Artikkelit

henkilötarina: Taitajien Taitaja 2021

Perho Liiketalousopistossa liiketoiminnan kaksoistutkintoa opiskeleva Noora Salo voitti kultaa Taitaja 2021 -ammattitaitokilpailun Visuaalinen myyntityö -lajissa. Kuultuaan tulleensa valituksi myös Taitajien Taitajaksi, Noora kuvailee tunnelmien kääntyneen jo absurdeiksi:

”Kun tuli soitto, että hei – sinut on nyt valittu Taitajien Taitajaksi kaikkien kultamitalistien joukosta, niin enhän minä uskonut sitä lainkaan – hihittelin vain hermostuksissani.”

henkilötarina: Taitajien Taitaja 2021 Noora

Taitajakisa on yksi elämän hienoimmista ja ikimuistoisimmista kokemuksista. Siitä jäi niin hyvä mieli, että I did it!

Taitajien Taitajana Noora on nyt vuoden ajan valtakunnallinen ammattiopiskelijoiden edustuskasvo, mikä tulee täyttämään kalenterinsa PR-tehtävistä ja tilaisuuksista.

”Tämä jos mikä on loistava tilaisuus verkostoitua, mahdollisuus oppia uutta ja saada äänensä kuuluviin”, Noora summaa suunnitelmiaan.

Visuaalinen silmä, ripaus hulluutta ja ope saivat osallistumaan kilpailuun

Mukaan kilpailemaan Noora päätti lähteä yritystoiminnan tutkinnon osan opettajan ehdotuksesta, vaikka omissa suunnitelmissa kisaan osallistuminen ei ollut käväissytkään. Noora oli todennut opettajalle, että hänen vahvuutensa on visuaalisuus, mihin opettaja olikin tarttunut ja ehdottanut Nooralle ilmoittautumista Visuaalinen myyntityö -lajiin.

– Taitaja -kilpailu oli monivaiheinen puristus – painetta tuli tuomaristolta, aikatauluista ja omasta suoriutumisesta. Ja olihan se myös yksi elämäni hienoimmista ja ikimuistoisimmista kokemuksista. Siitä jäi niin hyvä mieli, että I DID IT, kun sai tunnustusta omasta ammatillisesta osaamisesta. No, jossain vaiheessa saattoi olla itseluottamus vähän hakusessa, mutta sitten kun vedin tehtävän kerrallaan kunnialla loppuun, niin tuli jo sellainen fiilis, että hei, minusta tosiaan on tähän hommaan, Noora hehkuttaa hymyillen.

Noora näkee kilpailun hyödyt myös tulevaisuuden työllistymistä pohdittaessa:

– Olen jo pienenä pitänyt omaa kauppaa – bisnes ja sisustaminen ovat aina vetänyt minua puoleensa. Siskoni ovat hoitoalalla, muuta toisin kuin he, mä olen kokenut intohimoa kaupallisempaan suuntaan.  Nyt minulla on jotain konkreettista näyttöä taidoistani, kun olen visuaalisen myyntityön SM-kultamitalisti. Se painaa enemmän kuin vakuuttelu, että juu, olen mä hyvä tässä.

Tulevaisuuden haaveet

– Halusin suorittaa kaksoistutkinnon siksi, että voin kirjoittaa ylioppilaaksi ja valmistua samalla ammattiin. Tämä oli minulle heti selvä asia, että haluan ammatin ja lakin samassa paketissa, Noora perustelee.

Kaksoistutkintoon valmistumisen jälkeen Nooran haaveena on päästä Aalto-yliopistoon opiskelemaan kauppatieteitä.

– Myös hallintotieteet kiehtoo. Voi olla, että pidän kuitenkin välivuoden. Aallossa on paljon mahdollisuuksia, joissa pystyn hyödyntämään omia vahvuuksiani, Noora pohtii.

Perho Liiketalousopisto on ylpeä kasvatistaan ja toivottaa edustustehtävään onnea ja menestystä!

henkilötarina: Taitajien Taitaja 2021

Taitajajien Taitaja 2021 Noora – lisätiedot

Mirjami Lehikoinen, lehtori
040 7733 518
mirjami.lehikoinen (at) perho.fi

 

 

blogi: Näin valmennettiin Taitajien Taitaja 2021

Mirjami Lehikoinen, lehtori
mirjami.lehikoinen (at) perho.fi

Moi!

Mua pyydettiin kirjoittamaan juttu Suomen kauppa- ja kulttuuriopettajat ry:n SKOotteri -lehteen (s. 6–7) näkökulmana ”Näin valmennettiin Taitajien Taitaja”.

Tältä nyt valmis ja julkaistu juttu näyttää – käy lukemassa! Linkki alla :)

Kesäterkuin,

Mirjami


Perho Liiketalousopiston arvot: PALVELEVA INNOSTAVA VASTUULLINEN EDELLÄKÄVIJÄ

Juttu löytyy  aukeamalta s. 6–7


Mirjami Lehikoinen toimi Taitaja 2021 -ammattitaitokilpailussa kultaa Visuaalinen myyntityö -lajissa voittaneen ja  Taitajien Taitajaksi valitun liiketoiminnan kaksoistutkinto-opiskelija Noora Salon valmentajana sekä kisahuoltajana ja valvojana.

