Artikkelit

アニメ-merkonomi

Opiskelija- ja uratarinat – kokemuksia

Kuka #perholainen merkonomi

Tuomas Hiden, 31 v
anime-pro, verkkotoimittaja
ylioppilas, hum. kand.

Korkeakoulutaustalla jatkuvassa haussa hakenut perholainen merkonomiopiskelija

Tuomas laittoi Anime-kulttuurin, japanin kielen ja yliopistoympyrät jäähylle ottaakseen haltuun ehkä sen todellisen intohimonsa, taulukkolaskennan

Mitä nyt, TUOMAS?

Valmistun 20.12.2019 merkonomiksi (liiketoiminnan perustutkinto).

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Päädyin jatkuvan haun kautta Perho Liiketalousopistoon toteuttaakseni jo lapsuudesta asti olemassa ollutta rakkauttani taulukoihin täynnä numeroita.

Stoorisi

Varsinaisen esittelyn suhteen eksoottisinta tietoa lienee teini-iästä asti kestänyt japanilaisen populaarikulttuurin harrastaminen, joka johti kirjoittamaan alan harrastajille suunnattuun Anime-lehteen sekä yliopistoon tekemään kandityön japanin kielestä ja kulttuurista videopeleistä kummunneen ”oliskohan tietojenkäsittely hyvä, kun istun koneella muutenkin” -idean jälkeen.

Käännöstyö ja japanin kielen opetus olivat kuitenkin molemmat varsin keikkapitoisia töitä. En kuitenkaan kadu noita aiempia elämänvaiheita. Melkeinpä kaikki niissä opittu on ollut jollain tavalla hyödyksi täällä Perho Liiketalousopistossakin.

Anime-merkonomi – lisätiedot

Kirsi Kärki-Luoto, koulutuspäällikkö
040 714 4264
kirsi.karki-luoto (at) perho.fi

 

Aina hyväntuulinen kokki

Opiskelija- ja uratarinat – kokemuksia

Kuka #perholainen kokki

Toni Heikkilä, 26 v
helsinkiläinen ravintola- ja catering-alan opiskelija
ylioppilas, käsikirjoittaja

Lukiopohjalta jatkuvassa hakenut perholainen kokkiopiskelija

Mitä nyt, TONI?

Valmistuin 2020 kokiksi (ravintola- ja catering-alan perustutkinto).

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Lukion jälkeen pyöräyttelin kaksi vuotta burritoja ravintola Somassa sekä paiskin hommia lentokentällä ja opiskelin käsikirjoittamista.

Tykästyin keittiöpuoleen – sen sosiaalisuuteen  puheensorinoineen, nauruineen ja hauskaa pitävine ihmisineen. Olen hyväntuulinen ihminen, jolla nauraminen on hallussa :D Sitten silmiini pompsahti Perho Liiketalousopiston somemainos kokin opinnoista ja päätinpä siltä istumalta hakea opiskelemaan.

Stoorisi

Kaipa se oli joku etsikkoaika silloin lukion jälkeen. Pari vuotta ravintola-alalla ehti kuitenkin tehdä vaikutuksen ja laittaa ajatuksen kokin opinnoista itämään.

Ja nyt sitten ollaan ottamassa innokkaasti haltuun ruokapuolta! Haluan päästä töihin à la carte -ravintolaan lähelle merta tai kausiluontoisesti Lappiin. Yrityksen perustaminen Helsinkiin on ideatasolla. Yrityksessäni voin suunnitella, tehdä ja johtaa minun tavallani.

Ruoka on suuri nautintoni. Se on loputon uusien ideoiden lähde, opinpolku ja ilonaihe, joka pitää minut liikkeessä ja oppimassa varmasti lopun ikääni. Kokin taidoista hyötyy läpi elämän.

Aina hyväntuulinen kokki – lisätiedot

Mervi Vilén-Peltoniemi, koulutuspäällikkö
040 738 9375
mervi.vilen-peltoniemi (at) perho.fi
ruokatuotanto

 

Melkein merkonomista merkonomiksi

Opiskelija- ja uratarinat – kokemuksia

Kuka #perholainen merkonomi

Mika Pakomaa, 49 v
paljasjalkainen stadilainen
aikoinaan kesken jääneet merkonomiopinnot

Melkein merkonomista merkonomiksi – opinnot voi suorittaa loppuun milloin vain

Mika päivitti kasaritaitaitonsa vuoteen 2019 yhdellä hujauksella

Mitä nyt, MIKA?

