Artikkelit

Hyvinvointitapahtuma bitteinä ja pikseleinä

Perholaisten opiskelijoiden keväinen ”Get Together” -tapahtuma toteutettiin tänä vuonna virtuaalisena Hyvinvointitapahtumana.

Hyvinvointitapahtuma bitteinä ja pikseleinä

Tervetuloa Hyvinvointitapahtumaan, takkia vaan pois ja peremmälle!

Hyvinvointitapahtuman ideana oli tarjota opiskelijoille ja henkilökunnalle sekä virkistystä arkeen että vinkkejä hyvinvointiin. Sille oli tänä vuonna koronapandemian tuoman poikkeustilanteen vuoksi myös poikkeuksellinen tilaus ja tavoite: saada osallistujien mieli virkeäksi ja ohjata huomio muuallekin, kuin vain harteille etänä kasaantuviin koulu- ja työtehtäviin. 

Myös järjestelyt olivat totutusta poikkeavat. Koska tapahtumaa ei voitu tällä kertaa tuoda fyysisille kampuksille, tuumimme, että otamme poikkeukselliset keinot käyttöön ja toteutamme tapahtuman virtuaalisesti.

Tuumasta toimeen

Tapahtumatuotannon opintomme starttasivat huhtikuussa melko sekavan maailman tilanteen keskellä. Koulurakennukset oli suljettu ja yli 10 hengen kokoontumiset kielletty jne. Siispä verkkoon palaveeraamaan – ja vähän enemmän.

Starttasimme ja toteutimme tapahtuman suunnittelun erilaisten etäyhteyksien välityksellä. Se oli uutta ja erilaista meillekin, vaikka esimerkiksi verkkokampuksella työskentely on meille peruskauraa.

Verkossa kaikki myös toteutettiin:

Tervetuloa hyvinvointitapahtumaan ti 5.5. klo 12–12.45!

Kaipaatko vinkkejä hyvinvointiisi? Kaipaatko virkistystä arkeesi? Ethän unohda pitää huolta kehostasi ja mielestäs, vaikka tuntuisikin välillä siltä, että koulutyöt ja arjen askareet kasaantuvat harteillesi. Olemme luoneet hyvinvointitapahtuman Sinulle ti 5.5. klo 12.00, jossa saat vinkkejä omaan hyvinvointiisi. Tapahtuman kesto on n. 45 min ja toteutus virtuaalisena.

Hyvinvointitapahtuma bitteinä ja pikseleinä

Kuvassa tapahtuman juontajana toiminut Janika ja collaborate-virtuaaliluokkahuone – vasemmalta oikealle lukien :D

Hyvinvointitapahtuma collaborate-virtuaaliluokkahuoneessa

Valmista tuli: järjestimme hyvinvointitapahtuman opiskelijoille ja henkilökunnalle virtuaalisena iPerhon collaborate-virtuaaliluokkahuoneessa. Osallistujat pääsivät sujuvasti muutamalla klikkauksella tapahtuma-alueelle, missä tarjolla oli lyhyt luento, meditaatioharjoitus Emmi Ohraniemen ohjaamana ja Kahoot-tietovisa sekä iso tietopaketti ravinnosta ja sen merkityksestä arjessa.

Tapahtuman materiaalipankki, kuten arjen luksusta tarjoavat ruokareseptit ja vireyttä lisäävät treeniohjeet, ovat tapahtumaan osallistuneiden perholaisten käytössä vielä toukokuun aja. Sponsorilahjana osallistujat pääsevät tekemään myös ostoksia Puhdistamo verkkokaupassa 15 % alennuksella.

Hyvinvointitapahtuma bitteinä ja pikseleinä

Onnittelut Kahootin tietoviisaille voittajille!

KahOOT voittanut! Onnittelut!

Tapahtumassa järjestettiin myös Kahootin Online -virtuaalitietovisa, jonka voittajat tässä sijoitusjärjestyksessä:

  1. Mikko K.
  2. Johanna P.
  3. Jenni H.

Näinkin se siis käy: tapahtuma syntyy yksin mutta yhdessä

Hyvinvointitapahtumamme osoitti, että yhteyden voi löytää, vaikka emme kohtaisi tässä ja nyt. Avataan siis jatkossakin virtuaaliluokan ovi – sen takaa voi löytyä jotain uutta ja yllättävää. Maailma ei ehkä ole enää entisensä koronan jälkeen, mutta pystymme yhdessä mihin vain – avasimme osaltamme pelin toteuttamalla virtuaalitapahtuman ad hoc. Toteutuksena se tuki täydellisesti myös Perhon Liiketalousopiston omia arvoja, joista yksi on olla edelläkävijä.

  • Tapahtuman ideointi ja toteutus: Perho Liiketalousopiston tapahtumatuotanto-tutkinnonosan jatkuvan haun merkonomiopiskelijat Hanna, Tytti, Aada, Jami, Ines, Carita, Joona, Tuuli, Merja, Mikaela, Heidi, Janika ja Darja
  • Sponsorit: Ole Hyvä Luonnontuote >> ja Puhdistamo >>

Hyvinvointitapahtuma bitteinä ja pikseleinä – lisätiedot

Karoliina Kemppainen, lehtori
040 714 4257
karoliina.kemppainen (at) perho.fi

P.S.

Linjoilla oltiin kaiken kaikkiaan yli 60 perholaisen voimin, joten tapahtuma vietiin maaliin hienosti tältäkin osin. Osallistujia oli tuplasti enemmän kuin mitä tohdimme odottaa!