Ravintola- ja catering-alan perustutkinto

henkilötarina: Ravintola-alan perustutkinto & restonomiopintoja

Kokkiopinnoissa ei ole umpiperää

Noel pääsi kolme vuotta sitten opiskelemaan ravintola- ja catering-alan perustutkintoa Perho Liiketalousopistoon. Ensimmäisenä vuonna opiskelut sisälsivät ravintola-alan perusopintoja. Ruokapalvelun (kokki) tai asiakaspalvelun (tarjoilija) osaamisalan valinta tehtiin kevätlukukaudella. Noel koki itselleen sopivimmaksi vaihtoehdoksi kokkiopinnot. Ravintola-ala sopii ihmisille, jotka pitävät käsillä oppimisesta ja työn tekemisestä.

Ravintola- ja catering-alan perustutkintonnossa voi yhdistää kokin opintoja ja ammattikorkeakouluopintoja.

”Ravintola-alan tehtävien parissa pääsee myös olemaan luova ja innovoimaan mahdollisuuksien mukaan. Itse olin positiivisesti yllättynyt, miten hyvin antamani ideat otettiin vastaan työssäoppimispaikallani.”

Kuva: Minna Halmetoja, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa

Toisena opiskeluvuotena kokkiopiskelijoille kerrottiin, että heillä olisi mahdollista opiskella ns. väyläopiskelijoina ammattikorkeakouluopintoja.

”Kiteytettynä mä suoritan Perhon kolmannen vuoden Haaga-Heliassa opiskelemalla restonomitutkinnon ensimmäisen vuoden opinnot ruokatuotannon johtamisen koulutusohjelmassa. Jos saan Haaga-Heliassa tänä lukuvuonna kokoon 55 opintopistettä vähintään kolmosen keskiarvolla, saan toiseksi vuodeksi tutkintopaikan ilman normaalia hakuprosessia.”

”Tykkään kehittää ja haastaa itseäni. Perhon ja Haaga-Helian tarjoamat väyläopinnot ovat hyvä tapa toteuttaa juuri sitä. Uskon tämän koulutuskombinaation antavan loistavat lähtökohdat edetä alalla.”


YHTEISHAKU 18.2.–10.3.2020 – LISÄTIEDOT: opintopolku.fi

 

 

henkilötarina: Yläkoulusta ravintola-alan opintoihin

Joihinkin ravintola-alan työtehtäviin voi päästä ilman alan koulutusta, mutta mitä vaativammasta ja monipuolisemmasta toimenkuvasta on kyse, sitä enemmän työntekijöiltä odotetaan ravintola-alan opintoja.

Nea Kankaanpää opiskelee ravintola- ja catering-alan perustutkintoa.

Nealla on ollut esimerkiksi ns. integrointitunteja, joissa puolet opiskelijoista tekee ruokia ja toiset tarjoilevat ne ja sitten vaihdetaan rooleja.

Kuva: Minna Halmetoja, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa

Opinnoista on myös hyötyä, kun haluaa edetä uralla. Opintojen avulla ravintola-alasta saa monipuolisen kuvan ja pystyy miettimään paremmin sitä, mikä alan sektori sopii itselle parhaiten esimerkiksi erilaisissa elämänvaiheissa.

Ravintola- ja catering-alan tutkinnon jälkeen voi tehdä töitä alalla tai hakea jatko-opintoihin esimerkiksi ammattikorkeakouluun ja valmistua restonomiksi. Nea kokee ravintola-alalla työskentelyn palkitsevaksi ja merkitykselliseksi.

”Kun ihmiset ovat iloisia, olet tehnyt parhaasi, on kivat työkaverit, hyvä ilmapiiri ja tiimi, silloin on onnellinen olo.”


YHTEISHAKU 22.2.–22.3.2022 – LISÄTIEDOT: opintopolku.fi

 

Ammattimuusikko ja merkonomi

Opiskelija- ja uratarinat – kokemuksia

Kuka #perholainen merkonomi

Jarkko Saarinen, 36 v
helsinkiläinen liiketoiminnan opiskelija
ammattimuusikko, ylioppilas, kokki

Lukiopohjalta jatkuvassa haussa hakenut perholainen merkonomiopiskelija

Jarkko on musiikkipiireissä nähnyt, että jos ei taloudesta ymmärrä mitään, käy helposti, että ”se laulaen menee, mikä soittaen tulee”

Mitä nyt, JARKKO?

Valmistuin 30.4.2019 merkonomiksi (liiketoiminnan perustutkinto).

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Musiikkialan taloudellinen puoli on myös aina kiinnostanut minua, ja liiketalouden opiskelun myötä pääsin siihen pikkuhiljaa mukaan. Onneksi tuli haettua Perho Liiketalousopistoon opiskelemaan jatkuvassa haussa!

Stoorisi

Olen soittanut käytännössä koko ikäni rumpuja, josta viimeisimmät 15 vuotta ammatikseni. Käytännössä  kierrän ympäri Suomea – ja välillä maailmaakin – soittamassa rumpuja eri kokoonpanoissa ja studioissa ja teattereissa ja yökerhoissa ja festivaaleilla ja ruotsinlaivoilla ja häissä ja hautajaisissa. Elän siis eräänlaista pienyrittäjän arkea.

Työskentelen parina päivänä viikossa Suomen Keikkalasku Oy:n leivissä, joka pääasiassa hoitaa freelance-taiteilijoiden töiden laskutuksia ja palkanmaksuja. Olen myös mukana bänditoiminnan ympärille perustetun Flying Colours Oy:n toiminnassa.

Ikinä ei ole liian myöhäistä!

Tein kokin töitä valmistumisen jälkeen muutaman vuoden, jonka keikkaluonteisuus sopi musiikkikuvioihini loistavasti!). Ammattimuusikoksi siirryin 2011 ja seitsemän vuotta myöhemmin havahduin siihen, että hei, jos ei taloudesta ymmärrä mitään, ”se laulaen menee, mikä soittaen tulee”.

Harrastan erinäistä kuntoliikuntaa mahdollisimman usein, 3–5 kertaa viikossa. Lenkkiä, pyöräilyä, uintia, rullaluistelua sekä lihaskuntoa. Kropan ja pään hyvinvointi on mulle tärkeää – vaikeahko astmanikin pysyy halinnassa, kun treenaa aktviivisesti.

Asun avovaimoni kanssa Kumpulan puutaloalueella. Lapsia ei ole – ellei sitten avovaimon kahta hevosta ja tallikissoja lasketa :)

Ammattimuusikko ja merkonomi – lisätiedot

Kirsi Kärki-Luoto, koulutuspäällikkö
040 714 4264
kirsi.karki-luoto (at) perho.fi

 

Multiskillaava kokki

Opiskelija- ja uratarinat – kokemuksia

Kuka #perholainen kokki

Amanda, 16 v
helsinkiläinen ravintola- ja catering-alan opiskelija
piirtäjä, maalaaja [taide], urheilija

Multiskillaava kokki

Mitä nyt, AMANDA?

Toteutan suurimman haaveeni. Olen päättänyt valmistua kokiksi keväällä 2022.

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Kokin ammatissa voin yhdistää rakkaan harrastukseni kokkailun työhön. Maukkaan ruoan valmistaminen ja annoksen kauniisti lautaselle nostaminen koristeluineen vaatii kädentaitoja, mielikuvitusta ja luovuutta. Who knows? Ehkä teen à la carte -ruoasta joku päivä taidetta. Kunpa kokin työ veisi minut ulkomaille tai vapaa-ajalla onnistuisin usein matkustamaan paikkoihin, joissa viihdyn ja inspiroidun päästen tutustumaan monien maiden ruokakulttuureihin, tapoihin ja erityisesti ruokiin.