 

blogi: Taitajien Taitaja Noora haluaa olla hyvä roolimalli

Noora Salo, liiketoiminnan kaksoistutkinto-opiskelija
(Perho Liiketalousopisto/perustutkinto & Töölön yhteiskoulun aikuislukio/ylioppilastutkinto)
• Taitaja2021 -kultaa Visuaalinen myyntityö -lajissa
• Taitajien Taitaja 2021

Odotan innolla, että pääsen kertomaan oman tarinani!

Perho Liiketalousopistossa opiskeleva Noora Salo valittiin Taitaja2021 Oulu -kilpailussa ammattitaitokilpailujen ja ammatillisen koulutuksen uudeksi lähettilääksi.

Taitajien Taitaja -edustustehtäviinsä Noora voi hurauttaa Toyota Yaris Hybridillä. Kuva: Jouni Ylisuutari, OSAO

– Taitajien Taitajana haluan motivoida ja kannustaa nuoria, jotka miettivät, lähteäkö ammatilliseen koulutukseen. Pyrin olemaan hyvä roolimalli. Edustan omaa alaani ja koko Suomen ammatillista koulutusta. Odotan innolla, että pääsen kertomaan oman tarinani, Noora sanoo.

Edustustehtävissään Noora voi kierrellä Toyota Yaris Hybridillä, joka hänellä on Taitajien Taitajana käytössään seuraavan vuoden ajan. Noora saa ajokortin kesäkuussa, joten ensimmäinen pidempi ajomatka tulee olemaan Oulusta Helsinkiin, kun hän käy hakemassa auton.

Tyytyväinen opiskelija tähtää jatko-opiskeluun

Noora valmistuu Perho Liiketalousopistosta myyntiin ja markkinointiin erikoistuneeksi merkonomiksi tänä keväänä. Hän on suorittanut kahta tutkintoa samaan aikaan, ja syksyksi on vielä jäljellä lukio-opintoja.

– Opiskelussa parasta on ollut uuden oppiminen sekä koulun ja opiskelun myötä tulleet kokemukset. Taitaja-kilpailu jännitti kovasti, mutta onnistuin tekemään tasaisia kilpailusuorituksia. Voitto oli silti yllätys, Noora kertoo.

Kesällä Noora toimii päävisualistina Perhon uudessa Malmin kampukselle tulevassa ravintolakonseptissa ja hoitaa erään kuntosalin markkinointiprojektia. Myös jatko-opiskelu kiinnostaa häntä, esimerkiksi hallintotieteiden tai visuaalisen markkinoinnin parissa.

Noora Salo keskittymässä visuaalisen myyntityön finaalitehtävään Taitaja2021-kilpailussa Oulussa. Kuva: Laura Mäki, OSAO

Mikä Taitajien Taitaja?

Taitaja-kilpailun jury on vuodesta 2002 alkaen valinnut kilpailijoiden joukosta Taitajien Taitajan. Säännöissä todetaan valinnan kriteereistä seuraavasti:

“Taitajien Taitaja on oman lajinsa paras kilpailija. Hän on ylpeä omasta osaamisestaan ja omasta ammatistaan sekä ammatillisesta koulutuksesta. Hän on luonteeltaan positiivinen ja ulospäin

suuntautunut, hyvä oman lajinsa sekä ammatillisen koulutuksen edustaja. Taitajien Taitaja on halukas ja kyvykäs toimimaan oman ammattialansa ja koko ammatillisen koulutuksen edustajana.”


Aikaisemmat Taitajien Taitajat löydät sivulta Taitaja-tapahtuma kautta aikojen >>


Blogi blogi: ”Taitajien Taitaja Noora Salo haluaa olla hyvä roolimalli” on julkaistu 27.5.2021 taitaja2021.fi -sivuilla >>

 

Töölön kampuksen kevään valmistujaistilaisuus 28.5.

On tullut taas aika toivottaa hyvää matkaa, perholainen!

Perho Liiketalousopiston Töölön kampuksen kevään valmistujaistilaisuus järjestetään pe 28.5.2021 klo 12 alkaen pienryhmissä yleisöltä suljettuna.

Valmistujaisjuhla 31.5.2019

Onnittelut uusille osaajille!

Ennen valmistujaistilaisuuksia ryhmät kokoontuvat uraohjaajiensa opastamina vastaamaan valtakunnalliseen ARVO-kyselyyn ja kuuntelemaan rehtorin keväistä puhetta varttia vaille valmiille

kokeille ja tarjoilijoille sekä Restaurant Cookeille!

Töölön kampuksen kevään valmistujaistilaisuus pe 28.5.  – lisätiedot

Marja Hemmi, koulutusalajohtaja, ravintola-ala
040 480 5577
marja.hemmi (at) perho.fi

Mervi Vilén-Peltoniemi, koulutuspäällikkö, ruokatuotanto
040 738 9375
mervi.vilen-peltoniemi (at) perho.fi


Töölön kampuksen kevään valmistujaistilaisuus 28.5.

