Merkonomi monta rautaa tulessa

Opiskelija- ja uratarinat

Kuka #perholainen merkonomi

Azad Mohammed
helsinkiläinen merkonomi
liiketoiminnan opinnot työvaltaisessa toteutuksena

Azadin motto: ”Älä anna pelkosi päättää tulevaisuuttasi.”

Mitä nyt, AZAD?

Valmistuin 2021 Perho Liiketalousopistosta merkonomiksi (peruskoulupohjainen liiketoiminnan perustutkinto). Jatkan töissä Intersportissa >> joka oli kouluaikana yksi työelämässäoppimispaikoistani. Tein myös kaikki tutkinnon näytöt Mikonkadun ja Triplan Intersporteissa.

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Voisi ehkä sanoa, että perhesyistä! Perheelläni on ollut kenkä- ja elintarvikekauppoja, joissa opin asiakaspalvelua. Liiketoiminta ja yrittäjyys kiinnostavat minua.

Perho Liiketalousopistossa oli mahdollista suorittaa liiketoiminnan opinnot myös työvaltaisessa toteutuksessa, semmoisessa 3 plus 2 -mallissa. Kolme päivää viikossa koulua ja kaksi päivää työpaikalla oppimassa, mikä kuulosti hyvältä – ja olikin sitä.

Mistä opinnoista olet eniten pitänyt?

Aikalailla kaikesta, muun muassa kielistä. Olen oppinut täällä paljon hyviä asioita ja opet oli aina valmiita auttamaan. Kurdistanissa opettajat olivat kuin äiti ja isä ja heitä kunnioitettiin. Kuunnelkaa, mitä opet sanoo!

Paras muistosi Perho Liiketalousopistossa?

Hyvä yhteishenki ja minulla vauhti päällä. Opin koko ajan uutta koulussa, töissä ja vapaa-ajalla. Tykkäsin opiskelusta ja valintojen vapaudesta.

Opiskelun ohella olin mukana oppilaskunnan toiminnassa ja kansainvälisessä Taste Europe on the GO! -liikkuvuushankkeessa. Opiskelin myös valinnaista venäjää ja espanjaa, ja vapaa-ajalla ylläpidin Facebook-sivua ”Suomea kurdeille”.

Stoorisi

Kun tulin Suomeen pakolaisena, minulla oli takana koulua seitsemän vuotta Kurdistanissa, mutta ei todistusta. Eiran peruskoulussa sitten opiskelin kaksi vuotta ja hain 2018 Perho Liiketalousopistoon, jonka tulohaastattelussa kirjoitin:

”Minä olen tullut vuonna 2015 Suomeen pakolaisena, koska minun olin pakko. Haluaisin aloittaa Suomessa uuden elämän ja myös auttaa ihmisiä. Toivoisin, että valmistuisin tästä koulusta ja saisin päättötodistuksen, jotta voisin päästä töihin.”

Ai juu vielä: jo ennen Suomeen tuloa pelasin aktiivisesti jalkapalloa. Pelaaminen jatkuu nyt FC Kontu kolmosessa.

Tulevaisuus näyttää hyvältä!

Merkonomi monta rautaa tulessa – lisätiedot

Minna Luikku, lehtori, viestintä, taide ja kulttuuri
040 714 4266
minna.luikku (at) perho.fi

Opiskelija- ja uratarina-arkisto >>

 

Kokki metsäistä taustaa vasten

Kokki palasi takaisin Perhoon

Opiskelija- ja uratarinat

Kuka #perholainen kokki
Lemmikki, 37 v
helsinkiläinen vuoromestari, ylioppilas, kokki, leipuri-kondiittori
luonnonhelmassa liikkuminen, lenkkeily, hyvän päivän urheilija, metsästäjän kisälli

Kokki metsäistä taustaa vasten

Mitä nyt, LEMMIKKI?

