Kotitaloutta opiskeleville yläkoulujen oppilaille suunnattu Köksän Mestarit –kilpailu käynnistyy jälleen. Kilpailu on auki 31.12.2023 klo 17 asti.
Kilpailun tavoitteena on innostaa nuoria tutustumaan monipuoliseen ruokakulttuuriimme ja kiinnostumaan ravintola-alan ammateista.
Ruoan valmistaminen joukkueena ja tehtävän videointi kokonaisuudeksi ohjaa tiimin jäseniä yhteistyöhön.
Köksän Mestarit 2024 -kilpailu – näin osallistut
Oppilaat valmistavat ja videoivat itsenäisyyspäivä, suomalaisuus ja kotimaiset raaka-aineet -teeman mukaisen ruokakokonaisuuden valmistuksen ja lopputuloksen.
Video saa olla oman maun mukaan omaperäinen, taiteellinen ja/tai viihdyttävä. Toteutus voi olla suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
Lisäksi tulee kuvata yksi ruokakokonaisuuden annos.
Perho Liiketalousopiston syyskuun Avoimet ovet -tapahtumassa kuulet vastuullisista ammatillisista peruskoulupohjaisista perus- ja kaksoistutkinnoistamme. Töölön kampuksella voi opiskella ravintola-alaa ja liiketoimintaa.
To 21.9.2023 klo 10.00–14.00 Avoimet ovet Töölön kampuksella peruskoulun 9.- luokan oppilaille Paikka: Perho Liiketalousopisto, Töölön kampus, Perhonkatu 11, Helsinki
Ilmoittaudu tutustumiskierrokselle, saat käynnistäsi irti enemmän!
Kiertelyä perholaisten opiskelijoidemme vetämillä kierroksilla. Myös opot ovat tervetulleita. Kierros kestää 1,5 tuntia. Opiskelijamme vastaanottavat mukaan ilmoittautuneet oppilaat Ravintola Perhon talon aulasta 1. krs.
Tutustumiskierrokset: klo 10, 10.30, 11.30, 12 ja 12.30
Ilmoittaudu alla olevista linkeistä viimeistään 14.9.2023 mennessä
Tervetuloa tutustumaan Töölön kampukseen ja perholaisiin yksin, kaksin tai huoltajasi kanssa myös ilman ilmoittautumista.
Avoimet ovet ohjelma Töölön kampuksella, perustutkinnot ja kaksoistutkinto
Opot kertovat info-kahvilassa ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan opinnoista ja perustutkintoihin hakemisesta yhteishaussa 2024.
Perho Liiketalouspiston Töölön kampuksella voi ravintola-alan opintojen lisäksi opiskella liiketoiminnan perustutkintoa. Kaikkiin perustutkintoihin voi liittää kaksoistutkinto-opintoja. Tarjolla pieniä makeita leivonnaisia ja kuumaa juomaa.
Hakupalvelujen henkilöstö Perhon Proffassa neuvoo sinua mielellään hakemiseen liittyvissä asioissa.
Perho Liiketalousopistossa tutustut vastuulliseen ja kestävään koulutukseen.
Matkan varrella voit maistella tarjoilijaopiskelijoiden valmistamaa alkoholitonta mocktailia, tuntea miltä meno ja meininki tuntuu oikeassa baarissa ja laittaa vaikka cha cha cha’ksi.
Kierrosta riittää puoleksitoista tunniksi, joten kannattaa maistaa kokkiopiskelijoiden valmistamia suolaisia ja makeita makupaloja.
Nyt kannattaa ilmoittautua ajankohtaisten asioiden äärelle opojen iltaan ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen sekä urheilijan ammatillisen koulutuksen Perho Liiketalousopistoon.
Anne Maijala, lehtori, opinto-ohjaaja/matkailuala 040 714 4276 anne.maijala (at) perho.fi
Yhteishaku 20.2.-19.3.2024
Pian on kevään yhteishaku ammatillisiin perustutkintoihin. Töölön kampuksella voi opiskella ravintola-alaa ja liiketoimintaa. Lukiopohjaisiin opintoihin on jatkuva haku läpi vuoden.