Tule siksi, mikä haluat olla. Hyvää matkaa, #perholainen!

 

Malmin kampuksen kevään valmistujaistilaisuus 28.5.

On tullut taas aika toivottaa hyvää matkaa, perholainen!

Perho Liiketalousopiston Malmin kampuksen kevään valmistujaistilaisuus järjestetään pe 28.5.2021 klo 12–14 pienryhmissä auditorio 128/129:ssa yleisöltä suljettuna.

Valmistujaisjuhla 31.5.2019

Onnittelut uusille osaajille!

Valmistujaistilaisuudet pienryhmittäin, auditorio 128/129

12

Matkailualan & liiketoiminnan kaksoistutkintoryhmät
KT18LT ja KT18MT


12.30

Matkailualan ryhmät
MT19A, MT19B, MT19K ja MT20K


12.45

Liiketoiminnan ryhmät
PM17A, PM18A, PM18B ja PM18C


13.15

Urhea-linjojen ryhmät
PM18U, UAM18, UAM19 ja YUAM


Valmistujaistilaisuudessa rehtori Juha Ojajärvi, koulutusalajohtajat Satu Sandman ja Katriina Klén sekä ryhmien omat uraohjaajat luovuttavat matkailualan ja liiketoiminnan sekä Urhea-linjojen valmistuville perustutkintotodistukset ynnä ruusut.

kuvituskuva: Yhteistyölukiot ylioppilaslakki

Liiketoiminnan ja matkailualan kaksoistutkinnon suorittaneet julistaa ylioppilaiksi klo 12 tilaisuudessa vararehtori Jonna Ekstrand Töölön yhteiskoulun aikuislukiosta (TYK), joka postittaa ylioppilastodistukset 4. kesäkuuta.

Urhea-linjan Sporttikaksari-kaksoistutkinnon suorittaneet saavat yo-lakkinsa ja -todistuksensa myöhempänä ajankohtana Mäkelänrinteen lukiossa.


Juhlakahvit ja -kakku

Malmin kampuksen opiskelijaruokalaan
siirrytään auditoriosta pienryhmittäin herkuttelemaan.


HUOM! Ohjelma ennen valmistujaistilaisuuksia

Ennen valmistujaistilaisuuksia ryhmät kokoontuvat uraohjaajiensa opastamina vastaamaan valtakunnalliseen ARVO-kyselyyn ja kuuntelemaan rehtorin keväistä puhetta varttia vaille valmiille

matka-asiantuntijoille, matkailupalvelujen tuottajille ja vastaanottovirkailijoille sekä merkonomeille sekä ylioppilaille!

Malmin kampuksen kevään valmistujaistilaisuus 28.5. klo 12 alkaen – lisätiedot

Satu Sandman, koulutusalajohtaja, matkailuala
040 775 3266
satu.sandman (at) perho.fi

Katriina Klén, koulutusalajohtaja, liiketoiminta
050 366 6711
katriina.klen (at) perho.fi

Tuuli Merikoski, koulutuspäällikkö, Urhea-linjat
0400 711 728
tuuli.merikoski (at) perho.fi


Tule siksi, mikä haluat olla. Hyvää matkaa, #perholainen!

 

Kaksoistutkinnon kampukseksi Malmi tai Töölö

Matkailualan ja liiketoiminnan kaksoistutkinto-opintojen pääkampukseksi voi nyt valita Malmin tai Töölön.

Tule siksi, mikä haluat olla.

Matkailualan ja liiketoiminnan kaksoistutkinnot on elokuusta 2021 alkaen mahdollista suorittaa valinnan mukaan joko Malmin tai Töölön kampuksellamme.

Kaksoistutkinnon tutkinnonosien sisällöissä on kestävän kehityksen näkökulmien painotus nimiä myöten: Yritystoiminnan suunnittelu, Yrityksessä toimiminen, Vastuullinen liiketoiminta ja Vastuullinen matkailu maustettuina kestävällä kehityksellä ovat osa kestävästi toimivaa tätä päivää ja tulevaisuutta myös työmarkkinoilla. 

Malmin kampuksella perustutkinto & lukio-opintoja

Malmin kampuksella toteutetaan sekä ammatti- että lukioaineiden opetus eli paikasta toiseen siirtymistä ei tarvita. Perustutkintoihin liitettävien lukio-opintojen opetuksesta vastaa Töölön aikuislukio (TYK).

Malmin kaksoistutkinnon pääkampukseksi valinneet voivat suorittaa matkailualan ja liiketoiminnan perustutkinnon rinnalla

  • osan lukio-opinnoista ja osallistua ylioppilaskirjoituksiin

Töölön kampuksella perustutkinto & lukio-opintoja/koko lukion oppimäärä:

Töölön kampuksella lukio-opetuksesta vastaa Eiran Aikuislukio, missä myös lukioaineiden opetus tapahtuu. Ammattiaineet opiskellaan Töölön kampuksella.