Mielessäni muhi vuosia ajatus paluusta takaisin kokiksi juurilleni Perhoon. Helmikuussa 2020 kokkiolympialaisista Saksasta palattuani tuntui niskahiuksia kutittelevan uudet tuulet. Hengähdin kisojen jälkeen hetken ja lähetin työhakemukseni opetusravintola Perhon ravintolapäällikölle. Pääsin takaisin juurilleni ja nyt ohjaan kokkiopiskelijoita ravintola Perhossa.

Nuorten kanssa olen ollut tekemisissä ennenkin. Ohjasin vuoden Järvenpään Keudassa leipuri-kondiittoriksi opiskelevia. Pidin hurjasti nuorten ohjaamisesta, mutta jos olisin silloin jättäytynyt opetushommiin, olisin ravintola-alan työelämässä saavuttamieni huippuhetkien kokemuksia köyhempi.

Eväitä nuorten ohjaamiseen saan 7- ja 13-vuotiailta pojiltani, joiden syksy on ollut yhtä hektistä hulinaa, kun on vaihdettu päiväkodista alakouluun ja alakoulusta yläkouluun. Poikieni ilot, harmitukset ja alati vaihtuvien pulmiensa ratkaisussa auttaminen on paljastanut herkkää nuorten ajatusmaailmaa. Kotona ilmassa leijaillut mielipaha ja uhma on rauhoitettu rakkaudellisella myötäelämisellä ja siirtymisellä maaseudun rauhaan sekä luonnossa liikkumisen riemuihin.

Metsä ja ylipäätään luonto eläimineen ovat myös minulle tärkeä levähdyspaikka. Haaveilen muutosta miesystäväni ja poikieni kanssa maaseudulle mahdollisimman omavaraiseen talouteen puhtaan ruoan äärelle. Maalta kotoisin oleva miesystäväni on intohimoinen metsästäjä, jonka mukana olen seurannut riistan kaatoa ja saanut oppia ruhon paloittelussa. Yhtäkään eläintä en ole ampunut, saati asetta luvatta käsitellyt, mutta aikomukseni on hankkia metsästyskortti ja seuraavaksi ampuma-aseenkantolupa.

Miten/miksi hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Olin tunnollinen opiskelija Sibelius-lukiossa. Minusta piti tulla tanssija. Sitten lukioaikoihin televisiossa alkoi näkyä kokkiohjelmia ja ajattelin – tuo on SIISTII. Monet kerrat kokkailin äidin kanssa ja pyöräyttelin ruokien tekemisen lomassa piruetteja. Äiti minua kannusti hakemaan ravintola-alan opintojen pariin.

Ruotsin yo-kirjoituksissa jätin yhteenvedon kirjoittamisen kesken, kun piti liitää tuli takapuolen alla etukäteen sovittuun koevuoroon keittiömestari Hans Välimäen kuuluisaan Chez Dominique -ravintolaan Rikhardinkadulle. Kirjoituksissa riskinotto kannatti, sain harjoittelupaikan Chez Dominiquesta, ja ruotsin kielen arvosanaksi tuli kahta pistettä vaille eximia cum laude approbatur.

Hans Välimäen kahden Michelin tähden huippuravintolassa harjoittelin kaksi vuotta ja samalla opiskelin Perhossa yo-pohjaista ravintola- ja catering-alan perustutkintoa. Hansin ravintolassa aloittelevan kokin ei tarvinnut hellan ääressä osata hienoja ammattikokin temppuja, vaan alkuun työvälineiksi riittivät ahkeruus ja koko sydämestään antautuminen ruokien tekemiseen. Perhosta valmistuin yo-kokiksi 2004.

Stoorisi

Fazerilla eri tehtävissä hujahti ensimmäiset kymmenen vuotta. Fazer Leipomoiden Lähileipomo liiketoiminnalla työskentelin esimiehenä viisi vuotta. Fazer alkoi tuoda yön yli levänneitä leipiä kauppoihin – taikina torkkui yön yli ja aamulla leivät paistettiin. Keravan Lähileipomon esimiehenä opin kuinka yrityksen liiketoiminta rullaa, miten henkilöstöä johdetaan, laaditaan kalenterivuodelle budjetti ja henkilöstölle työvuorot.