Mistä opinnoista olet eniten pitänyt?

Päivänselvää: ruoanvalmistuksesta ja keittiö-sali-integraatioista. Opiskelijaryhmässäni on hyvä yhteishenki. Jos jollakulla on huono päivä, teemme kaikkemme, että murjotus vaihtuu hymyksi. Meillä on ollut ensimmäisenä opiskeluvuotena niin kivaa, että harmittaa jos syksyllä opiskelijoiden osaamisalojen valinnoista johtuen ryhmämme kokoonpano suuresti muuttuu.

Stoorisi

Opiskelujeni lomassa odotan malttamattomana, että tulevana suvena pääsen kesätyöpaikkaani Espanjaan. Kauneusalan yrittäjänä toimiva isäni ehdotti yritykseensä työntekijöitä kyselevälle asiakkaalleen ravintola-alaa opiskelevaa tytärtään eli minua kesätyöntekijäksi. Muisti isäni kysyä minultakin, että kiinnostaako lähteä ulkomaille. Kiitos kyllä kiinnostaa työskennellä upeissa maisemissa sijaitsevassa ravintolassa, tavata uusia ihmisiä ja tutustua espanjalaiseen kulttuuriin ja historiaan.

Multiskillaava kokki – lisätiedot

Sari Siltala, opettaja, uraohjaaja
040 773 3678
sari.siltala (at) perho.fi

 

アニメ-merkonomi

Opiskelija- ja uratarinat – kokemuksia

Kuka #perholainen merkonomi

Tuomas Hiden, 31 v
anime-pro, verkkotoimittaja
ylioppilas, hum. kand.

Korkeakoulutaustalla jatkuvassa haussa hakenut perholainen merkonomiopiskelija

Tuomas laittoi Anime-kulttuurin, japanin kielen ja yliopistoympyrät jäähylle ottaakseen haltuun ehkä sen todellisen intohimonsa, taulukkolaskennan

Mitä nyt, TUOMAS?

Valmistun 20.12.2019 merkonomiksi (liiketoiminnan perustutkinto).

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Päädyin jatkuvan haun kautta Perho Liiketalousopistoon toteuttaakseni jo lapsuudesta asti olemassa ollutta rakkauttani taulukoihin täynnä numeroita.

Stoorisi

Varsinaisen esittelyn suhteen eksoottisinta tietoa lienee teini-iästä asti kestänyt japanilaisen populaarikulttuurin harrastaminen, joka johti kirjoittamaan alan harrastajille suunnattuun Anime-lehteen sekä yliopistoon tekemään kandityön japanin kielestä ja kulttuurista videopeleistä kummunneen ”oliskohan tietojenkäsittely hyvä, kun istun koneella muutenkin” -idean jälkeen.

Käännöstyö ja japanin kielen opetus olivat kuitenkin molemmat varsin keikkapitoisia töitä. En kuitenkaan kadu noita aiempia elämänvaiheita. Melkeinpä kaikki niissä opittu on ollut jollain tavalla hyödyksi täällä Perho Liiketalousopistossakin.

Anime-merkonomi – lisätiedot

Kirsi Kärki-Luoto, koulutuspäällikkö
040 714 4264
kirsi.karki-luoto (at) perho.fi

 

Aina hyväntuulinen kokki

Opiskelija- ja uratarinat – kokemuksia

Kuka #perholainen kokki

Toni Heikkilä, 26 v
helsinkiläinen ravintola- ja catering-alan opiskelija
ylioppilas, käsikirjoittaja

Lukiopohjalta jatkuvassa hakenut perholainen kokkiopiskelija

Mitä nyt, TONI?

Valmistuin 2020 kokiksi (ravintola- ja catering-alan perustutkinto).

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Lukion jälkeen pyöräyttelin kaksi vuotta burritoja ravintola Somassa sekä paiskin hommia lentokentällä ja opiskelin käsikirjoittamista.

