
Päättyneet hankkeet
Päättyneet hankkeet
Hankkeissa olemme kehittäneet toimintaamme strategiamme, arvojemme ja visiomme suuntaisesti. Ne ovat tarjonneet henkilöstöllemme ja opiskelijoillemme mahdollisuuksia oppia uutta, verkostoitua ja kehittää omaa osaamistaan.
- Verkostohankkeissa teemme kehittämistyötä yhdessä muiden oppilaitosten ja yritysten kanssa.
- Perhon sisäisillä kehittämishankkeilla haluamme uudistaa ja vahvistaa omaa toimintaamme.
Yhteistyöhankkeet, joissa olemme olleet kumppanina
Perho Liiketalousopiston liikuntaneuvonnan palvelupolku -hankkeen tavoitteena on kehittää liikuntaneuvonnan prosessia (tunnistamista ja toimintaan ohjaamista) oppilaitoksen näkökulmasta. Hankkeen kohderyhmänä ovat opiskelijat, erityisesti liikuntasuosituksiin nähden liian vähän liikkuvat.
Hankkeen avulla tunnistetaan ne tilanteet, joissa liikkumisen lisääminen ja monipuolistaminen on mahdollista ottaa puheeksi oppilaitosympäristössä. Opiskelijan liikkumista pyritään tukemaan ja mahdollistamaan yksilö- ja ryhmätoiminnalla. Hankkeen tuotoksena syntyy myös prosessia kuvaava liikuntaneuvonnan palvelupolku.
Hanketta rahoitetaan hallitusohjelman Suomi liikkeelle -ohjelmasta, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.
Hankekausi: 1.1.2025-31.3.2026
Rahoittaja: Opetus- ja kulttuuriministeriö
Hanke on Perho Liiketalousopiston sisäinen kehittämishanke.
Lisätietoja antaa
Tiina Meriluoto, lehtori
tiina.meriluoto@perho.fi
Ankkuri25-hankkeessa rakennetaan vahvempaa yhteistyötä ankkuriviranomaisten ja toisen asteen oppilaitosten välille. Tavoitteena on lisätä yhteisöllisyyttä ja puuttua yhdessä oppilaitosarjessa esiintyviin turvallisuushaasteisiin – esimerkiksi jengiytymiseen, häiriökäyttäytymiseen, häirintään, väkivallan uhkiin ja kiusaamiseen.
Yhteistyötä yli organisaatiorajojen
Hankkeessa perustetaan viranomaisista ja oppilaitosten edustajista koostuva yhteistyöelin, joka toimii yhteisenä keskustelu- ja ratkaisualustana arjen haasteisiin. Samalla kehitetään konkreettisia toimintamalleja ja työkaluja turvallisuuden tueksi.
Ankkuri25-hankkeessa:
pilotoidaan uusia tapoja lisätä yhteisöllisyyttä
kehitetään prosesseja ennaltaehkäisevään toimintaan
vahvisttaan ankkuritoiminnan periaatteiden käyttöönottoa oppilaitoksissa
Syntyneet mallit tukevat myös muita koulutuksen järjestäjiä ankkuriyhteistyön aloittamisessa ja toiminnan ylläpitämisessä.
Hankekausi: 9.6.2023 – 30.6.2026
Rahoittaja: Opetushallitus
Koordinaattori: Perho Liiketalousopisto Oy
Osatoteuttaja: Ammattiopisto Spesia
Lisätietoja antaa
Katriina Salmikuukka, apulaisrehtori
katriina.salmikuukka@perho.fi
Pilotoimme hankkeessa verkossa toteutettavaa selkokielistä digitaalisen markkinointiviestinnän koulutusta, joka ei ole aikaan, paikkaan tai toimialaan sidottu. Koulutuksen sisältämät tehtävät liittyvät kiinteästi osallistuvan yrityksen omaan digitaaliseen markkinointiviestintään ja sen vaatiman osaamisen kehittämiseen. Koulutus ja ohjaus tapahtuvat työajalla.
Haluamme pilottihankkeessamme vahvistaa pienten yritysten työntekijöiden osaamista digitaalisessa markkinointiviestinnässä yrityksen kasvun vauhdittamiseksi.
Tarjoamme koulutuksen alussa koulutukseen osallistuvalle yritykselle yksilöllisen osaamistarvekeskustelun, jonka pohjalta arvioimme yrityskohtaisesti tarkemmin sen digitaalisen markkinointiviestinnän osaamisen ja kehittämisen tarpeet. Koulutettavan henkilön osalta kartoitamme hänen oppimisen ohjaukseen liittyvät yksilölliset tarpeet. Jokaiselle koulutukseen osallistuvalle nimetään uraohjaaja ja tarvittaessa hänellä on käytettävissä erityisopettajan palvelu. Markkinointiviestinnän kouluttajamme tarjoaa osaltaan digitaalisen markkinointiviestinnän substanssiosaamiseen liittyvän ohjauspalvelun.
Pilottihankkeen aikana keskitymme erityisesti ravintola-alaan ja palvelusektoriin pääkaupunkiseudulla. Näiden toimialojen valinta on luonteva Perho Liiketalousopistolle, koska olemme palvelualan (liiketoiminta, ravintola-ala ja matkailuala) kouluttaja ja yhteistyö kyseisten toimialojen toimijoiden kanssa on jo tiivistä. Liiketoiminnan kouluttajana meillä on tarvittava osaaminen digitaalisen markkinointiviestinnän kouluttamiseen.

Hankekausi: 23.6.2025–30.6.2026
Rahoittaja: Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus
Koulutus on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (Jotpa) rahoittama. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.
Lisätietoja antaa
Emilia Sorsa, koulutusasiantuntija
emilia.sorsa@perho.fi
Hytti23 on kehittämishanke, jonka tavoitteena on edistää oppilaitoksen hyvinvointia ja turvallisuutta sekä kehittää kiusaamista, väkivaltaa ja häirintää ennaltaehkäisevää toimintakulttuuria.
Hankkeessa kootaan yhteen monipuolisesti hyvinvointia edistäviä toimintamalleja, joissa erityisesti huomioidaan tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja turvallisuus oppilaitoksessa.
Opiskelijat saavat reaaliaikaisen ilmoituskanavan kiusaamis- ja häirintätilanteista ilmoittamiseen. Hankkeessa panostetaan myös henkilöstön turvallisuusosaamisen kehittämiseen. Toimenpiteisiin kuuluvat esimerkiksi koulutukset, opiskelijoiden tukipalveluiden kehittäminen ja opiskelijoiden osallisuuden lisääminen.
Hankkeen tavoitteena on vakiinnuttaa toiminta osaksi oppilaitoksen perustoimintaa ja levittää tuloksia ja tuotoksia laajemmalle yleisölle.
Kausi: 9.6.2023–31.12.2025
Rahoittaja: Opetushallitus
Koordinaattori: Savon Koulutuskuntayhtymä
Osatoteuttajat: Perho Liiketalousopisto Oy, Helsinki Business College Oy, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia, Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä
Lisätietoja antaa
Magnus Ligi, yhteisövalmentaja
magnus.ligi@perho.fi
Tuki, ohjaus ja innostavat oppimisympäristöt Perho Liiketalousopistossa -hankkeen tavoitteena on kehittää malli työelämässä tapahtuvan oppimisen ohjaukselle ja tuelle. Malli tukee opiskelijoiden vahvuuksia ja tarjoaa yksilöllistä ja yhdenvertaista tukea. Malli kattaa myös erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat, tarjoten heille tehostettua tukea niin työnhaussa kuin työelämäjakson aikana. Tarkoituksena on varmistaa saumaton osaamisen hankinta työelämässä yhteistyössä elinkeinoelämän ja oppilaitoksen kanssa.
Hankkeen tavoitteena on myös vahvistaa opiskelijoiden motivaatiota ja tulevaisuustaitoja sekä varmistaa sujuva siirtyminen työelämään. Tulemme myös vahvistamaan opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamista erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden tukemiseksi.
Oppilaitoksen omat oppimisympäristöt, tukimallit ja niiden tarve kuvataan hankkeen aikana kehitettävässä Opiskelijan urapolun alku oppilaitoksen omissa oppimisympäristöissä -mallissa.
Hankkeen aikana tullaan myös luomaan oppilaitoksen kaikkia koulutusaloja koskevat yhtenäiset jatko-opinto-ohjauksen käytänteet.
