Artikkelit

blogi: Vastuullisuutta läpi hela matkailualan

Päivi Suihkonen, projektipäällikkö
Suomen ympäristöopisto SYKLI

Ei green washia vaan sanoista tekoihin. Tehdään se, mitä luvataan, eikä näytetä vain mainoksissa. Vastuullisuus on toteutettava läpi koko matkailualan palveluketjun. Jokaisen työntekijän puheet ja teot ovat tärkeitä.


Perho Liiketalousopiston arvot: PALVELEVA INNOSTAVA VASTUULLINEN EDELLÄKÄVIJÄ

Vastuullisuutta läpi hela matkailualan palveluketjun

”Matkailun haasteisiin on varauduttava myös koronan jälkeisessä maailmassa. Turvallisuus ja vastuullisuus ovat nousemassa isoiksi trendeiksi”, sanoo lähes 30 vuotta matkailualalla toiminut koulutusasiantuntija Maarit Havukainen Perho Liiketalousopistosta. Nykyisin hän opettaa aikuisopiskelijoita Perho PROn puolella.

”Korona osoitti meille, kuinka iso bisnes matkailu on ja kuinka paljon taloudessa on osa-alueita, joista matkailu saa toimeentulonsa. Siksi alalle valmistuvien on otettava vastuullisuus entistäkin vakavammin. Niin suomalaisille kuin kansainvälisille vieraille on tosi tärkeä kuulla, mitä täällä tehdään vastuullisuuden eteen.”

Turvallisuuden tunnetta luo esimerkiksi erityisryhmien huomioiminen matkailussa. Tämä tarkoittaa, että muistetaan viestiä senioreille, liikunta- tai aistirajoitteisille ja sateenkaarimatkailijoille heitä koskevaa tietoa. Viestinnän lisäksi on tärkeää, että näiden ryhmien huomioiminen tapahtuu myös käytännössä. Tämä koskee kaikkea vastuullisuutta:

”ei green washia, vaan sanoista tekoihin. Tehdään se, mitä luvataan, eikä näytetä vain mainoksissa. Lisäksi vastuullisuus on toteutettava läpi koko palveluketjun. On ymmärrettävä, että toimimme roolimalleina. Yksittäisenkin työntekijän puheet ja teot ovat tärkeitä.”

Verkkokursseista käytännön matkailupalvelutuotteeksi

Maarit on yksi Vastuullinen matkailuala -verkkokurssin >> neljästä kirjoittajista. Kurssilla käydään läpi matkailualan tärkeimmät teemat kestävän matkailun toimintatavoista, kiertotaloudesta matkailualalla sekä eri asiakasryhmien palvelemisesta vastuullisesti.

Opiskelijoiden palautteen mukaan verkkokurssi tukee hienosti oppimista. Teemat on sopivasti palasteltu ja moduuleja saa suorittaa omaan tahtiin. Maaritin ryhmissä suorittaminen on aikataulutettu kuitenkin yhden kuukauden sisällä suoritettavaksi, jonka aikana opitut asiat on osoitettava suorittamalla kurssin osaamistesti.

”Lopuksi opiskelija voi itse printata osaamistodistuksen oppimastaan, mitä voi käyttää esimerkiksi työnhaussa. Se on tosi hienoa.”

Kursseja rakennettiin yhteistyössä Syklin ja Perhon kanssa. Tavoitteena oli kattava, monipuolinen ja hyödyllinen oppimateriaali.

”Saimme Syklistä hienosti tukea esimerkiksi kurssien käsikirjoittamiseen ja videoiden tuotantoon.”

Teoriasta käytäntöön matkailun tuotteistamisessa

Kursseja voi soveltaa opintoihin monella tavalla. Havukaisen vetämissä kursseissa opiskelijoiden pitää teoriaopintojen lisäksi suunnitella matkailupalvelutuote. Tuotteistamisen prosessissa on huomioitava kestävä kehitys kaikilla osa-alueilla. Näin opittuja asioita sovelletaan myös käytäntöön.

”Aikuisopiskelijani ovat hyvin valveutuneita. On mukava pohtia kestäviä toimintatapoja heidän kanssaan ja hienoa seurata opiskelijoiden oivalluksia. Joskus kestävät valinnat ovat tosi pienestä kiinni. Esimerkiksi päätetään liikkua kierroksilla päästövapailla raitiovaunuilla tai viedä turistit ostoksille Torikortteleihin paikallisten käsityöntekijöiden pariin.”

Vastuullisuutta läpi hela matkailualan palveluketjun

Ei green washia vaan sanoista tekoihin. Myös matkailualalla vastuullisuus on toteutettava läpi koko palveluketjun

Uusia mahdollisuuksia vastuullisuudesta

Vastuullisen matkailualan verkkokurssi sopii myös yrityksille sisäiseen täydennyskoulutukseen. Maarit suosittelee, että kurssi käydään läpi niin työntekijä- kuin johtotasolla. Kun koko yritys on mukana, kurssin jälkeen voidaan käydä vielä yhdessä läpi, miten kestävä kehitys on huomioitu oman yrityksen käytännöissä.