Merkkaa päivät kalenteriisi
AVOIMET OVET Töölön kampuksella Klo 10-14 7.11.2023 & 25.1.2024
Perho Liiketalousopiston ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen uusien osaajien kevään valmistujaisjuhlaa vietettiin pe 2.6.2023 Malmin ja Töölön kampuksillamme.
Perholaisten ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen uusien osaajien kevään valmistujaisjuhlaa vietettiin 2.6. perjantaina. Myös perustutkinnon kaksoistutkintona suorittaneiden ylioppilaaksi >> julistaminen ja lakitus tapahtuivat samassa tilaisuudessa.
Kaikkiaan kevään valmistuneita oli 223, joista perustutkinnon suorittaneita 199, ammatti-/erikoisammattitutkinnon 12 ja osatutkinnon 12.
Valmistuneiden virta on käynyt tasaisena läpi koko opintovuoden 2022–2023, jonka aikana – ennen 2. kesäkuuta – valmistui 298 perholaista. Eli kaiken kaikkiaan päättyneen opintovuoden aikana on maailmalle lähtenyt 521 perholaista!
Stipendit
Sekä Malmin että Töölön kampuksen valmistujaisjuhlassa jaettiin tutkintotodistusten lisäksi myös stipendejä seuraavasti:
Chef Eino -stipendi
Daniel Romi KA21B Perustelut: Ahkerin kokki
K-stipendi
K-stipendin saaneet Taika ja Benjamin
Luka Kankaanpää KT20UAM, Taika Knuutila PM20D ja Benjamin Reis KT20LT
MMA-stipendi
MMA:n palkitsema Kiia.
Kiia Sirpoma KT20LT Perustelut: Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA on alan etujärjestön stipendi myönnettiin menestyksestä myynnin ja markkinoinnin opinnoissa.
MaRa ry, Henrik Bitten rahaston stipendi
Henrik Bitten rahaston stipendin saanut Veikko piti opiskelijan juhlapuheen Töölön kampuksen valmistujaisissa.
Veikko Haapasalo RYP20 ja Jussi Knaapinen KP20C Perustelut: Yrittäjämäinen toiminta ja erityinen kiinnostus yrittäjyyteen
Pohjois-Helsingin yrittäjät -stipendi
Pohjois-Helsingin yrittäjät myönstää stipendin yrittäjämaista henkeä opinnoissaan osoittaneille, yrittäjämäisen toimintatavan sisäistäneille ja opintojen aikana yrittäjämäisyydessä kehittyneille.
Merkonomi, jo hyvän aikaa myös toimitusjohtaja, Rasmus Raekivi sekä yrittäjämäisellä otteella napattu Pohjois-Helsingin yrittäjät -stipendi.
Rasmus Raekivi KT20UAM Perustelut: Rasmus perusti opintojensa aikana RPlanet Clothing -yrityksen, joka työllistää jo yhden työntekijän.
Max Rissanen YS21E Perustelut: Max perusti opintojen aikana autojen pesua, pinnoitusta ja myllytystä tarjoavan yrityksen.
Suomen Gastronomien seuran stipendi
Leo Hakanen RYP20 ja Aleksi Horila TP20 Perustelut: Hyvä gastronominen yleissivistys/innostus ruokalajien tuntemukseen
Vähittäiskaupan ammattikasvatussäätiön -stipendi
Luka Kankaanpää KT20UAM Perustelut: Etelä-Suomen alueen K-ruokakauppiaat myönsivät stipendin hyvästä opintomenestyksestä haluten kannustaa elinikäiseen oppimiseen.
Haaga Instituutti -säätiön -stipendi
Lehtori Aki Nikula jakoi Haaga Instituutti -säätiön stipendit ravintola-alan valmistuville opiskelijoille. Paljon onnea!
Vadim Grishunin TP20, Emma Hänninen TP20, Moisha Högbacka KP20C, Oona Lairila KA21B, Janna Leino TP20, Toni Manurung CEC, Margit Otsus KP20B ja Samuel Salminen KOTA. Perustelut: Hyvä opintomenestys, #perholainen – Yhteisöllinen ja vastuullinen toiminta, ”tsemppistipendi” opintojen loppuun saattamisesta, kilpailu- ja edustustehtävissä toimiminen.