Keravan Lähileipomosta siirryin Fazer Ravintoloille, kun kokkaaminen alkoi yllättäen houkuttaa. Vaaralaan avattiin uusi vierailukeskus, joka on samalla näyttely, missä opas esittelee asiakkaille ja kävijöille Vaaralan tehtaan toimintaa ja Fazerin yli vuosisataista historiaa ja liiketoimintoja.

Samassa tehdasrakennuksessa on Fazer Cafe ja sen toisella laidalla kokouskeskus, jonne valmistimme tiimini kanssa kahden hengen kokous- ja edustuslounaita sekä tarjottavia suurempiinkin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Edustuslounaiden ja menujen suunnittelussa ja valmistuksessa sain käyttää täydellä teholla rokkikokki Lemmikin luovuutta ja omaa käsialaani.

Olin kiitollinen ja innoissani, kun minut valittiin Fazerin kokkimaajoukkue Culinary Team Finlandin jäsenenksi. Joukkueen toisella kaudella osallistuimme World Cupin MM-kisoihin Luxemburgissa. Laaja ruokalajien kokonaisuus piti MM-kilpailujen catering-sarjassa valmistaa viidessä tunnissa: keitto, salaattipöytä, liha-, kala- ja kasvisruoka sekä jälkiruoka. Serviisille ja siivoukselle jäi aikaa kaksi ja puoli tuntia. Hyvin se meni, olimme tyytyväisiä hopeasijaan.

Culinary Team Finlandin kolmannen harjoittelu- ja kisakauden päätti Culinary Olympics -kilpailusta Stuttgartista 2020 myös saatu hopea. Muutos kokkiolympialaisten kilpailun säännöissä vaihdatti keiton tilalle cocktailpalat ja muhkean salaattipöydän sijaan olympialaisten menun salaatti koottiin annokseksi juomalasin kokoiseen tarjoiluastiaan.

Niin se vaan on, ammatillista osaamistani on lisännyt intensiivinen kilpailuihin harjoittelu ja hien täyttämät tunnit kokkiveitsi kädessä keittiössä.

Haluan omasta puolestani jakaa perholaisille opiskelijoille vuosien ravintola-alan työkokemukseen pohjautuvaa osaamistani, jotta he siirtyvät opintojensa jälkeen ajantasaisesti koulutettuina ja tykkeinä kokkeina ravintoloiden ammattikeittiöihin.

Kokki palasi takaisin Perhoon – LISÄTIEDOT

Markku Häiväläinen, ravintolapäällikkö
Ravintola Perho
040 773 0372
markku.haivalainen (at) perho.fi

Opiskelija- ja uratarina-arkisto >>

Visuaalinen merkonomi

Opiskelija- ja uratarinat

Kuka #perholainen merkonomi

Siiri Nurminen, 18 v
helsinkiläinen liiketoiminnan opiskelija

Peruskoulupohjalta yhteishaussa hakenut perholainen merkonomiopiskelija

Mitä nyt, SIIRI?

Valmistuin toukokuussa 2019 merkonomiksi (peruskoulupohjainen liiketoiminnan perustutkinto), mitä ennen ehdin vielä kisata Visuaalinen myyntityö-lajissa Taitaja2019 -ammattitaitokisojen finaaleissa >>

Valmistujaisjuhlasta kotiintuomisina oli merkonomitutkinnon lisäksi Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjastipendi >>

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Lukio oli mulle vaihtoehto. Yhteishaussa valitsin ensimmäiseksi hakukohteeksi kuitenkin Perho Liiketalousopiston, koska Halusin päästä jo opintojen aikana kokeilemaan siipiäni työelämässä, mikä mulle tarkoittaa samaa kuin kaupanala. Sinnehän mä haluan – olin sitten ylioppilas tai en!

Olin kuullut Perho Liiketalousopistosta pelkkää hyvää ja samaan aikaan sinne oli hakemassa pari kaveriakin, joten opiskelupaikan valinta oli mulle kaikenkaikkiaan helppo ja oikea valinta. Ja tottahan mä mietin hakuvaiheessa sitäkin, että millä ja mistä hankitulla tutkinnolla parhaiten työllistyy.