”Mikä toimii ja mitä tulee vielä kehittää? Silloin kurssista saa kaiken hyödyn irti”, Maarit havainnollistaa.

Kannattaa myös miettiä, mitä hyvää korona on tuonut yritysten toimintatapoihin. Esimerkiksi hygieniaan kiinnitetään entistä paremmin huomiota. Lisäksi palveluja on herätty tarjoamaan digitaalisesti. Virtuaalimatkailu on saattanut tulla jäädäkseen.

”Aina ei tarvitse poistua kotisohvalta.”

”Maailma on vain lainassa jälkipolvilta”

Pitkän linjan toimijana Maarit muistaa, ettei 90-luvulla kestävästä kehityksestä vielä puhuttu.

”Tuolloin meidän ulkomaan kohdeoppaiden rooli oli toimia kulttuuritulkkina suomalaisten matkailijoiden ja paikallisten asukkaiden välillä. Noista kohtaamisista on jäänyt huikeita muistoja.”

Oppaiden rooli ei ole muuttunut, mutta tällä hetkellä matkailijat saavat tietoa monista eri kanavista jo etukäteen. 2000-luvulla alettiin jo enenevässä määrin kiinnittää huomiota kestävään kehitykseen.

”Silloin kiteytyi ajatus, että maailma on meillä lainassa jälkipolvilta. Meidän tulee pitää maapallosta hyvää huolta. Haluan itsekin toimia esimerkkinä ja roolimallina. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan muuttaa kerralla, vaan voi edetä pikkuhiljaa.”

Blogi on julkaistu alunperin 16.12.2020 Ammattilaisen kädenjälki -sivustolla, jonka Kädenjäljen opettajat -sarjassa esitellään Ammattilaisen kädenjälki -verkkokurssien sisällöntuottajia ja heidän ajatuksiaan kestävän kehityksen koulutuksesta:

 

tiedote: Perho Liiketalousopistolle kunniamaininta laatupalkintokilpailussa

Perho Liiketalousopisto on saanut kunniamaininnan opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämässä ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailussa.

Perho Liiketalousopisto oli mukana kisaamassa parhaasta laadunhallinnan kokonaisvaltaisuudesta ja koulutuksen järjestämisen kokonaislaadusta. Tänään ke 25.11.2020 myönnetty takan reunuksella nyt jo komeileva kunniamaininta on

tunnustus onnistumisestamme laatutyössä ja ammatillisen koulutuksen kehittäjänä.


Perho Liiketalousopistolle kunniamaininta laatupalkintokilpailussa

Perho Liiketalousopiston rehtori Juha Ojajärvi pitelee tuoretta laatupalkintokilpailun kunniamainintaa vasemmalla puolellaan sen luovuttanut opetus- ja kulttuuriministeri Li Andersson. Takana vasemmalta oikealle Perho Liiketalousopiston hallituksen varapuheenjohtaja Timo Lappi ja puheenjohtaja Tauno Jalonen sekä laatu- ja hankejohtaja Pekka Selenius.


Perho Liiketalousopistolle kunniamaininta laatupalkintokilpailussa

Perho Liiketalousopisto Oy aloitti toimintansa 1.1.2017. Se, että kolmessa ja puolessa vuodessa olemme nousseet ammatillisen koulutuksen huippuoppilaitokseksi, on saavutus, joka etsii vertaistaan!

Palkintoperustelut

Perho Liiketalousopistossa kestävää tulevaisuutta ja elämäntapaa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti, ja se on yksi keskeinen toiminnan painopiste. Kestävän tulevaisuuden edistäminen osana kaikkea toimintaa välittyi johdon, henkilöstön, opiskelijoiden sekä työelämä- ja muiden sidosryhmien puheissa. Opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvointi ja sen johtaminen on tunnistettu muodostuvan vastuullisuudesta, kaikkien toimijoiden arvostuksesta, palvelevuudesta ja siitä, että kukin tietää omat vastuualueensa ja tehtävänsä. Arvot näkyvät oppilaitoksen arjessa käytännön tekoina ja opetusta ohjaavina valintoina. Opiskelijatyytyväisyys on korkea.

Kestävän tulevaisuuden systemaattinen vahvistaminen kokonaisvaltaisesti on piirre, josta Perho Liiketalousopisto erottautuu ja jossa se toimii esimerkillisesti.

Perho Liiketalousopistolla on useita hyviä, toimivia ja innovatiivisia käytänteitä, mikä indikoi hyvää reagointikykyä ja luovuutta sekä kehittämis- ja kehittymispotentiaalia. Muutosten johtaminen on toteutettu haastamalla ja osallistamalla henkilöstöä aktiivisesti oman työnsä kehittämiseen. Henkilöstöllä on mahdollisuuksia oman osaamisensa vahvistamiseen, kokeilevaan toimintatapaan ja monipuoliseen sidosryhmäyhteistyöhön. Organisaatiossa ja sen toiminnassa, myös sidosryhmäyhteistyössä, näkyy ekososiaalisen sivistyksen tavoite sekä arvostus kaikkia toimijoita kohtaan.

Perho Liiketalousopisto hyödyntää jatkuvan parantamisen toimintamallia. Perho Liiketalousopisto kehittää edelleen kestävän kehityksen huomioivaa koulutusmallia, ja samalla se on sitoutunut kouluttamaan vastuullisia tulevaisuuden ammattilaisia, jotka ovat valmistuessaan kestävän gastronomian ja matkailun lähettiläitä.


Laatupalkinnon saivat tänä vuonna Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda ja Tampereen aikuiskoulutuskeskus TAKK.

Onnittelut!

Perho Liiketalousopistolle laatupalkintokilpailun 2020 kunniamaininta – lisätietoja

Pekka Selenius, laatu- ja hankejohtaja
0400 602 516
pekka.selenius (at) perho.fi


Laatupalkintokilpailun järjestäjä on Opetus- ja kulttuuriministeriö ja toteuttaja Opetushallitus. Kilpailun yleisinä tavoitteina on edistää ammatillisen koulutuksen arvostusta, vetovoimaa ja tunnettuutta.

blogi: Slow & tasty & sustainable

Terhi Suvilehto
terhi.suvilehto (at) perho.fi

Mistä on kestävän gastronomian makuelämykset tehty?

Kestävässä gastronomiassa nautitaan hyvänmakuisesta, korkealaatuisesta ja ravitsemuksellisesti monipuolisesta ruoasta. Italiasta tulevassa Slow Food -ajattelussa on paljon samaa kuin kestävässä gastronomiassa.

Molemmissa arvostetaan paikallisuutta, yhteisöllisyyttä, artesaaniruokaa sekä tuoreita, sesongin mukaisia, raikkaita ja aitoja makuelämyksiä. Vastuullisuudessa kestävä gastronomia ottaa kuitenkin pitkän askeleen slow foodin edelle.

Kestävässä gastronomian juuret ovat kestävän kehityksen tavoitteissa ja mahdollisuuksista toteuttaa esim. ruo’an viljelyssä, tuotannossa, logistiikassa ja valmistuksessa sekä kierrätyksessä.

Kega.fi -karttapalvelu tuo läheltä lähelle

Kega.fi -karttapalvelu tukee kestävän gastronomian toteutumista helpottamalla ravintoloita, lähiruoasta kiinnostuneita kotigastronomeja sekä kestävän kehityksen arvojen mukaisesti toimivia pientuottajia löytämään toisensa.


Lue koko Aitoja makuja -verkkolehden ke 9.9.2020 julkaistu artikkeli:


Tervetuloa porukalla Green City Farmin Sadonkorjuujuhlaan

Lauantaina 19.9.2020 klo 9–15 Green City Farmilla (Perho Liiketalousopiston Malmin kampus, Vanha Helsingintie 13) järjestetään Sadonkorjuujuhla, jossa kestävää gastronomiaa juhlistetaan useiden eri tuottajien, herkkujen voimin.

 

#tunneruokasi feat. Viljami

Tältä näyttää kestävä kehitys tokaluokkalaisen Viljamin vinkkelistä:

Että näin! Viljami on opiskellut kestävää kehitystä alakoulussa – ja näemmä myös kotona. Miehen mielestä on mahti juttu pitää hyvää huolta maapallosta. Kuten että

ihmiset käyttävät omiin tarpeisiin nähden sopivasti

  • ruoanvalmistuksessa tarvittavia raaka-aineita
  • vettä ja sähköä
  • valmiita ruokia

Suotavaa on Viljamin mielestä myös lajitella roskat jäteastioihin ja vähentää matkustamista autolla ja lentäen.

Hyvä, Viljami!

(Ja iskä!)

 

Perhon hunaja paikallisyhdistysten parhaaksi

Perhon hunaja on valittu parhaaksi paikallisyhdistysten hunajaksi Suomen paras hunaja 2019 -kilpailussa.

Töölön kampuksen kattoterassilla tuotettu Perhon hunaja on valittu parhaaksi paikallisyhdistysten hunajaksi Suomen paras hunaja 2019 -kilpailussa

Perho Liiketalousopiston Töölön kampuksen kattoterassilla tuotettu Perhon hunaja on valittu kymmenen paikallisyhdistyksen näytteen joukosta parhaaksi. Valinta tehtiin Suomen paras hunaja 2019 -kilpailussa Suomen Mehiläishoitajain Liiton Sadonkorjuuseminaarin yhteydessä 26.10.2019 järjestetyssä valtakunnallisessa hunajakilpailussa Porissa.

