Artikkelit

Vuoden Kokki 2020 ja Vuoden Tarjoilija 2020 Perho Liiketalousopiston kasvatteja

Perho Liiketalousopiston kasvatit Lari Helenius  ja Christian Angelov selvittivät tiensä ruoanlaiton ammattilaisten Vuoden Kokki- ja salin ammattilaisten Vuoden Tarjoilija SM-kilpailujen voittajiksi 13.3.2020 Helsingin Messukeskuksessa.

Vuoden Kokki 2020 palkittiin Suomen Messusäätiön myöntämällä apurahalla ja Vuoden Tarjoilija 2020 palkittiin MaRa ry:n Henrik Bitten stipendirahaston apurahalla.

Kuva: Santeri Stenvall, Elo-säätiö

Tulossa kiireinen edustuvuosi Vuoden Kokille ja Vuoden Tarjoilijalle

Palkituilla on edessään ikimuistoinen edustusvuosi moninaisine tehtävineen ravintola-alan edelläkävijöiden kanssa Suomessa.

Lari Heleniuksella on helpottunut ja onnellinen olo.

– Olin viime vuonna hopeasijalla, nyt kaikki muu olisi ollut pettymys. Odotan edustusvuodelta paljon uusia kokemuksia, että pääsen tekemään sellaista, mitä en ole aiemmin tehnyt ruoan parissa.  Kiitos työnantajlle kaikesta tuesta!”, sanoo Lari Helenius.

Christian Angelov iloitsee voitostaaan täysillä.

– Olen kilpaillut jo Perhon Liiketalousopiston aikana sekä kansainvälisesti, viime vuonna olin PM-kilpailuissa. Vuoden Tarjoilija kilpailuissa olen saavuttanut aiemmin hopean ja pronssin. Tulevalta edustusvuodelta odotan yhteistyökumppanuutta, oikeastaan haluan vain aloittaa!, kommentoi Christian Angelov.

Onnittelemme opiskelija-assistenttejamme

Perho Liiketalousopiston ravintola-alaa opiskelevat Hiep Nguyen palkittiin parhaana keittiö-assistenttina ja Samuli Toivanen parhaana sali-assistenttina. Ravintola-alan opiskelijoita ohjaajineen avustivat kilpailijoita salissa ja keittiössä koko tapahtuman ajan.

Vuoden Kokki 2020 ja Vuoden Tarjoilija 2020 Perho Liiketalousopiston kasvatteja –lisätiedot

Bettina Lindfors, toimitusjohtaja
ELO Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö
040 920 9810
bettina.lindfors (at) elo-saatio.fi


Lue lisää kilpailun tuloksista:

Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija 2020 valitaan SM-kilpailuissa Gastro Helsinki –ammattitapahtumassa 12.-13-3.2020

Ravintola-alan rautaiset ammattilaiset kilpailevat Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija suomenmestaruudesta Gastro Helsinki -ammattilaistapahtumassa. Semifinaalissa kilpailee 16 kokkia ja 16 tarjoilijaa 12.3.2020 klo 10.00-16.00.

”Suomen maine ruokamatkailumaana on kovassa kasvussa. Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -kilpailut elävät ajassa kehittäen ravintola-alaa ja sen vetovoimaisuutta sekä lisäten vuoropuhelua alan ammattilaisten, tulevaisuuden kykyjen ja avainsidosryhmien välillä. Kilpailuissa verkostoidut, kehität laaja-alaisesti ammattisi vaativia taitoja ja kasvat täyteen potentiaaliisi. Uskalletaan nauttia suomalaisesta, kestävästä ruokakulttuurista, samalla kun kunniahimo kasvaa keittiöissä ja saleissa”, kiteyttää Bettina Lindfors, ELO-säätiöstä.

Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija 2020 suomenmestaruudesta kilpailee 16 kokkia ja 16 tarjoilijaa Gastro Helsinki -ammattitapahtumassa 12-13.2.2020.

Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -semifinalistit edustavat ravintola-alan ammattiosaamista eri puolelta Suomea. 

Perho Liiketalousopiston opiskelijat toimivat assistentteina Vuoden Tarjoilija ja Vuoden Kokki -kilpailuissa.

Perho Liiketalousopiston ravintola-alan opiskelijoita ohjaajineen avustavat kilpailijoita salissa ja keittiössä koko tapahtuman ajan.

Kuvat: Santeri Stenvall/ELO-säätiö.

Tuomaristo

  • Vuoden Kokki 2020 kilpailujohtajana toimii Ismo Sipeläinen, Vuoden Kokki 2015
  • Vuoden Tarjoilija 2020 kilpailujohtajana Maria Suihkonen, Vuoden Tarjoilija 2013.
  • Vuoden Kokki 2020 -kilpailun päätuomarina toimii Filip Langhoff, ravintola Jord.
  • Vuoden Tarjoilija 2020 -kilpailun päätuomarina toimii Miia Siiroinen, Yöpuu Yhtiö Oy

Voittajalle palkintona kymppitonni ja vuodeksi edustustehtäviä

Vuoden Kokki 2020 palkitaan Suomen Messusäätiön myöntämällä 10 000 euron ja Vuoden Tarjoilija 2020 MaRa ry:n Henrik Bitten säätiön myöntämällä 10 000 euron apurahalla. Lisäksi voittajilla on edessään ikimuistoinen edustusvuosi moninaisine tehtävineen ravintola-alan edelläkävijöiden kanssa Suomessa.

VUODEN KOKKI JA VUODEN TARJOILIJA 2020 SM-kilpailut – LISÄTIEDOT

Bettina Lindfors,  johtaja
040 9209810
bettina.lindfors (at) elo-saatio.fi


Lue lisää kilpailuista ja kilpailijoista

Vuoden Tarjoilija 2020 -semifinalistit

Vuoden Kokki 2020 -semifinalistit

Bocuse d’Or edustajakarsinta Viini ja Ruoka -tapahtumassa

Bocuse d’Or on maailman arvostetuin kokkikilpailu, jota on järjestetty vuodesta 1987.

Bocuse d’Or edustajakarsinta Viini ja Ruoka -tapahtumassa

Bocuse d’Or -kokkikilpailun finaali Ranskan Lyonissa 30.1.2019. Kuvassa Suomen edustaja Ismo Sipeläinen ja assistentti Johan Kurkela

Kuva: Kim Öhman

Kaksivuotisen kauden Suomen edustajakarsinta käydään 26.10.2019 Viini ja Ruoka -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa. Karsinnassa kisaavat Tommi Tuominen, Kalle Tanner ja Mikko Kaukonen Helsingistä sekä Erik Mansikka Turusta.

Ehdokaskisaajat 2019

Bocuse d’Or edustajakarsinta Viini ja Ruoka -tapahtumassa

Mikko Kaukonen, Kalle Tanner, Erik Mansikka ja Tommi Tuominen Bocuse d’Or -kilpailijat, Suomen karsinta 2019

Kuvat: Mikko Kaukonen: Santeri Stenvall, Erik Mansikka: Antti Leino, Kalle Tanner: Oscar Granqvist, Tommi Tuominen: Lili Ermezei

Suomen joukkue osallistuu kesäkuussa 2020 Tallinnassa järjestettäviin Euroopan-karsintoihin, joista 10 maata etenee tammikuussa 2021 Lyonissa järjestettävään finaaliin.

Suomi on ollut mukana Bocuse d’Or -kilpailussa 14 kertaa ja Suomen parhaat sijoitukset ovat Matti Jämsénin 4. sija vuonna 2015 sekä Ismo Sipeläisen 4. sija vuonna 2019. Suomen tavoite kaudella 2020–2021 on kärkikolmikossa.

Ravintola- ja catering-alan opiskelijat ryhmästä KA19C toimivat tänäkin vuonna kilpailijoiden assistentteina.

Bocuse d’Or edustajakarsinta Viini ja Ruoka -tapahtumassa

Suomen Bocuse d’Or Academyn kumppani

Bocuse d’Or edustajakarsinta Viini ja Ruoka -tapahtumassaBocuse d’Or on maailman arvostetuin kokkikilpailu, jota on järjestetty vuodesta 1987. Bocuse d’Or -kilpailukaudella 2020–2021 Euroopan osakilpailu pidetään kesäkuussa 2020 Tallinnassa. Loppukilpailu järjestetään tammikuussa 2021 Lyonissa. Suomi on ollut mukana Bocuse d’Or -kilpailussa 14 kertaa. Vastuullinen kilpailujärjestäjä Suomessa on ELO-Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, ELO-säätiö.

Seuraa somessa

Kestävän gastronomian huippuseminaari pe 21.9.

Tervetuloa Kestävän gastronomian huippuseminaariin!

Alan ammattilaisille sekä kestävän kehityksen ja kiertotalouden avainasioista kiinnostuneille suunnatussa Kestävän gastronomian huippuseminaarissa asiantuntijat pureutuvat monimuotoisen pellon tarinaan ja puhtaiden raaka-aineiden monipuoliseen käyttöön gastronomiassa

Se mitä syömme, vaikuttaa suorituskykyymme, terveyteemme ja aivojemme toimintaan.

Siirtymällä kertakäyttökulutuksesta kiertotalouteen vähennämme ruokahävikkiä.

Kuulemme myös, millainen on ”kestävän kehityksen Helsinki”, jossa ihmiset haluavat asua, elää, yrittää ja työskennellä.

Ohjelma – kestävän gastronomian huippuseminaari

Aika: pe 21.9.2018 klo 9.15–16.30
Paikka: Perho Liiketalousopisto, Malmin kampuksen auditorio, Latokartanontie 12, Helsinki
Ilmoittautuminen ja aamupala: klo 9.15–10
Puhtaiden makujen menu: klo 14.15–16.30

  • 10.00 Perho Green City Farmin tervehdys
    toimitusjohtaja Juha Ojajärvi
  • 10.10 Kestävän kehityksen toimenpidesitoumukset – miten kestävä gastronomia ytimeen?
    Marja Innanen, apulaispääsihteeri, Kansallinen kestävän kehityksen toimikunta, Valtioneuvoston kanslia
  • 10.25 Elo-säätiön ja Perho Liiketalousopiston kestävän kehityksen sitoumukset
    toimitusjohtaja Bettina Lindfors, Elo-säätiö ja Jarmo Åke, Perho Liiketalousopisto
  • 10.31 Elämän kirjo luonnon monimuotoisuudessa
    personal farmer Stewen Lowndes, Perho Green City Farm, vastuuviljelijä Heidi Hovi, Herttoniemen ruokaosuuskunta, mehiläistarhaaja Merja-Riitta Laurila,  Mesila isä & poika ky
  • 11.10 Kestävän kehityksen Helsinki
    kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki
    Kommenttipuheenvuoro esityksen yhteydessä: Uusi yhteisöllisyys
    toimitusjohtaja Heli Kotilainen, Setlementtiasunnot Oy
  • 11.35 Tauko: Fazerin virvokkeita
    Menossa mukana opiskelijoita, opettajia sekä Vuoden Kokki 2018 Kalle Tanner ja Vuoden Tarjoilija 2018 Noora Sipilä
  • 12.15 Fazer Brainhow -ohjelma Lead in Health – Fazer Lab, Marika Laaksonen
  • 12.45  Zero waste philosophy
    chef Albert Franch Sunyer, Restaurant Nolla ja Hävikkimestarit, Lassila & Tikanoja
  • 13.15 Paneelikeskustelu: Kiertotalouden ja ekologisuuden vaikutukset gastronomiaan?
    juontajina Sasu Laukkonen ja ruokatuotannon lehtori Sampo Kantele

Panelisteina mm. Vuoden Kokki Kalle Tanner, Vuoden Tarjoilija Noora Sipilä, keittiömestari Tapio Bergström, Fazer Food Services/Fazerin vierailukeskus, ravintoloitsija Ilja Björs, Juuri Yhtiöt  ja personal farmer Steven Lowndes/Perho Green City Farm.


Pidätämme oikeuden ohjelman muutoksiin.
Hinta 100 eur + alv. 24 % (sis. seminaarin, aamiaisen, taukotarjoilun ja menun)

Peruutusehto: Osallistumisen voi peruuttaa 10.9. 2018 asti, jonka jälkeen tapahtuvista peruutuksista veloitamme 50 % seminaarin hinnasta. Peruutukset: sirpa.vaahti (at) perho.fi

Lisätiedot – kestävän gastronomian huippuseminaari

Jarmo Åke, lehtori
ruokakulttuurin ja viestinnän maisteri
040 147 8552
jarmo.ake (at) perho.fi

Steven Lowndes, personal farmer
040 572 8991
steven.lowndes (at) perho.fi


Pääyhteistyökumppanit

Fazer Food Services, Setlementti Oy / Viittakivi Oy, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Yhteistyössä mukana: ELO-säätiö  Helmi-säätiö sr  Lassila ja Tikanoja  MaRa ry  Mesila isä&poika ky Juuri Yhtiöt  Restaurant Nolla •  Ora Restaurant


Tulossa!