Artikkelit

Jatkuva haku perustutkintoihin @ Opintopolku.fi

Yhteishaku ti 13.3. klo 15 asti – jatkuva haku koko ajan @ Opintopolku.fi


Tule siksi, mikä haluat olla. Jatkuva haku perustutkintoihin @ Opintopolku.fi


Yhteishaku 2018 päättyi, mutta jatkuva haku on käynnissä koko ajan @ opintopolku.fi

Jatkuvassa haussa voi meille hakea kuka tahansa, joka haluaa hankkia ammatillisen perustutkinnon.

Opintoihin voi hakea esim. lukion päättötodistuksella, ammatillisella tutkinnolla tai vaikka työkokemustaustalla. Opintojen kesto voi vaihdella yksilöllisesti. Mahdollinen aiemmin hankimasi alan osaaminen (esim. opinnot ja/tai työkokemus) lyhentää opintojesi pituutta.

Varmista itsellesi opiskelupaikka
Voit hakea sekä ammatilliseen koulutukseen että ammattikorkeakouluun/yliopistoon saman aikaisesti ilman, että ne vaikuttaisivat toistensa tuloksiin. Haku ammatilliseen koulutukseen ja haku ammattikorkeakouluihin / yliopistoihin ovat omia erillisiä hakujaan. Hakemalla molemmissa hauissa tuplaat mahdollisuutesi opiskelupaikkaan.

Liiketoiminnan perustutkinto (merkonomi)

Liiketalouden perustutkinto (merkonomi) muuttuu liiketoiminnan perustutkinnoksi 1.8.2018

Liiketoiminnan / liiketalouden eri työtehtävissä kautta linjan korostuvat asiakaspalvelu- ja yhteistyötaidot sekä mm. yrittäjyys. Myös kielitaidosta on etua. Jos tunnistat tuosta itsesi, tervetuloa opiskelemaan monien mahdollisuuksien liiketoiminnan  perustutkintoa!

Liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi >>

Lukio- ja muu tutkinto- ja/tai työelämätaustaisten opintojen pääkampus on Malmi tai Töölö riippuen valitsemistasi vapaavalintaisista tutkinnon osista. Lisätiedot >>
Peruskoulupohjaisten liiketalouden opintojen pääkampus on Malmi.

Väyläopinnoilla sujuvasti tradenomiopintoihin

Yhteishaku ti 13.3. klo 15 asti – jatkuva haku koko ajan @ Opintopolku.fiPerho Liiketalousopistossa voit sisällyttää merkonomiopintoihisi ammattikorkean väyläopintoina 15 op avoimen ammattikorkeakoulun opintoja, joista rakennetaan yksi valinnainen liiketalouden (1.8.2018 alkaen liiketoiminta) perustutkinnon osa.

Väyläopintoihin kuuluu myös 5 osp valmentavia opintoja, jotka lasketaan osaksi liiketalouden perustutkintoa.

Mikäli suoritat 60 op tradenomiopintoja, sinun on mahdollista päästä avoimen väylän hakumenettelyä hyödyntäen suoraan Haaga-Helian ammattikorkeakoulun toisen vuoden tradenomiopiskelijaksi.

Perho Liiketalousopisto maksaa opiskelijoiden avoimen ammattikorkeakoulun tradenomiopintojen lukukausimaksun.

Lisätiedot
Kirsi Kärki-Luoto, koulutuspäällikkö, liiketalous (liiketoiminta)/jatkuva haku
040 714 4264
kirsi.karki-luoto (at) perho.fi


Huippu-urheilu

ja liiketoiminnan perustutkinto (merkonomi)

Yhdistä opiskelu ja urheilu! Perho Liiketalousopisto on Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean aktiivinen jäsen, jolla on valtakunnallisen urheiluoppilaitoksen status. Urheilijastatuksella opiskelevien opintoihin kuuluu yksilöllisten tarpeiden mukaan oman lajin urheiluvalmennus!

