Olen Irina Majanen, ravintola-alan opiskelija, intohimoinen ruoanlaittaja ja aloitteleva yrittäjä.
Olen aina kokenut intohimoa ruokaa kohtaan. Syksyllä 2019 päätin tavoitella unelmiani vaihtamalla vakuutus- ja rahoitusalan työt ravintolakokin opintoihin Perho Liiketalousopistossa. Pääsin opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon englanninkieliseen ravintola-, ja catering-alan perustutkintoon. Tiesin heti olevani oikeassa paikassa.
Kokin väyläopintoja AMK ja yrittäjyyttä
Seuraavana keväänä avautui mahdollisuus hakeutua Perho Liiketalousopiston kokin väyläopintojen kautta suoraan ammattikorkeakouluun, ja sitä kautta opiskelen Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ruokatuotannon johtamisen koulutusohjelman restonomiväylällä.
Idea yrittäjyydestä on muhinut ajatuksissani jo pidemmän aikaa. Perho Liiketalousopistossa sain mahdollisuuden osallistua Taste Europe on the Go! -hankkeeseen, jossa harjoiteltiin yrittäjyyttä.
Aloitettuani opinnot Haaga-Heliassa ilmoittauduin välittömästi yrittäjyyskurssille, kun siihen oli mahdollisuus. Nyt ensimmäisen restonomiopintovuoden jälkeen olen perustamassa pop up -kioskia tulevalle kesälle osana Nuori Yrittäjä -hanketta.
Kesä on ehdottomasti lempi vuodenaikani. Kesässä mielestäni parasta on yhdessä olo, ystävät ja hyvä ruoka ulkona nautittuna! Siitä se idea sitten lähti, syntyi Vohvelini.
Vohvelinista herkut suolaisen ja makean nälkään
Haluan tuoda ruoan kautta iloa, hyvää kesäfiilistä ja yhdessäoloa ihmisten arkeen.
Liikkuva vohvelibaari tarjoaa maistuvat vohvelit herkuttelijoille iloisella ja rennolla meiningillä!
Haku Taste Europe on the Go! in Barcelona -hankkeeseen on päättynyt, mutta tästähän se homma vasta alkaa :)
Saimme määräaikaan mennessä ennätysmäärän hakemuksia kansainvälisesti orientoituneilta perholaisilta, joista kolme lähtee kevään aikana testaamaan pop-up-ravintolayrittäjätaitojaan Espanjaan.
EU Erasmus+ Taste Europe -hankesopimuksen mukaisesti voimme ottaa Perho Liiketalousopiston Malmin kampukselta enintään kolme opiskelijaa mukaan kevään 2020 toteutukseen. Valinta ei ollut helppo, mutta se oli tehtävä, ja nyt mukaan valittujen uskomme hyötyvän osallistumisesta eniten ja myös edistävän hankkeen onnistumista parhaiten.
Uudet upeat tegolaiset ovat Jasmin, Tara ja Nico!
Onnittelut valituille ja kiitos kaikille hakijoille kiinnostuksesta ja hyvistä hakemuksista! Tule siksi, mikä haluat olla.
Taas on uusia tegolaisia leivottu – lisätiedot
Leni Palminkoski-Pihlamo, Taste Europe on the Go! -hankkeen vastuuopettaja 040 714 4274 leni.palminkoski-pihlamo (at) perho.fi
Seppo Honkanen, kansainvälisen toiminnan koordinaattori Coordinator, International Affairs +358 (0)40 147 8515 seppo.honkanen (at) perho.fi
https://perho.fi/wp-content/uploads/2019/09/tego_lennolla.jpg6281200Jonna Ordninghttps://perho.fi/wp-content/uploads/2019/10/perhoLTO_logo_turkoosi-300x117-300x117.pngJonna Ordning2020-02-05 09:11:412020-02-07 14:56:54Taas on uusia tegolaisia leivottu
Huhtikuun lopulla tusina königwillem1collegelaista opiskelijaa saapui vastavierailulle Helsinkiin kahden opettajansa kanssa.
Perho Liiketalousopiston liiketoiminnan opiskelijoita oli vieraillut huhtikuun alussa Hollannissa, missä tutustuttiin monialaiseen König Willem I Collegeen, esiteltiin hollantilaisille suomalaisia tuotteita sekä tehtiin markkinatutkimusta kuluttajien parissa.
Nyt oltiin taas yhdessä, mutta Helsingissä, FI-00700!
Tässä hollantilaisopiskelijoiden opintomatka @ Suomi > Helsinki > Perho Liiketalousopisto pääpiirteissään:
Helsinki, Finland – City Tour
Tiistaina hollantilaisia olivat lentokentällä vastassa perholaiet kv-tutorit ja matkailuopiskelijat vetivät heti kättelyssä Helsinki >>City Tourin. Todella monta maamerkkiä tuli nähtyä ja vieraat saivat varsin kattavan kuvan kaupungista.
My Helsinki, and Yours, too!
Helmi Center – sähly
Keskiviikkona kw1c:läisten iloinen joukko saapuikin jo Perho Liiketalousopiston Malmin kampukselle. Ensimmäisenä vuorossa oli tutustuminen urheilufasiliteetteihin: sählyottelu perholaisten kanssa talon omassa liikuntakeskuksessa, Helmi Centerissä >>
Sählyn jälkeen Perho Liiketalousopiston kv-tutorit ja kv-toiminnan koordinaattori järjestivät kampuksella tutustumiskierroksen, jolta jäi vielä vähän aikaa valmistautua seuraavan päivän myyjäisiin.
