Helsinki – maailman 3. paras kaupunki
Helsinki sijoittui brittiläisen lifestylelehti Monoclen vuodesta 2007 tekemässä listauksessa tänä vuonna maailman kolmanneksi parhaaksi kaupungiksi. Kymmenen vuotta sitten 2011 Stadi rankattiin peräti ykköseksi.
Monoclen jokavuotisessa vertailussa keskityttiin tänä vuonna arvioimaan koronapandemiasta selviytymistä painottaen tehokasta johtajuutta, hyvää asumispolitiikkaa ja yrittäjien tukemista.
Monoclen mukaan Helsingin odotetaan toipuvan koronakriisistä ”pikaisesti” ja että Helsinki on suhtautunut kriisiin ennakoiden ja yritysystävällisesti. Lehti kehuu myös sitä, että Helsingissä ymmärretään taiteen ja kulttuurin merkitys.
Ykkössijan vertailussa vei Kööpenhamina ja kakkossijan Zürich, nelos- ja vitossijoilla Tukholma ja Tokio.
Vuoden 2021 kolmanneksi paras kaupunki upea Helsinkimme.
Onnittelut!
Vertailua ei järjestetty 2020 koronapandemian vuoksi.
Lähde: hs.fi/kaupunki 28.6.2021 – Monocle’s ”Most Liveable Cities Index”
Vuonna 2011 Helsinki valittiin maailman parhaaksi asuinkaupungiksi
– Etsimme kaupunkia, jossa kaupat ja palvelut ovat auki muulloinkin kuin kello kymmenen ja kuudentoista välillä. Toiseksi etsimme kaupunkia, jolla on paikallisia ja kansainvälisiä mahdollisuuksia”, kertoi tuolloin Monoclen päätoimittaja Tyler Brûlé.
Brûlén mukaan Helsinki on aina tunnettu hyvästä terveydenhuollosta, julkisesta liikenteestä ja koulutuksesta. Viimeisen neljän vuoden aikana Suomessa on kuitenkin tapahtunut myönteisiä muutoksia esimerkiksi kauppojen aukioloajoissa.
Helsingin asemaa 2011 kisassa vahvisti erityisesti kaupungin yhteydet kasvaviin talouksiin, kuten Koreaan, Intiaan ja Kiinaan.
– Helsinki on ensimmäinen pysähdyspaikka ihmisille niistä kasvavista talouksista. Helsinkiläisten pitäisi ottaa siitä kaikki hyöty irti, eikä sanoa, että menkää vaan Helsinki-Vantaan läpi ja ottakaa jatkoyhteys. Sen sijaan heitä pitäisi houkutella koneesta ulos ja vierailemaan kaupungissa”, sanoi Brûlé ja jatkoi:
– Kaupungilla on oma pimeä puolensa, kuten musiikki- ja klubiskene. Musiikki ja ruoka pidetään salassa turisteilta. Heille olisi hyvä kertoa myös muusta kuin muotoilusta ja arkkitehtuurista!
Lähde: hs.fi/kaupunki 11.6.2011 – Monocle’s ”Most Liveable Cities Index”