Liiketoiminta (liiketalous)

Liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi

Liiketoiminnan perustutkinnosta valmistuu merkonomiksi. Liiketoiminnan perustutkinto (aiemmin liiketalouden perustutkinto) on monien mahdollisuuksien tehokas ja mielekäs reitti mitä erilaisempiin liike-elämän ammatteihin.

Liiketoiminnan perustutkintoon voi hakea meille yhteishaussa ja jatkuvassa haussa. Kampukseksi voit valita Malmin tai Töölön.

Merkonomi toimii yleensä asiakaspalvelun, markkinoinnin, pankki-, vakuutus- tai rahoitusalan, kaupanalan, myynnin tai taloushallinnon tehtävissä. Se kaikki edustaa osaamista, jota myös yrittäjäksi aikovalla pitää olla.

Meillä voi myös lisäkouluttautua muun muassa alan uusiin haasteisiin ammatti- tai erikoisammattitutkinnolla >>

Liiketoiminnan perustutkinto-opinnot Perho Liiketalousopistossa

Opintojen kesto on yksilöllinen ja määritellään opintojen alussa tehtävässä henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa (HOKS). Aiemmin hankittu osaaminen (esimerkiksi lukio- tai muut opinnot sekä työkokemus) lyhentää opintojen pituutta.

Merkonomin opinnoissa suuntautuminen

Valinnaisilla tutkinnon osilla ja vaikka myös liittämällä liiketoiminnan perustutkintoosi tutkinnon osan ravintola- ja catering-alan tai matkailualan perustutkinnosta rakennat oman näköisesi osaamisen, jolla erotut joukosta.

Huippu-urheiluvalmentautumisen kriteerit täyttävillä merkonomiopiskelijoillamme on mahdollisuus osallistua urheiluvalmennukseen ja -ohjaukseen omaan henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan sovitetusti tai suorittaa opinnot Urhea-linjalla >>

Perustutkinnolla voi hankkia myös lisäosaamista

Jatkuvassa haussa hakeneet (lukio-/muu opinto- tai työelämätausta) voivat suorittaa liiketoiminnan perustutkinnosta myös vain osan tai osia ja syventää/laajentaa aiemmin hankkimaansa alan osaamista. Opinnot voidaan järjestää joustavasti sopimaan elämäntilanteeseesi joko lähiopetuksessa, itsenäisinä verkko-opintoina tai työvaltaisesti esimerkiksi oppisopimuksella.

Jatkuvan haun opiskelijat tarvitsevat opintoja varten läppärin tai pöytätietokoneen. Käytämme windows-käyttöjärjestelmää.


Yhteishaun hakulomake


Jatkuvan haun hakulomake


Merkonomin opinnot starttiin OPVA-opinnoilla?

Opintonsa aloittava voi halutessaan prepata muun muassa matematiikka-, viestintä- ja IT-/digitaitojaan opiskeluvalmiuksia tukevilla OPVA-opinnoilla >>

Jatko-opinnot

Perustutkinto antaa hakukelpoisuuden ammatti- ja tiedekorkeakouluopintoihin sekä vahvistaa niissä onnistumista. Ammattikorkeakouluun voi päästä hyvällä ammatillisella perustutkintotodistuksella suoraan sisään ilman pääsykoetta.

Jos sinulla on alan kokemusta ja työpaikka, tutustu myös liiketoiminnan ammatti- ja erikoisammattitutkintoihimme >>