Töölön kaksoistutkinnon pääkampukseksi valinneet voivat vaihtoehtoisesti suorittaa perustutkinnon rinnalla

  • osan lukio-opinnoista ja osallistua ylioppilaskirjoituksiin
  • koko lukion oppimäärän ja saada lukion päättötodistuksen sekä osallistua ylioppilaskirjoituksiin.

Yhteishaku 23.2.–7.4. – hae meille

Matkailualan kaksoistutkinto @ Opintopolku.fi


Liiketoiminnan kaksoistutkinto @ Opintopolku.fi


Kaksoistutkinnon voi suorittaa myös huippu-urheiluun yhdistettynä

Perho Liiketalousopisto on myös valtakunnallinen urheiluoppilaitos. Urhea-linjoillamme voi muun muassa yhdistää huippu-urheilun liiketoiminnan perustutkintoon ja lukio-opintoihin.

Sporttikaksari-kaksoistutkinnossa sekä ammatilliset aineet että lukio-opinnot suoritetaan Mäkelänrinteen lukiossa (Märsky). Haku Sportti-kaksarikaksoistukintoon urheilijastatuksella yhteishaussa @ Opintopolku.fi.


Kaksoistutkintoon voi nyt valita pääkampuksen – lisätiedot

Heidi Havumäki, koulutuspäällikkö
040 714 4246
heidi.havumaki (at) perho.fi


Yhteishaun ykkösvalinta.

 

artikkeli: Kultakellosta elinikäiseen oppimiseen 

Helmikuun puolen välin jälkeen starttaa taas valtakunnallinen yhteishaku ammatilliseen koulutukseen.  Peruskoulun ja lukion päättävät enemmistönä ottavat suuntaa elämälle valitsemalla itselleen jatko-opinnot, joiden nyasasaurus parringtonin aikaan oli määrä kantaa koko loppuelämän.

Yleensä niin kävikin – ja käy edelleen, vaikka ”ammattiluokkaan” synnytään enää harvoin suoraan. Oppimisesta on tullut arkea, ja oppia voi milloin ja missä vain.

Olemme aidosti läsnä ja tukena opiskelijoiden arjessa

Prosessit ovat mallillaan Perho Liiketalousopistossa, josta valmistuu vuosittain satoja työelämän arvostamia ammattilaisia ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan aloille. Olemme aidosti läsnä ja tukena opiskelijoiden arjessa kaikissa oppimisympäristöissä muuallakin kuin kampuksillamme Malmilla, Töölössä ja verkossa.

Hyvällä perustutkinnolla voi myös päästä suoraan sisään ammattikorkeaan ilman pääsykoetta

”Innostavat ja käytännön oppimista edistävät paikat, opetustavat ja sisällöt ovat opintojemme suola, jota on tarjolla kaikissa oppimisympäristöissämme ja hyvin tuloksin”, kertoo Perho Liiketalousopiston matkailualan koulutusalajohtaja Satu Sandman.

Perho Liiketalousopistolla on tarjota omasta takaakin työelämälähtöisiä, suoraan liike-elämään kytkettyjä oppimisympäristöjä, kuten ravintola Perho, liikuntakeskus Helmi Center ja Perhon Ruokarekka. Opiskelijalle on kuitenkin kohokohta se, kun pääsee talosta ulos kentälle oikeisiin töihin.

Työpaikoillaan meiltä valmistuneet, siinä kuin vielä opiskelevatkin, matka-asiantuntijat, matkailupalvelujen tuottajat, vastaanottovirkailijat, merkonomit, kokit ja tarjoilijat käärivät hihansa pyytämättäkin. Alojensa ammattiosaajina he hallitsevat palvelun lisäksi suvereenisti myös vastuullisen toiminnan periaatteet niin, että heitä voi hyvällä omatunnolla kutsua kestävän kehityksen lähettiläiksi.

Kestävä kehitys on tänään jo oleellinen osa meillä hankittua ammatillista osaamista. Kaikkien alojemme opinnoissa vastuullista toimintaa ja ammattietiikkaa opitaan muun muassa Malmin kampuksellamme sijaitsevalla omalla kaupunkipellolla, Green City Farmilla.

Pelto tuottaa ekologista lähiruokaa opetusravintolamme sekä muiden kestävään gastronomiaan sitoutuneiden ravintoloiden tarpeisiin ja auttaa oppimisympäristönä kaikkien alojemme opiskelijoita ymmärtämään kestävän tuotantoketjun eri vaiheita: raaka-ainetuotanto, logistiikka, jalostus, tuotteistus, markkinointi, myynti ja kierrätys.

Kestävä tulevaisuus on kestävää yleissivistystä ja ammattiosaamista – kuten uusi koulutustuotteemme

Lukio tarjoaa yleissivistystä ja läpäistyt kirjoitukset valkolakin, mutta ne voi hankkia myös ammatillisissa opinnoissa. Tarjoamme elokuusta 2021 alkaen Eiran aikuislukion kanssa liiketoiminnan ja matkailualan perustutkintojen kaksoistutkinnot, joissa lukion kursseja voi suorittaa aina lukion päättötodistukseen saakka.