• Urheiluakatemiamerkonomi (YUAM) >>

Matkailualan perustutkinto

Matka-asiantuntija / matkailupalvelujen tuottaja / vastaanottovirkailija

Työ matkailualalla  edellyttää sosiaalisuutta ja hyviä tiimityötaitoja, järjestelykykyä, oma-aloitteisuutta sekä kielitaitoa kautta linjan. Jos tunnistat tuosta omat vahvuutesi, tervetuloa innostavaan matkailualan perustutkintoon!

Matkailupalvelujen myynti, matka-asiantuntija >>
Matkailupalvelut, matkailupalvelujen tuottaja >>
Majoituspalvelut, vastaanottovirkailija >>

Ravintola- ja catering-alan perustutkinto

Kokki / tarjoilija

Ravintola-ala on vauhdikasta tiimityötä ravintolan keittiössä, salissa ja asiakkaiden parissa. Ala on kansainvälinen ja siinä korostuvat kokin tai tarjoilijan asiakaspalvelu- ja yhteistyötaidot. Tervetuloa ravintola- ja cateringalan perustutkinnon joustaviin ja monipuolisiin opintoihin!

Ruokapalvelu, kokki >>
Asiakaspalvelu, tarjoilija >>

Jatkuva haku perustutkintoihin @ Opintopolku.fi

Seuraava opintojen aloitus: elokuu 2018 ja/tai henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen suunnitelman (HOKS) mukaisesti.

Lisätiedot
hakutoimisto@perho.fi

 

Tule siksi, mikä haluat olla. Yhteishaku 20.2.–13.3. & jatkuva haku koko ajan

Tule siksi, mikä haluat olla. Yhteishaku 20.2.–13.3. & jatkuva haku koko ajan

Perho Liiketalousopistosta unTule siksi, mikä haluat olla. Yhteishaku 20.2.–13.3. & jatkuva haku koko ajanelma-ammattiin jo opintojen aikana Yhteishaku 20.2.–13.3.2018! Tule siksi, mikä haluat olla.

Meillä voit suorittaa ammatillisen perustutkinnon

• peruskoulupohjaisina opintoina
• yhdistelmätutkintona (kaksoistutkinto)
• lukio-/muu tutkintopohjaisina ja/tai työkokemuspohjaisina opintoina
• yhdistettynä esim. huippu-urheiluun

Opintojen kesto voi vaihdella yksilöllisesti. Mahdollinen aiemmin hankimasi alan osaaminen (esim. lukio/muu tutkinto ja/tai työkokemus) lyhentää opintojesi pituutta.


Perho Liiketalousopistosta unelma-ammattiin jo opintojen aikana Yhteishaku 20.2.–13.3.2018! Tule siksi, mikä haluat olla.

Valitse yhteishaku tai jatkuva haku perustutkintoon @ Opintopolku.fi

• peruskoulupohjaisten hakijoiden väylä toisen asteen opintoihimme on yhteishaku (20.2.–13.3.2018)
• lukio- ja muu tutkinto- ja/tai työelämäpohjaisten hakijoiden väylänä opintoihin toimii pääsääntöisesti jatkuva haku, mutta lukion päättötodistuksella voi edelleen hakea myös yhteishaussa.

Perustutkinnon jälkeen työelämään tai jatkamaan opintoja
Esim. opiskelupaikan ammattikorkeakoulussa vastaanottaneista 44 %:lla on ammatillinen tutkinto, yliopistoissa 10 %:lla. Ammatillisen tutkinnon suorittaneet ovat myös jatkossa kelpoisia hakemaan opiskelupaikkaa sekä ammattikorkeakoulusta että yliopistosta!