Malmica – kouluruokailu
Ja tottahan kw1c’läisille maistui Malmin kampuksen tunnetusti herkullinen Malmica-lounas, jota jo syödessä tiedusteltiin:
”Can we go back for more?”
Vaikka pääsiäinen oli jo ohi, opettajille tarjoiltiin yllätysjälkiruoka, joka oli tietenkin mämmiä:
”This… what ever it is …is surprisingly good!”
More, please! Suprisingly good!
Helsingin Seudun kauppakamari – businessauditointi
Iltapäivällä vierailtiin Helsingin seudun kauppakamarissa >>kuulemassa Hanna Blomqvistinesitys siitä, mitä palveluja kauppakamarit tarjoavat mm. kaupankäyntiä Suomen markkinoilla aloitteleville ulkomaisille yrityksille.
Hollantilaiset opiskelijat esittelivät osana yrittäjyyden opintojaan miniyritystensä tuotteita, joita he ovat hankkineet myyntiä varten Hollannin ja nyt myös Suomen markkinoille. Kuinka ollakaan – suurin osa tuotteista liittyi kännyköihin ja tietokoneisiin.
Kauppakamarin harjoittelija Hanna Kimmikommentoi opiskelijoiden bisnesideoita ja kertoi, mitä vastaavia tuotteita löytyy Suomen markkinoilta ja mihin hintaan.
Kuumat paikat?
Fazer – yritysvierailu
Torstain aamupäivä laittoi suut messingille: vuorossa oli vierailu Fazerille >>perholaisten kv-tutoreiden johdolla. Fazu-keikan jälkeen oli vuorossa päivän vaativin koitos: miniyritysten myynti käyntiin!
Malmin kampus – myyntistartti
Opiskelijat pystyttivät Malmin kampuksen ruokalaan myyntipöytänsä ja ryhtyivät kaupittelemaan miniyritystensä tuotteita. Kauppa kävi kiitettäväsi – monta laitetta tuli myytyä. Tosin opettajat taisivat olla suurin ostajakunta :)
Tässä hierotaan kauppoja Perho Liiketalousopiston IT-palvelujen kanssa…
Uh-huh, myyntityö on kovaa hommaa, totesivat opiskelijat, kun Novassa pyörinyt asiakaskunta ei ollut yhtä lailla innokasta ostamaan kuin perholaiset. Myynti piti tehdä eikä vain odottaa, että se tapahtuu.
Suomenlinna – kulttuuri
Viimeisenä vierailupäivänä, perjaintaina, perholaiset matkailualan opiskelijat ottivat opettajansa johdolla vieraat haltuun ja veivät heidät järjestämälleen mukavalle visiitille Suomenlinnaan >>Ohjelmassa oli siis merimatka ja pläjäys Suomen historiaa – sekä läjä piknik-eväitä :D
Suomenlinna, Sveaborg – Viapori – on merilinnoitus, jonka rakennustyöt aloitettiin vuonna 1748 ja joka on ollut vuodesta 1991 lähtien Unescon maailmanperintökohde – ja tuolla on meidän eväät!
So, it was
A Sunny Study Trip to Helsinki & Perho Culinary, Tourism & Business College!
Huhtikuu 2019 oli ennätyksellisen lämmin ja sää suosikin myös vieraitamme melkein kesäisillä lämpölukemilla. Perho Liiketalouspiston lahjoittamille aurinkolaseille oli siis käyttöä 😎
Toimiva yritysyhteistyö tuo opiskelijoille opintojen ajaksi työssäoppimispaikkoja ja valmistumisen jälkeen työpaikkoja. Perho Liiketalousopiston kilpailutoiminnan juuret ovat työelämässä. Opiskelijoitamme valmennetaan SM-ammatitaitokilpailuihin, Taitaja-kilpailuun sekä kansainvälisiin kilpailuihin. SkillsFinlandin video kannustaa opiskelijoita ravintola-alan opintoihin, ammattiin ja lähtemään mukaan kilpailuvalmennukseen. Keskustelijoina ravintola Murun sommelier, ravintoloitsija Samuil Angelov ja Perho Liiketalousopiston koulutusalajohtaja Marja Hemmi.
Pysähdy perjantaipäivän päätteeksi nappaamaan mukaasi rapeakuorinen Dagen efter -ciabattaleipä BBQ-nyhtöpossulla tai kotitekoisella makkaralla höysteenään maukkaita täytteitä valintasi mukaan.
”Pretty awesome”, said Oliver
”Tää ruokarekkakeissi on pretty awesome”, totesi kokiksi opiskeleva Oliverkin. Mies on very pretty oikeassa: Dagen efter on osa ravintola-alan KP16A ja KP16B -opiskelijaryhmien yrittäjyysopintoja, joiden aikana otetaan haltuun mm. raaka-ainetilaukset, kassapäätteen käyttö ja keittiöhygienia.
Ja mikä inspiroivinta: perholaiset pääsevät hemmottelemaan viikonlopun vieton aloittaneita herkuilla, jotka osuvat monen kadulla tallaajan kohdalle ehkä vain kerran elämässä.
Tavataan torilla!
Dagen efter – Perhon Ruokarekka Narinkkatorilla pe 20.4.2018 klo 19– 01
P.S. Vegaaninen the Sloppy Joe on iltaeväiden parhaimmistoa :)