”Olemme vakuuttuneita, että myös kestävän kehityksen näkökulmien painotus tutkinnonosien sisällöissä tulee innostamaan ja kannustamaan opiskelijoitamme yhä enemmän. Uuden kaksoistutkintotuotteemme tutkinnonosat

  • Yritystoiminnan suunnittelu
  • Yrityksessä toimiminen
  • Vastuullinen liiketoiminta
  • Vastuullinen matkailu

kestävällä kehityksellä maustettuina ovat mielestämme osa kestävästi toimivaa tätä päivää ja tulevaisuutta myös työmarkkinoilla”, sanoo liiketoiminnan koulutusalajohtaja Katriina Klén.

Kestävän kehityksen näkökulmilla painotettujen lukio- ja ammatillisten aineiden sisältöjen lisäksi Töölön kampuksella odottavat opiskelijoitamme nurkan takana työpaikat ja muut elävät oppimisympäristöt sekä julkisen liikenteen ja muun keskustainfran mahdollisuudet.


Skippaa välivuosi ­– hanki lukiopohjainen perustutkinto

Lukiopohjaiseen perustutkintoon valmistuu meiltä keskimäärin 1,5 vuodessa. Se tekee esimerkiksi uravalinnasta epävarmalle ylioppilaalle ammatillisesta perustutkinnosta varteenotettavan vaihtoehdon. Opintojen aikana varmistuu, onko alavalinta oikea.

Myös korkeakouluopintojen rahoitus osa-aikatöillä on järkihommaa ammatillisen osaamisen ja työkokemuksen turvin, joiden hankkimiseen saadut opintoetuudet eivät nakerra korkeakouluopintojen vastaavia etuuksia.

  • Perustutkinnossa hankitaan työkokemusta ja luodaan kontakteja työelämään.
  • Opintojen aikana voi meillä suorittaa restonomi- ja tradenomiopintoja (väyläopinnot) ja edistää näin mahdollisia amk-opintoja jopa yhdellä opintovuodella.
  • Hyvällä perustutkinnolla voi päästä suoraan sisään ammattikorkeaan ilman pääsykoetta.
  • Käytännönosaaminen avittaa teoriaopintoja.
  • Perustutkinto osatutkintona sopii myös täydennyskoulutukseksi.

Perho Liiketalousopisto on myös valtakunnallinen urheiluoppilaitos. Vuonna 2018 Perho Liiketalousopisto sai kestävän kehityksen oppilaitoksen sertifikaatin ja 2020 kunniamaininnan valtakunnallisessa ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailussa.


Artikkeli on julkaistu Länsiväylässä 15.2.2021 >>

 

Virtuaaliset avoimet ovet tallenteina

Tule siksi, mikä haluat olla. #perholainen

Perho Liiketalousopisto järjesti ke 10.2.2021 Malmin ja Töölön kampustensa ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen sekä urheilijakoulutusten avoimet ovet verkossa kevään yhteishaussa hakeville ja opoille sekä nuorten huoltajille.


Liiketoiminnan ja matkailualan perustutkintojen koulutusesittelyt

Lisätiedot

Satu Sandman, koulutusalajohtaja, matkailuala
satu.sandman (at) perho.fi

Kirsi Kärki-luoto, koulutusalajohtaja, liiketoiminta
kirsi.karki-luoto (at) perho.fi

Anne Maijala, lehtori, opinto-ohjaaja/matkailuala
040 714 4276
anne.maijala (at) perho.fi

Jouni Ilmarinen, opinto-ohjaaja/liiketoiminta
040 041 2113
jouni.ilmarinen (at) perho.fi


Ravintola- ja catering-alan perustutkinnon koulutusesittelyt

Lisätiedot

Marja Hemmi, koulutusalajohtaja, ravintola-ala
040 480 5577
marja.hemmi (at) perho.fi

Mervi Vilén-Peltoniemi, koulutuspäällikkö, ruokatuotanto
040 738 9375
mervi.vilen-peltoniemi (at) perho.fi

Päivi Kaksonen, lehtori, opinto-ohjaaja/ravintola-ala
040 480 5511
paivi.kaksonen (at) perho.fi


Urhea-linjat, urheilijakoulutuksen esittelyt

Lisätiedot

Tuuli Merikoski, koulutuspäällikkö
0400 711 728
tuuli.merikoski (at) perho.fi


Vastuullliset oppimispolut


Kampustemme virtuaalisia tututusmiskierroksia


Perho Liiketalousopiston virtuaaliset avoimet ovet – tallenteet

Opiskelijan ykkösvalinta! Meillä hankittua osaamista työelämä arvostaa.


artikkeli: Kultakellosta elinikäiseen oppimiseen >>

 

Malmin kampus virtuaalisesti

Hellou! Tule siksi, mikä haluat olla.

Perinteiset avoimet ovet ovat koronapanepidemian takia pannassa, mutta tervetuloa tutustumaan videoiden välityksellä Perho Liiketalousopiston Malmin kampuksen tiloihin ja arkeen.

Seuraa meillä unelmaasi matkailualan, liiketoiminnan ja/tai huippu-urheilun pariin ja laita siellä näkymään perholainen vastuullinen & kekseliäs käden jälki.


YHTEISHAKU KEVÄISIN & JATKUVA HAKU KOKO AJAN: Seuraa omaa unelmaasi. Valintojen vapaus alkaa koulutuksesta.

  • Tuletko toimeen erilaisten ihmisten kanssa helposti?
  • Haaveiletko ammatista, jossa saat olla päivittäin sinulle tuttujen ja tuntemattomien ihmisten kanssa tekemisissä?
  • Haluatko auttaa asiakkaita löytämään etsimänsä – tai olla se, joka keksii, mitä he tarvitsevat eli ratkaiset heidän tuotteen tai palvelun hankintaan liittyvän pulmansa?
  • Haluatko valmistua samana päivänä ammattiin ja ylioppilaaksi?
  • Onko tavoitteesi ammattiurheilijan ura, mutta haluat myös ”vara-ammatin”?

Jos edellä vastasit ”joo, kyllä” ainakin kahteen kohtaan, sinulla on jo kaksi hyvää syytä startata unelmaurasi matkailualan tai liiketoiminnan perustutkinnolla Perho Liiketalousopistossa.

  • Hyvällä ammatillisella perustutkintotodistuksella voit päästä suoraan sisään ammattikorkeakouluun ilman pääsykoetta.
  • Meillä kaikkien koulutusalojen opintoihin voi yhdistää lukio-opintoja sekä huippu-urheilun.
  • Tradenomin väyläopinnoissamme voit suorittaa ammattikorkeakoulun opintoja osana liiketoiminnan perustutkintoa (merkonomi).
  • Matkailualan perustutkinnossamme voit pätevöityä myös ulkomaanoppaaksi.

Liiketoiminnan ja matkailualan perustutkintojen koulutusesittelyt

Urheilun ja opiskelun yhdistävien Urhea-linjojen esittely


VIDEO: Näin saavut Malmin kampukselle

Perho Liiketalousopiston Malmin kampukselle (Vanha Helsingintie 13, ent. Latokartanontie 12) on hyvät liikenneyhteydet – ja iso oma parkkipaikka. Perille, melkein pääaulaan asti, pääsee muun muassa bussilla ja paikallisjunalla sekä omalla autolla, mopolla, prätkällä ja tietysti jalkapelillä, pyörällä jne.

VIDEO: Ai niin – maski!

Kasvomaski – ja pari muutakin asiaa – on pitänyt muistaa tullessa kampukselle koronapandepidemian aikaan. Perholaiset opiskelijat kävivät Malmin kampuksella tekemässä tästä tietoiskun, mutta muuten ollaan toistaiseksi etänä.

VIDEO: Malmin kampuksen tiloja

Merkonomiopiskelija Immanuel kävi tsekkaamassa tiloja ja teki niistä esittelyvideon. Tervetuloa Malmin kampukselle!


Monipuoliset opinnot ja oppimisympäristöt

VIDEO: Merkonomiopiskelijoiden ”Markkinointia 9-luokkalaisille” -projekti

Perho Liiketalousopiston Malmin kampuksen merkonomiopiskelijoiden markkinointiviestinnän tutkinnon osan projekti ”Markkinointia 9-luokkalaisille” otti startin tietokoneiden äärellä ja kameran edessä. Tavoiteena on suunnitella ja toteuttaa kattava setti markkinointimateriaaleja.

VIDEO: Matkailualan ja liiketoiminnan perholaista arkea

Meillä opiskelu ei ole pelkästään ”pulpetissa istumista”. Olemme myös radalla oppimassa matkailualaa ja liiketoimintaa – myös urheilulla höystettynä – tekemällä ja kokemalla.

VIDEO: Liikuntakeskus Helmi Center

Videolla perholaiset opiskelijat esittelevät Perho Liiketalousopiston yhden ylpeyden aiheista, Malmin kampuksen yhteydessä olevan oman liikuntakeskus Helmi Centerin. Se on niin kansainvälisten turnausten kuin perholaisten Wanhojentanssienkin areena ja opiskelijoiden vapaassa käytössä kaikkina arkipäivinä.

VIDEO: Perholainen FAST Helsinki TOUR 2020

Yksi perholaisten opiskelijoiden kansainvälisistä projekteista on vuotuinen Europäische Akademie Otzenhausen. Vuonna 2020 kesvätään kehitykseen keskittyvän projektin saksalaisten, italialaisten ja romanialaisten opiskelijakollegoiden kanssa ei päästy koronapandepidemian takia tapaamaan kasvokkain. Se korvattiin tekemällä kotikaupungeista esittelyvideot. Tässä perholaiset esittelevät vauhdikkaasti Helsinkiä.

VIDEO: Opiskelijavaihdossa USA:ssa

Merkonomiopiskelijamme Pyry oli USA:ssa Finlandia Universityssä, FUni’ssa opiskelijavaihdossa 🇺🇸, missä ei sielläkään joka hetki ole opiskelua.

FUni on liiketoiminnan ja matkailualan lukiopohjaisten opiskelijoidemme opiskelijavaihdon yhteistyökumppani. Vuosittain noin 25 % opintonsa aloittaneista perholaisista hankkii osaamista myös ulkomailla mm. erilaisissa projekteissa, ekskursioilla, työharjoittelussa – ja opiskelijavaihdossa.

VIDEO: Perholaisten seminaarimatka Otzenhauseniin vuonna 2019

Aina kun Otzenhauseniin mennään, ovat kotiintuomiset vakio: tuoretta tietoa vastuullisuudesta ja kestävästä kehityksestä, entistä tiiviimpi yhteishenki, uusia kansainvälisiä ystäviä ja taas pykälää parempi englanninkielen taito. What’s your opinion about sustainability, environment, biodiversity, chain of custody, climate change, recyling etc.?

VIDEO: Kansainväliset vieraat ”avantouinnilla”

Erilaiset yhteishankkeet, kuten esimerkiksi EU-tason mainetta niittänyt Culinary Caravan on the Move, tuovat Perho Liiketalousopiston kampuksille kansainvälisiä vieraita, joille perholaiset toimivat tietysti aktiivisina isäntinä ja emäntinä. Tällä videolla espanjaiset vieraat badalonilaisesta yhteistyöoppilaitoksesta on viety pulahtamaan Allas Sea Pooliin keskellä talvea.


Kaksoistutkinto

VIDEO: Perholaiset Wanhojentanssit

Kaksoistutkinnon suorittaneilla ja ylioppilaskirjoitukset läpäisseillä perholaisilla on valmistujaisjuhlasta kotiin viemisinä ammatillinen perustutkinto ja ylioppilaslakki, mitä ennen on fiilistelty muun muassa Wanhojentanssit.

Ammatin kanssa voi siis samanaikaisesti opiskella lukioaineita. Matkailualan peruskoulupohjainen perustutkinto on aina kaksoistutkinto ja liiketoiminnan peruskoulupohjainen perustutkinto mahdollista suorittaa kaksoistutkintona.

VIDEO: Perholaiset abit valmistautuvat penkkaripäivään

Ylioppilas-  ja siten myös kaksoistutkintoperinteeseen kuuluu Wanhojentanssien lisäksi myös penkkarit. Penkkaripäivänä abien varsinainen koulutyö päättyy ja kirjoituksiin valmistautuminen sekä tenttiaika alkavat.

VIDEO: Penkkarien rekkaralli alkaa

ABIT Show’n jälkeen lähdetään sitten tietysti karkit sinkoillen kohti Helsingin keskustan penkkariautojen kokoontumista.


VIDEO: Matkailun liikkeenjohdon restonomin väyläopinnot

Meillä voi opiskella samanaikaisesti kasvavan ja alati uusiutuvan matkailualan perustutkinnon kanssa lukio-opintoja sekä ottaa varaslähdön matkailun restonomiksi suorittamalla osana perustutkinto-opintoja ammattikorkeakoulun opintoja. Kun  perustutkinto ja restonomin väyläopinnot on suoritettu, voi hakea suoraan 2. lukuvuoden matkailun liikkeenjohdon restonomiopintoihin Haaga-Helia ammattikorkeakouluun.


Edelläkävijä, vastuullinen, innostava ja palveleva

VIDEO: Perho Liiketalousopiston arvot

Arvomme edelläkävijä, vastuullinen, innostava ja palveleva ovat paketoituna jo esimerkiksi Green City Farmiimme, joka on oma kaupunkipeltomme Malmin kampuksen kupeessa.

VIDEO: Liikkuva perholainen

Malmin kampuksellamme on lääniä. Viisikerroksisen reilun 10 000 m2:n koulukiinteistön lisäksi on iso parkkipaikka ja takapihalta aukeava oma hehtaarin kaupunkipelto, Green City Farm.

Tällä videolla perholainen saapastelee upouusilla nokialaisilla pellolla, joka on talon oma kestävän kehityksen oppimisympäristö ja myös hyötyliikunnan mekka :)

VIDEO: Hissitön huhtikuu

Liikunnalla hyvinvointia, jaksamista ja iloa päivään! Meillä aktiivisista työtavoista halutaan kiinteä osa henkilöstön ja opiskelijoiden arkea, koska kaikilla on kivaa kun on kivaa: liikunta on yksi tehokkaimista keinoista vaalia ja parantaa kokonaisvaltaista hyvää oloa eli fyysistä ja psyykkistä sekä sosiaalista hyvinvointia.

VIDEO: Projektina kestävä kuluttaminen

Opiskeluun kuuluu tosiaan noita projekteja! Yksi sellainen oli Malmin kampuksen perholaisten suunnittelema ja toteuttama UFF-muotinäytös, jonka mannekiineiksi he olivat houkutelleet/käskeneet opettajia.

VIDEO: Green City Farmin ekomyyntipäivä 13.5.2021

Perho Liiketalousopiston kestävän kehityksen oppimispelto Green City Farm järjesti ekologisesti kasvattujen taimien sekä jo heti maisteltavissa olleiden street food- ja artesaanituotteidensa ekomyyntipäivän.