Hankekausi: 8.12.2023–31.12.2025
Rahoittaja: Opetushallitus
Hanke on Perho Liiketalousopiston sisäinen kehittämishanke
Lisätietoja antaa
Christina Juselius-Pekkarinen, erityisopettaja
christina.juselius-pekkarinen@perho.fi
Urban & Local – Tulevaisuuden kestävä ruokaekosysteemi -hankkeessa luodaan pääkaupunkiseudulle toimijaverkosto, joka edistää lähiruoka- ja ravintola-alan tutkimusta ja liiketoimintaa. Kokeilualustoja, tuotteita ja palveluita kehitetään yhdessä yritysten, lähiruokatoimijoiden, kaupunkien ja tutkimuslaitosten kanssa.
Urban & Local -hankkeen visiona on syötävä kaupunki, joka tukee luonnon monimuotoisuutta, ja jossa kestävä ruoantuotanto on näkyvä osa viihtyisää kaupunkitilaa. Ruoan vastuullisuus ja saatavuus ovat nousseet tärkeiksi teemoiksi yhteiskunnallisten kriisien keskellä. Hanke tuo lähiruokaa lähemmäksi kaupunkilaisia, tukien alueellista ja kestävää ruokajärjestelmää.
Urban & Local -hankkeen tavoitteena on luoda pääkaupunkiseudun lähiruoka- ja ravintola-alan liiketoimintaa edistävä toimijaverkosto, jolla mahdollistetaan eri toimijoiden välinen jatkuva yhteistyö, tiedonvaihto ja tutkimustiedon hyödyntäminen yritysten liiketoiminnassa. Lähiruoan toimijaverkostoa rakennetaan yhdessä kaupunkien, yritysten sekä tutkimus-, kehitys-, ja innovaatio-organisaatioiden kanssa. Hankkeessa edistetään kestävää ja eläväistä ruokakulttuuria kaupungeissa sekä vahvistetaan yritysten kasvua ja kilpailukykyä innovatiivisin ratkaisuin.
Hankkeessa kokeillaan ja kehitetään uusia ravintola- ja lähiruoka-alan liiketoiminta-avauksia. Ratkaisut tukevat tuotantoa, markkinointia ja jakelua ja hyödyntävät digitaalisuutta ja uusia teknologioita. Hankkeen tavoitteena on edistää kaupunkien toimimista testialustana uusille kokeiluille.
Kausi: 1.1.2023 – 31.12.2025
Rahoittaja: Euroopan aluekehitysrahasta, Uudenmaanliitto
Koordinaattori: Forum Virium Helsinki
Partnerit: Perho Liiketalousopisto, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja Vantaan kaupunki
Lisätietoja antaa
Heidi Hovi-Sippola, viljelytoiminnan asiantuntija
heidi.hovi-sippola@perho.fi
Perho Liiketalousopiston opetuspelto Green City Farm on mukana kansainvälisessä yhteistyöhankkeessa Food for Planet and People, jonka tavoitteena on lisätä tietoutta terveyttä edistävästä ja ympäristön kannalta kestävästä planetaarisesta ruokavaliosta.
Tanskalaisen ZBC-oppilaitoksen koordinoima Food for Planet and People Erasmus+ -hanke tuo yhteen opettajat ja opiskelijat Suomesta, Tanskasta ja Espanjasta. Hankkeessa oppilaitokset kehittävät planetaarisen ruokavalion parhaita käytäntöjä, jotka ovat perustana tuotettavissa koulutusmateriaaleissa, pop-up-tiedotustapahtumissa ja verkkotyöpajoissa.
Hankekausi: 1.10.2024–31.12.2025
Rahoittaja: Danish Agency for Higher Education, Erasmus+
Koordinaattori: Zealand Business College (ZBC), Tanska
Partnerit: Perho Liiktalousopisto Oy ja INS Escola d´Hoteleria i Turisme de Barcelona, Espanja
Lisätietoja antaa
Heidi Hovi-Sippola, viljelytoiminnan asiantuntija
heidi.hovi-sippola@perho.fi
Jarmo Heimala, koulutusteknologien kehittämispäällikkö
jarmo.heimala@perho.fi



