Hotellin asiakaspalvelu – Majoitusalan tehtäviin matkailualalle

Työvoimakoulutus, kurssitunnus 26090621

Hotellin asiakaspalvelu – Majoitusalan tehtäviin matkailualalle (kurssitunnus 26090621)

Matkailuala on nopeasti kasvava ja muuttuva kansainvälinen, monipuolisia työtehtäviä sisältävä ala, joka tulee työllistämään myös tulevaisuudessa. Alalle työllistymistä edistää vahvan ammattitaidon lisäksi halu työskennellä ihmisten parissa, asiakaspalveluosaaminen, vuorovaikutustaidot, ryhmätyötaidot, oma-aloitteisuus ja kielitaito.

Matkailualalla erityisesti hotelleissa kaivataan kovasti uusia tekijöitä. Kouluttaudu siis majoitusalan osaajaksi!

Matkailuala tarjoaa mahdollisuuden kehittyä omien vahvuuksien ja tavoitteiden mukaisesti sekä tarjoaa uudenlaisia haasteita asiakaspalvelua jo osaaville. Toimialan jatkuvasti kasvaessa ja kehittyessä tarve uusille osaajille on suuri.

Koulutus antaa valmiudet työskennellä asiakaspalvelutehtävissä hotellin vastaanotossa tai muissa majoitusalan yrityksissä.

Koulutuksen sisältö

Koulutus on työelämälähtöisesti suunniteltua matkailun asiakaspalvelutaitoihin keskittyvää koulutusta, jossa tutustutaan eri kulttuureista tulevien asiakkaiden palvelemiseen. Koulutukseen sisältyy myös hotellijärjestelmän koulutusta.

  • Hotellin vastaanotossa työskentely (muun muassa Hotellitoimialan perusteet, yleisimmät toimijat ja toimintamallit, työtehtävät toimialalla ja asiakaspalvelusanasto englannin kielellä)
  • Hotellijärjestelmä Mewsin perusteet
  • Hygienia- ja anniskelupassit
  • Ensiapukoulutus
  • Hotellissa tapahtuva työelämässä oppiminen, tutkinnon osan näyttö ja arviointikeskustelu

Hae koulutukseen Helsingin Työmarkkinatorilla viimeistään 9.11.2026.

Koulutukseen hakijoilta edellytetään

  • hyvän suullisen ja kirjallisen suomen kielen taidon (B2.1) lisäksi hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa
  • vahvaa motivaatiota majoitusalan vastaanottopalvelutehtäviin
  • kokemusta asiakaspalvelutyöstä
  • kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa
  • oma-aloitteisuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja
  • työhön soveltuvaa fyysistä terveyttä ja kuntoa (työn luonteeseen kuuluu merkittävässä määrin seisomista ja kävelemistä)

Koulutuksen tiedot

Kenelle

Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille työllisyyspalveluiden asiakkaille, joiden työnhaku on voimassa ja jotka ovat täyttäneet 20 vuotta.

Toteutus ja opiskelumuodot

Koulutus on kokopäiväistä opiskelua ja se koostuu lähiopetuksesta, itsenäisestä opiskelusta sekä työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta.

Lähiopetus toteutetaan arkisin Perho Liiketalousopiston Malmin kampuksella klo 8.00–16.00 välillä. Työpaikalla tapahtuva oppiminen tapahtuu viitenä päivänä viikossa (maanantai – sunnuntai) matkamyynti- ja asiakaspalvelutehtävissä yrityksen kanssa sovittujen työvuorojen mukaisesti. Työ voi olla vuorotyötä, työtä voi olla myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Ajankohta ja
kesto

Koulutus toteutetaan 13.1.2027–14.5.2027. Kesto 4 kk.

  • Lähiopetusjakso: 13.1.–5.2.2027
  • Työpaikalla tapahtuva oppiminen 8.2.–14.5.2027
  • Koulutukseen ei sisälly lomajaksoa.
  • Lähitapaamiset toteutetaan Perho Liiketalousopiston tiloissa sekä Malmin että Töölön kampuksilla (Helsinki) arkisin klo 8–16 välillä.
  • Työpaikalla tapahtuva oppiminen tapahtuu viitenä päivänä viikossa (maanantai – sunnuntai) hotellin tai muun majoituspaikan yrityksen työaikojen mukaisesti.
  • Opintojen alussa sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Opintojen kesto voi vaihdella yksilöllisesti henkilökohtaistamisen mukaisesti.

Hakeutuminen

Haastattelut järjestetään Perho Liiketalousopiston Malmin kampuksella (Vanha Helsingintie 13, 00700 Helsinki) viikoilla 48 ja 49. Näistä poikkeavia haastatteluaikoja ei ole mahdollista järjestää. Kouluttaja lähettää haastattelukutsun sähköpostitse viikolla 47. Esivalinta koulutukseen tehdään hakemuksen perusteella, joten perustele hakemuksesi huolellisesti ja kerro motivaatiostasi ja soveltuvasta osaamisestasi.

Hae koulutukseen täyttämällä sähköinen hakemus 9.11.2026 Helsingin Työmarkkinatorilla tästä

Suoritettava tutkinnon osa

Tutustu Matkailualan perustutkinnon tutkinnon osan perusteisiin ja ammattitaitovaatimuksiin. Suoritat Hotellin asiakaspalvelu (30 osp)

Lisätietoja koulutuksesta ja toteutuksesta

  • Satu Sandman

    koulutusjohtaja, matkailu- ja luontoalan koulutus 040 775 3266