoitteet tukevat hienosti toisiaan. Hyvinvoivassa maaperässä kasvaneet kasvikset ja onnellisissa oloissa eläneet eläimet antavat herkullisimmat raaka-aineet ruoanvalmistukseen. Lisäksi tuoreista, sesonginmukaisista lähiruokaraaka-aineista valmistettuna ruoan maku on aidoimmillaan.

Kestävässä gastronomiassa nautitaan hyvänmakuisesta, korkealaatuisesta ja ravitsemuksellisesti monipuolisesta ruoasta. Samalla tehdään maailmasta hieman parempaa paikkaa meille ihmisille, eläimille ja koko maapallolle.

blogi: Kestävän gastronomian karttapalvelu Kega.fi helpottaa makumatkailua

Perho Liiketalousopisto tekee vahvasti työtä kestävän kehityksen edistämiseksi ja haluaa kouluttaa opiskelijoistaan kestävän kehityksen lähettiläitä. Kestävä gastronomia onkin luonteva osa tätä kokonaisuutta. Malmin kampuksella sijaitsevalla Green City Farmin oppimispellolla >> kasvatetaan ekologisesti yli 30 eri kasvilajia Ravintola Perhon ja opetuskeittiöiden hyödynnettäväksi. Lisäksi korkealaatuisia kasviksia myydään muutamiin pääkaupunkiseudun ravintoloihin. Oppimispellolle pääsee tutustumaan mm. Perhoshop.fi:ssä >> myytävien peltokierrosten avulla.

Lauantaina 19.9. klo 9–15 Green City Farmilla (Vanha Helsingintie 13) järjestetään sadonkorjuujuhla, missä kestävää gastronomiaa juhlitaan useiden eri tuottajien, herkkujen ja koko perheen voimin. Samalla järjestetään ilmaisia peltokierroksia läpi päivän.


Kestävän gastronomian juuret Slow Food -ajattelussa

Kestävää gastronomiaa opetettiin Ravintolakoulu Perhossa (nykyinen Perho Liiketalousopisto) jo vuonna 2011, ja sen kouluun toi lehtori Jarmo Åke yhdessä sen aikaisen opetussuunnitelmatiimin kanssa. Åke opiskeli Pollenzossa gastronomisten tieteiden yliopistossa >> ja halusi kouluttaa myös opiskelijoitaan ymmärtämään tuoreiden ja kestävästi kasvatettujen raaka-aineiden merkityksen ruoanvalmistuksessa erityisesti puhtaan ja raikkaan makunsa vuoksi.

Kestävässä gastronomiassa on paljon samaa kuin Italiasta alkuun lähteneessä Slow Food -ajattelussa. Molemmissa arvostetaan paikallisuutta, yhteisöllisyyttä, artesaaniruokaa sekä tuoreita, sesonginmukaisia, raikkaita ja aitoja makuelämyksiä. Kestävässä gastronomiassa juuret ovat kuitenkin enemmän kestävän kehityksen tavoitteissa ja ruoan tarjoamista mahdollisuuksista toteuttaa niitä.

Mitä jos lähtisit makumatkalle? Siinä auttaa kestävän gastronomian karttapalvelu Kega.fi

Perho Liiketalousopisto on Uudenmaanliiton rahoittamassa Farm to Restaurant -hankkeessa kehittänyt hankekoordinaattori Terhi Suvilehdon johdolla kestävän gastronomian karttapalvelun Kega.fi. Palveluun kerätään kestävän kehityksen mukaisesti ja vastuullisesti toimivia pientuottajakohteita sekä heidän tuotteitaan hyödyntäviä ravintoloita, kahviloita sekä lähiruokakauppoja. Viime kesän kotimaanmatkailun lisääntyminen osoitti, että matkailua tarvitaan, vaikka poikkeustila estäisikin maiden rajojen ylittämisen.

blogi: Kestävän gastronomian karttapalvelu Kega.fi helpottaa makumatkailua

Kega.fi -karttapalvelu tukee makumatkailua ja lähimatkailua. Se myös helpottaa ravintoloita, lähiruoasta kiinnostuneita kotigastronomeja sekä kestävän kehityksen arvojen mukaisesti toimivia pientuottajia löytämään toisensa. Sivustoa kehitetään eteenpäin ja tavoitteena onkin joku päivä luoda näin koko Suomen kattava valtakunnallinen kestävän gastronomian verkosto.


Tervetuloa Kega-yhteisöön!

Jos tunnet kestävän gastronomian arvot omaksesi ruoan pientuottajana, ravintolana, kahvilana tai lähiruokakauppiaana ja haluat mukaan palveluun, ota yhteyttä Kega.fi sivuston yhteydenottolomakkeen kautta >>

Perho Liiketalousopiston arvot: PALVELEVA INNOSTAVA VASTUULLINEN EDELLÄKÄVIJÄ


Juttu julkaistu  Aitoja makuja -verkkolehdessä 9.9.2020 >>

 

kutsu: Tule vihreille ostoksille ja herkuttelemaan Green City Farmin sadonkorjuumarkkinoille

kutsu: Tule vihreille ostoksille ja herkuttelemaan Green City Farmin sadonkorjuumarkkinoille

Satokausi on nyt parhaimmillaan!

Green City Farmin sadonkorjuumarkkinat

Aika: la 19.9.2020 klo 9–15
Paikka: Perho Liiketalousopisto/Malmin kampus
Vanha Helsingintie 13 (ent. Latokartanontie 12), 00700 Helsinki
kutsu: Tule vihreille ostoksille ja herkuttelemaan Green City Farmin sadonkorjuumarkkinoille

Sadonkorjuumarkkinoiden musiikista ja juontamisesta vastaa trubaduuri Ari Joki

Green City Farmin sadonkorjuumarkkinoilla koko perheesi vauvasta vaariin voi ottaa rennosti sekä shoppailla ekologisesti tuotettuja ravitsevia herkkuja.

Herkkuja kotiin ja paikan päällä nautittavaksi

  • lähiruokatuotteita Green City Farmilta ja suomalaisilta pientiloilta, kuten satokauden kasviksia sekä marja-, kasvis- ja lihatuotteita
  • Perhon Juustolan juustoja tai Perhon panimon Ykkönen -olutta
  • maukasta street foodia paikalla syötäväksi tai kotiin vietäväksi Perhon Ruokarekasta
  • piristävät juomat päiväkahvibaari Malmicassa

Tekemistä ja tutkimista

  • lapsille hauskaa tekemistä ja nähtävää – muun muassa pomppulinna (säävaraus) ja poniajelua sekä Helsingin VPK:n sammutusauto ja Helsingin poliisin kalustoa
  • opastettuja Green City Farmin peltokierroksia
  • tutustumista kasvinäytemaan kasveihin

Turvallisuus ja hygienia markkinoilla
Järjestämme sadonkorjuumarkkinat turvallisuutta noudattaen. Alueella on käsien desinfiointiautomaatteja. Asiakkaita muistutetaan noudattamaan turvavälejä ja käsihygieniaa. Markkinoiden kertakäyttöastiat ovat biohajoavia ja niitä käsitellään hygieenisesti.


kutsu: Tule vihreille ostoksille ja herkuttelemaan Green City Farmin sadonkorjuumarkkinoille

Green City Farm
Green City Farm on kaupunkipelto ja perholainen oppimisympäristö. Siellä opiskelijamme pääsevät kokemaan terveellisen lähiruoan tien ekologiselta pellolta keittiöön ja ruokapöytään.

Green City Farm
c/c Perho Liiketalousopisto Oy
09 350 9210
perho.fi

Kestävä gastronomia -karttapalvelu
Mitä jos lähtisit makumatkalle pientiloille tai nauttisit ateriasi lähiruokaravintolassa tai -kahvilassa. Siinä auttaa Kestävä gastronomia -karttapalvelu.

Kestävän kehityksen KEKE-opas
Kestävän kehityksen oppaamme kertoo monipuolisesti ja käytännönläheisesti siitä, kuinka Perho Liiketalousopiston ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen koulutuksessa ja oppimisympäristöissä on huomioitu kestävän kehityksen näkökulmat.


