Artikkelit

MMA-stipendi Annielle

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA jakoi keväällä stipendejä alansa valmistuville opiskelijoille. Perho Liiketalousopiston liiketoiminnan perustutkinnosta 3.6.2022 merkonomiksi valmistunut Annie Hirvonen oli stipendin saajista ainoana toisen asteen opiskelijana.

MMAry:n perustelut stipendille:

  • Annie on hoitanut kaikki opintonsa oma-aloitteisesti, vastuullisesti ja erinomaisin arvosanoin.
  • Hän on huolehtinut omasta ja myös opiskelukavereiden hyvinvoinnista.
  • Työelämäjaksolla Annie teki markkinointiviestinnän kampanjavideon, joka teki vaikutuksen myös työnantajaan eli HOK-Elantoon. Kampanjaan tehdessään hän käytti sujuvasti monia eri työkaluja, joista osaa ensimmäistä kertaa. Videota on käytetty sekä HOK-Elannon että Perho Liiketalousopiston sisäisessä ja ulkoisessa markkinoinnissa.

Onnittelut Annielle ja kiitokset MMA:lle stipendistä!

MMA:n stipendi on perustettu kymmenen vuotta sitten, kun liiton kunniapuheenjohtaja Aarne Laaksonen täytti sata vuotta. Stipendi on tarkoitettu myynti-, markkinointi- ja ostoalan opintojen ja opinnäytetöiden palkitsemiseen. Stipendit myönnetään kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin.


MMA-stipendi Annielle – lisätiedot

Heidi Havumäki, koulutuspäällikkö/liiketoiminnan perustutkinto, yhteishaku
040 714 4246
heidi.havumaki (at) perho.fi

 

MMA-stipendit Taralle & Halimelle

Vuoden 2020 Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n opiskelijastipendin sai kaiken kaikkiaan kuusi ansioitunutta alan opiskelijaa joukossaan ainoina toisen asteen opiskelijoina perholaiset merkonomit >> Tara Kostet ja Halime Durmishi.

MMA-stipendit Taralle & Halimelle

Vuoden 2020 MMA-stipendin saivat perholaiset liiketoiminnan opiskelijat Tara (vas.) ja Halime

Onnittelut!

Perustelut stipendeille:

TARA on ollut oma-aloitteinen ja vastuullinen opintojen kaikissa vaiheissa ja opintomenestys on ollut kiitettävä ja valmistuminenkin tapahtui etuajassa. Hän on ideoiva ja onnistunut luomaan iloa muillekin opiskelukavereille.

Nuoresta iästään huolimatta hänellä on jo yli viiden vuoden työelämässä hankittu kokemus myynnistä ja asiakaspalvelusta, tilauksista, somemarkkinoinnista ja -viestinnästä, tapahtumien ideoinnista ja toteutuksesta.

Valmistuttuaan merkonomiksi Tara perusti oman juhla- ja leivontatarvikealan verkkokauppa Lililand Oy:n, jonka suunnittelun hän oli aloittanut opiskeluaikana.

HALIME on ollut aktiivinen opiskelija kaikella tapaa. Hän on suorittanut opintoja ahkerasti, osallistunut kansainvälisiin projekteihin, ollut mukana koulun opiskelijakunnassa ja ollut koko opintojen ajan myös muun muassa myyntitöissä vaateliikkeessä. Myös kirjapito sujuu, vaikka asiakkaiden parissa työskentely onkin Halimen vahvuus. Kevään 2020 Taitaja-kisojen asiakaspalvelu-osakilpailussakin hän selvitti tiensä finaaliin, joka jäi kuitenkin harmillisesti kisaamatta koronan takia.

Halime muutti vasta jokunen vuosi sitten Suomeen Kosovosta, mutta on jo omaksunut suomen kielen aktiivisen asenteen ja toiminnan avulla >>


MMA-stipendit Taralle & Halimelle – lisätiedot

Heidi Havumäki, koulutuspäällikkö, liiketoiminta (yhteishaku)
040 714 4246
heidi.havumaki (at) perho.fi


Myynti-, markkinointi- ja ostoalan opintojen tai opinnäytetöiden palkitsemiseen tarkoitettu MMA:n stipendi on perustettu vuonna 2011 Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n kunniapuheenjohtaja Aarne Laaksosen täytettyä 100 vuotta.