Suomen paras hunaja 2019 kilpailusarjojen voittajat

  • Suomen paras hunaja 2019: Vilma Jylkkä (Jämsä)
  • Paras paikallisyhdistysten hunaja: Stadin Tarhaajat ja Hunajafrendit: Perhon hunajaa (Perho Liiketalousopisto, Helsinki)
  • Paras laji- tai aluehunaja: Karri Pyhtilä, Kontion kotihunaja (Kontio)
  • Paras kiteytetty hunaja: Vilma Jylkkä (Jämsä)
  • Paras juokseva hunaja: Jorma Sahinaho (Saarijärvi) ja Kari Vääräkangas (Ylivieska)
  • Paras vapaasti kiteytyvä hunaja: Heikki Dubatscheff, Hietasaaren lähihunaja (Oulu)

Malmin kampuksen hunaja toiseksi lajihunajasarjassa

Merja-Riitta Laurila Stadin tarhaajjista osallistui kilpailuun Perho Liiketalousopiston Malmin kampuksen eli Green City Farmin >> hunajalla tullen toiseksi lajihunajasarjassa. Siis taitavia pörriäisiä: samat mehiläiset pölyttävät Green City Farm kasvimaat ja tuottavat oheistuotteena hopeamitalin arvoista hunajaa – tai just päinvastoin :)

155 hunajaa, joista jokainen on erilainen

Mehiläistarhauksen suosio on kasvussa, erilaisia hunajia arvostetaan ja lähiruoka kiinnostaa ihmisiä. Siitä kertoo kilpailun suurin osallistujamäärä koskaan – maisteltavana oli 155 hunajaa.

Yleisö äänesti esiraadin valitsemista hunajista kunkin sarjan voittajan. Lisäksi yleisö äänesti finalistien joukosta kaikkein parhaana pitämäänsä hunajaa.


Perhon hunaja paikallisyhdistysten parhaaksi – lisätiedot

MESILA & ISA AY
Merja-Riitta Laurila, mehiläistarhaaja
040 511 2052
merjis52 (at) gmail.com

Vastuullisuusraportti – Sustainability Report (GRI)

Ilmastonmuutos muokkaa myös koulutusta – vastuullisuusraportista apuja kehittämistyöhön

Perho Liiketalousopiston Global Reporting Initiative (GRI) 2017–2019

Perho Liiketalousopisto kouluttaa opiskelijoistaan kestävän kehityksen lähettiläitä, joilla on taitoa ja osaamista edistää yritysten vastuullista toimintaa

Vastuullisuusraportti – Sustainability Report (GRI)

GIR-raportti auttaa hahmottamaan oppimintaympäristöjä ja niihin vaikuttavia megatrendejä

Perho Liiketalousopisto teetti laajan Global Reporting Initiative -vastuullisuusraportin (GRI) voidakseen kehittää toimintaansa vastaamaan ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin paremmin myös opetuksen ja ohjauksen osalta.

Koulutustoimialalla on merkittävä vaikutus siihen, miten tulevaisuuden ammattilaiset siinä kuin heidän työnantajayrityksensäkin toimivat. Kun opiskelijat vievät kestävän kehityksen osaamista työpaikoilleen, jalkautuu vastuullinen ja ilmastoystävällisempi toiminta yhä useampiin yrityksiin ja yhteisöihin.

”Koulutamme opiskelijoistamme palveluosaamisen ammattilaisia, jotka ovat myös kestävän kehityksen lähettiläitä. Oppilaitoksemme tähän mennessä tekemä vastuullisuustyö, saavutetut tavoitteet ja merkittävimmät kehityskohdat on nyt koottu toimintavuodet 2017–2019 kattavaan GRI-raporttiin. Sen pohjalta voimme jatkaa sekä koulu- että opetustoiminnan määrätietoista muokkaamista kestävää kehitystä edistäväksi”, sanoo Perho Liiketalousopiston rehtori Juha Ojajärvi.

Tekemällä oppien hiilijalanjäljestä hiilikädenjälki

Vastuullisuus on jo mukana Perho Liiketalousopiston kaikissa opetussisällöissä. Tutkinnot sisältävät kestävän kehityksen opintoja, minkä lisäksi kestävä kehitys tuodaan osaksi osaamisen hankkimista innovatiivisten oppimisympäristöjen kautta.

Vastuullisuustyön vaikuttavuutta voidaan arvoida muun muassa hiilikädenjäljellä, jolla mitataan sellaisen työn merkitystä, joka pienentää hiilidioksidipäästöjä ilmastoon. Erityisesti matkailu- ja ravintola-ala ovat keskeisessä roolissa ilmastonmuutoksen hillinnässä.

”Kestävä kehitys on ollut toimintamme ytimessä oppilaitoksemme perustamisesta saakka. Olemme toimineet edelläkävijänä muun muassa vastuullisen matkailun ja kestävän gastronomian sekä esimerkiksi opetusravintolamme toimivan Ravintola Perhon >> Joutsenlipun osalta.

Opintovuosittain vaihtuvat kestävän kehityksen teemat ohjaavat päivittäistä vastuullisuustyötämme ja ottavat opiskelijat mukaan sen kehittämiseen. Vastuullisuusraportti tekee tästä kaikesta kansainvälisten standardien mukaisesti mitattavaa”, Ojajärvi kertoo.