Liiketoiminnan perustutkinto (merkonomi)

Liiketalouden perustutkinto (merkonomi) muuttuu liiketoiminnan perustutkinnoksi 1.8.2018

Liiketoiminnan / liiketalouden eri työtehtävissä kautta linjan korostuvat asiakaspalvelu- ja yhteistyötaidot sekä mm. yrittäjyys. Myös kielitaidosta on etua. Jos tunnistat tuosta itsesi, tervetuloa opiskelemaan monien mahdollisuuksien liiketoiminnan  perustutkintoa!

Esimerkkejä merkonomin opinnoissa suuntautumisesta: asiakaspalvelu ja markkinointi, myynti ja markkinointi, finanssiala, taloushallinto/talouspalvelut – voit myös rakentaa omanlaisesi tutkintokokonaisuuden.

Lue lisää >>

Jos harkitset välivuotta / sinulta jäi korkeakoulupaikka saamatta

Lukiopohjaisista opinnoilla suoritat liiketoiminnan perustutkinnon jopa vuodessa ja mahdollisuuden jatkaa sujuvasti ammattikorkeakouluun.

Väyläopinnoilla sujuvasti tradenomiopintoihin

Tule siksi, mikä haluat olla. Yhteishaku 20.2.–13.3. & jatkuva haku koko ajanPerho Liiketalousopistossa voit sisällyttää merkonomiopintoihisi ammattikorkean väyläopintoina 15 op avoimen ammattikorkeakoulun opintoja, joista rakennetaan yksi valinnainen liiketalouden (1.8.2018 alkaen liiketoiminta) perustutkinnon osa.

Väyläopintoihin kuuluu myös 5 osp valmentavia opintoja, jotka lasketaan osaksi liiketalouden perustutkintoa.

Mikäli suoritat 60 op tradenomiopintoja, sinun on mahdollista päästä avoimen väylän hakumenettelyä hyödyntäen suoraan Haaga-Helian ammattikorkeakoulun toisen vuoden tradenomiopiskelijaksi.

Perho Liiketalousopisto maksaa opiskelijoiden avoimen ammattikorkeakoulun tradenomiopintojen lukukausimaksun.

Lisätiedot
Kirsi Kärki-Luoto, koulutuspäällikkö, liiketalous (liiketoiminta)/jatkuva haku
040 714 4264
kirsi.karki-luoto (at) perho.fi


Huippu-urheilu

ja liiketoiminnan perustutkinto (merkonomi)

Yhdistä opiskelu ja urheilu! Perho Liiketalousopisto on Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean aktiivinen jäsen, jolla on valtakunnallisen urheiluoppilaitoksen status. Urheilijastatuksella opiskelevien opintoihin kuuluu yksilöllisten tarpeiden mukaan oman lajin urheiluvalmennus.

Lue lisää >>

Matkailualan perustutkinto

Matka-asiantuntija / matkailupalvelujen tuottaja / vastaaottovirkailija

Työ matkailualalla  edellyttää sosiaalisuutta ja hyviä tiimityötaitoja, järjestelykykyä, oma-aloitteisuutta sekä kielitaitoa kautta linjan. Jos tunnistat tuosta omat vahvuutesi, tervetuloa innostavaan matkailualan perustutkintoon!

Lue lisää >>

Ravintola- ja catering-alan perustutkinto

Kokki / tarjoilija

Ravintola-ala on vauhdikasta tiimityötä ravintolan keittiössä, salissa ja asiakkaiden parissa. Ala on kansainvälinen ja siinä korostuvat kokin tai tarjoilijan asiakaspalvelu- ja yhteistyötaidot. Tervetuloa ravintola- ja cateringalan perustutkinnon joustaviin ja monipuolisiin opintoihin!

Lue lisää >>

Yhteishaku 20.2.–13.3.2018 & jatkuva haku @ Opintopolku.fi


Lisätiedot
hakutoimisto@perho.fi

Tule siksi, mikä haluat olla. Yhteishaku 20.2.–13.3. & jatkuva haku koko ajan

Liiketalouden perustutkinto oppisopimuksella yhteistyössä LähiTapiolan kanssa

Oletko kiinnostunut asiakaspalvelu- ja myyntityöstä?

Perho Liiketalousopisto järjestää yhteistyössä LähiTapiolan kanssa koulutuksen, joka tähtää liiketalouden perustutkinnon suorittamiseen oppisopimuskoulutuksena.

Koulutus sopii sinulle, joka:

– haluat kehittää ammattitaitoasi työn ohessa
– haluat täydentää osaamistasi edetäksesi uralla eteenpäin
– haluat vaihtaa alaa ja kouluttautua uuteen ammattiin
– opit parhaiten tekemällä töitä käytännössä
– toivot, että aiemmin hankittu osaamisesi huomioidaan opintojen suunnittelussa
– olet valmis ottamaan vastuuta omasta oppimisestasi ja kehittymisestäsi
– olet valmis sitoutumaan tutkintotavoitteiseen opiskeluun työn ohella

Lisätietoja saat Perho Liiketalousopistosta kehittämispäällikkö Johanna Perkiöltä, johanna.perkio@perho.fi tai 050 462 7345,
LähiTapiolasta asiakkuusjohtaja Mathias Brunnsbergilta, mathias.brunnsberg@lahitapiola.fi tai henkilöstöpäällikkö Taru Dudleyltä, taru.dudley@lahitapiola.fi.

#perholainen

Matkailualan ja liiketalouden valmistujaisjuhla to 21.12.

Tervetuloa matkailualan ja liiketalouden uusien osaajien valmistujaisjuhlaan!

Paikka: Perho Liiketalousopiston Malmin kampus (Latokartanontie 12), auditorio 128/129.
Sisäänkäynti pääovesta.

Matkailu- ja liiketalouden alojen valmistujaisjuhla to 21.12.

Ohjelma to 21.12.2017 klo 10 alkaen

Musiikkia – Hanna Marsh
Alkusanat  – Perho Liiketalousopiston rehtori, toimitusjohtaja Juha Ojajärvi

Tutkintotodistusten ja stipendien jako

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi
YK16M – uraohjaaja Karoliina Kemppainen
YS16M & YK17M – uraohjaaja Johanna Pyhälä
YK16T – uraohjaaja Katja Rumpunen
YS16F – uraohjaaja Kirsi Kärki-Luoto
YUAM16 & KT14UAM – uraohjaaja Tuuli Merikoski
PM15A – uraohjaaja Mika Salminen
JOTO – uraohjaaja Topi Turunen

Matkailualan perustutkinto, matkailuvirkailija
MT16K, MT16B & KT14MT – uraohjaaja Riitta Ylipaavalniemi

Ylioppilaaksi lakittaminen

Valmistuvan opiskelijan puhe – matkailuvirkailijat Charlotta Forsell ja Alex Salonaho, MT16K
Juhlan päätössanat
Juhlakahvit – opiskelijaravintola Malmica

Tervetuloa!

Tule siksi, mikä haluat olla. #perholainen

Valmistuvat opiskelijat tapaavat uraohjaajansa ennen juhlaa klo 9.30

YK16M – lk 309
YS16M – lk 403
YK16T – lk 101
YS16F – lk 403
YUAM16 & KT14UAM – lk 319A
PM15A & JOTO – lk 319A
MT16K, MT16B & KT14MT – lk 401

***

Perho Liiketalousopiston Avoimet ovet >>

Matkailualan ja liiketalouden valmistujaisjuhla to 21.12.

Ammatillinen koulutus uudistuu >>

#perholainen

Perholaisia K-mestarimyyjiä vm. 2017

Syksyn K-Mestarimyyjäkoulutuksen >> suoritti hyväksytysti 29 liiketaloutta opiskelevaa perholaista. Valtakunnallisesti koulutuksen suoritti hyväksytysti yhteensä 1.744 opiskelijaa, joista 465 K-ryhmä palkitsi lahjakortilla.

Perholaisia K-mestarimyyjiä vm. 2017

Kuvasa vasemmalta: mestarit Katri, Janita ja Emmi-Maria

K-ryhmä lahjakortilla ke 20.12.2017 palkitut viisi uutta perholaista mestarimyyjää – onnittelut!

Janika Lapinleimu, YS17M
Katri Hedenstam, KT16LT
Janita Repo, YS17M
Jelena Räsänen, YS17F
Emmi-Maria Lehto, YS17M

Ja loppuun vielä K-ryhmän terveiset:

”Hienoa, että osallistuit K-Mestarimyyjään. Toivomme, että menestys kannustaa sinua tutustumaan kaupan monipuolisiin työmahdollisuuksiin. Nuoret ovat meille hyvin tärkeitä tulevaisuuden ammattilaisina.”

Lisätiedot

Jouni Ilmarinen, opinto-ohjaaja
040 041 2113
jouni.ilmarinen (at) perho.fi

Perholaiset joulumarkkinat nyt ke 13.12. Teurastamolla!

Liiketalouden PM15B-ryhmän opiskelijat järjestävät

JOULUMARKKINAT

ke 13.12. klo 10.30–14 Teurastamon Suolaamolla

(Työpajankatu 2, Kellohallin vieressä)

Myynnissä mm. pikkupurtavaa ja juotavaa – sekä arpajaiset.

Tervetuloa!

Perholaiset joulumarkkinat nyt ke 13.12. Teurastamolla!

Lisätiedot
Mika Salminen, lehtori
040 838 1323
mika.salminen (at) perho.fi

Oman euron Einstein -finanssimessut – saldo

Oman euron Einstein -finanssimessut – saldo

Oman euron Einstein -finanssimessut – saldo

YS17F & the Cherry Bows!

 ”OMAN EURON EINSTEIN” -finanssimessut

Finanssialan YS17F-ryhmän opiskelijat järjestivät Malmin kampuksella 29.11.2017  ”OMAN EURON EINSTEIN” -finanssimessut, joiden teemana oli säästäminen, sijoittaminen & vakuuttaminen.

Tapahtuman onnistumisessa oli vahvasti mukana työelämä, kuten se on mukana Perho Liiketalousopistossa kaikessa opiskelussa ja oppimisessa.

Tekemällä syntyy valmista

Tapahtumapäivänä työntouhu alkoi heti aamusta ständien pystytyksellä koulumme pääaulaan. Ständejä tarvittiinkin jokunen. Iloksemme moni yritys oli ollut kiinnostunut tulemaan esittelemään palveluitaan sekä haastattelemaan potentiaalisia työntekijöitä.

Muuan muassa OP Pankki >> POP Vakuutus >> LähiTapiola >> ja StaffPoint >> olivat mukana tapahtumassa mm. omalla ständillään. Myös oma finanssiryhmämme oli pystyttänyt oman infopisteensä, josta käsin jaoimme vinkkejä helposta säästämisestä.

Oman euron Einstein -finanssimessut – saldo Oman euron Einstein -finanssimessut – saldo Oman euron Einstein -finanssimessujen saldo

Päivän luennossa POP Vakuutuksen Nina Ylävainio kertovat vakuutusalan uusimmista kuulumisista ja vakuuttamisesta. Aktian >> Kirsi Jaakkola oli puolestaan valmistellut mielenkiintoisen ja selkokielisen esityksen säästämisestä ja sijoittamisesta.

Oman euron Einstein -finanssimessut – saldoOman euron Einstein -finanssimessut – saldo

Työelämän terveiset ja kuulumiset kiinnostivat

Perholaiset liiketalouden ja matkailualan opiskelijat olivat runsain joukoin tulleet paikalle kuuntelemaan ja kyselemään lisätietoja kiinnostavista aiheista. Hyvä, sillä paikalla olleet oppivat, että jo pitkäjänteisellä säästämisellä kaikilla on mahdollisuus tulla vaikka miljonääriksi – ainakin, jos siinä ohessa vielä vähän sijoittaa eli laittaa rahan poikimaan!