Tule siksi, mikä haluat olla.

 

blogi: Slow & tasty & sustainable

Terhi Suvilehto
terhi.suvilehto (at) perho.fi

Mistä on kestävän gastronomian makuelämykset tehty?

Kestävässä gastronomiassa nautitaan hyvänmakuisesta, korkealaatuisesta ja ravitsemuksellisesti monipuolisesta ruoasta. Italiasta tulevassa Slow Food -ajattelussa on paljon samaa kuin kestävässä gastronomiassa.

Molemmissa arvostetaan paikallisuutta, yhteisöllisyyttä, artesaaniruokaa sekä tuoreita, sesongin mukaisia, raikkaita ja aitoja makuelämyksiä. Vastuullisuudessa kestävä gastronomia ottaa kuitenkin pitkän askeleen slow foodin edelle.

Kestävässä gastronomian juuret ovat kestävän kehityksen tavoitteissa ja mahdollisuuksista toteuttaa esim. ruo’an viljelyssä, tuotannossa, logistiikassa ja valmistuksessa sekä kierrätyksessä.

Kega.fi -karttapalvelu tuo läheltä lähelle

Kega.fi -karttapalvelu tukee kestävän gastronomian toteutumista helpottamalla ravintoloita, lähiruoasta kiinnostuneita kotigastronomeja sekä kestävän kehityksen arvojen mukaisesti toimivia pientuottajia löytämään toisensa.


Lue koko Aitoja makuja -verkkolehden ke 9.9.2020 julkaistu artikkeli:


Tervetuloa porukalla Green City Farmin Sadonkorjuujuhlaan

Lauantaina 19.9.2020 klo 9–15 Green City Farmilla (Perho Liiketalousopiston Malmin kampus, Vanha Helsingintie 13) järjestetään Sadonkorjuujuhla, jossa kestävää gastronomiaa juhlistetaan useiden eri tuottajien, herkkujen voimin.

 

tiedote: Turvallinen paluu Perho Liiketalousopiston kampuksille onnistuu yhdessä ja vastuullisesti

Perho Liiketalousopiston uusi opintovuosi 2020–2021 on käynnistymässä ja koulun kampukset ovat jälleen avoimina opiskelua varten. Tervetuloa opintojen pariin!

väkijoukko koronavirus

Ei näin! Perholainen huomioi turvallisuuden ja vastuulliset toimintatavat niin koulussa kuin vapaa-ajallaankin eli muistaa muun muassa pitää kanssaihmisiin kahden metrin turvavälin.

Perho Liiketalousopiston syksyn 2020 koulutus aloitetaan lähtökohtaisesti lähiopetuksena. Noudatamme erityistä huolellisuutta noudattaen terveys- ja opetusviranomaisten sekä Helsingin kaupungin toimintaohjeita ja suosituksia.

Tavoitteenamme on, että jokainen kampuksilla työskentelevä, opiskeleva tai vieraileva henkilö tuntee olonsa turvalliseksi. Noudatamme kaikessa toiminnassamme ja tiloissamme toimenpiteitä, joilla pyrimme ehkäisemään koronaviruksen leviämisen. Lisäksi seuraamme jatkuvasti yleisen koronatilanteen kehitystä ja teemme turvallisuuteen liittyviä tehostettuja toimenpiteitä tarpeen mukaan.

Turvallinen paluu kampuksille

Perho Liiketalousopiston keskeiset turvallisuustoimenpiteet koronatartuntojen ehkäisemiseksi ja riskin minimoimiseksi perustuvat:

1.  näkyviin toimintaohjeisiin sekä yleiseen informaatioon kampuksilla
2.  huolelliseen käsihygieniaan ja riskin minimoimiseen tehostetuilla desinfiointi- ja siivoustoimenpiteillä
3.  suojaetäisyyksien mahdollistamiseen ja varmistamiseen sekä tilojen käyttöratkaisuihin
4.  erilaisten oppimisympäristöjen ja opetusjärjestelyiden hyödyntämiseen
5.  opastamiseen oikeissa ja turvallisissa toimintatavoissa.

1. Toimintaohjeet kampuksilla

Meistä jokaisella on tärkeä rooli ja vastuu yhteisestä turvallisuudestamme. Seuraavassa toimintaohjeet kaikille Perho Liiketalousopiston tiloissa työskenteleville, opiskeleville ja vieraileville:

  • Tulen vain terveenä ja hyvävointisena kampukselle.
  • Kuljen koululle polkupyörällä tai jalan jos suinkin mahdollista. Pyrin välttämään ruuhkabusseja ja -junia (HSL:n vinkit turvalliseen matkustamiseen >>)
  • Huolehdin kahden metrin turvavälistä mahdollisuuksien mukaan.
  • Pesen käteni kuumalla vedellä ja saippualla aina tultuani kampukselle, ennen ruokailua sekä esim. niistettyäni tai yskittyäni – ja vähän väliä päivän aikana.
  • Yskin ja aivastan hihaani ja niistän kertakäyttöiseen nenäliinaan, jota en käytön jälkeen jätä lojumaan, vaan laitan roskiin.
  • Käytän käsidesiä, jos käsienpesu ei ole mahdollista.
  • Tervehdin edelleen tuttavallisesti, mutta ilman kättelyä tai halaamista.
  • Haen itselleni kampukselta hyvän ja väljän työskentelytilan. Jos työskentelen yhteistilassa, pidän saman pisteen koko päivän ajan.
  • Puhdistan yhteiskäytössä olevat työpisteet ja työvälineet käytettyäni niitä.
  • Vältän ovenkahvoihin ja pintoihin koskemista paljain käsin.
  • Huomioin turvavälit taukotiloissa ja lounastauolla. Pidän muihin väliä ruokajonossa ja myös ruokaillessa.

Kaikkien perholaisten pitää huomioida turvallisuus ja vastuulliset toimintatavat myös vapaa-ajallaan koulun ulkopuolella. Perho Liiketalousopistossa opiskelevan on jäätävä kahden viikon karanteeniin mahdollisten ulkomaan matkojen jälkeen riskimaista tultaessa.

Välinpitämättömästi turvallisuusohjeisiin suhtautuvaa opiskelijaa ei voida päästää kampukselle lähiopetukseen, vaan oppimistavoitteet tulee saavuttaa vaihtoehtoisilla tavoilla.

2. Käsihygienia ja tehostetut desinfiointi- ja siivoustoimenpiteet

Jokaisen meistä on tärkeää huolehtia, että kädet pestään lähimmässä wc-tilassa heti kampuksille saavuttaessa.

Perho Liiketalousopistossa kampustiloja siivotaan tehostetusti. Sen yhteydessä toimitilahuoltajat pyyhkivät pöydät, ovenkahvat ja muut kosketuspinnat päivittäin niin työ- kuin oppimistiloissakin. Myös WC-tiloja siivotaan ja desinfioidaan tehostetusti.

Kampuksilla on asianmukaiset käsidesipisteet sisääntulojen, ruokailutilojen ja wc-tilojen yhteydessä.

3. Suojaetäisyyksien mahdollistaminen ja varmistaminen, etätyöskentelyn suosiminen

Jokaisen kampuksella asioivan tulee noudattaa suojaetäisyyksiä niin luokka-, neuvottelu- ja työhuoneissa kuin henkilöstön taukotiloissa ja ravintoloissakin. Tätä korostetaan myös kampusten toimintaohjeissa. Toimintaa pyritään rytmittämään ja porrastamaan siten, että samassa tilassa olisi mahdollisimman vähän henkilöitä.

4. Erilaisten oppimisympäristöjen ja opetusjärjestelyiden hyödyntäminen

Kun oppiminen ja opetustoiminta nyt elokuussa palaavat kampuksille, tavoitteena on mahdollisimman normaalit opetuskäytänteet, edellä mainitut turvallisuusohjeet jatkuvasti huomioiden. Koulutusalakohtaiset ohjeet oppimisjärjestelyistä ja esimerkiksi etäopiskelun eri muotojen sekä verkkokampuksen hyödyntämisestä annetaan opintovuoden alkaessa.

