Artikkelit

Köksän Mestarit 2024 tulee Jokirinteen oppimiskeskuksesta

Kirkkonummelainen Karhukopla videoi voittoon Köksän Mestarit -kilpailussa!

Kotitaloutta opiskeleville yläkoulujen oppilaille suunnattuun Köksän Mestarit 2024 kilpailuun lähetettiin 14 videota. Teemana oli itsenäisyyspäivä, suomalaisuus ja kotimaiset raaka-aineet. Ruokakokonaisuuden valmistus ja lopputulos videoitiin tuomariston arvioitavaksi.

Kilpailussa toiselle sijalle ylsi upeasti Team Kurre Haapajärven yläasteelta. Kolmannen sijan kuittasi Rontti Ranskikset Maunulanyhteiskoulu/Helsingin matematiikkalukiosta.

1. KARHUKOPLA, Jokirinteen oppimiskeskus

Työn innoittajana on ollut Suomen kaunis luonto, vuodenajat, itsenäisyys sekä perinteet. Ruoka-annokset ovat melko haastavia ja näyttävät onnistuneen hyvin. Karhukoplalaiset ovat myös kommentoineet inspiraatiostaan ruokien alkuperään. Tuomarien mielestä selkeys, liikkuvat kuvat ja kommenttiraita tekevät videosta persoonallisen sekä näyttää katsojalle konkreettisesti mitä kaikkea keittiössä on saatu aikaan. Tuomarit pitävät ideasta nimetä ruot ja juomat.

Alkujuoman ja ruokien esille laitto on erittäin onnistunut. Erityisesti alkujuoma ja lohiannos ovat kauniita. Opiskelijoilla on ollut käytössään monia eri tekniikoita ruokia tehdessään.

2. TEAM KURRE, Haapajärven yläaste

Video on selkeä, ja työvaiheet on esitelty hyvin. Erityismaininta tulee perunamuussin paseeraamisesta [soseuttaa siivilän läpi painellen] Team Kurrelle! Siisteys ja lajittelu oli huomioitu hyvin. Ruoat ovat perinteisiä ja herkullisen näköisiä. Suomenmuotoiseksi tehty lihamureke on hauska idea, harmillista että alkuperäisen idean hirvimureke ei onnistunut. Videota olisi voinut höystää tekstillä ja puheella.

3. RONTTI RANSKIKSET, Maunulanyhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio

Hienoa, että uskallatte laittaa luovuuden peliin! Videolla on kivasti yhdistetty tekstiä ja liikkuvaa kuvaa. Rontti ranskisten iloiset tervehdykset luovat kivan ja iloisen tunnelman.  Musiikkivalintana lennokas polkka saa hymyn huulille. Ruoat ovat hauskoja ja kanssakilpailijoiden annoksiin verrattuna erilaisia. Sapakset [pienet suolaiset syötävät] ja mustikkadrinkki näyttävät  herkullisilta.

Karhukoplan palkinto on matka Helsinkiin 13.–14.3.2024

Vierailun aikana tutustutaan Perho Liiketalousopiston Töölön kampukseen sekä ravintola-alan opintoihin. Päivän päätteeksi nautitaan maittava illallinen HOK-Elannon ravintolassa.

Kiitos kaikille yläkouluille mukanaolosta!

Tuomarit

Finaalin tuomaristossa tänä vuonna on ollut Perho Liiketalousopiston ravintola-alan ammattilaiset:

Roope Myyryläinen, ruokatuotannon ammattiopettaja
Satu Hakkarainen, ravintolapalvelun ammattiopettaja
Karoliina Karusuo, Köksän Mestarit -projektinjohtaja
Marja Hemmi, koulutusalajohtaja, ravintola-ala

Lisätiedot–Köksän Mestarit 2024 tulee Jokirinteen oppimiskeskuksesta

Karoliina Karusuo, projektinjohtaja
Perho Liiketalousopisto, ravintola-ala
040 774 74 93
karoliina.karusuo (at) perho.fi


Köksän Mestarit 2024-kilpailuorganisaatioon Perho Liiketalousopiston lisäksi kuuluvat Food Camp, Mestarikoulu, Kotitalousopettajien liitto ja HOK-Elanto.

Opojen aamiainen, Malmin kampus

Kutsu opoille

Aika: pe 29.11.2019 klo 8.30–10
Paikka: Perho Liiketalousopisto/Malmin kampus, aud. 128/129 (käynti pääovesta)
Vanha Helsingintie 13 (ent. Latokartanontie 12), 00700 Helsinki
Valintojen vapaus alkaa koulutuksesta.

Opojen aamiainen, Malmin kampus

HEI OPO, nähdään Opojen aamiaisella Perho Liiketalousopiston Malmin kampuksella. Olet tervetullut yksin, kaksin tai porukalla :)

  • JOS ET OLE VIELÄ ilmoittautunut mukaan, vielä ehdit ja tästä >>
  • JOS OLET JO kuitannut itsesi aamiaisellemme, tämä sinulle vain muistutuksena, että perjantaina nähdään!

Eli näin:

Opojen aamiaisella tarjolla on aamupalaa sekä napakka annos tietoa peruskoulun ja lukion jälkeisistä jatko-opintomahdollisuuksista. Matka-asiantuntija, matkailupalvelujen tuottaja, vastaanottovirkailija tai merkonomi ja/tai huippu-urhelija voi olla yhden jos toisenkin oppilaasi unelma-ammatti.

Tervetuloa päivittämään tietosi Perho Liiketalousopiston matkailualan ja liiketoiminnan laaja-alaisista ja opiskelijakohtaisesti räätälöitävistä ammatillisista opinnoista.

PERJANTAIN 29.11.2019 AAMULUKKARI

8.30 Tervetuloa opot! Valintojen vapaus alkaa koulutuksesta.
Koulutusalajohtaja Katriina Klén/liiketoiminta

8.45–9.35 Perho Liiketalousopiston matkailu- ja liiketoiminnan alojen sekä huippu-urheilun perustutkintokattauksen esittely 
MATKAILUALA: koulutusalajohtaja Satu Sandman ja lehtori, opinto-ohjaaja Anne Maijala
LIIKETOIMINTA: koulutuspäälliköt Heidi Havumäki (yhteishaku) ja Kirsi Kärki-Luoto (jatkuva haku)
URHEA-LINJAT: koulutuspäällikkö Tuuli Merikoski/huippu-urheilu ja opiskelu

9.35–9.50 Yhteishaku 2020 ja jatkuva haku 24/7 pähkinänkuoressa
Opinto-ohjaaja Jouni Ilmarinen

9.50 Kysymyksiä ja vastauksia – FAQ >>


Tapaamisiin!

PERHO LIIKETALOUSOPISTO
Anne Maijala, lehtori, opinto-ohjaaja, matkailuala
040 714 4276
anne.maijala@perho.fi

Jouni Ilmarinen, opinto-ohjaaja, liiketoiminta
040 041 2113
jouni.ilmarinen@perho.fi

Tuuli Merikoski, koulutuspäällikkö, huippu-urheilu
0400 711728
tuuli.merikoski@perho.fi

Mahdollinen osallistumisen peruutus: info@perho.fi

P.S.

Malmin kampuksen avoimet ovat ke 29.1.2020 klo 9–13: matkailu- ja liiketoiminnan alat sekä huippu-urheilu. Lisätietoa tulossa!

Tule siksi, mikä haluat olla.