Matkailualan opinnoille on nyt hyvä hetki

Oletko ilman opiskelupaikkaa? Hug the world!

Hae jo tänään jatkuvassa haussa >> matkailualan aikuiskoulutukseen. Katso opintojen lähimmät startit täältä >>

Aloita nyt lukio-/muu opintopohjaiset opinnot tai palaa työelämästä koulunpenkille. Hyvällä ammatillisella perustutkintotodistuksella voi nyt myös päästä suoraan sisään ammattikorkeakouluun ilman pääsykoetta.

Suomi tarvitsee matkustusta

Matkailualan perustutkinto on innostava reitti kasvavan alan monipuolisiin ammatteihin. Vaikka juuri nyt matkailuala sakkaisikin koko maailmaa ravistelleen koronapanepidemian takia, vauhti palaa ja jatkaa taas kasvuaan – esimerkiksi pääkaupunkiseudulle on suunnitteilla kolmisenkymmentä uutta hotellia. Paluu tuttuun, kestävästi kehittyvään ja vastuulliseen kiitoon ehtii tapahtua opintojesi aikana.

Valitse omasi matkailualan perustutkinnon kolmesta osaamisalasta

Meillä on tarjolla matkailualan perustutkinnon kaikki kolme osaamisalaa:

Osaamisalan valinnalla ja valinnaisilla tutkinnon osilla >> voit rakentaa omaan urasuunnitelmaasi sopivimman opintokokonaisuuden ja suorittaa opinnot lähiopetuksessa, monimuoto-opintoina ja/tai työvaltaisesti esimerkiksi oppisopimuksella.

Matkailualan perustutkinto-opinnoissamme sinulla on mahdollisuus pätevöityä myös ulkomaanoppaaksi ja työskennellä matkanjärjestäjän palveluksessa ulkomaan kohteissa.

Osatutkinnolla lisä- ja täydennysosaamista

Jos matkailualan opintosi ovat jäänet kesken tai toimit jo alalla, voit täydentää osaamista haluamillasi tutkinnon osilla.

Työelämä mukana koulutuksessa

Pääkaupunkiseutu, jolla toimimme, tarjoaa laajan kirjon erilaisia työelämässä oppimisen ja työllistymisen mahdollisuuksia. Ovet ovat auki myös muualle Suomeen ja ulkomaille.

Teemme tiivistä yhteistyötä matkailualan eri toimijoiden kanssa. Olemme muun muassa Amadeus Finlandin yksi tärkeimmistä koulutusyhteistyökumppaneista. Meillä voit opiskella Amadeus-matkailupalvelujen varausjärjestelmän perusteet sekä suorittaa myös alan arvostaman Amadeus-sertifikaatin.

Finnairin kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo yli kymmenen vuotta ja luoneet yhteistyössä muun muassa Service Guide -tutkinnon osan, jonka on tarjolla vain meillä. Service Guide -tutkinnon osaa opiskelevat voivat suorittaa työelämässä oppimisen jaksonsa Finnairilla.


Varmista opiskelupaikkasi  jo tänään

Opiskelijavalinnat tehdään matkailualan perustutkintoon. Katso lähin matkailualan opintojen ryhmämuotoinen aloitus täältä >>

Opintojen kesto on yksilöllinen ja määritellään opintojen alussa tehtävässä henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa (HOKS). Aiemmin hankittu osaaminen (esimerkiksi lukio- tai muut opinnot sekä työkokemus) lyhentää opintojen pituutta.

Suomi tarvitsee matkustusta #matkustavastuullisesti


Matkailualan opinnoille on nyt hyvä hetki – lisätiedot

Opi vastuulliseksi ja #matkustavastuullisesti – matkailualan koulutuksen yhteistyökumppaneitamme ovat muun muassa Finnair, SMAL, FBTA ja Amadeus Finland

 

0 0 vote
Article Rating
Subscribe
Notify of
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments