tiedote: Maskisuosituksen poistuminen ja kevään tilaisuudet

Koronavirustartunnat pääkaupunkiseudulla ovat maalis–huhtikuun aikana jo kääntyneet laskuun, mutta virusta on edelleen runsaasti liikkeellä. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL on muuttanut valtakunnallista maskisuositusta 14.4.2022 ja pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä 20.4. alueellisesti.

tiedote: Maskisuosituksen poistuminen ja kevään tilaisuudet

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän alueellisten suositusten mukaisesti

Perho Liiketalousopistossa käytetään jatkossa kasvomaskia jokaisen oman harkinnan mukaan.

Maskia suositellaan edelleen käytettävän Perho Liiketalousopiston kampuksilla, jos tiedät altistuneesi koronavirukselle tai kuulut riskiryhmään vakavan koronataudin osalta.

On tärkeää, että jatkossakin kampuksille tullaan vain terveinä ja oireettomina.

Kevään tapahtumat Perho Liiketalousopistossa

Suurien tapahtumien järjestämisessä otamme huomioon vallitsevan koronatilanteen, ja tapahtumia järjestetään harkiten.

  • Toukokuun 13. päivänä järjestetään vanhojentanssit
  • kesäkuun 3. päivänä perinteinen valmistujaisjuhla.

Vanhojentanssien avoimeen tapahtumaan sekä valmistujaisjuhlaan on mahdollista osallistua – koronatilanne huomioiden – valmistuvan opiskelijan kaksi perheen jäsentä tai lähipiiriin kuuluvaa.

Lisätietoja

Juha Ojajärvi, rehtori
040 093 9269

Petri Vainio, henkilöstö- ja viestintäpäällikkö
050 376 0652