Stoorisi

Mä tykkään, kun tilanteet muuttuvat jo lennossa. Kyllästyn nopeasti.

Uudet ihmisten ja tehtävät saavat mut innostumaan, mistä voisi vetää aasinsillan mun vanhoihin harrastuksiin, joita ovat tenniksen lisäksi sirkus ja telinevoimistelu. Niissä suorituksilta vaaditaan hyvää tekniikan hallintaa ja yleensäkin hyvännäköistä kokonaisuutta.

Kaupanalan opinnoissani ja työlämässä oppimisessa satsasinkin ehkä siksi varsinkin visuaaliseen myyntityöhön, joka tarkoittaa myymäläesillepanojen luovaa suunnittelua ja toteutusta. Se on vähän niin kuin somistusta, jolle on annettu selvä tavoite: sen pitää myydä – ja sitä voi tukea somessakin.

Mulla pitää olla elämässä haasteita ja mielellään joka päivä. Ruotsi ja venäjä ovat kieliä, joiden osaaminen kaupan-, myynnin- ja markkinoinnin alalla on plussaa. Niitäkin opiskelin englannin ohella Perho Liiketalousopistossa.

Lisätiedot – visuaalinen merkonomi

Heidi Havumäki, koulutuspäällikkö
040 714 4246
heidi.havumaki (at) perho.fi

Opiskelija- ja uratarina-arkisto >>

 

Tarjoilijaopiskelija baariympäristössä Perho Liiketalousopisto

Tarjoilija on POP

Opiskelija- ja uratarinat

Kuka #perholainen tarjoilija
Onerva, 18 v
espoolainen ravintola- ja catering-alan opiskelija, tarjoilija
cosplay, lukeminen, partio

Tarjoilijaopiskelija baariympäristössä Perho Liiketalousopisto

Mitä nyt, ONERVA?

Opiskelen ravintola- ja catering-alan perustutkintoa kaksoistutkintona (kokki + lukio). Kiirettä on ollut, kun valmistauduin ylioppilaskirjoituksiin ja samaan aikaan treenaan ravintola-alan kilpailuihin. Tähtäimessäni ovat Taitaja-semifinaalit 2021 tammikuussa ja ravintola-alan ammattitaidon SM-kilpailut keväällä.

Miten/miksi hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Aikomuksenani oli mennä peruskoulusta suoraan lukioon. Kotitalousopettaja toi meidät 8. luokalla tutustumaan ravintola-alan koulutukseen Perho Liiketalousopiston Töölön kampukselle. Tunsin oloni erittäin mukavaksi  – ja sain syödäkseni hyvää ruokaa! Ravintola-ala tuntui heti omalta. Tähän ehkä vaikutti myös selvästi aistittava erityinen yhteenkuuluvuus opiskelijoiden ja henkilöstön kesken, jolle tiedän nyt sanankin: perholaisuus.

Stoorisi

Tarjoilijan työssä on sitä tietynlaista 40-luvun tyylikkyyttä. Sitten kokin opintojen aikana hoksasin pitäväni enemmän asiakaspalvelusta. Ihmiset ovat todella kiinnostavia. Baaritiskillä on joillakin asiakkailla kerrottavanaan tarinoita, joihin pakostakin tempautuu mukaan.

Taitetut servietit ovat kauniita ja niiden taittelu on hauskaa, jopa rentouttavaa.

Drinkkien tekeminen on kiehtovaa, kun juomista rakentuu värikkäitä ja kauniita. Olenkin ostanut kotiini omat baaritarvikkeet, joilla valmistan oman fiilikseni mukaan kavereilleni juomia. Ne tykkäävät googlettamalla löytämästäni Earl Grey -martinista, johon tulee siirappia ja Earl Grey -teetä.

Miksi haluan mukaan kilpailuihin?

Kilpailuissa ja niihin treenatessa pääsen arvioimaan omaa osaamistani ja työskentelyäni harkitusti. Esimerkiksi baaritreeneissä käytetään erikoisia välineitä ja viinien opettelun kautta perehtyy väkisinkin kulttuureihin, viinialueisiin ja rypälelajikkeisiin. Ylipäätään treeneissä näkee hienoja juttuja, joita ei perusopetuksessa juurikaan tehdä.