Luennon päätteeksi onnetar arpoi sadan euron Aktian rahastolahjakortin voittajaksi YS17M-ryhmän opiskelijan Janita Repon. Voittajan oli helppo hymyillä!

Finanssimessut kruunasi ”Haluatko Perhonääriksi” -kisa, johon kolme reipasta opiskelijaa uskaltautui osallistumaan 🙂 Rohkeus palkittiin, sillä osallistujat saivatkin taskut täyteen syötäviä kultakolikoita kotiin viemisisiksi. Voittajia palkittiin myös rahastolahjakortilla, leffalipuilla ja Amican lahjakortilla.

Oman euron Einstein -finanssimessut – saldo

Ja tässä lopussa seisoo iso kiitos kaikille osallistuneille, kas näin:

KIITOS!

Vauhti oli kova ennen >> ja jälkeen messujen, jotka onnistuivat loistavasti. Tästä haluammekin kiittää kaikilla paikalla olleita sekä erityisesti yrityksiä, jotka pääsivät paikalle ja mahdollistivat messujen onnistumisen!

Lisätiedot
Saara Kallio, lehtori
050 455 2511
saara.kallio (at) perho.fi

Kari Hyttinen, vastuukouluttaja, lehtori
040 714 4252
kari.hyttinen (at) perho.fi

Teksti: Juliette Kemppi, finanssialan opiskelija, liiketalouden YS17F-ryhmä

#perhonfinanssimessut2017 >>
#omaneuroneinstein >>

Oman euron Einstein -finanssimessut – saldo

Opiskele kokiksi, matkailuvirkailijaksi, matkailupalvelujen tuottajaksi tai merkonomiksi

Starttaa ammattiin tästä! Opiskele kokiksi, matkailuvirkailijaksi, matkailupalvelujen tuottajaksi tai merkonomiksi lukiopohjaisilla päivä- tai monimuoto-opinnoilla. Opinnot alkavat tammikuussa 2018.

Valmistut 0–2 vuodessa riippuen aiemmasta osaamisestasi kuten peruskoulun jälkeen suoritetut opinnot (lukio, ammatillinen tai korkeakoulututkinto) ja/tai tutkintoa vastaava alan työkokemus.

Hakujen kohteina ovat hotelli-, ravintola- ja cateringalan, matkailun ja liiketalouden perustutkinnot

Suuntautuminen valitaan opintojen alussa

Hae nyt tammikuussa 2018 alkaviin opintoihin:

1/ Merkonomi, lukiopohjainen liiketalouden perustutkinto

Myynti ja markkinointi, merkonomi >>
Talouspalvelut, merkonomi >>
Urheiluakatemia, merkonomi >>

Tutustu myös: Merkonomista tradenomiksi väyläopinnoilla >>

Erillishaku lukion päättötodistuksella ma 8.1.2018 alkaviin liiketalouden päivä- tai monimuoto-opintoihin 6.12.2017 asti osoitteessa Opintopolku.fi >>

Jatkuva haku ammatillinen/korkeakoulututkinto/työkokemus taustalla alla olevalla lomakkeella.

Kielikoe pe 8.12. ja soveltuvuuskoe ma 11.12.2017. Soveltuvuuskokeen ennakkomateriaalit >>

2/ Matkailuvirkailija tai matkailupalvelujen tuottaja, lukiopohjainen matkailualan perustutkinto

Matkailupalvelujen myynti ja tietopalvelut >>
Matkailupalvelut >>

Erillishaku lukion päättötodistuksella ma 8.1.2018 alkaviin matkailualan päivä- tai monimuoto-opintoihin 6.12.2017 asti osoitteessa Opintopolku.fi >>

Jatkuva haku ammatillinen/korkeakoulututkinto/työkokemus taustalla alla olevalla lomakkeella.

Kielikoe pe 8.12. ja soveltuvuuskoe ma 11.12.2017. Soveltuvuuskokeen ennakkomateriaalit >>

3/ Kokki, lukiopohjainen hotelli-, ravintola- ja cateringalan perustutkinto

Ruokapalvelun osaamisala >>

Erillishaku lukion päättötodistuksella ke 3.1.2018 alkaviin hotelli- ja ravintola-alan päivä- tai monimuoto-opintoihin 6.12.2017 asti osoitteessa Opintopolku.fi >>

Jatkuva haku ammatillinen/korkeakoulututkinto/työkokemus taustalla alla olevalla lomakkeella.

Kielikoe pe 8.12. ja soveltuvuuskoe ke 13.12.2017. Soveltuvuuskokeen ennakkomateriaalit >>

Opiskele kokiksi, matkailuvirkailijaksi, matkailupalvelujen tuottajaksi tai merkonomiksi – lisätiedot

hakutoimisto (at) perho.fi
09 350 9210

HAKULOMAKE – jatkuva haku: perustutkinnot

Jatkuva haku perustutkinto-opintoihin (ammatillisen tai korkeakoulututkinnon suorittaneet ja/tai työkokemusta jo hankkineet)
  • Aiempi koulutus ja suoritetut tutkinnot

OMAN EURON EINSTEIN ke 29.11.2017

Moro, tuntuuko, että rahat on aina loppu?

Meiltä et rahaa saa, mutta tarjoamme vinkkejä, miten moninkertaistaa olemassa olemattomat(-kin) fyrkkasi.

OMAN EURON EINSTEIN-finanssimessuilla Malmin kampuksellamme saat neuvoja finanssialan opiskelijalta opiskelijalle rahankäytöstä, säästämisestä ja sijoittamisesta.

Hyödynnä tämä tapahtuma monipuolisesti! Voit mm. esitellä osallistuville finanssialan yrityksille omaa osaamistasi ja kysellä työ- tai harjoittelupaikoista! Pukeudu siis päivään asiallisesti ja nappaa aamulla mukaan päivitetty CV:si 🙂

Haluatko Perhonääriksi?

Osallistu myös ”Haluatko Perhonääriksi?” -kilpailuun! Kysymykset liittyvät päivän teemaan. Mukaan visailuun voit ilmoittautua paikan päällä.

!!! Luvassa uskomattomia palkintoja jokaiselle osallistujalle !!!

Tulossa: Oman Euron Einstein ke 29.11.

Napsauta tästä Facebook-eventiin >>

Ohjelma ke 29.11. klo 9.30–13

9.30–10.15 Vakuutukset – Nina Ylävainio, POP Vakuutus >> (aud. 128/129)
10.30–11.15 säästäminen ja sijoittaminen – Kirsi Jaakkola, Aktia >> (aud. 128/129)
12–12.30 Haluatko Perhonääriksi? -tietokilpailu (ruokala)
10–13 Finanssialan yritysten ständyt (pääaula ja ruokala) – yritysten edustajat kertovat palveluistaan, tuotteistaan sekä yrityksestään työnantajana.*

OMAN EURON EINSTEIN ke 29.11. – nähdään finanssimessuilla!

Ilknur, Kaisa, Jyri, Riikka & koko YS17F
OMAN EURON EINSTEIN Facebook-event >>
#perhonfinanssimessut2017 >>
#omaneuroneinstein >>

Lisätiedot
Saara Kallio, lehtori
050 455 2511
saara.kallio (at) perho.fi

Kari Hyttinen, vastuukouluttaja, lehtori
040 714 4252
kari.hyttinen (at) perho.fi