Tykästyin keittiöpuoleen – sen sosiaalisuuteen  puheensorinoineen, nauruineen ja hauskaa pitävine ihmisineen. Olen hyväntuulinen ihminen, jolla nauraminen on hallussa :D Sitten silmiini pompsahti Perho Liiketalousopiston somemainos kokin opinnoista ja päätinpä siltä istumalta hakea opiskelemaan.

Stoorisi

Kaipa se oli joku etsikkoaika silloin lukion jälkeen. Pari vuotta ravintola-alalla ehti kuitenkin tehdä vaikutuksen ja laittaa ajatuksen kokin opinnoista itämään.

Ja nyt sitten ollaan ottamassa innokkaasti haltuun ruokapuolta! Haluan päästä töihin à la carte -ravintolaan lähelle merta tai kausiluontoisesti Lappiin. Yrityksen perustaminen Helsinkiin on ideatasolla. Yrityksessäni voin suunnitella, tehdä ja johtaa minun tavallani.

Ruoka on suuri nautintoni. Se on loputon uusien ideoiden lähde, opinpolku ja ilonaihe, joka pitää minut liikkeessä ja oppimassa varmasti lopun ikääni. Kokin taidoista hyötyy läpi elämän.

Aina hyväntuulinen kokki – lisätiedot

Mervi Vilén-Peltoniemi, koulutuspäällikkö
040 738 9375
mervi.vilen-peltoniemi (at) perho.fi
ruokatuotanto

 

Cook student

Italian Restaurant Cook

Student’s and Career Stories – experiences

Opiskelija- ja uratarinat

Who #perholainen Restaurant Cook

Michele Cascione
Italian Restaurant Cook student from Apuli, Italy

Italian Restaurant Cook student in Perho Culinary, Tourism & Business College

What’s up, MICHELE?

I come from Italy, from the province of Bari in the Apulia Region, Region nestled between the Adriatic Sea and the Ionian Sea. I’ve been living in Finland  for a few years now and I’ve became well aware of the kind of approach and the habits of the Finns towards the kitchen, and more particularly towards the Italian one, how much they appreciate it and remain enthusiastic, referring to classic Italian dishes.

Currently ther are 14 different nationalities in my class, which makes us a proud group. Each of us comes from a different culture, and in our diversity we find the richness and beauty of sharing our time in a daily way at Perho Culinary, Tourism & Business College learning from ourselves and from what we create.

Why did you apply to study at Perho Culinary, Tourism & Business College?

Since I came to Finland I have been working as a cook. Full-time in the kitchen, more specifically in the kitchen branch of my home country Italy.

Essentially I decided strongly to enter in the culinary studies to deepen the field of cooking in a country like Finland where there is a clear increase in gastronomic level in a profession in which I strongly believe, where the gastronomy before anything else is culture which is transmitted in own dishes.

I knew the importance and relevance of Perho Culinary, Tourism & Business College at a national level. Then I noticed the publicity of the course of studies in the metro so I went deeper into the situation and advanced my candidacy. You bet I was extremely happy, when I was selected as a student!

Your Story

I have values and principles that I strongly believe in and I always carry on with me every day. There are essential elements such as interest, curiosity and motivation that are fundamental to growth on everyday work.

At the moment my main activity is strictly focused on the school, in giving the maximum, learning as much as possible and making excellent external training experiences, like the one I will start soon in a very important and renowned Finnish-style restaurant. Can’t wait to start.

I work extra when it happens and I always cultivate my passion for music, I play drums and try to keep myself in training whenever possible. I spend my free time with my good friends and I often go to gigs and events.

Traveling is always a priority when it is possible to do so.

Italian Restaurant Cook – Further Information

Sari Tuovinen, Lecturer
040 147 8544
sari.tuovinen (at) perho.fi
Customer Service, Tutoring Activities

P.S. I highly recommend you to visit Apulia!

