Artikkelit

Lukiosta ammattiin tai amk:uun

Meillä onnistut molemmissa!

Skippaa välivuosi, hae meille. Varmista opiskelupaikka talveksi jatkuvassa haussa. Valmistut vastuulliseksi ravintola-, matkailu- tai liiketoiminnan alan osaajaksi, jota työelämä arvostaa.

Meillä hankit vastuullisen ja kestävän ammatillisen perustutkinto-osaamisen kampuksilla ja verkossa SEKÄ työelämässä koulutus- / oppisopimuksella jo kahdessa vuodessa tai nopeammin. Opintoja ja työelämäjaksoja myös ulkomailla.

Lukiosta Perhon Liiketalousopiston ja väylän kautta ammattikorkeaan

Ruokatuotannon johtamisen, matkailun liikkeenjohdon ja tradenomin opinnot voit aloittaa jo meillä osana perustutkintoa Haaga-Helia ammatikorkeankoulun väyläopintoina. Ammattikorkeakouluuun voi päästä myös hyvällä ammatillisella perustutkinnolla ilman pääsykoetta.

Kun käytäntö & perusteet ovat hallussa, teorian oppiminenkin helpottuu. Ammatillisesti pätevänä voit edistää korkeakouluopintoja – siinä kuin rahoittaakin – oman alasi ansiotöillä.

Opiskelu ja huippu-urheilu

Perho Liiketalouspisto on myös valtakunnallinen urheiluoppilaitos. Urheilijan ammatillisen koulutuksen kriteerit täyttävillä opiskelijoillamme on mahdollisuus yhdistää perustutkinto-opintoihin huippu-urheilu.

Perho Liiketalousopiston ylioppilaspohjaisen Urhea-linjan alumni, estejuoksija Topi Raitanen

Muun muassa NHL-jääkiekkoilija Joel Kiviranta ja v 2022 Münchenin EM-kisoissa 3.000m estejuoksun kultaa voittanut Topi Raitanen ovat Urhea-linjojemme liiketoiminnan alumneja.


Tule siksi, mikä haluat olla.

Startti uralle: ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen perustutkinnot, urheilijakoulutus sekä ravintola-alan ammattitutkinnot ja 18-vuotta täyttäneille englannin kielinen koulutus. Opintoihin on jatkuva haku 24/7 läpi vuoden.

Uralla eteenpäin: ravintola-, matkailu-, luonto- ja liiketoiminnan alojen ammatti- ja erikoisammattitutkinnoillamme voit syventää ammatillista osaamistasi ja/tai siirtyä urallasi haastavampiin tehtäviin. Tarjoamme myös työvoimakoulutusta co. TE-toimisto. Koulutuksiin on erillishaut.


Ravintola-ala

Ammatillinen PERUSKOULUTUS >>

  • Tarjoilija, Kokki
  • Restaurant Waiter – Hospitality Expert
  • Restaurant Cook – Culinary Expert

Ammatillinen LISÄKOULUTUS >>

  • Baarimestari
  • PerhoTarjoilija
  • Kokki,
  • Majoitus- ja ravitsemisalan esimies

Matkailuala

Ammatillinen PERUSKOULUTUS >>

  • Matka-asiantuntija (31.7.2024 asti)
  • Matkailupalvelujen tuottaja (31.7.2024 asti)
  • Vastaanottovirkailija (31.7.2024 asti)
  • Matkailun asiakaspalvelija (1.8.2024 alkaen)
  • Matkapalvelujen myynti -osatutkinto >>

Matka-asiantuntijan opinnot sisältävät Amadeus -matkavarausjärjestelmän opintoja & mahdollisuuden pätevöityä ulkomaanoppaaksi.

Ammatillinen LISÄKOULUTUS >>

  • Matkaopas
  • Tapahtumatuotannon  osaaja
  • Luontoala

Ammatillinen LISÄKOULUTUS >>

[Urbaani] Erä- ja luonto-opas


Liiketoiminta

Ammatillinen PERUSKOULUTUS >>

  • Merkonomi

Ammatillinen LISÄKOULUTUS >>

  • Some PRO
  • Kestävä liiketoiminta
  • Lähiesimies
  • PRO Johtaja

Urheilijan ammatillinen koulutus

Ylioppilaspohjainen URHEA-linja >>

  • Merkonomi, liiketoiminnan perustutkinto & urheilu
  • Ravintola- ja matkailuala joustavin opintojärjestelyin

Lukiosta ammattiin tai ammattikorkeaan – lisätiedot

haku toimisto@perho.fi
09 350 9210

Anne Maijala, opinto-ohjaaja, matkailuala
040 714 4276
anne.maijala (at) perho.fi

Karoliina Kemppainen, opinto-ohjaaja, liiketoiminta
040 714 4257
karoliina.kemppainen (at) perho.fi

Tuuli Merikoski, asiantuntija, urheilijakoulutus
0400 711 728
tuuli.merikoski (at) perho.fi

Päivi Kaksonen, opinto-ohjaaja, ravintola-ala
040 480 5511
paivi.kaksonen (at) perho.fi