Vastuullisuusraportti – Sustainability Report (GRI)

Perho Liiketalousopiston rehtori, toimitusjohtaja Juha Ojajärvi ja EcoReal Oy:n vastuullisuusasiantuntija Lotta Partanen

Yksi Perho Liiketalousopiston näkyvimmistä vastuullisuuden saavutuksista on oman pellon, Malmin Longinojalla toimivan Green City Farmin >>, toiminnan vakiinnuttaminen sekä kestävän gastronomian osaamiskeskuksen rakentaminen >>

Green City Farm rikastuttaa useiden satojen ravintola, matkailun ja liiketoiminnan opiskelijoiden opiskelupolkuja. Suuren suosion saavuttanut Kestävän gastronomian huippuseminaari >> järjestetään taas syyskuussa 2019 teemalla ”Herkullista ja ilmastoystävällistä lähiruokaa aktiviisille ihmisille”.

Vastuullisuusraportti (GRI) 2017–2019

Perho Liiketalousopiston vastuullisuustyö ja se, miten kestävä kehitys on sisällytetty koulutuksiin, koottiin vastuullisuuden asiantuntija EcoReal Oy:n kansainvälisen standardin mukaisesti tuottamassa GRI-raportissa neljän eri teeman alle:

  • kestävä koulutus
  • ympäristön kunnioitus
  • hyvinvoiva henkilöstö
  • tasapainoinen talous.

Erityisesti sosiaalinen vastuu on korostuu, sillä oppilaitoksen tehtävänä on muun muassa luoda opiskelijoilleen ja työelämäkumppaneilleen menestymisen mahdollisuuksia.


Lisätiedot – vastuullisuusraportti / Sustainability Report (GRI)

PERHO LIIKETALOUSOPISTO OY
Juha Ojajärvi, rehtori, toimitusjohtaja
+358 (0)40  093 9269
juha.ojajarvi (at) perho.fi

ECOREAL OY
Lotta Partanen, vastuullisuusasiantuntija
+358 (0)50 554 4967
lotta.partanen (at) ecoreal.fi
ecoreal.fi >>

BULLETIN: Climate change is transforming education now – Perho Culinary, Tourism and Business College trains students to become ambassadors of sustainability >>

Esitteitä ja reseptejä suoraan pellolta

Yhtenä syyskuisena perjantaina, kun ei satanut ja myrskynnyt (se oli 6.9.2019 – painakaa päivämäärä mieleenne :D

Liiketoiminnan PM19O-ryhmä meni ja otti tuotekuvia ja aurinkokylpyjä Green City Farmilla

Esitteitä ja reseptejä suoraan pellolta

Tässä ei oteta selfieitä eikä someteta vaan otetaan tuotekuvia – ja personal farmer Stevenin seisoo tietysti valon edessä…

Viikonloppua odotellessa Perho Liiketalousopiston ekopelon eko-personal eko-farmer eko-Steven Lowdesja kelpo sää esittelivät opiskelijoille kilpaa kevätkylvöjen antia, jota olikin sitten aika paljon – kymmeniä lajikkeita jne.

Perholaiset napsivat 2019 satokauden hyötykasveja mm. tuotekuviksi, laativat in Finnish & in English briefit tuote-esitteet ja etsivät niihin passelit kokkausreseptit.

Esitteitä ja reseptejä suoraan pellolta

Asia voi olla myös kurpitsa, pumkin

Kirjalliset tuotokset tarrattiin komeilemaan näin alkuun luokan 318B seinällä, mutta kukaties ne julkaistaan vielä Perhoshop -verkkokaupan immateriaalisella seinälläkin. Sellainen nettikauppa on btw tulossa!

Esitteitä ja reseptejä suoraan pellolta – lisätiedot

Leni Palminkoski-Pihlamo, lehtori
040 714 4274
leni.palminkoski-pihlamo (at) perho.fi

Ykköstenpäivä Malmin kampuksella

Ykkösten päivä Malmin kampuksella pe 16.8.2019

Elokuussa 2019 opintonsa Perho Liiketalousopistossa aloittaneille järjestettiin taloon ja opiskelijakollegoihin perinteisen tutustumis- ja liimautumistapahtuman, Ykköstenpäivän.

Ykköstenpäivän aikana uudet ravintola-, matkailu-, liiketoiminta- ja huippu-urheiluopiskelijoiden ryhmät omine uraohjaajineen kiersivät ja suorittavat erilaisia tehtävärasteja Malmin kampuksen sisällä ja ulkona.

Jo perinteeksi muodostuneen tapahtuman tarkoitus ja toteuma on siis tulla tutuksi puolin ja toisin, ja hyvin tuo taas sujui – tutustuminen sun muu. Tässä muutama kuvapoiminta!

ROSKAPOLIISIT – PM19U ja UAM19 tekivät jo näin alkajaisiksi #perholainen lupaukset: #kierrätys #jätteidenvähennys #kestäväkehitys #roskatonkaupunki

ONGEN LASKU – Longinojan taimenet noin 20 m takaperikävelymatkan päässä…

KASVISTEN TUNNISTAMINEN – tunnistamisen voi aloitaa ensialkuun vaikka erottamalla naatin mukulasta

SOLMUTEHTÄVÄ – taito sitoa solmuja saattaa olla ajoilta ennen tulenteon ja viljelyn oppimista sekä mm. (sähkö-)pyörän keksimistä

Ykkösten päivä 2019

SUKKULAVIESTI – prikka vaihtoon!

