Artikkelit

Älä jätä kaveria autoon läkähtymään!

Auto kuumenee hetkessä pätsiksi 🥵

Pilvinen sää tai auton parkkiin jättäminen varjoon ei oikeuta jättämään kesällä lemmikkiä autoon odottamaan edes kauppareissun ajaksi. Myöskään ikkunan raolleen jättämisestä ei ole apua, sillä

Älä jätä kaveria autoon läkähtymään!

Jos huomaat lemmikin jätetyn kuumaan autoon:

  • tärkeintä on toimia nopeasti. Tilanne on vakava, jos kaveri (useimmiten koira) ei enää läähätä tai ole levoton, vaan makaa apaattisena.
  • esim. kaupassa kannattaa ensimmäiseksi pyytää henkilökuntaa kuuluttamaan auton omistajaa.
  • mikäli auton omistajaa ei löydy nopeasti,

Älä jätä kaveria autoon läkähtymään!

soita yleiseen hätänumeroon 112

  • poliisin ohjeen mukaan hätätapauksissa olet oikeutettu pelastamaan kärsivän lemmikin itse. Ikkunan rikkominen on kuitenkin viimeinen keino, jota varten pyydä neuvoa hätäkeskuksesta.
  • ensiapuna lämpöhalvauksen saanut lemmikki siirretään varjoon ja kastellaan haalealla vedellä. Jos kaveri pystyy juomaan, sille tulee antaa viileää juomavettä.
  • kaveri kannattaa viedä eläinlääkärille, vaikka se virkoaisikin. Matkan ajaksi se kääritään viileään ja märkään pyyhkeeseen.
  • mikäli omassa autossasi pystyy jättämään ilmastoinnin päälle, vaikka auto ei olisi käynnissä, jätä ikkunaan lappu kertomaan asiasta ohikulkijoille.

Hyvää ja järkevää kesää!

P.S. Eläinsuojelulaki lähtee siitä, että lemmikin huoltaja (”omistaja”) on kaikin tavoin vastuussa eläinkaveristaan. Pitää huolta kuin muistakin perheenjäsenistään: antaa kaverille kodin turvan ja ruoan.On ymmärrettävä, että eläin on yhtä lailla tunteva olento kuin ihminenkin.⁣

Kesäkuukaudet ovat löytöeläintaloilla ja eläinsuojeluyhdistyksillä vuoden ruuhkaisinta aikaa. Tuhansia kotieläimiä hylätään luontoon ja asuntoihin muuton yhteydessä, vaikka laki kieltää heitteillejätön.⁣

Kissa on Suomen kaltoin kohdelluin lemmikkieläin. Niitä jätetään heitteille vuosittain noin 20 000. Määrä on kasvussa, kun muiden hylättyjen lemmikkieläinten määrä on lähtenyt pienoiseen laskuun.

Entäpä tuotantoeläimet  – possut, lehmät, kanat, hevoset jne.?