Valmistuin 30.6.2019 merkonomiksi (liiketoiminnan perustutkinto).

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Halusin vaihtaa kokonaan alaa, saada vanhat hommat sanamukaisesti pois käsistäni. Hain Perho Liiketalousopistoon jatkuvassa haussa ja kävin haastattelussa – ja kohta oli jo tutkinto taskussa!

Stoorisi

Ensimmäistä kertaa aloitin merkonomiopinnot 80-luvulla. Opinnot jäivät kesken.

Työelämässä olen ollut vuodesta 1988. Töitä on tullut tehtyä Suomen Postille ja Telelaitokselle sekä SPACK FP:lle, Falckille, G4S:lle ja Avarnille. Olen tehnyt käsillä töitä koko aikuisikäni ja oikea handu on jo leikattu kaksi kertaa.

Minulla avovaimo sekä 24- ja 23-vuotiaat pojat. Olen asunut ikäni Itä-Helsingissä. Harrastuksenani matkustelu ja rintamamiestalon kunnossa pitäminen.

Melkein merkonomista merkonomiksi – lisätiedot

Kirsi Kärki-Luoto, koulutuspäällikkö
040 714 4264
kirsi.karki-luoto (at) perho.fi

 

Kisaava kokki

Opiskelija- ja uratarinat – kokemuksia

Kuka #perholainen kokki

Justus Lagerblom, 19 v
helsinkiläinen ravintola- ja catering-alan opiskelija

Peruskoulupohjalta yhteishaussa kaksoistutkintoon hakenut perholainen kokki

Mitä nyt, JUSTUS?

Ihan ekana: olen muuttanut Vallilasta omaan kotiin Oulunkylään!

Valmistuin 31.5.2019 kokiksi ja ylioppilaaksi, minkä kruunasi vielä MaRa ry./Henrik Bitten -rahaston stipendi.

Olen hakenut opiskelemaan kaupallista alaa korkeakouluun, koska haluan syventää ymmärrystäni liiketoiminnasta. Kuka ties mulla on joskus oma ravintola.

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Yläkouluaika oli tietysti sitä perussivistyksen hankkimista ja kaverien kanssa pörräämistä, mutta mukaan mahtui myös koripallo.

Iltaisin ja viikonloppuisin ehdin olla keittiöapulaisena legendaarisella ravintolalaiva Wäiskillä. Tykkäsin alan nopeatahtisuudesta, sai tehdä lujasti töitä. Kirsikkana kakun päällä oli vielä se asiakkaan kiitoksen tuoma onnistumisen fiilis.

Se kaikki motivoi ja mitäs sitten: hain yhteishaussa Perho Liiketalousopiston ravintola- ja cateringalan perustutkintoon.

Stoorisi

Ihan ipanana tuli istuskeltua pienellä penkillä keittiömestarina työskennelleen isäni työpaikalla syöden jäätelöä ja juoden älyttömät määrät limpparia. Aika makeita nää ravintola-alan hommat, mä varmaan mietin :D

Sitten myöhemmin, isän neuvosta vaarin ottaneena, kokeilin ravintola-alan töitä ennen isoja päätöksiä eli opintoihin hakeutumista.

Noh, ei tultu kotiin töistä maitojunalla vaan posket innosta punaisina hehkuen kertomaan faijalle kuinka kiva ja ennenkaikkea puuhakas päivä oli taas ollut Wäiskin keittiössä. Ala oli kuin mulle tehty. Päätös lähteä opiskelemaan kokikiksi oli sillä selvä.

Hetkeäkään en ole katunut alavalintaani ja onnistumisen nälkäkin on vain kasvanut opintojen myötä. Taitaja-, SM- ja PM-kilpailuvalmennettavana sekä -osallistujana kuin myös kilpailuassistenttina mulle on tullut tutuksi, mitä menestyminen ja sen eteen treenaaminen vaativat.

Pieni lepotauko voisi kyllä olisi paikallaan ennen tammikuista rantautumistani Santahaminan varuskuntaan!

Kisaamisen tunteva kokki – lisätiedot

Päivi Kaksonen, opinto-ohjaaja
040 480 5511
paivi.kaksonen (at) perho.fi