Perho Liiketalousopisto -stipendit
Sumaja Hagi Farah KT20MT Perustelut: Sumajan energisyys ja iloisuus tarttuu ympärillä oleviin. Sumaja on rohkea ja tarttuu aina reippaasti tuumasta toimeen ja hoitaa annetut tehtävät tunnollisesti. Työharjoittelupaikoista hän on saanut erinomaista palautetta ja osoittanut ammattimaista asennetta. Sumajan hymy & iloinen nauru valaisevat aina koko tilan. Toivottavasti tämä ilo näkyy aina Sumajan tulevaisuuden työtehtävissäkin.
Anna Leonova MT21A Perustelut: Anna suoriutui opinnoistaan hienosti. Annan suurin vahvuus on asiakaspalvelutaito, siitä paistaa sydämellisyys ja aito välittäminen. Annan vuorovaikutustaidot ovat erinomaiset. Työharjoittelupaikassakin nämä huomattiin ja Annalle tarjottiinkin heti töitä. Annan aitous, sydämellisyys ja hymy vievätkin hänet varmasti pitkälle matkailualan työtehtävissä.
Oona Lönnqvist PM20A Perustelut: Oonan ahkeruus ja innostus opiskeluun toivat menestystä opinnoissa ja työssäoppimisjaksoilla. Samalla Oona kannusti ja auttoi ryhmänsä muita opiskelijoita. Oona toimi myös ryhmän yhteyshenkilönä ja auttoi toiminnallaan myös uraohjaajaa.
Antti Sommelo PM20B Perustelut: Antti on hoitanut opiskelunsa hienosti ja ajallaan sekä ollut positiivisesti asioihin suhtautuva opiskelija. Hän on osallistunut myös kansainväliseen Value-hankkeeseen ja TikTok-projektiin.
Nuutti Tilander PM20C Perustelut: Nuutti on opintojen aikana kantanut vastuuta opintojen sujumisesta. Hän työllistyi vaativiin työtehtäviin toisen opintovuoden jälkeen ja on töiden ohella saanut opinnot määräajassa päätökseen.
Karri Kantokoski PM20D Perustelut: Karri on suorittanut opinnot ajallaan ja hyvin arvosanoin. Hyväkäytöksinen ja aktiivinen opiskelija; ryhmässä ystävällinen tiimipelaaja.
Samuil Uzunov KT20LT Perustelut: Samuililla on todistus täynnä viitosia ja nelosia ja opinnot olivat paketissa jo alkukeväästä. Silti lähti kirkastamaan edellisvuoden Taitajat-hopean kultaiseksi, mikä kertoo motivaatiosta. Hyväkäytöksinen ja huumorintajuinen nuori mies.
Leevi Hack PM20U Perustelut: Leevi suoriutui opinnoistaan erinomaisesti ja osoitti positiivista asennetta koko opintojen ajan. Hän on esimerkillinen urheilijakoulutuksen opiskelija, joka osaa yhdistää urheilun ja opiskelun erinomaisesti.
Veikka Karujärvi KT20UAM Perustelut: Veikka on suorittanut urheiljan kaksoisuraan tähtääviä opintojaan erinomaisella asenteella ja yhdistänyt opintoihinsa urheiluvalmentautumisen. Veikka tuo persoonallaan valoa luokkatilaan ja käytäville. Positiivisuus välittyy hänestä aina ja hän on valmis auttamaan vertaisiaan erilaisissa tilanteissa.
Samuli Vainikainen UAM20 Perustelut: Samuli aloitti opinnot vahvasti urheillen ja urheilun jäätyä taka-alalle, hän aloitti panostamisen liiketoiminnassa kehittymiseen. Samuli on osoittanut liiketoiminnan monipuolisen osaamisen Citymarketissa, jossa hän vastaa tällä hetkellä juomaosastosta itsenäisesti.
Tunnelmia valmistujaisjuhlasta
Malmin kampus
Malmin kampuksen valmistujaistilaisuuden avauksen ihan tunteisiin käyneestä upeasta musiikkiesityksestä vastasi in-house -kokoonpano: lehtorit Nina Knoops, Meri Mäntysaari, Marian Paloheimo sekä Johanna Pyhälä, erityisopettaja Matleena Nyyssönen, terveydenhoitaja Aulikki Griffith ja keittiö- ja kahvilatyöntekijä Arthur Cunanan, joka säesti kitaralla.
Aulikki (vas.), Meri, Marian, Johanna, Matleena, Nina ja Arthur vastasivat Malmin kampuksen valmistujaisjuhlan avausnumerosta Juha Tapion kappaleella Sinun vuorosi loistaa.
Perho Liiketalousopiston hallituksen puheenjohtaja Timo Lappi muun muassa lupasi, ettei hän laula – näissäkään juhlissa.
Musiikkiesityksen jälkeen oli vuorossa Perho Liiketalousopiston tervehdykset rehtori, toimitusjohtaja Juha Ojajärven ja hallituksen puheenjohtaja Timo Lapin suilla.
Malmin kampuksen juhlan edetessä kuultiin myös tervehdys matkailualan ja liiketoiminnan kaksoistutkintojen lukiokumppanimme Töölön yhteiskoulun aikuislukion vararehtori Jonna Ekstrandilta, joka jakoi ylioppilastodistukset ja lakitti kaksoistukinnon suorittaneet.
Valmistuit – et valmistunut – no, tietysti valmistuit! Liiketoiminnan koulutusalajohtaja Kirsi Kärki-Luoto jakamassa merkonomitutkintoja.
Matkailualan ja liiketoiminnan kaksoistutkinnoista valmistuneet ylioppilaat olivat käsi lipassa ja varpaat kohden arkea ilman Perho Liiketalousopistoa – ainakin toistaiseksi.
Kirsikkana juhlakakussa oli valmistuvien opiskelijoiden puhe, jonka pitivät perustutkintoon ja ylioppilaaksi valmistuneet matkailualan Iina Riionheimo KT20MT -ryhmästä ja merkonomi Niko Mustanen KT20LT -ryhmästä.
Upeat Iina ja Niko vastasivat valmistuvien opiskelijoiden upeista puheista.
Yleisön edestä hetkeksi itse yleisöksi.
Yleisö ylpeänä kuin jos olisi ollut ihan omissa henkilökohtaisissa valmistujaisjuhlissaan!
Töölön kampus
Töölön kampuksen valmistujaistilaisuus alkoi kanttori Anssi Pyykösen esittämällä urkumusiikilla. Töölön seurakunnan tervehdyksen juhlavieraille esitti diakoniapappi Santeri Kaleva.
Töölön kampuksen Temppeliaukion kirkossa pidetyssä ravintola-alan valmistujaisjuhlassa ei kuultu vuorisaarnaa, vaikka puitteet olisivat olleet siihen kuin nappi silmään.
Ravintola- ja catering-alan koulutusalajohtaja Marja Hemmi katsoo tulevaisuuteen nuorten kanssa.
Lehtori Leena Korhonen ja ravintola- ja catering-alan perustutkinnosta tarjoilijoiksi valmistuneet.
Ylioppilastodistukset ravintola- ja catering-alan kaksoistutkinnon suorittaneille ojensi Eiran aikuislukion vararehtori Teemu Karjalainen.
Suomen Gastronomien Seura ry arvostaa hyvää gastronomista yleissivistystä ja innostuneisuutta ruokalajien tuntemukseen. Stipendin luovutti valmistuneelle kokille ja tarjoilijalle seuran varapuheenjohtaja Arja Porvali.
Matkailu- ja ravintolapalvelut ry Etelä-Suomen Yhdistyksen varapuheenjohtaja Yrjänä Raitanen luovutti Henrik Bitten säätiön stipendit.
Myös ammatillinen lisäkoulutustarjontamme – ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen ammatti- ja erikoisammattitutkinnot – löytyät jatkossa @ perhofi > ammattitutkinnot >>
Joten kun haluat syventää osaamistasi tai edetä urallasi esimerkiksi esimiestehtäviin tai kehittää johtajataitojasi, tervetuloa taas perholaiseksi taloon!