 

Melkein merkonomista merkonomiksi

Opiskelija- ja uratarinat – kokemuksia

Kuka #perholainen merkonomi

Mika Pakomaa, 49 v
paljasjalkainen stadilainen
aikoinaan kesken jääneet merkonomiopinnot

Melkein merkonomista merkonomiksi – opinnot voi suorittaa loppuun milloin vain

Mika päivitti kasaritaitaitonsa vuoteen 2019 yhdellä hujauksella

Mitä nyt, MIKA?

Valmistuin 30.6.2019 merkonomiksi (liiketoiminnan perustutkinto).

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Halusin vaihtaa kokonaan alaa, saada vanhat hommat sanamukaisesti pois käsistäni. Hain Perho Liiketalousopistoon jatkuvassa haussa ja kävin haastattelussa – ja kohta oli jo tutkinto taskussa!

Stoorisi

Ensimmäistä kertaa aloitin merkonomiopinnot 80-luvulla. Opinnot jäivät kesken.

Työelämässä olen ollut vuodesta 1988. Töitä on tullut tehtyä Suomen Postille ja Telelaitokselle sekä SPACK FP:lle, Falckille, G4S:lle ja Avarnille. Olen tehnyt käsillä töitä koko aikuisikäni ja oikea handu on jo leikattu kaksi kertaa.

Minulla avovaimo sekä 24- ja 23-vuotiaat pojat. Olen asunut ikäni Itä-Helsingissä. Harrastuksenani matkustelu ja rintamamiestalon kunnossa pitäminen.

Melkein merkonomista merkonomiksi – lisätiedot

Kirsi Kärki-Luoto, koulutuspäällikkö
040 714 4264
kirsi.karki-luoto (at) perho.fi

 

Kisaava kokki

Opiskelija- ja uratarinat – kokemuksia

Kuka #perholainen kokki

Justus Lagerblom, 19 v
helsinkiläinen ravintola- ja catering-alan opiskelija

Peruskoulupohjalta yhteishaussa kaksoistutkintoon hakenut perholainen kokki

Mitä nyt, JUSTUS?

Ihan ekana: olen muuttanut Vallilasta omaan kotiin Oulunkylään!

Valmistuin 31.5.2019 kokiksi ja ylioppilaaksi, minkä kruunasi vielä MaRa ry./Henrik Bitten -rahaston stipendi.

Olen hakenut opiskelemaan kaupallista alaa korkeakouluun, koska haluan syventää ymmärrystäni liiketoiminnasta. Kuka ties mulla on joskus oma ravintola.

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Yläkouluaika oli tietysti sitä perussivistyksen hankkimista ja kaverien kanssa pörräämistä, mutta mukaan mahtui myös koripallo.

Iltaisin ja viikonloppuisin ehdin olla keittiöapulaisena legendaarisella ravintolalaiva Wäiskillä. Tykkäsin alan nopeatahtisuudesta, sai tehdä lujasti töitä. Kirsikkana kakun päällä oli vielä se asiakkaan kiitoksen tuoma onnistumisen fiilis.

Se kaikki motivoi ja mitäs sitten: hain yhteishaussa Perho Liiketalousopiston ravintola- ja cateringalan perustutkintoon.

Stoorisi

Ihan ipanana tuli istuskeltua pienellä penkillä keittiömestarina työskennelleen isäni työpaikalla syöden jäätelöä ja juoden älyttömät määrät limpparia. Aika makeita nää ravintola-alan hommat, mä varmaan mietin :D

Sitten myöhemmin, isän neuvosta vaarin ottaneena, kokeilin ravintola-alan töitä ennen isoja päätöksiä eli opintoihin hakeutumista.

Noh, ei tultu kotiin töistä maitojunalla vaan posket innosta punaisina hehkuen kertomaan faijalle kuinka kiva ja ennenkaikkea puuhakas päivä oli taas ollut Wäiskin keittiössä. Ala oli kuin mulle tehty. Päätös lähteä opiskelemaan kokikiksi oli sillä selvä.

