Artikkelit

Yhteisöllisyys hyvässä vedossa

Perho Liiketalousopistossa on vuoden 2023 helmikuusta alkaen toiminut yhteisövalmentaja, jonka työn tarkoitus on lisätä, kehittää ja mahdollistaa perholaisten opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja lisätä oppilaitoksemme viihtyisyyttä.

Helmi–maaliskuussa teimme opiskelijoillemme kyselyn, jossa he saivat itse kertoa, millaista toimintaa he haluaisivat Perho Liiketalousopistoon. Vastauksissa nousivat selvästi esille urheilu, musiikki ja videopelaaminen.

Toiveista totta ❤️

Huhti–toukokuussa aloimmekin järjestää viikoittaisia teemapäiviä, jossa opiskelijat ovat voineet tauoillaan tulla muun muassa kuuntelemaan musiikkia, kokeilemaan DJ-laitteita, pelaamaan Malmin kampuksemme liikunta- ja hyvinvointikeskus Helmi Centeriin koripalloa tai futsalia ja myös touhuamaan virtuaalitodellisuuslasien sekä erilaisten pelikonsolien parissa.

Lisäksi opiskelijat ovat halutessaan voineet liittyä koulumme Discord -serveriin, joka toimii minun tiedotuskanavana ja siellä opiskelijoiden on mahdollista keskustella erilaisissa keskusteluhuoneissa esimerkiksi koulutusaloittain.

Yhteisöllisyys hyvässä vedossa

Tarjoamme myös opiskelijoiden toivomia lempiruokia kampustemme opiskelijaravintoloissa, Herkussa ja Perhon Helmessä.

Työ pro perholainen yhteisöllisyys jatkuu

Toivomme ja uskomme, että kesän toimintaan tulee mukaan entistä enemmän opiskelijoita ja pääsemme yhdessä toteuttamaan kivoja aktiviteetteja – muun muassa opiskelijakuntamme eli Perholaisten Aktiivien kanssa.

Mukavaa kesää ja paluuta opintojen ja kivan yhdessä olon pariin kampuksillemne elokuussa!

Perholainen yhteisöllisyys hyvässä vedossa – lisätiedot

Magnus Ligi, yhteisövalmentaja
040 774 7923
magnus.ligi (at) perho.fi


Tule siksi, mikä haluat olla. Vastuullinen ykkösvalinta.

Porraspäivät ma 1.–su 7. marraskuuta

Marraskuu ekalla viikolla käynnissä olevaan Liikkuva aikuinen -ohjelman Porraspäivät -kampanjaan on ilmoittautunut mukaan kirjava joukko oppilaitoksia, yrityksiä ja yksityishenkilöitä joukossaan Perho Liiketalousopisto ja perholaiset.

Porraspäivät 1.-7.11.2021

Klikkaa kuvaa ja katso, ketkä ovat jo mukana

Portaita päättäväisesti käyttämällä kunto lähtee nousemaan kuin huomaamatta. Hyvä kunto tarkoittaa puolestaan virkeämpää olemusta ja mieltä, joilla voi häikäistä kanssaihmiset.

Portaat alle ja menoksi! Tsemppaa kaverikin mukaan:

TARJOA VAIHTOEHTOA


JEKUTA


TOIMI HISSISERIFFINÄ


Porraspäivät ma 1.–su 7.11.2021 – lisätiedot

Liikkuva, aktiivinen ja hyvinvoiva perholainen -tunnusTiina Meriluoto, opettaja
050 559 4733
tiina.meriluoto (at) perho.fi

Minna Jalonen, hankeasiantuntija
040 774 7449
minna.jalonen (at) perho.fi


Porraspäivät 1.-7.11.2021

Porraspäivät -kampanja on osa Liikkuva aikuinen -ohjelmaa >>, jonka tavoitteena on muun muassa, että riittävä fyysinen kunto ja liikkuminen otetaan osaksi työkyvyn avaintekijöitä. Aktiivisuus on uusi normaali niin työssä kuin vapaa-ajallakin!

 

Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin

Liikkuva opiskelu -ohjelman Liikkuva perholainen -hankkeen masinoimana järjestettiin peholaisille ke 19.5. virtuaalinen liikuntapäivä, jonka vetäjinä toimivat Kisakallion urheiluopiston opiskelijat. Tunnelma oli iloinen ja innostunut sekä Perho Liiketalousopiston että Kisakallion päässä.

Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Kisakallion urheiluopiston >> porukan piti tulla livenä meille Perho Liiketalousopistoon laittamaan kaikille perholaisille liikettä tossuihin, mutta kun on tuo korona, joka sekoittaa kaiken. Jouduimme miettimään toteutuksen uudelleen.

Vaan mikäs siinä. Päätimme kokeilla, miten liikuntapäivä pystyttäisiin toteuttamaan virtuaalisesti – ja tod.näk. hieman alkuperäistä ideaa pienimuotoisempana.

Ja näin tehtiin – Piristävä taukojumppa!

Kisakallion särmät LPT19-22 ryhmän opiskelijat suunnittelivat opettajansa Rebekka Ruokorannan kanssa Perho Liiketalousopiston henkilöstölle Piristäväksi taukojumpaksi nimeämänsä jumppahetken sekä lisäksi noin tunnin pituisen liikuntahetken kahdelle, matkailualan ja liiketoiminnan, opiskelijaryhmällemme.

Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin

Tässä lämmitellään

Tanssia ja liikkuvuusharjoitteita

Kumpikin opiskelijaryhmä jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen aloitti Peilisalissa lämmitellen Kisakallion opiskelijoiden ohjaamalla tanssilla. Sen jälkeen vuorossa oli ohjattuna erilaisia monipuolisia liikkuvuusharjoitteita.

Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin

Tässä vedetään ruudun molemmin puolin piristävää taukojumppaa

Bingoa hiki hatussa

Samaan aikaan toinen puoli ryhmästä aloitti liikuntahetkensä Salissa. Siellä porukka jaettiin vielä pariin pienempään ryhmään, joilla oli kännykkään lataamansa Google Meetin kautta kaksi Kisakallion opiskelijaa ohjaamassa ja tsemppaamassa suorituksissa – kuten bingoamisessa.

Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin

Tässä bingotaan

Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin

Tässä bingoajat pitävät Google Meet’iä

Erilaisia liikunnallisia tehtäviä ja terveyteen liittyviä kysymyksiä tarjonneen Liikunnallisen Bingon voitosta kisailtiinkin oikein innolla. Voittoisa ryhmä keräsi puolen tunnin aikana yhteensä kuusi bingoa!

Tässä tehdään liikkuvuusharjoituksia Peilisalissa

Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin

…ja jossain välissä lankutettiinkin!

Voi vain todeta, että päivä oli kiva, erilainen ja mieleenpainuva :)

Onnistuimme luomaan yhdessä virtuaalisen liikuntapäivän, jonka jäljiltä olemme mukavasti maitohapoilla päästä varpaisiin.

Iso kiitos kaikille osallistujille!

Erityiskiitos Kisakallion urheiluopiston opiskelijoille! Ei varmasti ollut ihan helppoa vetää etänä vieraalle porukalle taukojumppaa, mikä onnistui kuitenkin paremmin kuin hyvin:

piristävä taukojumppa -sessio sai osallistujilta kiitosta niin hyvistä liikkeistä kuin reippaasta, selkeästä ja rohkeasta ohjaamisestakin.

Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin – lisätiedot

Tuuli Merikoski, koulutuspäällikkö
0400 711 728
tuuli.merikoski (at) perho.fi

Tiina Meriluoto, opettaja
050 559 4733
tiina.meriluoto (at) perho.fi

 

Se on muotia: meal prep

Ateriapreppailussa (meal prep) suunnittelet ja valmistat omat ja/tai koko perheesi useamman kuin yhden päivän ateriat ennakkoon vaikka aina sunnuntai-iltaisin. Se säästää arjen vapaa-aikaasi ja tuo muutakin hyvää tullessaan.

Se on muotia: MEAL PREP’paus

Preppaamalla voit säästää arjessa arkeasi ja tsempata itseäsi syömällä hyvin kiireessäkin

Kun mieityt ja harkitut kokkauksest ovat valmiit, jaat ne aterioiksi omiin säilytysrasioihinsa* – ja istahdat jääkaapin viereen odottamaan seuraavan päivän lounashetkeä 😊

Preppaa arkiruokailustasi terveellistä ja kestävää – vastuullista

Jos hommalla lähtee tavoittelemaan muutakin kuin helpompaa arkea, ruokapreppauksella voi avittaa myös hyvinvointia ja vähentää ruokahävikkiä.

  • SE ON TERVEELLISTÄ: harvapa miettimällä miettii päivän lounaaksi suklaapatukkaa ja energiajuomaa, hillowieneriä ja cappuccinoa jne. Voisi siis vaikka vannoa, että kotiruoka voittaa hätä-pika-ateriat 6-0.
  • SE ON KESTÄVÄÄ: kun viikon lounasmenun tuotteet ostaa kerralla, tulee samalla mietittyä raaka-aineiden soveltuvuus useamman aterian osana. Eli ei osta kaappiin homehtumaan/happanemaan/nahistumaan tuoreaineksia, joita käyttää ”gramman” yhteen ruokaan ja unohtaa ne sitten kaapinnurkkaan, mistä matka jatkuu jäteastiaaan.

*Jemmaa valmistamiasi aterioita jääkaappissa ruokatuotteille tarkoitettuissa säilytysrasioissa max viikko.

Se on muotia: meal prep – kokkaaminen on kivaa!

Kestävän gastronomian huippis kiittää!

Kestävän gastronomian huippis kiittää! Green City Farm -logo


Kiitos kaikille Kestävän gastronomian huippuseminaari  2019 osallistujille – vieraille, puhujille ja juontajille!

Aika: ti 24.9.2019
Paikka: Perho Liiketalousopisto/Malmin kampus
Vanha Helsingintie 13 (ent. Latokartanontie 12), 00700 Helsinki

Kestävän gastronomian huippis kiittää!

Upea Green City Farm!

Perho Liiketalousopiston vuoden 2019 Kestävän gastronomian huippuseminaarissa vastuullisuus, ilmastoystävällisyys ja herkullinen lähiruoka kulkivat tiukasti käsi kädessä. Päivän ohjelman juonsivat ravintoloitsijat Sikke Sumari / Sikke’s >> ja Henri Alén / Ultima >>

Kestävän gastronomian huippis kiittää!

Toisilleen Kokkisota-ohjelmista tutut Sikke Sumari ja Henri Alén juonsivat seminaarin ja paneelikeskustelun

Muistiinpanoja seminaarista

Kestävä gastronomia ja kiertotalous

Restaurant AMASS >>
ravintoloitsija Matthew Orlando

Kööpenhaminassa toimivan innovatiivisen ravintola AMASSin valttina on kestävän gastronomian mukaiseen ruokatuotantoon ja kaupunkiviljelyyn sitoutunut henkilöstö.

AMASSin tarjoamista elintarvikkeita ja juomista suurin osa on orgaanisia ja torjunta-aineettomia. Ruokien ja tuotteiden raaka-aineet nostetaan kaupunkipuutarhasta ravintolan takaa. Hiilijalanjälkeä vähennetään merkittävästi käyttämällä ruoanvalmistuksen yhteydessä syntyviä sivutuotteita kekseliäästi. Esimerkiksi ylijääneistä kananmunanvalkuaisista on kehitystyön tuloksena syntynyt muun muassa ”soijakastiketta”.

Kestävän gastronomian huippis kiittää!

Ravintola AMASSin valttina on kestävän gastronomian mukaiseen ruokatuotantoon ja kaupunkiviljelyyn sitoutunut henkilöstö sekä pomo, Matthew Orlando (vasemmalla)

Ruokavalio vaikuttaa terveyteen ja aivojen suorituskykyyn

FazerBrainhow >>
ravitsemusasiantuntija Iina Savenius

Usko tai älä, mutta ihmisen aivot tarvitsevat yhtä paljon huomiota kuin kehokin!

Aivoystävällisessä elämäntavassa yhdistyvät monipuolinen liikunta, fyysinen ja henkinen kuormitus, riittävä palautuminen ja monipuolinen ruoka. Päivittäinen säännöllinen ruokailu aamiaisesta iltapalaan pitää aivot virkeinä ja kylläisenä – aivoilla kun ei ole jenkkakahvoja, so. energiavarastoja.

Terveellisessä lautasannoksessa on sopivassa suhteessa muun muassa tummaa suklaata, hyviä rasvoja, kasviksia ja juureksia, siemeniä ja pähkinöitä, lihaa, kalaa, hedelmiä, marjoja ja täysjyväviljaa.

Kestävän gastronomian huippis kiittää!

Iina Savenius

Kestävän ruoankulutuksen käytännöt

Helsingin yliopisto >>
professori Mari Niva

Ruokavalioiden ilmastovaikutuksia tutkiva YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO ennustaa globaalin lihankulutuksen kasvavan 76 % vuodesta 2005/2007 vuoteen 2050.

Mitä voimme tehdä nyt osallistuaksemme lihan syönnin ja kasvihuonepäästöjen vähentämistalkoisiin?

Syödään vähähiilisemmin vähentämällä lihan ja maitotuotteiden osuutta, korvaamalla liha tai osan siitä vaihtoehtoisilla proteiineilla, syömällä sen minkä jaksamme eikä yhtään enempää, välttämällä ruokajätteen määrää ja käsittelemällä jäte oikein.

Syödään satokauden ruokaa, pellolla kasvatettuja kasviksia, ravitsemuksellisesti laadukasta ruokaa, tekemällä ruokaa useammalle aterialle energiaa säästävällä tavalla ja pakastamalla pahanpäivän varalle se mitä jää yli.

Kestävän gastronomian huippis kiittää!

Mari Niva

Ruokaturva ja pientuotannon merkitys

Aalto-yliopisto >>
tutkija Galina Kallio

BIOS-tutkimusyksikkö >>
tutkija Ville Lähde

Ruokaturva rakentuu neljästä pilarista: ruokaa on oltava riittävästi saatavilla, ihmisillä täytyy olla mahdollisuus ja varallisuus hankkia sitä, ruokaa pitää olla saatavilla myös kriisien aikaan ja sen on oltava laadukasta, turvallista ja ravitsevaa.

Pienviljelijät tuottavat suurimman osan maailman ruoasta ja ovat avainasemassa etenkin köyhempien ruokaturvassa. Kun tuetaan pienimuotoista maataloutta, lisätään työllisyyttä ja laaja-alaista kehitystä köyhemmissä oloissa. Yksi keino pienimuotoisen maatalouden tukemiseen on kumppanuusmaatalous, jossa tutun viljelijän laadukkaat tuotteet ovat suoraan kuluttajan käytettävissä. Mikäli kuluttajat maksavat satotuotteista etukäteen, saa tuottaja varmuutta tuotteidensa menekkiin ja mahdollisuuden investointeihin ja työntekijöiden palkkaamiseen.

Kestävän gastronomian huippis kiittää!

Ville Lähde ja Galina Kallio

Syö hyvin, jaksat enemmän

Lääkärikeskus Aava >>
ravitsemusasiantuntija Patrik Borg

Syömistä ei pidä miettiä liikaa, se on tehtävä helpoksi. Kehoa kuuntelemalla löytyy sopiva päivittäisen syömisen määrä ja tasainen ateriarytmi. Säännöllisellä ateriarytmillä verensokeri ei heilahtele, tiessään ovat syömisvajeesta johtuva väsymys ja keskittymiskyvyttömyys. Päivän ruokailut on hyvä keskittää aamupäivään ja lihottavaa iltasyömistä vähentää.

Kestävän gastronomian huippis kiittää!

Patrik Borg

Kestävän gastronomian huippis kiittää!

Kohti hiilineutraalia jalanjälkeä keskustelupaneelin puheenvuoroissa kuului innostus ja asiantuntijuus. Panelisteina oikealta: Matthew Orlando (AMASS), Carlos Henriques (Ravintola Nolla), Johanna Rajakangas-Tolsa (Haaga-Helia),  alumnit Ilias Kuntras ja Alma Kallio ja Green City Farmin maanviljelijä Steven Lowndes


Muuta päivän ohjelmaa

Kestävän gastronomian huippis kiittää!

Kun maa on kunnossa, kasvit saavat sopivasti vettä ja ravinteita. Lounastauolla seminaarivieraat tutustuivat ekopellon toimintaan ja yksi- ja monivuotisiin viljelykasveihin.

Kestävän gastronomian huippis kiittää!

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun restonomiopintoja osana ravintola- ja catering-alan perustutkintoaan suorittavat perholaiset väyläopiskelijat saivat seminaarivierailta kehuja herkullisesta ja hyvännäköisestä lounasmenusta

Kestävän gastronomian huippis kiittää!

Kestävän gastronomian huippuseminaari 2019 – lisätiedot

PERHO LIIKETALOUSOPISTO OY – Green City Farm
JUHA OJAJÄRVI, rehtori, toimitusjohtaja
0400 939 269
juha.ojajarvi (at) perho.fi

JARMO ÅKE, koulutusteknologian kehittämispäällikkö, lehtori
ruokakulttuurin ja viestinnän maisteri
040 147 8552
jarmo.ake (at) perho.fi


Pääyhteistyökumppanit

Kestävän gastronomian huippis 2019 kiittää!

Koko talon tuulettaa Malmilla pe 10.5.

Koko talon tuuletus pe 10.5.2019 klo 10.30

Valtakunnallisena unelmien liikuntapäivänä let’s kaikki opiskelijat ja muu talon väki tuulettamaan Malmin kampuksella huikealla noin 1,5 km kävelykierroksella ympäriämpäri Malmin peltojen ja Green City Farmin :)

Koko talon tuulettaa Malmilla pe 10.5.

Tuuletus alkaa liukuen klo 10.30 kokoontumisilla Helmi Centerin aulaan, mistä siirrymme yhtenä porukkana PM18B-ryhmäläisten opastamina pellonlaitaan tuulettamaan. Säiden oikein helliessä myös oppitunti voi hoitua ulkosalla – siinä tuuletuksen lomassa.

Ei tarvetta lähteä sporttiostoksille

Normaalit arkkireleet riittävät mainiosti eli urheilutamineita ei tarvitse Koko talon tuuletus -päivää varten päälleen sommitella ellei sitten välttämättä niin halua.

Aurinkoinen sää tilauksessa

Tavoitteena on iloinen yhdessäolo ja työskentelyn tauottaminen kevätsäässä. Toivotaan siis aurinkoista keliä ja nähdään pe 10.5. klo 10.30 ulkoilun merkeissä!

Koko talon tuulettaa Malmilla pe 10.5. – lisätiedot

Tiina Meriluoto, opettaja
050 559 4733
tiina.meriluoto (at) perho.fi

P.S.

Jos sataa vettä/lunta kaatamalla/pyryttämällä, niin katsotaan sitten plan B 🤗