Sidosryhmäkysely 5/2023
Millaisiin teemoihin muun muassa Perho Liiketalousopiston ammatillisen koulutuksen tulisi vastata? Millaisia asioita olisi hyödyllistä oppia tulevaisuutta silmällä pitäen? Koulutammeko osaajia, joiden osaaminen on relevanttia myös tulevaisuudessa?
Kohta on taas aika toivottaa hyvää matkaa, perholainen
Perho Liiketalousopiston ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen uusien osaajien kevään valmistujaisjuhlaa vietetään taas kevään merkeissä pe 2.6.2023.
Myös perustutkinnon kaksoistutkintona suorittaneiden ylioppilaaksi julistaminen ja lakitus samassa tilaisuudessa.
The graduation ceremony for the Restaurant Cook and Restaurant Waiter students is on Friday, 2.6.2023.
https://perho.fi/wp-content/uploads/2023/04/valmistujaiset-es.jpg6281200Jonna Ordninghttps://perho.fi/wp-content/uploads/2019/10/perhoLTO_logo_turkoosi-300x117-300x117.pngJonna Ordning2023-05-30 09:48:162023-06-06 08:33:34Valmistujaisjuhla pe 2. kesäkuuta
Sadonkorjuumarkkinoilla on myynnissä Green City Farmin >> ekologisesti kasvatettua syksyn satoa: vihanneksia, yrttejä ja kukkia. Tarjolla myös valmiita herkkuja sekä asiaa ja viihdettä koko perheelle.
TERVETULOA!
Paikka: Green City Farm c/o Perho Liiketalousopisto, Malmin kampus Vanha Helsingintie 13, 00700 Helsinki
Ostoskassit, suut ja mielet messingille Sadonkorjuumarkkinoilla
Matkailualan opiskelijoiden luotsaamat peltokierrokset klo 10,11.30 ja 13.00. Kierroksilla pääset tutustumaan ekologiseen peltoviljelyyn ja satokauden vihanneksiin ja yrtteihin.
Kestävän gastronomian tietoisku.
Perhon Juustolan >> juustot Perhon Rehtori (sinihome), Perhon Hovimestari (pippurituorejuusto). Perhon pehmeä Hovimestari (levitettävä valkosipulituorejuusto), Perhon Keittiömestari (Halloumi-tyylinen grillijuusto), Perhon Engelsmanni (suussa sulava cheddar herkutteluun ja vaikka burgerin väliin) ja Perhon Vaihto-oppilas (Emmentalia yritettiin, mutta tilsitiä saatiin.) Nyt juustojen alle on saatavana Perhon Heraleipää, joka on juustonvalmistuksessa syntyneestä herasta valmistettu tuore vehnäleipä.
Perhon Panimon >> oluet Perhon Rohkea (Amber Ale), Comet (Pilsner), Bobek (Golden Ale), Rehtorin Kevyt (Golden Ale) ja sahti. Kotiin vietäväksi oluiden lisäksi myös sahtivierrettä.
Ravintola-alan opiskelijoiden tarinat Perhon oluista ja huimaavan hyvien mocktailien maistelu. Saat mocktail-reseptin mukaasi.
Kurpitsan painon arvausta – paras arvaaja voittaa kurpitsan omakseen.
Lapsille ja lapsenmielisille rytmiryhmä Mölyapinoiden >> konsertit klo 10.45 ja 13.30.
Hevosajelua! Hyppää kyytiin.
Lisävauhtia töppösiin laittaa lasten temppurata liikunta- ja hyvinvointikeskus Helmi Centerissä, missä ohjelmassa myös kasvomaalausta.
Perhon Ruokarekan kuumana käyvän grillin street food. Burgerit (kasvis, liha), Grillatut GCF-maissit, hodarit ja samettikukka-lemonade.
Ravintola Perhon Helmen kahvi, pulla ja virvokkeet.
Myyjät Sadonkorjuumarkkinoilla
Pientuottajilla tarjolla kotimaisia ja laadukkaita ruokatuotteita, vihanneksia ja käsitöitä.