PEITTEEN TAITTELU – itsasiassa: peiton viikkailu voisi olla myös yksi sirkustaiteen laji

KV-RASTI – tässä lisätehtävä: mikä on 60°15′05″N, 025°00′39″E? Malmin juna-aseman koordinaatit!

Perhon RUOKAREKKA oli tällä kertaa Perhon Pekka & Erkki, sillä se aito ruokarekka oli huollossa. (HUOM! Green City Farmin traktori ujostelee taustalla.)

Että näin, vauhdikas perjantai päätti uusien ihanien perholaisten ensimmäisen työviikon.

Tervetuloa taloon – tule siksi, mikä haluat olla. #perholainen

Cin cin perholaisuudelle!

Lisätiedot – Ykköstenpäivä 2019

Mari Biström, opiskelijatuen koordinaattori, uravalmentaja
050 431 6687
mari.bistrom (at) perho.fi

Susanna Ollila, opiskelijatuen koordinaattori
040 580 5074
susanna.ollila (at) perho.fi

P.S.

Kun mehu- ja munkkitarjoilu alkoi, paikalle kaahasi rehtori Juha Ojajärvi :D

…tai no, ei se ihan niin mennyt. Yhtenä Ykkösten päivän yhteisenä ohjelmanumerona oli sähköpyörällä huristelu, mitä hyvinvoinnin nimeen vannova rehtorimmekaan ei malttanut jättää kokematta. Selvästikään.

Kuvat: Sara Holmila/Perho Liiketalousopisto

Sustainable cooking for the planet’iläiset Bilbaossa

Proteiinivaihdossa Espanjassa

Sustainable Cooking for the Planet project builds knowledge on alternative proteins relevant for VET training.

…arvoitukset sikseen ja buen provecho! 

Sustainable cooking for the planet’iläiset Bilbaossa

Perho Liiketalousopiston ravintolalan opettajia vieraili Bilbaossa Espanjassa laajentamassa tietouttaan vaihtoehtoisista proteiineista ja niitä sisältävistä (ruoka-)raaka-aineista.

Sustainable cooking for the planet’iläiset Bilbaossa

Proteiinitietoutta päntätään ja opitaan jatkossakin erilaisilla kursseilla, tapahtumissa ja workshopeissa sekä keittössä.

Sustainable cooking for the planet’iläiset Bilbaossa

Lokakuussa järjestettävässä workshopissa kokkaillaan jo opiskelijoiden kanssa herkkuja, joita sekä luonto että oma kroppa katsovat & maistavat hyvällä.

Lisätiedot

Mervi Vilén-Peltoniemi, koulutuspäällikkö, ruokatuotanto
040 738 9375
mervi.vilen-peltoniemi (at) perho.fi

P.S. VET ei tässä tarkoita eläinlääkäriä vaan on lyhenne sanoista Vocational Education and Training :D


Erasmus+ KA2 Sustainable Cooking for the Planet

1.10.2018–31.3.2021
The project builds knowledge on alternative proteins relevant for VET training.

Intellectual output
Cooking for the Planet Teaching & Training Module for VET students contains

  • a cycle of 10 weeks classes about learning to work with alternative proteins
  • train the trainer short course, training events/practical workshops
  • short-term joint staff training events.

Ajankohtaista-arkisto >> 

Perholaiset Otzenhausen Academie’ssa

Otzenhausen-seminaari 2019 – upeita kokemuksia ja uusi ystäviä

Ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen 13 perholaista kaksoistutkinto-opiskelijaa osallistui vuosittain Saksan Otzenhausenissa järjestettävään seminaariin yhdessä saksalaisten, romanialaisten ja italialaisten opiskelijakollegojensa kanssa:

Main-Taunus-Schule Hofheim, Germany >>| ”Petru Rares” National College, Romania >>| Istituto Tecnico Commerciale ”Archimede”, Italy >>| Perho Culinary, Tourism & Business College, Finland

Ja jotakuinkin näin seminaariviikko meni opiskelijoiden muistelemana:

Perholaiset Otzenhausen Academie'ssa

Reissumme Europäische Akademie Otzenhausen’iin Saksan Nonnweileriin alkoi la 23.3. Helsinki-Vantaan lentokentältä aikaisin aamulla. Treffit olivat kuudelta, ja check-in’in jälkeen meillä oli aikaa syödä aamupalaa ja tutustua muihin ei ennalta tuttuihin suomalaisiin.


Perholaiset Otzenhausen Academie'ssaLauantai: Frankfurt

Lentomme lähti kohti Frankfurtia 7.40 aamulla ja lento sujui erittäin hyvin, pienestä turbulenssista huolimatta.

Olimme Frankfurtissa kymmenen aikoihin, jolloin odotimme muiden maiden opiskelijoiden eli Saksan, Italian ja Romanian saapumista. Olimme sopineet tapaamispaikan, jossa nähtäisiin kello 12, joten kiertelimme ja kävimme syömässä lentokentällä ajankuluksi. Kenttäostoksemmekin koostuivat enimmäkseen ruoasta: edessä oli bussimatka Otzenhauseniin ja iltakin oli tulossa :D

Puoleltapäivin: Otzenhausen

Noin kahden tunnin bussimatkan jälkeen Akademie Otzenhauseniin  saavuttuamme aloimme siltä seisomalta jakamaan huoneita ja kotiutumaan. Parituntisen tauon jälkeen aloitimme tutustumaan muiden maiden kulttuureihin ja ihmisiin tutustumisleikkien kautta, sekä kävimme läpi tulevaa viikkoa ja sen tapahtumia.

