Artikkelit

Finanssipäivä oli hyvä sijoitus

Perholaiset merkonomiopiskelijat järjestivät ke 5. helmikuuta 2020 Perho Liiketalouosopiston Malmin kampuksella Finanssipäivän, joka laittoi harmaat aivosolut purisemaan.

Finanssipäivä oli hyvä sijoitus

Perho Liiketalousopiston liiketoiminnan Finanssipalvelujen ja Projektissa toimimisen tutkinnonosien opiskelijat olivat kutsuneet vuotuiseen Finanssipäivä-tapahtumaan puhumaan asiantuntijoita Lähi-Tapiolasta, OP:sta, Nordeasta ja POP-vakuutuksesta – eivätkä katuneet. Asiaa satoi kuin vettä tammikuussa 2020 ja montaa käsiteltyä asiaa puitiin hartaasti vielä oman ryhmän kanssa, kun seminaari oli jo ohi ja tilat siivottu.

Opiskelijoiden seminaarimuistiinpanoista poimittua

Muutu muutokseen

Megatrendit muuttavat maailmaa ja työelämä muuttuu siinä matkassa. Erilaiset kehityssuuntaukset vaikuttavat ihmisten tarpeisiin ja tapaan toimia, ja yritysten pitää pysyä etenkin tässä muutoksessa kuulolla. Ja kun yritys muuttuu, se tarkoittaa, että myös tarpeet sen työntekijöiden osaamiselle muuttuvat.

Osaaminen ei ole enää piiitkään aikaan ollut vakio, vaan alalla kuin alalla pitää olla muuntautumis- ja kehittymiskykyinen läpi työelämän. Ketteryys siinä kuin vaikkapa paineensietokykykin ovat valttia niin työantaja- kuin työntekijäpuolellakin.

Finanssipäivä oli hyvä sijoitus

Raha ei enää kahise?

Yksi myös finanssialan suurimmista ja läpileikkaavimmista viime vuosien megatrendeistä on ollut arvatenkin digitalisoituminen. Pankki- ja vakuutuskonttorit ovat kierros kierrokselta harvenneet katukuvasta, kun palvelut on viety ensin tuulikaappiin, sitten nettiin ja puhelimen päähän.

Seteleitä ja kolikoita ei enää kanneta lompakossa, vaan maksut tapahtuvat kortilla tai mobiilisovelluksella. Oma omaisuus arvioidaan itse ja vakuutukset otetaan verkkopalvelussa, missä myös vertaillaan rahastoja ja tehdään sijoituksia. Myös uusien työntekijöiden rekrytoinnissa muun muassa videoesittäytymiset ja -haastattelut ovat tulleet jäädäkseen.

Finanssipäivä oli hyvä sijoitus

Tarviin sen just nyt!

Palvelujen digitalisoitumisen myötä lokaation merkitys on lähes kadonnut – useimmat palvelut ovat käytännössä saatavilla jo siellä, missä niiden tarvitsijakin on – ja koko ajan kehitetään uusia ja entistäkin joustavampia tapoja palvella asiakasta.

Ei rahaa, vakuutuksia ja sijoituksia vaan elämänturvaa

Finanssipäivä oli hyvä sijoitus

Moni finanssialan yritys näkee itsensä ”elämänturvalähettiläänä”, jonka perustehtävä on siirtynyt asiakkaan päivittäispalvelusta tämän taloudellisen menestyksen, turvallisuuden ja hyvinvoinnin kestävään kehittämiseen ja varmistamiseen. Alan yritykset viestivät tästä kukin omalla tavallaan, mutta tärkeää viesteille on herättää tunteita. Se puree, kun kyse on asiakkaan omasta ja usein myös koko perheen hyvinvoinnista.

Asiantuntija tehdään (myös) somessa

Viestintäkanavissa sosiaalisen median rooli on merkittävä ei vain finanssialan tuote- ja yritysmarkkinoinnissa vaan myös alalle opiskelevan ja/tai hakevan henkilöbrändin rakennuksessa. Niin yritys kuin yksityishenkilö voivat somella ja somessa verkostoitua, tuottaa merkityksellisiä sisältöjä ja olla vuorovaikutuksessa laajuudessa, josta ennen saatettiin vain uneksia.

Ja vaikka viestien tahaton ja tahallinen väärintulkinta ovat somen arkea, loppupeleissä paras ase tätä vastaan on olla oma itsensä sekä jakaa positiivisia ja rakentavia sisältöjä leukailun ja dissaamisen sijaan :)

Kiitos mukana olleille finanssialan asiantuntijoille inspiroineista ja energisistä esityksistä!

Finanssipäivä oli hyvä sijoitus

Finanssipäivä oli hyvä sijoitus – lisätiedot

Saara Kallio, lehtori
050 455 2511
saara.kallio (at) perho.fi


https://www.instagram.com/p/B8OkF3kBvM8/