Seuraa aktiivisesti viestintäämme! Koronatilanteen ohjeet ja järjestelyt voivat muuttua pikaisestikin.

5. Opastamiseen oikeisiin toimintatapoihin

Edellä kuvatut toimintaohjeet ovat kampuksillamme korostetusti näkyvissä ja saatavilla mm. opetusluokissamme ja yhteisissä tiloissamme. Kaikki henkilökuntaamme kuuluvat ohjaavat ja auttavat toimintaohjeisiin liittyvissä asioissa ja toimivat itse esimerkkeinä.

Toimintaohjeet koronaepäilyn sattuessa

Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky. Opiskelijan tai opettajan ei pidä osallistua lähiopetukseen tai muuhun oppilaitoksen tiloissa järjestettävään toimintaan, jos hänellä on sairastumiseen viittaavia oireita tai, jos hän ei muutoin voi hyvin.

Myöskään muiden oppilaitoksen tiloissa työskentelevien tai siellä vierailevien ei myöskään pidä tulla oppilaitoksen tiloihin oireisina.

Jos henkilö sairastuu päivän aikana, tulee hänen poistua välittömästi oppilaitoksesta tai siirtyä erilliseen tilaan. Oireisten tulee hakeutua matalalla kynnyksellä koronavirustestiin.


Turvallinen paluu Perho Liiketalousopiskelun kampuksille onnistuu yhdessä ja vastuullisesti – lisätiedot

Juha Ojajärvi, rehtori
040 093 9269
juha.ojajarvi (at) perho.fi

Petri Vainio, henkilöstö- ja viestintäpäällikkö
050 376 0652
petri.vainio (at) perho.fi

tiedote: Perho Liiketalousopiston kevätlukukausi viedään päätökseen etäopiskeluna poikkeustilan jatkuessa 

Valtioneuvosto on 30.3.2020 klo 20.30 pitänyt tiedotustilaisuuden koronavirustilanteesta ja sen vaatimista jatkotoimenpiteistä 13.4. jälkeen. Tiedotustilaisuudessa on vahvistettu poikkeustilan ja etäoppimiseen pohjautuvien ratkaisujen jatkuminen vähintään kuukautta aiemmin ilmoitettua pidempään.

tiedote: Perho Liiketalousopiston kevätlukukausi viedään päätökseen etäopiskeluna poikkeustilan jatkuessa 

Perho Liiketalousopiston kevätlukukausi viedään päätökseen etäopiskeluna poikkeustilan jatkuessa

Suomen hallitus päätti maanantaina 30.3.2020 jatkaa koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi aiemmin päätettyjä rajoitustoimia 13.5.2020 saakka.

Hallituksen päätöksen mukaisesti varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen rajoituksia tullaan jatkamaan kuukaudella 13. toukokuuta saakka eri kouluasteilla. Samalla ilmoitettiin, että opetuksen poikkeusjärjestelyjä varaudutaan jatkamaan lukukauden loppuun asti, jos epidemian rajoittaminen sitä vaatii. Päätös poikkeustilan jatkamisesta koskee mm. kaikkia ammatillisia oppilaitoksia.

Perho Liiketalousopiston ratkaisut etäoppimisen jatkamisesta ja aikataulut

Perho Liiketalousopistossa siirryttiin etäoppimiseen pohjautuvaan toimintatapaan heti poikkeustilan julkistamisen jälkeen 18.3.2020 alkaen.

Etäoppiminen on käynnistynyt suotuisasti kaikilla koulutusaloilla ja sopeutuminen uuteen tilanteeseen sekä oppimistapoihin on ollut nopeaa. Tästä haluamme erityisesti kiittää kaikkia opiskelijoitamme, opettajiamme ja tukipalveluidemme henkilöstöä. Perheissä vanhempien ja läheisten tuki on myös ollut erittäin tärkeää – säännöllinen opiskelurytmi ja oppimiselle myönteiset kotiolosuhteet antavat edellytykset hyville tuloksille myös etäoppimisessa.