Nyt voit tilata pientuottajien tuotteita ennakkoon Ekompi.net –verkkokaupasta Huom. sadonkorjuumarkkinoiden myyjien tuotteista vain osa on ostettavissa ennakkoon.
• Tilausaika sulkeutuu to 14.9. klo 23:55 • Tilauksien valmistelu ja pakkaus markkinoille pe 15.9. • Tilausten haku la 16.9. klo 9–15 markkinoilta
Tulliportin ja Itä-Suomen koulujen mestarit areenoilla
Tulliportin ja Itä-Suomen koulun Köksän Mestarit 2023 -voittajajoukkueen palkintomatka suuntautui viistosti etelään eli Helsinkiin ja siellä Scandiciin, Kappeliin ja Perho Liiketaloustopistoon.
Köksan Mestarit 2023 -kilpailun voittajajoukkue Tulliportin ja Itä-Suomen koulusta
Scandic Hotels Simonkenttä
Kaksitoista-henkisen voittajajoukkueen sekä heidän opettajansa Säde Hokkasen ja opettajaharjoittelija Ali Kupiaisen Helsingin vierailu 17.–18.4.2023 otti maanantaina vauhdin viihtyisästä Scandicin Simonkentän hotellista käsin.
Ravintola Kappeli
Hotelliin kirjautumisen jälkeen seurasi visiitti Etelä-Esplanadin ravintola Kappeliin, missä mestarit saivat tutustua keittiöön, baariin ja kahvilaan sekä ruokakulttuuriin.
Tupatarkastuksen tehtyään nuoret saivat nauttia suomalaisista raaka-aineista valmistetun, herkullisen illallisen.
Perho Liiketalousopiston Töölö kampus
Tiistaipäivä vierähti Perho Liiketalousopiston Töölön kampuksella. Ravintola- ja catering-alan perustutkintoa opiskeleva PT22D -ryhmä esitteli ja maistatti vierailleen mocktaileja sekä pieniä suolaisia herkkuja.
Ennen paluumatkaa kierrettiin Töölön kampus kokonaisuudessaan ja tavattiin muun muassa keittiöopettajia sekä kaupunkipelto Green City Farmin puutarhureita.
Päivän päätteeksi nautittiin myöhäinen kolmen ruokalajin lounas Ravintola Perhon kabinetissa, missä Köksän Mestarille jaettiin myös diplomit raikuvien aplodien saattelemana.
Onko sinulla ajatus muhimassa tai jokseenkin selvät sävelet siitä, mitä teet peruskoulun päätyttyä? Aiotko ottaa ysiluokan jälkeen suunnaksi ammatilliset opinnot vai lukion – vai molemmat? Tervetuloa tutustumaan Perho Liiketalousopistoon!
Ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen Perho Liiketalousopisto järjestää Kohta ysillä -tapahtumat to 4.5. Töölön ja ti 23.5. Malmin kampuksella.
Meiltä valmistut suoraan työelämään tai jatkat matkaasi korkeakouluun. Voit myös suorittaa ammatillisen perustutkinnon yhdistettynä lukio-opintoihin ja/tai urheiluun – tai vaikka ammattikorkeakoulun väyläopintoihin.
To 4.5. @ Töölön kampus Kohta ysillä – Perhon palvelualat tutuksi -tapahtuma
Aika: to 4.5.2023 klo 10–14 Paikka: Perho Liiketalousopisto, Perhonkatu 11, 00100 Helsinki Kampuskierrokset: klo 10, 10.30, 11, 11.30, 12 & 12.30. Ilmoittaudu Töölön kampuskierrokselle to 27.4. mennessä. Tule siksi, mikä haluat olla.
Töölön kampuksella järjestettävässä tapahtumassa on tarjolla ravintola- ja catering-alan ammatillisiin opintoihin tutustumista sekä myös matkailualan ja liiketoiminnan perustutkinto-opintojen esittelyt ja infoa urheilijakoulutuksesta.
Kampuskierrosten etapit tarjoavat uutta ja erilaista maku- ja älynystyröillesi:
Korean Burgereita
tapaksia eli pientä mutta maukasta seurusteluruokaa Tapas Barissa
kansainvälisiä ruokia Street Food Truckista, joka normipäivänä kulkee nimellä Perhon Ruokarekka
kesätunnelmaa Summer Party Barissa
Kolajuoma Challenge – yritä tunnistaa mikä kolajuoma on lasissa
perholaisten alumnien Inga Aaltosen ja Simo Harrivaaran tarinoita heidän urapoluistaan ja siitä, millaisia uramahdollisuuksia ravintola-ala tarjoaa.
Esimerkiksi Inga on työskentelee saliammattilaisena ravintola Finnjävelissä. Simo johtaa keittiöpäällikkönä ravintola Sanchōmea ja on aiemmin tuottanut ruokaelämyksiä muun muassa ravintola Gaijin’ssa.
Töölön kampus on ravintola-alan pääkampus. Töölön voi valita myös liiketoiminnan päätoimiseksi opiskelupaikaksi.
Ti 23.5. @ Malmin kampus Kohta ysillä – palvelualat tutuksi -tapahtuma
Aika: ti 23.5.2023 klo 10–14 Paikka: Perho Liiketalousopisto, Vanha Helsingintie 13, 00700 Helsinki Kampuskierrokset: klo 10, 10.30, 11, 12.30 & 13. Ilmoittaudu Malmin kampuskierroksille ma 15.5. mennessä. Toivomme, että ryhmä saapuu paikalle oman koulun opon, opettajan tai muun aikuisen kanssa.le’ sis
Malmin kampuksella järjestettävässä Kohta ysillä -tapahtumassa pääsette noin 1,5 tuntia kestävälle kierrokselle tutustumaan Malmin kampukseemme erilaisten toiminnallisuuksien kautta.
Kiertelyn ja zoomailun lomassa saat infoa matkailualan ja liiketoiminnan (merkonomi) sekä urheilijan ja ravintola- ja catering-alan ammatillisesta koulutuksesta.
Malmin kampus on matkailualan ja peruskoulupohjaisen Urhea-linjan pääkampus sekä liiketoiminnan vaihtoehtoinen pääkampus. Urhea-linjan Sporttikaksari-kaksoistutkinnon opiskelu tapahtuu kokonaisuudessaan Urhea-kampuksella Mäkelänrinteen lukiossa.
Green City Farmin ekologisesti kasvatettuja vihannesten ja yrttien taimien myyntipäivä
Aika: la 13.5.2023 klo 10–15
Paikka: Perho Liiketalousopisto/Malmin kampus, liikunta- ja hyvinvointikeskus Helmi Centerin piha-alue ja kasvihuone Vanha Helsingintie 13, 00700 Helsinki
Nyt kesän 2023 ekoille taimiostoksille!
Ekologisesti kasvatettuja vihannesten ja yrttien taimien kesän ekoja ostoksia tehdessäsi voit nauttia samalla kevätpäivästä herkutellen sekä tutustua samalla mehiläisten pörräävään elämään ja hunajantuotantoon, joita esittelee Mesilä isä & poika ay.
Lapsille on tarjolla myös perholaisten opiskelijoiden järjestämää liikunnallista ohjelmaa.
Ota istuinalusta mukaan, jos jäät vaikka pikinikille
Myyntipäivämme tarjoaa niin paikanpäällä nautittavaksi kuin kotiin vietäväksikin herkkuja, joista saat suutuntumaa tulevaan satokauteen ja kesäkeittiön kokkauksiin:
Perhon Ruokarekan street food -annoksia
Perhon Helmen pullaa, kahvia ja virvokkeita
Perhon Panimon ja Juustolan tuotteita
Hunajaa ja hunajatuotteita.
Tee ostoksia jo ennakkoon verkkokaupassa
Taimikassit ym. tuotteet varattavissa 15.4. alkaen PerhoShop.fi -verkkokaupassamme.
Ennakoon tilatut taimikassit voi noutaa myyntipäivänä la 13.5. ja siitä eteenpäin keskiviikkoisin klo 10–12 tai sopimuksen mukaan klo 8–16 Green City Farmin kasvihuoneelta.