Matkalla proksi: Otto

PRO johtaja 2019 – tulosvastuullisille esimiehille


Minä ja esimiehenä kasvaminen

– itsearviointi, Otto Hiltunen, kokki, keittiöpuolen esimies –

”Perho PROn keittiömestarikoulutus on ollut antoisa ja ajatuksia herättävä kokemus. Se on muun muassa syventänyt ja laajentanut minulle tuttua ja turvallista aluetta, numeroiden ja pykälien ymmärrystä. Omalta osaltani suurin harppaus esimiehenä kehittymisessä on, että varmuuteni toimia ihmisten kanssa on kasvanut kympistä

…melkein sataan.

Matkalla proksi: Otto

Yksikään itseään arvostava ja työyhteisölleen arvokas työntekijä ei halua olla vain työntekijä, jolle napsautellaan nakkeja, sanoo Otto

Vaikka matkani esimieheksi alkoi minua ja toimiani läheltä seuranneen oman esimieheni kannustuksesta, emmin itse, onko minussa ainesta johtajaksi. Olen pitänyt itseäni hyvänä osaajana ja tekijänä, mikä seurasi tapaani ja tyyliini toimia esimiehenä:

”koska olen hyvä työssäni, muidenkin pitää tehdä asiat niin kuin minä teen”.

Tajusin jo keittiömestarikoulutuksen alkumetreillä, että se on yksi henkilöjohtamisen kuolemansynneistä. Tästä oli hyvä jatkaa.

Matkalla proksi

Perho PROn koulutus >> sukelsi suoraan johtamisen haasteisiin ja mahdollisuuksiin tietoa ja näkökulmia laajentaen.

Sama tapahtui kuvalleni hyvästä esimiehestä. Ahaa-elämysten määrä oli suuri, kun peilasin oppimaani esim. oman pomoni tapaan toimia. Aloin nopeasti ymmärtää,

mitä johtamiskeinoja kannattaa soveltaa eri tilanteissa ja miksi.

Opin näkemään ihmiset yksilöinä (!), mikä on hyvän johtajan perustaitoja, koska jokaisella työntekijällä on oikeus ja myös velvollisuus ilmaista itseään ja olla omana itsenään arvostettu, jotta voisi olla työyhteisölleen arvokas.

Seura tekee kaltaisekseen – samoin johtajuus

No, ehkä minulla on nykyisin liiankin ruusuinen kuva johtamisesta, mutta kukaan ei voi kiistää, että ON hyviä ja huonoja esimiehiä –  tai ainakin hyvää ja huonoa johtamista.

Mielestäni jokaisen toimivan työyhteisön valettuina peruskivinä on avoin ja kannustava ilmapiiri. Olen itse saanut toimia tällaisessa työyhteisössä, joten tiedän, miten paljon positiivista energiaa arvostus valaa ihmisiin ja koko yrityksen toimintaan.

Työskentely huonosti johdetussa ja ei-ihmisläheisessä työyhteisössä on kuluttavaa ja henkisesti passivoivaa. Tiedän, mistä puhun, sillä tämäkin on tullut tutuksi oman kokemuksen kautta.

Perho PRO johtamisen työkalut

Johtajuus ja esimiehisyys ovat kuitenkin iso ja kompleksikas paketti, jota ei ole ihan helppo pitää kasassa.

Hyväksi johtajaksi voi kuitenkin oppia ja hyvään johtamiseen on valmiita työkaluja. Onneksi löysin tämän koulutuksen!

Tältä pohjalta lähden nyt kohti uusia haasteita, joista hyvään osaan tiedän jo ratkaisut.

P.S.

Iso kiitos omalle esimiehelleni saamastani vilpittömän innostuneesta kannustuksesta edetä ja kehittyä urallani.

Aikoinaan uudeksi toimitusjohtajaksi taloon tullut pomoni osoittautui jo kättelyssä moderniksi ja ihmisläheistä toimintaa arvostavaksi esimieheksi, jota ”hyvä koulutuskaan ei ollut pilannut”. Uuden pomon myötä työpaikkani ilmapiiri parani nopeasti ja työntekijöiden motivaatio nousi huomattavasti. Hän on ollut elävän elämän esimerkkini ja esikuvani hyvästä henkilöjohtajasta.

Hyvin johdettu työyhteisö ja sillä aikaansaatu energinen liiketoiminta eivät ole saavuttamaton utopia.”