Tarjoilija on POP – lisätiedot

Joonas Heino, hovimestari, kilpailuvalmentaja
joonas.heino (at) perho.fi

Opiskelija- ja uratarina-arkisto >>

 

Bodaava merkonomi

Opiskelija- ja uratarinat

Kuka #perholainen merkonomi

Teemu Tikka, 18 v
helsinkiläinen liiketoiminnan opiskelija

Peruskoulupohjalta yhteishaussa hakenut perholainen merkonomiopiskelija

Mitä nyt, TEEMU?

Valmistuin 1.6.2019 merkonomiksi (peruskoulupohjainen liiketoiminnan perustutkinto).

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Merkonomin tutkinto on hyvä pohja moneen ammattiin. Mulle se antaa myös mahdollisuuden hakea korkeakouluopintoihin, jotka voivat hyvinkin olla mun seuraava steppi.

Yhteishaussa täppäsin Perho Liiketalousopistoon ensimmäiseksi hakutoiveeksi, koska olin kuullut paikasta pelkkää positiivista kavereiltani. Ennen hakua kävin tarkistamassa asian paikan päällä Malmin kampuksen avoimissa ovissa.

Mitäs siinä sitten. Piti se kaikki kuulemani ja näkemäni paikkansa. Perho Liiketalousopistossa oli monipuolinen opetus ja hyvät opet,  jotka jeesasivat aina, kun apua kaipasi. Sanon ”oli”, koska olen jo sanonut Perho Liiketalousopistolle ”moi ja nähdään” (valmistuin keväällä 2019).

Joo, ja Perho Liiketalousopistossa on hyvä ruoka! Varsinkin leipää meni naamaan :D

Stoorisi

En ihan tarkkaan osaa sanoa miksi, mutta yrittäjyys kiinnostaa mua. Yrittäjyydessä merkonomitausta on paikallaan. Lähden ehkä tosiaan jatkamaan opintoja, sillä urheiluhieroja tai fysioterapeutti voi olla mun se yrittäjyysjuttuni. Tradenomiopinnot kiinnostavat myös.

Olen luonteeltani aika sinnikäs ja tavoitteellinen, en luovuta ihan vaan mielijohteesta. Jääkiekosta luovuin kymmenen vuotta pelattuani eli en ihan ekan pelihaverin jälkeen.

En mä edelleenkään päästä itseäni vapaa-ajallakaan ihan vähällä. Viimeiset kaksi vuotta oon käynyt salilla 5–6 kertaa viikossa ja treenaan kerralla 1,5–3 tuntia. Kipinä tuli faijalta, joka on kolistellut rautaa jo 40 vuotta. Hatunnosto sille!

Bodaava merkonomi – lisätiedot

Heidi Havumäki, koulutuspäällikkö
040 714 4246
heidi.havumaki (at) perho.fi

Opiskelija- ja uratarina-arkisto >>

Suomea(-kin) opiskeleva merkonomi

Opiskelija- ja uratarinat

Kuka #perholainen merkonomi

Halime Durmishi, 19 v
helsinkiläinen liiketoiminnan opiskelija
lukio-opintoihin valmentava VALMA-koulutus 2016–2018

Peruskoulupohjalta yhteishaussa hakenut perholainen merkonomiopiskelija

Mitä nyt, HALIME?

Valmistun 2021 merkonomiksi (peruskoulupohjainen liiketoiminnan perustutkinto). Opiskelen Perho Liiketalousopistossa vähintään tunnin viikossa suomenkieltä, koska se ei ole äidinkieleni.

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Liiketalous on mielenkiintoinen ja laaja toimialana, rajaton määrän mahdollisuuksia. Mulla on tähtäimessä kirjanpitäjän ammatti ja toisaalta taas poliisin …olisikohan niissä jotain samaa :D

Perho Liiketalousopisto on ollut mulle ykköspaikka koko ajan. Hain tänne yhteishaussa kolme vuotena peräkkäin ennenkuin onnistuin. Ensimmäisillä kerroilla paikka jäi kiinni mun suomenkielen taidosta, mutta nyt sujuu! [Kyllä, ja ällistyttävän hyvin sujuukin! latojan huomautus]

Mistä opinnoista olet eniten pitänyt?

Tykkään opinnoissa kaikesta – ihan oikeasti! On ollut kiva opiskella suomalaisen ryhmän kanssa samassa luokassa ja saada lisäksi S2-opetusta toisessa ryhmässä.

Paras muistosi Perho Liiketalousopistossa?

Pääsin mukaan Helsinki-seminaariin, jonne tuli opiskelijoita Italiasta, Romaniasta ja Saksasta. Aiheena oli eri maiden kulttuurit ja kansanperinne. Siinä oli tilaisuus puhua englantia ja saada uusia ystäviä. Molemmat tilaisuudet tuli käytettyä :) Olen myös ollut aktiivinen koulun opiskelijakunnassa.

Stoorisi

Muutin kolme vuotta sitten Kosovosta Suomeen äidin ja pikkuveljen kanssa. Isä oli tullut tänne jo aiemmin. Nyt on siis koko perhe taas koossa ja maassa, jossa ”lapsilla on mahdollisuus hyvään koulutukseen” – niinkuin mun isä sanoo.

Eli mun kotikieli on albania, mikä selittää reput suomenkielen tasokokeissa. Vaikka suomenkieli on vaikeaa, mun kielen osaaminen paranee koko ajan kohisten, kun ympärillä on koko ajan suomea puhuvia opiskelukavereita ja kaikkia muitakin – olen 3–5 iltana viikossa, myös viikonloppuisin, töissä myyjänä eli tapaan paljon erilaisia ihmisiä ja käytän suomenkieltä käytännössä koko ajan. Tekemällä oppiminen vauhdittaa myös Suomeen kotiutumista!

Suomea(-kin) opiskeleva merkonomi – lisätiedot

Heidi Havumäki, koulutuspäällikkö
040 714 4246
heidi.havumaki (at) perho.fi

Opiskelija- ja uratarina-arkisto >>

 

Kokkiopiskelija Janita

Kielitaitoinen kokki

Opiskelija- ja uratarinat

Kuka #perholainen kokki

Janita, 17 v
helsinkiläinen ravintola- ja catering-alan opiskelija
uimari, ruoanlaittaja, ystävien kanssa hengailija, tv-sarjojen katselija

Suomea ja venäjää puhuva Janita opiskelee Perho Liiketalousopistossa kokiksi

Mitä nyt, JANITA?

Valmistun ravintola- ja catering-alan perustutkinnosta kokiksi keväällä 2022. Äitini ja isoäitinikin ovat olleet kokkeja. Kokin ammatti kulkee siis suvussa.

Kun tutkinto on kädessä, haluan töihin à la carte -ravintolaan, missä taustalla soi rauhallinen musiikki.  Muutenkin haluan elää mahdollisimman hyvää elämää: saada ihanan oman kodin ja ansaita palkkaa, jolla tulen toimeen mukavasti.

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Peruskoulun yhdeksännellä luokalla mietin ja mietin ammatinvalintaani. Sitten päätin, että haluan opiskella kokiksi. Sellaiseksi, joka osaa valmistaa asiakkaan tyytyväiseksi tekevää ruokaa ja josta huokuu luottamusta herättävää karismaa – niin kuin työnsä osaavista ammattilaisista yleensä. Siis Perho Liiketalousopistoon!

Opiskelu Perho Liiketalousopistossa on ollut kivaa. Minulle sopii käytännönläheinen ja omaan tahtiin opiskelu. Ravintola-alalla hyvä kielitaito on eräänlainen diplomi. Minulla on äitini puolelta venäläiset sukujuuret ja osaankin sujuvasti venäjää, jonka taidon uskon olevan englannin kielen lailla tarpeellinen.

Stoorisi

Olen ikäni asunut Suomessa, mutta aitoon venäläiseen ruokaan ja ruoan säilöntään olen päässyt tutustumaan mummuni kotiseudulla Kurganinskissa.

Mummun luona kyläillessä on tullut syötyä venäläisiä perinneruokia laidasta laitaan. Voisin luetella kielen mennessään vieviä venäläisiä ruokia monia, mutta pelmenit, seljanka- ja borssikeitto ovat parhaita. Ja blinit. Räiskäleiden kokoisten ohuiden blinien kanssa tarjotaan venäläiseen tapaan mätiä ja smetanaa. Jos makeaa tekee mieli, suolaisen blinin päälle valutetaan kondensoitua maitoa ja makeannälkä on hoidettu.

Vuosikymmenten takaiseen tapaan mummuni kotikulmilla ollaan omavaraisia. Minunkin mummuni pihalla kasvaa marjapensaita, joiden marjoista mummot keittävät ”mummonhilloa” sekä mehua eli kompotia. Mehut pullotetaan neljän litran lasipulloihin, joista riittää C-vitaminipommitusta koko talveksi!

Kielitaitoinen kokki – lisätiedot

Sari Siltala, opettaja, uraohjaaja
040 773 3678
sari.siltala (at) perho.fi

Opiskelija- ja uratarina-arkisto >>

Ammattimuusikko ja merkonomi

Opiskelija- ja uratarinat

Kuka #perholainen merkonomi

Jarkko Saarinen, 36 v
helsinkiläinen liiketoiminnan opiskelija
ammattimuusikko, ylioppilas, kokki

Lukiopohjalta jatkuvassa haussa hakenut perholainen merkonomiopiskelija

Mitä nyt, JARKKO?

Valmistuin 30.4.2019 merkonomiksi (liiketoiminnan perustutkinto).

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Musiikkialan taloudellinen puoli on myös aina kiinnostanut minua, ja liiketalouden opiskelun myötä pääsin siihen pikkuhiljaa mukaan. Onneksi tuli haettua Perho Liiketalousopistoon opiskelemaan jatkuvassa haussa!

Stoorisi

Olen soittanut käytännössä koko ikäni rumpuja, josta viimeisimmät 15 vuotta ammatikseni. Käytännössä  kierrän ympäri Suomea – ja välillä maailmaakin – soittamassa rumpuja eri kokoonpanoissa ja studioissa ja teattereissa ja yökerhoissa ja festivaaleilla ja ruotsinlaivoilla ja häissä ja hautajaisissa. Elän siis eräänlaista pienyrittäjän arkea.

Työskentelen parina päivänä viikossa Suomen Keikkalasku Oy:n leivissä, joka pääasiassa hoitaa freelance-taiteilijoiden töiden laskutuksia ja palkanmaksuja. Olen myös mukana bänditoiminnan ympärille perustetun Flying Colours Oy:n toiminnassa.

Ikinä ei ole liian myöhäistä!

Tein kokin töitä valmistumisen jälkeen muutaman vuoden, jonka keikkaluonteisuus sopi musiikkikuvioihini loistavasti!). Ammattimuusikoksi siirryin 2011 ja seitsemän vuotta myöhemmin havahduin siihen, että hei, jos ei taloudesta ymmärrä mitään se laulaen menee mikä soittaen tulee.

Harrastan erinäistä kuntoliikuntaa mahdollisimman usein, 3–5 kertaa viikossa. Lenkkiä, pyöräilyä, uintia, rullaluistelua sekä lihaskuntoa. Kropan ja pään hyvinvointi on mulle tärkeää – vaikeahko astmanikin pysyy halinnassa, kun treenaa aktviivisesti.

Asun avovaimoni kanssa Kumpulan puutaloalueella. Lapsia ei ole – ellei sitten avovaimon kahta hevosta ja tallikissoja lasketa :)

Ammattimuusikko ja merkonomi – lisätiedot

Kirsi Kärki-Luoto, koulutuspäällikkö
040 714 4264
kirsi.karki-luoto (at) perho.fi

Opiskelija- ja uratarina-arkisto >>

Multiskillaava kokki

Opiskelija- ja uratarinat

Kuka #perholainen kokki

Amanda, 16 v
helsinkiläinen ravintola- ja catering-alan opiskelija
piirtäjä, maalaaja [taide], urheilija

Multiskillaava kokki

Mitä nyt, AMANDA?

Toteutan suurimman haaveeni. Olen päättänyt valmistua kokiksi keväällä 2022.

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Kokin ammatissa voin yhdistää rakkaan harrastukseni kokkailun työhön. Maukkaan ruoan valmistaminen ja annoksen kauniisti lautaselle nostaminen koristeluineen vaatii kädentaitoja, mielikuvitusta ja luovuutta. Who knows? Ehkä teen à la carte -ruoasta joku päivä taidetta. Kunpa kokin työ veisi minut ulkomaille tai vapaa-ajalla onnistuisin usein matkustamaan paikkoihin, joissa viihdyn ja inspiroidun päästen tutustumaan monien maiden ruokakulttuureihin, tapoihin ja erityisesti ruokiin.

Mistä opinnoista olet eniten pitänyt?

Päivänselvää: ruoanvalmistuksesta ja keittiö-sali-integraatioista. Opiskelijaryhmässäni on hyvä yhteishenki. Jos jollakulla on huono päivä, teemme kaikkemme, että murjotus vaihtuu hymyksi. Meillä on ollut ensimmäisenä opiskeluvuotena niin kivaa, että harmittaa jos syksyllä opiskelijoiden osaamisalojen valinnoista johtuen ryhmämme kokoonpano suuresti muuttuu.

Stoorisi

Opiskelujeni lomassa odotan malttamattomana, että tulevana suvena pääsen kesätyöpaikkaani Espanjaan. Kauneusalan yrittäjänä toimiva isäni ehdotti yritykseensä työntekijöitä kyselevälle asiakkaalleen ravintola-alaa opiskelevaa tytärtään eli minua kesätyöntekijäksi. Muisti isäni kysyä minultakin, että kiinnostaako lähteä ulkomaille. Kiitos kyllä kiinnostaa työskennellä upeissa maisemissa sijaitsevassa ravintolassa, tavata uusia ihmisiä ja tutustua espanjalaiseen kulttuuriin ja historiaan.

Multiskillaava kokki – lisätiedot

Sari Siltala, opettaja, uraohjaaja
040 773 3678
sari.siltala (at) perho.fi

Opiskelija- ja uratarina-arkisto >>

アニメ-merkonomi

Opiskelija- ja uratarinat

Kuka #perholainen merkonomi

Tuomas Hiden, 31 v
anime-pro, verkkotoimittaja
ylioppilas, hum. kand.

Korkeakoulutaustalla jatkuvassa haussa hakenut perholainen merkonomiopiskelija

Mitä nyt, TUOMAS?

Valmistun 20.12.2019 merkonomiksi (liiketoiminnan perustutkinto).

Miksi/miten hakeuduit opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon?

Päädyin jatkuvan haun kautta Perho Liiketalousopistoon toteuttaakseni jo lapsuudesta asti olemassa ollutta rakkauttani taulukoihin täynnä numeroita.

Stoorisi

Varsinaisen esittelyn suhteen eksoottisinta tietoa lienee teini-iästä asti kestänyt japanilaisen populaarikulttuurin harrastaminen, joka johti kirjoittamaan alan harrastajille suunnattuun Anime-lehteen sekä yliopistoon tekemään kandityön japanin kielestä ja kulttuurista videopeleistä kummunneen ”oliskohan tietojenkäsittely hyvä, kun istun koneella muutenkin” -idean jälkeen.

Käännöstyö ja japaninopetus olivat kuitenkin molemmat varsin keikkapitoisia töitä. En kuitenkaan kadu noita aiempia elämänvaiheita. Melkeinpä kaikki niissä opittu on ollut jollain tavalla hyödyksi täällä Perho Liiketalousopistossakin.

Anime-merkonomi – lisätiedot

Kirsi Kärki-Luoto, koulutuspäällikkö
040 714 4264
kirsi.karki-luoto (at) perho.fi

Opiskelija- ja uratarina-arkisto >>