Artikkelit

Vuoden Tarjoilija 2020: Erinomaisella palvelulla erottuu edukseen

Vuoden Tarjoilija on Perho Liiketalousopiston ravintola- ja catering-alan perustutkinnon suorittanut Christian Angelov. Kokiksi hän valmistui vuonna 2017, koska halusi tarjoilijan ammattitaidon lisäksi osaamisen keittiön puolelta.

Huippukokemuksia ensimmäisistä kilpailuvoitoista

Uransa huippuhetkiksi hän mainitsee Vuoden Tarjoilija voiton lisäksi Coupe George Baptiste -kilpailuissa vuonna 2017 saavuttamansa salityöskentelyn Euroopan ja maailmanmestaruudet. Kokeilumielessä kilpailuun valmentajansa Seppo Honkasen kanssa osallistunut Vuoden Tarjoilija sanoo, että ensimmäiset kilpailuvoitot tuntuivat hyvältä, sillä niiden eteen oli tehty yhdessä paljon töitä.

Sali ja keittiö sopivat yhteen

Ravintolassa työskentely perustuu Angelovin mielestä salin ja keittiön vahvalle yhteistyölle. Huippuravintola erottuu edukseen erinomaisella palvelulla.

— Koin tärkeäksi oppia molemmat puolet, koska ravintola-ala perustuu salin ja keittiön yhteistyölle. Keittiötyön ymmärrys antaa myös salityöhön näkemystä, esimerkiksi raaka-aineiden ja valmistusmenetelmien hyvä tuntemus auttaa palvelemaan asiakkaita entistä paremmin. On hienoa pystyä kertomaan asiakkaalle possetin ja pannacotan ero – olen kiitollinen, että olen saanut mahdollisuuden oppia.

Perhe ja työyhteisö tukena

Nuoren lupauksen suurin tuki ja esikuva perheestä on ollut Suomen palkituin sommelier, Samuil Angelov. Ravintola Murun Taneli Lehtonen ja Saara Alander ovat auttaneet häntä tuoreella uralla eteenpäin.

—Toivon, että jonain päivänä kehityn jopa esikuviani paremmaksi ja voin puolestani ottaa omien siipieni suojaan jonkun alalle pyrkivän uuden lupauksen, niin kuin minut on otettu. Saamani tuki on ollut hienoa, ja vienyt eteenpäin kilpailuissa.


Elo-säätiö nostaa esiin suomalaisten ravintola-ammattilaisten, tulevaisuuden kykyjen ja avainsidosryhmien osaamista yhteistyössä Vuoden Kokki , Vuoden Tarjoilija ja Bocuse d’Or Academy Finland yhteistyöverkostojen kanssa.

Vuoden Kokki 2020 ja Vuoden Tarjoilija 2020 Perho Liiketalousopiston kasvatteja

Perho Liiketalousopiston kasvatit Lari Helenius  ja Christian Angelov selvittivät tiensä ruoanlaiton ammattilaisten Vuoden Kokki- ja salin ammattilaisten Vuoden Tarjoilija SM-kilpailujen voittajiksi 13.3.2020 Helsingin Messukeskuksessa.

Vuoden Kokki 2020 palkittiin Suomen Messusäätiön myöntämällä apurahalla ja Vuoden Tarjoilija 2020 palkittiin MaRa ry:n Henrik Bitten stipendirahaston apurahalla.

Kuva: Santeri Stenvall, Elo-säätiö

Tulossa kiireinen edustuvuosi Vuoden Kokille ja Vuoden Tarjoilijalle

Palkituilla on edessään ikimuistoinen edustusvuosi moninaisine tehtävineen ravintola-alan edelläkävijöiden kanssa Suomessa.

Lari Heleniuksella on helpottunut ja onnellinen olo.

– Olin viime vuonna hopeasijalla, nyt kaikki muu olisi ollut pettymys. Odotan edustusvuodelta paljon uusia kokemuksia, että pääsen tekemään sellaista, mitä en ole aiemmin tehnyt ruoan parissa.  Kiitos työnantajlle kaikesta tuesta!”, sanoo Lari Helenius.

Christian Angelov iloitsee voitostaaan täysillä.

– Olen kilpaillut jo Perhon Liiketalousopiston aikana sekä kansainvälisesti, viime vuonna olin PM-kilpailuissa. Vuoden Tarjoilija kilpailuissa olen saavuttanut aiemmin hopean ja pronssin. Tulevalta edustusvuodelta odotan yhteistyökumppanuutta, oikeastaan haluan vain aloittaa!, kommentoi Christian Angelov.

Onnittelemme opiskelija-assistenttejamme

Perho Liiketalousopiston ravintola-alaa opiskelevat Hiep Nguyen palkittiin parhaana keittiö-assistenttina ja Samuli Toivanen parhaana sali-assistenttina. Ravintola-alan opiskelijoita ohjaajineen avustivat kilpailijoita salissa ja keittiössä koko tapahtuman ajan.

Vuoden Kokki 2020 ja Vuoden Tarjoilija 2020 Perho Liiketalousopiston kasvatteja –lisätiedot

Bettina Lindfors, toimitusjohtaja
ELO Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö
040 920 9810
bettina.lindfors (at) elo-saatio.fi


Lue lisää kilpailun tuloksista: