Niksejä uuden oppimiseen

Uuden opetteleminen ei aina tunnu helpolta ja motivaatiokin voi olla hakusessa. No, alku on usein se vaikein kohta, mutta kyllä se siitä! Kokeilemalla selviää, millainen opiskelutekniikka sopii itselle parhaiten.

Niksejä uuden oppimiseen

Learning to fly …and swim!

Viimekädessä oppimisen taidossa on kyse siitä, että omaksuu tietoa pitkäkestoiseen muistiin ja että

pystyy myöhemmin myös hyödyntämään oppimaansa.

1. Keskity asiaan kerrallaan

Voi kuulostaa tylsältä, mutta jos haluaa oppia uuden asian, huomion pitää olla opittavassa asiassa. Musiikin kuunteleminen ja varsinkin esimerkiksi somettelu syö huomiota. Aikaakin menee hukkaan, kun opiskeltavan asian äärelle palatessa joutuu miettimään, että jaa, mihin mä jäikään…

2. Kertaa, kertaa ja vielä kerran kertaa

Siis: kertaa, kertaa ja vielä kerran kertaa.

Pitkäkestoiseen muistiin tallentuu asiat, jotka toistuvat usein. Siksi opiskeltavaa asiaa kannattaa kerrata, sillä se ”katkaisee unohtamista”.

3. Jaksota

Opiskele mieluummin kuutena päivänä tunnin kuin yhtenä päivänä kuusi tuntia.

Opiskelun pilkkominen lyhy­em­piin rupeamiin auttaa oppimaan enemmän. Lyhyissä rupeamissa vireystila pysyy paremmin yllä, ja kun aloittaa uuden rupeaman, voi aluksi palauttaa mieleen, mitä edellisessä rupeamassa opiskeli – siis kerrata.

Myös tunnin voi jakaa pienemmiksi jaksoiksi. Pomodoro-tekniikassa >> opiskelun ja opimisen avuksi otetaan kello, joka laitetaan soimaan esimerkiksi aina 25 minuutin päästä. Kellon soidessa pidetään pieni tauko.

4. Tee itsellesi pistokokeita

Harjoituskokeiden avulla oppii tehokkaasti.

Saman asian ajaa se, että esittää itselleen kysymyksiä. Opeteltavasta asiasta voi kirjoittaa ylös pari kysymystä ja viereen avainsanoilla, mitä vastauksessa pitäisi olla.Nämä kysymykset voi esittää itselleen vaikka seuraavana päivänä ja tarkistaa avainsanoista, muistiko oikeita asioita.

5. Luo asioiden välille yhteyksiä

Kytke asioita toisiinsa.

Oppiminen perustuu siihen, että pitkä­kestoiseen muistiin saa luotua merkityksiä, joista opetellut asiat saa palautettua mieleen. Asioita voi jäsennellä esimerkiksi piirtämällä miellekartan (mind map) >> tai kirjoittamalla muistiinpanoja.

6. Kulje isosta pieneen

Pänttääminen kannattaa aloittaa isoista linjoista ja siirtyä sitten vaiheittain yksityiskohtiin.

Tenttikirjasta voi aluksi hahmottaa sisällysluettelon avulla kokonaisuuksia ja jäsennellä niistä vaikka miellekartan. Sen jälkeen voi lukea kunkin kokonaisuuden tärkeimmät asiat esimerkiksi tiivistelmistä.

Niistä saa poimittua myös tärkeimmät opeteltavat käsitteet. Kustakin asiasta voi vielä painaa muistiin jonkun esimerkin, joka konkretisoi opittua.

7. Muista tämäkin: vaihtelu virkistää

Helpolta tuntuvaa asiaa voi opiskella vaikka maha täynnä eli kun ei tunne olevansa skarpeimmillaan.

On helpompi pitää vireystasoa yllä, jos voi välillä vaihdella opiskeltavaa asiaa.

8. Panosta asioihin, joita et vielä osaa

Monet muistavat vieraan kielen sanoja esimerkiksi laulujen sanojen kautta.

Esimerkiksi vieraan kielen sanalistoja voi opetella kuulustelemalla sanoja itseltään ja merkitsemällä ne sanat, joita ei vielä osaa. Seuraavalla kierroksella voi sitten kuulustella vain nämä merkityt sanat.

Jos jokin sana tuntuu erityisen vaikealta, voi esimerkiksi keksiä lauseen sen ympärille. Siten sana kytkeytyy muuhun, ja se on helpompi muistaa.

9. Ota oppiminen osaksi arkea

Uuden oppiminen on hyötyliikuntaa!

Opiskella ja oppia voi myös muun tekemisen ohessa. Esimerkiksi vaikeita vieraan kielen sanoja voi kerrata vaikka kännykästä bussia odotellessa.

10. Palauta asioita mieleen kerien

Vaikka koepaperin äärellä löisi aluksi tyhjää, älä hätäänny. Aloita ”data mining”!

Hahmottele paperille, mitä kysymyksestä tulee mieleen, ja sitten miettiä, mihin paperilla olevat asiat kytkeytyvät. Jos ei kerta kaikkiaan saa kiinni kysymyksestä, kannattaa suosiolla siirtyä seuraavaan. Parhaimmillaan siihen vastaaminen tuo mieleen jotain edelliseen kysymykseen liittyvää.

Lähde: HS 20.2.2020

0 0 votes
Article Rating
Subscribe
Notify of
0 Comments
Newest
Oldest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments