Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin

Liikkuva opiskelu -ohjelman Liikkuva perholainen -hankkeen masinoimana järjestettiin peholaisille ke 19.5. virtuaalinen liikuntapäivä, jonka vetäjinä toimivat Kisakallion urheiluopiston opiskelijat. Tunnelma oli iloinen ja innostunut sekä Perho Liiketalousopiston että Kisakallion päässä.

Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Kisakallion urheiluopiston >> porukan piti tulla livenä meille Perho Liiketalousopistoon laittamaan kaikille perholaisille liikettä tossuihin, mutta kun on tuo korona, joka sekoittaa kaiken. Jouduimme miettimään toteutuksen uudelleen.

Vaan mikäs siinä. Päätimme kokeilla, miten liikuntapäivä pystyttäisiin toteuttamaan virtuaalisesti – ja tod.näk. hieman alkuperäistä ideaa pienimuotoisempana.

Ja näin tehtiin – Piristävä taukojumppa!

Kisakallion särmät LPT19-22 ryhmän opiskelijat suunnittelivat opettajansa Rebekka Ruokorannan kanssa Perho Liiketalousopiston henkilöstölle Piristäväksi taukojumpaksi nimeämänsä jumppahetken sekä lisäksi noin tunnin pituisen liikuntahetken kahdelle, matkailualan ja liiketoiminnan, opiskelijaryhmällemme.

Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin

Tässä lämmitellään

Tanssia ja liikkuvuusharjoitteita

Kumpikin opiskelijaryhmä jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen aloitti Peilisalissa lämmitellen Kisakallion opiskelijoiden ohjaamalla tanssilla. Sen jälkeen vuorossa oli ohjattuna erilaisia monipuolisia liikkuvuusharjoitteita.

Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin

Tässä vedetään ruudun molemmin puolin piristävää taukojumppaa

Bingoa hiki hatussa

Samaan aikaan toinen puoli ryhmästä aloitti liikuntahetkensä Salissa. Siellä porukka jaettiin vielä pariin pienempään ryhmään, joilla oli kännykkään lataamansa Google Meetin kautta kaksi Kisakallion opiskelijaa ohjaamassa ja tsemppaamassa suorituksissa – kuten bingoamisessa.

Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin

Tässä bingotaan

Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin

Tässä bingoajat pitävät Google Meet’iä

Erilaisia liikunnallisia tehtäviä ja terveyteen liittyviä kysymyksiä tarjonneen Liikunnallisen Bingon voitosta kisailtiinkin oikein innolla. Voittoisa ryhmä keräsi puolen tunnin aikana yhteensä kuusi bingoa!

Tässä tehdään liikkuvuusharjoituksia Peilisalissa

Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin

…ja jossain välissä lankutettiinkin!

Voi vain todeta, että päivä oli kiva, erilainen ja mieleenpainuva :)

Onnistuimme luomaan yhdessä virtuaalisen liikuntapäivän, jonka jäljiltä olemme mukavasti maitohapoilla päästä varpaisiin.

Iso kiitos kaikille osallistujille!

Erityiskiitos Kisakallion urheiluopiston opiskelijoille! Ei varmasti ollut ihan helppoa vetää etänä vieraalle porukalle taukojumppaa, mikä onnistui kuitenkin paremmin kuin hyvin:

piristävä taukojumppa -sessio sai osallistujilta kiitosta niin hyvistä liikkeistä kuin reippaasta, selkeästä ja rohkeasta ohjaamisestakin.

Liikuntapäivä liikutti etäyhteyksin – lisätiedot

Tuuli Merikoski, koulutuspäällikkö
0400 711 728
tuuli.merikoski (at) perho.fi

Tiina Meriluoto, opettaja
050 559 4733
tiina.meriluoto (at) perho.fi