Hetkeäkään en ole katunut alavalintaani ja onnistumisen nälkäkin on vain kasvanut opintojen myötä. Taitaja-, SM- ja PM-kilpailuvalmennettavana sekä -osallistujana kuin myös kilpailuassistenttina mulle on tullut tutuksi, mitä menestyminen ja sen eteen treenaaminen vaativat.

Pieni lepotauko voisi kyllä olisi paikallaan ennen tammikuista rantautumistani Santahaminan varuskuntaan!

Kisaamisen tunteva kokki – lisätiedot

Päivi Kaksonen, opinto-ohjaaja
040 480 5511
paivi.kaksonen (at) perho.fi

 

henkilötarina: Bocuse d’Or -assistentti Taitaja-finaalissa

Kaisla Heimala, 18 v

Kolmannen vuoden kokkiopiskelija, kilpailuvalmennettava / Perho Liiketalousopisto

Bocuse d’Or -assistentti Taitaja-finaalissa

Valmistujaisjuhla 2.6.2017: Hotelli-, ravintola- ja cateringalan perustutkinto, kokki
Taitaja2017-kilpailussa kultaa

Mitä on tulossa?

Helsingin messukeskuksessa 15.–18.5.2017 Taitaja2017–kilpailujen finaalit >>

Missä olen menestynyt?

Sijoituin toiseksi Taitaja2017-semifinaalissa ja Rovaniemellä helmikuussa 2017 ravintolakoulujen SM-kilpailussa kokkiparini kanssa sijalle 2.

Eero Vottosen ja Miikka Mannisen assistenttina Bocuse d´Or–kilpailuharjoittelujen ajan talvesta 2016 alkutalveen 2017

Miksi kilpailutoimintaan?

Halusin ottaa ruonvalmistuksesta irti kaiken mahdollisen Perhossa. Minua kiinnostaa etenkin fine dining-ruoanvalmistus, joka on luovan ihmisen kädentaidoille parasta harjoitusta. Ujolle ihmiselle kilpailutilanteen jännittämisen, kun kaikki katsoo, aiheuttama adrenaliinimyrsky on mahtavaa tunne. Pieni, pian hälvenevä alkujännitys auttaa keskittymään ja tehostaa tekemisiäni.

Opiskelu Perhossa?

Perhossa opiskelu oli ykkösvalintani. Olen saanut ja oppinut paljon ammattitaitoisilta opettajilta. Opetustilat ja etenkin keittiöt ovat niin tikissään kuin olla voi. Ensimmäisenä vuotena ujostutti, mutta työskentely uusien ja jonkin verran vaihtuvien ihmisten kanssa vahvisti sisäistä minua, ja työskentely kävi helpommaksi. Keittiössä olemme ryhmässä yksilöitä.

Kilpailuihin valmentautuminen?

Valmentajani on tällä hetkellä Jarmo Liimatainen. Treenaan kolmesti viikossa. Aikaa on, nyt kun opintoni ovat valmiit. Loppupuolella, kisojen lähestyessä treenikertoja on tiheämmässä. Harjoittelen viiden ryppään tehtävistä niin sanottua ennakkotehtävää, johon Taitaja-organisaation puolesta on määrätty menu ja raaka-aineet. Lempparini raaka-aineista on kana, josta voin tehdä monipuolisesti ruoka-annoksia, ja toisaalta mietityttää kun raparperin hapokkuus juoksettaa helposti kermaisen moussen.

Stressaako treenaus, edes vähän?

Ei ehkä vielä. Annokset kehittyvät hyvin. Minulle vieras vegaanikaturuoka-tehtävä asettaa haasteita.

Työpaikkana ravintola?

Haen töihin fine dining–ravintoloihin. Olen Suomessa töissä ravintoloissa jonkin aikaa, ja lähden Australiaan tai Pohjoismaihin.

Onko haasteita?

ON. Haen Taitaja2017-kilpailusta voittoa.