Urhea-linja, Sporttikaksari-kaksoistutkinto

LIIKETOIMINNAN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI + YLIOPPILASTUTKINTO @ MÄRSKY

Perho Liiketalousopisto on valtakunnallinen urheiluoppilaitos, jossa voi yhdistää korkeatasoisen ammatillisen koulutuksen ja huipulle tähtäävän urheilun.

Sporttikaksari-kaksoistutkinto on suunnattu aktiivisille ja urheilullisille nuorille. Kaikki opetus tapahtuu Mäkelänrinteen lukiossa. Liiketoiminnan perustutkinnon opiskelet omassa Sporttikaksari-ryhmässäsi ja lukiokurssit yhdessä märskyläisten kanssa.

Perehtymisalueita ammatillisissa opinnoissa ovat mm. asiakaspalvelu, työyhteisössö toimiminen, tuloksellinen toiminta, myynti ja urheilumarkkinointi.  Ylioppilaskirjoitusaineina ovat suomi, englanti, ruotsi ja/tai matematiikka sekä lisäksi terveystieto, yhteiskuntaoppi tai psykologia (yhteensä 4–5 ainetta).

Opinnot ovat räätälöitävissä myös tavoitteellisesti valmentautuvalle. Opintojen edetessä voit ottaa lukio-opintojen osaksi urheiluvalmennuksen, mikäli täytät Märskyn sille antamat kriteerit tai mikäli sinulla on oman seuran tai lajiliiton kautta mahdollisuus ohjattuun aamuharjoitteluun. Osallistuminen valmennukseen sovitaan tapauskohtaisesti.

Yhdistä merkonomin opinnot, urheilu ja lukio

Tutkinto: Liiketalouden perustutkinto muuttui liiketoiminnan perustutkinnoksi 1.8.2018
Tutkintonimike: Merkonomi
Pohjakoulutus: Peruskoulu
Koulutuksen laajuus: 180 osaamispistettä.
Suunniteltu kesto: 3 vuotta
Opetusaika: Päiväopetus
Opiskelumuoto: Ohjattu opiskelu
Työpaikalla tapahtuva oppiminen: Suomessa tai ulkomailla
Opetuskieli: Suomi
Kampus: päätoiminen opiskelupaikka on Mäkelänrinteen lukio

Ammatissa

Tyypillisiä työtehtäviä ovat mm. asiakaspalvelu, tuotteiden ja palveluiden myynti, myyntityötä tukeva mainonta ja tiedottaminen, avustava markkinoinnin ja viestinnän suunnittelu, yrittäjyys ym. urheilu-/liikunta-alan yrityksissä, urheiluorganisaatioissa ja -tapahtumissa.

Näin haet meille @ Opintopolku.fi | yhteishaku keväisin

  • valitse yhteishaussa hakukohteeksi Perho Liiketalousopisto ja liiketoiminnan perustutkinto
  • täppää ”Kyllä” kohtaan ”Haluaisitko suorittaa lukion ja/tai ylioppilastutkinnon samaan aikaan kuin ammatillisen perustutkinnon”
  • Perho Liiketalousopistoon yhteishaun aikana toimitettavat lomakkeet
  • valmentajan lausunnon sisältävä Urheiluoppilaitoksen hakulomake (linkki alla)
  • Sporttikaksari-hakulomake (linkki alla)
Lomakkeiden toimitusosoite:

Perho Liiketalousopisto / Malmin kampus
Hakutoimisto, Sporttikaksari-haku
PL 87 (Latokartanontie 12)
00701 HELSINKI

Valintaperusteet

Valinnat Urhea-linjan Sporttikaksariin tehdään liiketoiminnan perustutkintoon valittujen (valintaperusteina yhteishaun kokonaispisteet) joukosta. Tässä sisäisessä Perho Liiketalousopiston valinnassa valintaperusteina ovat peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keski-arvo, lajiliittojen pisteet/urheilullinen taso ja urheilijahaastattelu. Lukuaineiden keskiarvon pitää olla vähintään 7,0.

Seuraava opintojen aloitus: elokuu 2019 ja/tai henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen suunnitelman (HOKS) mukaisesti.

Lisätiedot

Liiketoiminnan perustutkinto ja huippu-urheilu >>

Tuuli Merikoski, koulutuspäällikkö, huippu-urheilu
0400 711728
tuuli.merikoski (at) perho.fi

Tule siksi, mikä haluat olla.