Päivä meni nopeasti ja sen päätteeksi saimme kotiutua omiin luoliimme …huoneisiimme.

Perholaiset Otzenhausen Academie'ssaSunnuntai: Academie Otzenhausen

Seuraavana päivänä eli sunnuntaina pääsimme aloittamaan päivän aamupalalla kasilta ja päivän ohjelma alkoi yhdeksältä.

Ensimmäisen varsinaisen seminaaripäivän aiheita olivat kansainvälinen kommunikointi ja arvot, joista teimme ryhmätöitä pienryhmissä. Tämän jälkeen saimme nauttia maittavasta lounaasta, jonka jälkeen jatkoimme ryhmätöiden parissa. Keskustelimme muiden kulttuureista ja arvoista esim. Albatross Island, Saksan ja Italian erilaisuuksista videon muodossa ym.

Päivällisen aika oli 18.30, jonka jälkeen oli hieman aikaa valmistautuua kulttuuri-iltaan.

Kulttuuri-illassa kukin maa sai esitellä hitusen omaa kouluaan, kulttuuriaan ja perinteitään mm. tanssin ja ruoan kautta. Saimme illan aikana maistaa useita herkkuja ympäri Eurooppaa, ja muut maat saivat ällöttyä suomalaisten super-foodista, salmiakista.

Kulttuuri-illan jälkeen Me Urheat Perholaiset menimme juhlimaan tuottoisaa päivää yhdessä muiden seminaarilaisten kanssa – ja tämän jälkeen nukkumaan.


Maanantai: Metz, Ranska

Seuraavana päivänä aamupalalla Mohkuja Vishalolivat kaksistaan jo  varhain seitsemältä syömässä kun muut tulivat tunnin-kaksi myöhemmin. Aamupalatankkauksen jälkeen päivän toiminta alkoi amerikkalaisen kestävän kehityksen asiantuntijan luennolla, jossa kuuntelimme ja keskustelimme kestävästä kehityksestä. Oli todella kiinnostavaa kuulla ja myös keskustella henkilön kanssa, joka tiesi asiasta paljon!

Perholaiset Otzenhausen Academie'ssa

Luennon jälkeen menimme syömään ravitsevan lounaan ja lähdimme päiväreissulle kohti Ranskaa, Metziin. Siellä kuuntelimme apupormestarin puhetta ilmastonmuutoksesta sekä heidän asettamiaan tavoitteita kaupunginsa tulevaisuudelle. Vaikka meillä oli yhteisen kielen kanssa aluksi vaikeuksia, saimme lopulta luennon käännettyä englanniksi.

Perholaiset Otzenhausen Academie'ssa

Mielenkiintoisen puheen jälkeen meillä oli muutama tunti aikaa kierrellä Metzin katuja ja kauppoja. Tivolissakin ehdimme käydä nopeasti pyörähtässä ;D

Ilta seitsemältä bussimme oli täynnä väsyneitä ja nälkäisiä nuoria paluumatkalla kohti Otzenhausenia.

Otzenhausenissa kävimme paikallisessa kebabpaikassa myöhäisellä illallisella. Syötiin itsemme ähkyyn, joten sitten vain aikaisin nukkumaan!

Tiistai: ryhmätöitä

Tiistaina menimme aamupalle normaaliin tahtiin ja päivämme alkoi ryhmätehtävällä, joka liittyi vahvasti eilen pitämään oppituntiin, tehtävämme oli pienissä kansainvälisissä ryhmissä keskustella kestävän kehityksen tavoitteista. Jokainen ryhmä teki kahdesta tavoitteesta kaksi pientä esitelmää ja esitteli toisen niistä muille opiskelijoille.

Perholaiset Otzenhausen Academie'ssa

Iltapäivällä aloimme valmistella pienissä ryhmissä esitelmää itsestämme keskiviikon konferenssipäivää varten, jossa tarkoituksena oli edustaa ryhmäänsä ilmastonmuutosta käsittelevässä simulaatiossa. Pienryhmät edustivat  esimerkiksi uusiutuvaa energiaa tai Kiinaa tmv.

Illallisen jälkeen meillä oli vapaata ja suuntasimme tuttuun tapaan Akademian Youth -huoneeseen, josta löytyy

sohvia, pingis sekä biljardi ja pöytäjalkapallo eli täydelliset puitteet ottaa rennosti ja tutustua muiden osallistujamaiden opiskelijoihin.

Perholaiset Otzenhausen Academie'ssaKeskiviikko: konferenssissa

Keskiviikko aamuna söimme aamiaisen tutun aikataulun mukaan ja suuntasimme siitä sitten konferenssipäivään.