Suomen hallituksen päätös tarkoittaa Perho Liiketalousopistossa, että

jatkamme opetusta ja työskentelyä etänä 8. jakson eli kevätlukukauden loppuun perjantaihin 29.5.2020 saakka.

Tämä ratkaisu on perusteltu ja toiminnallisesti järkevä kaikilla koulutusaloillamme. Päätöksen taustalla ovat mm. virustilanteeseen liittyvät epävarmuustekijät 13.5. jälkeen (opiskelijoiden ja henkilökunnan terveys), loppukeväälle suunniteltu ohjelma sekä mahdollisen opiskelumuodon muuttamiseen liittyvät käytännön haasteet kesken viimeisen jakson suhteessa siitä saataviin hyötyihin.

Perho Liiketalousopistossa valmistaudutaan opintomahdollisuuksien tarjoamiseen kesän alussa. Tarkoituksena on varmistaa opintovuodelta mahdollisesti kesken olevien opintojen loppuunsaattaminen ja tarjota tukea mahdollisissa muissa yksilöllisissä tarpeissa.

Etäoppimisen välineet, ympäristö ja informaatiolähteet

Etäopiskelu jatkuu siis jo hyväksi havaitulla tavalla Perho Liiketalousopiston verkkokampuksella, iPerhon verkko-oppimisympäristössä. Opettajat antavat tarvittavat ohjeet etäopiskelua varten opiskelijaryhmittäin normaaliin tapaan Wilmassa ja lähemmin toteutuskohtaisesti iPerhossa.

iPerhon verkko-oppimisympäristöön sekä Wilmaan pääsee kirjautumaan myös kotisivuillamme oikean ylälaidan painikkeesta LOGIN

Verkkokampuksen tukipalvelut

Opettajat ja ohjaajat hyödyntävät laajasti collaborate-virtuaaliluokkatilaa, jonka käyttökoulutukseen ja kertauskoulutuksiin on panostettu Perho Liiketalousopistossa vahvasti viime viikkojen aikana. Kokemukset collaborate-toteutuksista ovat myönteisiä ja niitä jatketaan.

Ohjausta collaborate-luokkahuoneen käyttöön ja kaikkiin muihin iPerhoon liittyviin kysymyksiin antavat verkkokampuksen asiantuntijamme

  • Seppo Telinkangas
    040 654 1488
    seppo.telinkangas (at) perho.fi
  • Jarmo Åke
    040 147 8552
    jarmo.ake (at) perho.fi

Pyydämme edelleen hyödyntämään etäopinnoissa kotiympäristössä käytettävissä olevia tietokoneita tai mobiililaitteita. Jos opiskelijan käytettävissä ei tilapäisesti ole tietokonetta tai mobiililaitetta, suositamme ottamaan yhteyttä Perho Liiketalousopiston IT-palveluihin:


Opiskeltavien kurssien opintosisältöihin, tehtäviin tai suoritustapaan liittyvissä kysymyksissä opettaja on oikea henkilö vastaamaan ja auttamaan eteenpäin. Opettaja voi ohjata opiskelijoita tarvittaessa iPerhossa, Skypessä tai puhelimitse. Opettajien yhteystiedot ovat opiskelijoiden ja huoltajien saatavilla Wilmasta sekä kotisivuiltamme:


Opiskelijahuolto ja opintopalvelut

Kaikki opiskelijahuoltopalvelumme >> ovat tarjolla etäpalveluperiaatteella poikkeustilanteessakin. Tämä tarkoittaa mm. uraohjauksen ja erityisen tuen tarpeessa olevien opiskelijoiden palveluita. Luonnollisesti opintotoimistomme on avoinna ja palvelee opiskelijoita, vaikka kampusrakennuksemme ovat toistaiseksi suljettuina. Opintotoimistojen yhteystiedot ja aukioloajat löydät kampuskohtaisesti täältä:


Työpaikoilla tapahtuva oppiminen

Perho Liiketalousopistossa noudatetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön suosituksia ammatilliseen koulutukseen, joiden mukaan:

”Työpaikalla tai muualla oppilaitoksen ulkopuolella järjestettävää koulutusta ja työharjoittelua suositellaan jatkettavaksi, jos se on työpaikan puolesta mahdollista ja koulutuksen järjestäjä ja työnantaja arvioivat, että työympäristö on turvallinen opiskelijalle. Mikäli työpaikalla on suuri riski saada koronatartunta, on suositeltavaa, että työpaikalla järjestettävää koulutusta jatketaan vasta, kun riskiä ei enää ole.”

Lähde: miniedu.fi – Koronavirus ja siihen varautuminen opetus- ja kulttuuriministeriön toimialalla >>

Työpaikoilla tapahtuvan oppimisen mahdollisuus on tällä hetkellä hyvin harvan opiskelijamme käytettävissä. Perho Liiketalousopiston koulutusalojen työnantajista ravintolat on valtioneuvoston päätöksen mukaisesti suljettu ja esimerkiksi matkailualan yrityksiin poikkeustilanne on vaikuttanut hyvin etupanotteisesti. Kaikissa työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen liittyvissä kysymyksissä pyydämme ottamaan yhteyttä koulutusalajohtajiin, joiden yhteystiedot ovat tämän tiedotteen lopussa.

Valmistumisvaiheen tuki ja kevään valmistumisjuhlallisuudet

Tuemme erityisesti opintojen loppuvaiheessa olevia opiskelijoita ja pyrimme kaikin tavoin varmistamaan, että opiskelijan tutkintoon valmistuminen tapahtuisi aikataulussaan poikkeusolosuhteista huolimatta. Maaliskuussa Perho Liiketalousopistosta tutkintoon valmistui lähes neljäkymmentä opiskelijaa ja myös huhtikuu näyttää myönteiseltä ”valmistumisrintamalla”.

Valitettavasti tässä poikkeustilanteessa perinteistä, toukokuun lopun valmistujaisjuhlaa ei voida järjestää. Sen sijaan kevään lopussa valmistuvia tullaan huomioimaan ja juhlistamaan sopivalla tavalla, josta viestimme heille ja läheisille myöhemmin erikseen.

Kaikille kevätkauden aikana valmistuville tullaan lähettämään tutkintotodistukset ja valmistumiseen liittyvät asiakirjat Perho Liiketalousopiston opiskelijarekisterissä olevaan kotiosoitteeseen.

Poikkeustilanteen seuranta ja tiedottaminen

Perho Liiketalousopisto seuraa jatkossakin tarkasti terveydenhuollon asiantuntijoiden ja viranomaisten toimintaohjeita jatkuvasti muuttuvassa tilanteessa. Tiedotamme edellä kuvattuun tilanteeseen vaikuttavista olennaisista muutoksista viivytyksettä, kun muutokset ja niiden vaikutukset on saatu arvioitua.

Lisätietoja tiedotteen asioista antavat

Juha Ojajärvi, rehtori
040 093 9269
juha.ojajarvi (at) perho.fi

Petri Vainio, henkilöstö- ja viestintäpäällikkö
050 376 0652
petri.vainio (at) perho.fi

Etäopiskeluun ja työpaikoilla tapahtuvaan oppimiseen liittyvät kysymykset

Katriina Klén, koulutusalajohtaja, liiketoiminta
050 366 6711
katriina.klen (at) perho.fi

Satu Sandman, koulutusalajohtaja, matkailuala
040 775 3266
satu.sandman (at) perho.fi

Marja Hemmi, koulutusalajohtaja, ravintola-ala
040 480 5577
marja.hemmi (at) perho.fi

Verkkokampus ja opintopalvelut – lisätiedot

Tutteli Nurminen, opiskelijapalveluiden ja verkkokampuksen päällikkö
050 324 2450
tutteli.nurminen (at) perho.fi

Spring Semester at Perho Culinary, Tourism & Business College to be Completed as Distance Learning >>