Aamun ohjelma alkoi jokaisen ryhmän avauspuheella, jossa he kertoivat omista tavoitteistaan. Päivän mittaan ryhmien piti väitellä ja keskustella keskenään, sekä yrittää tehdä sopimuksia edistääkseen omia tavoitteita. Päivän lopuksi meillä oli viimeinen konferenssi jossa keskustelimme (väittelimme) kaikki taas yhdessä ja veimme ilmastokonferenssin näin päätökseen.

Illalla olimme vapaalla koko porukalla, mutta menimme kuitenkin aikaisemmin nukkumaan seuraavan päivän aikaisen herätyksen takia.

Torstai: Bonn, Saksa

Torstaina heräsimme hieman aikaisemmin aamupalalle, sillä bussimme lähti jo klo 7 kohti Saksan vanhaa pääkaupunkia Bonnia.

Perholaiset Otzenhausen Academie'ssa

Muutaman tunnin bussimatkan jälkeen kohti karnevaalin täyteläistä kaupunkia olimme perillä kuuntelemassa Nfcc’n jäsenen puhetta parlamenttitalossa.

Puheiden jälkeen olimme valmiita astumaan karnevaalin täyteisille kaduille syömään lounasta sekä kiertelemään katuja kauppoja. Meitä rohkaistiin viettämään vapaa-aikaamme kansainvälisissä ryhmissä ja useat meistä kiertelivätkin kaupunkia saksalaisten ja romanialaisten kanssa, italiailaiset menivät omia menojaan.

Iltapäivällä saimme opastetun kierroksen Saksan vanhaan parlamenttiin, jonka jälkeen bussimme suuntasi takaisin Otzenhauseniin.

Perjantai: luennolla

Perjantaina saimme mennä normaaliin aikaan syömään aamiaista ja aloittamaan ohjelman keskustelemalla mitä kaikkea olemme käsitelleet ja oppineet viikon aikana sekä mitä tunteita ja ajatuksia seminaari herätti meissä. Aloimme tehdä ryhmätöitä seminaariviikomme tärkeimmistä aiheista kuten

  • mitä kestävä kehitys on?
  • mitkä ovat kesätän kehityksen tavoitteita?
  • mitä kestävä kehitys merkitsee nuorille?

Jokainen pienryhmä teki videon omasta aiheestaan, ja ohjelman lopuksi katsoimme kaikki videot.

Perholaiset Otzenhausen Academie'ssa

Sen sijaan, että olisimme vain opiskelijoiden kesken olleet Youth Roomissa, olimme nyt koko porukka seminaarihuoneessa juhlimassa viimeistä iltaa. Kuuntelimme musiikkia ja saimme jopa kuulla meidän ihanan Jasperinesityksen. Koska ilta oli meidän viimeinen kerta yhdessä porukalla, oli selvää, että  tunteet olivat pinnassa vaikka pidimmekin hauskaa.

Lauantai: Euroopan New Yorkin kautta kotiin

Lauantaina meillä oli aikainen herätys ja aamupalakin oli jo kuudelta. Bussi Frankfurtiin lähti jo seitsemältä.

Sanoimme hyvästit ihanalle Otzenhousenin akatemialle ja seminaarin vetäjille. Teimme viimeisiä siivouksia ja lähdimme kohti Frankfurtia ja sen ostoskatuja. Meillä oli päiväksi huone hotellista, jonne jätimme tavaramme kaupungilla seikkailun ajaksi. (Se oli pelastus!)

Perholaiset Otzenhausen Academie'ssa

Meillä oli useita tunteja aikaa kierrellä Frankfurtia – tai kuten Sofia sanoi: ”kierrellä Euroopan New Yorkia”. Ehdimme viettää viimeisiä hetkiä ryhmänä ja shoppailla paljon!

Edessä oli kuitenkin painajainen: ostokset piti mahduttaa laukkuihin… Vaan onnistuimmepa, ja otimme junan lentokentälle väsyneinä ja haikeina mutta iloisina ja kaikki omaisuus matkassa.

Lentomme lähti Frankfurtista kohti Helsinki-Vantaata seitsemän jälkeen, ja koneessa lähes kaikki vain nukkuivat. Olimme takaisin Suomen maaperällä klo 23.

Perholaiset Otzenhausen Academie'ssa

Juu, ja olimme menettää hermomme, sillä jouduimme lentokentällä odottamaan matkatarvaroitamme ikuisuuden!

Abstract – Otzenhausen-keikka 23.2.–2.3.2019 lyhyesti:

Mahtavan viikon jälkeen tunnelma oli katossa väsymyksestä huolimatta! Uusien ostosten lisäksi palasimme Suomeen upeiden kokemuksien ja uusien ystävyyksien kanssa :)

Lisätiedot

Topi Turunen, lehtori
050 360 4151
topi.turunen (at) perho.fi


Perholaiset Otzenhausen Academie'ssaThe European Academy of Otzenhausen is an officially recognized independent institution for non-school-based adult education. It is non-partisan and has no religious affiliation and targets people from all social backgrounds from the age of 16. The Academy was founded under the legal form of a registered association and is now a not-for-profit private limited company.