Opiskelijat olivat mukana suunnittelemassa, markkinoimassa ja toteuttamassa tapahtumaa. Paikan päällä he veivät vieraita peltokierrokselle ja antoivat näille lapion ja taimen käteen: ”ISTUTA!”


VIRTUAALINEN PIKAKIERROS: Malmin kampuksen tilat

Klikkaa alla olevan kuvan oikean alalaidan keltaisesta nuolipallosta ja käy pyörähtämässä Perho Liiketalousopiston Malmin kampuksella.


Videotallenne Malmin kampuksen 6.11.2020 opoinfosta:


Löydä oma unelmaurasi – hae meille

Matkailualan ja liiketoiminnan perustutkinnot – myös huippu-urheiluun ja/tai lukio-opintoihin yhdistettynä

  • Yhteishaku peruskoulupohjaisiin perustutkintoihin ti 23.2.–ke 7.4.2021.
  • Jatkuva haku lukio- ja muu opinto- ja/tai työkokemuspohjaisiin perustutkintoihin 24/7 läpi vuoden.

Malmin kampuksen avoimet ovet – lisätiedot

Anne Maijala, lehtori, opinto-ohjaaja/matkailuala
040 714 4276
anne.maijala (at) perho.fi

Jouni Ilmarinen, opinto-ohjaaja/liiketoiminta
040 041 2113
jouni.ilmarinen (at) perho.fi

Tuuli Merikoski, koulutuspäällikkö/urheilijakoulutus (Urhea-linjat)
0400 711 728
tuuli.merikoski (at) perho.fi


VIDEO: Dinner for Bill [Gates]

Tällä videolla perholaiset houkuttelevat Bill Gatesia bisneskummikseen ja fancyn illallisen ääreen Helsinkiin.

Idea kutsuun lähti siitä, että mietimme, että jaa, koulullahan voisi olla ison luokan bisnesmentori. Ja kukapa olisikaan virkaan parempi kuin maailman rikkain ihminen, luomuruoan (ja burgerien) ystävä ja maailman suurimman hyväntekeväisyysjärjestön johtaja eli Mr. Gates!

Tule siksi, mikä haluat olla. #perholainen


 

Syksyn 2020 opoinfojen esitykset

Kiitos kun olit langoilla, opo!

Lukiosta & peruskoulusta ammattiin!  Syksyn 2020 opoinfoissa esittelimme lyhyesti Perho Liiketalousopiston ja kerroimme koulutusalojemme kuulumisia.

Ammatillisista opinnoista voi suunnata suoraan niin työelämään kuin korkeakouluopintoihinkin. Hyvällä perustutkintotodistuksella voi nykyisin päästä ammattikorkeakouluun ilman valintakoetta.

Malmin kampuksen opoinfo pe 6.11.2020


Töölön kampuksen opoinfo pe 30.10.2020

Kokkiopiskeliaj lusikoi kastiketta annokseen ja tarjoilija kantaa juomalaseja tarjottimella.


Yhteishaku 23.2.–7.4.2021 suoraan peruskoulusta perustutkinto-opintoihin

  • Ravintola-alan perustutkinto – myös kokin kaksoistutkintona
  • Matkailualan kaksoistutkinto
  • Liiketoiminnan perustutkinto – myös kaksoistutkintona
  • Mm. liiketoiminnan perustutkinto-opintoihin voi hakea urheilijastatuksella. Urhea-linjalla perustutkinnon ja urheilun voi yhdistää myös lukio-opintoihin (Sporttikaksari-kaksoistutkinto).

Jatkuva haku 24/7 läpi vuoden lukiopohjaisiin perustutkintoihin

  • Ravintola-alan perustutkinto
  • Matkailualan perustutkinto
  • Liiketoiminnan perustututkinto
  • Urheilun ja liiketoiminnan perustutkinnon yhdistävä ylioppilaspohjainen Urhea-linja

Meillä urheilun voi yhdistää kaikkiin perustutkintoihin!

Tule siksi, mikä haluat olla.

Matkailualan perustutkinto

Perho Liiketalousopiston Malmin kampuksen opoinfo 6.11.2020 tallenne
Tarjolla kaikki kolme matkailualan perustutkinnon osaamisalaa:

  • matkapalvelujen myynti, matka-asiantuntija
  • matkailupalvelut, matkailupalvelujen tuottaja
  • majoituspalvelut, vastaanottovirkailija
  • peruskoulupohjaiset matkailualan opinnot vain kaksoistutkintona.

Liiketoiminnan perustutkinto

Perho Liiketalousopiston Malmin kampuksen opoinfo 6.11.2020 tallenne

  • Monipuolinen merkonomi – myös kaksoistutkintona.
  • Merkonomiopintojen yhteydessä on mahdollista suorittaa Haaga-Helia ammattikorkeakoulun tradenomiopintoja (väyläopinnot).

Urhea-linjat

Perho Liiketalousopiston Malmin kampuksen opoinfo 6.11.2020 tallenne

  • Perho Liiketalousopistolla on valtakunnallisen urheiluoppilaitoksen status.
  • Huippu-urheilun voi yhdistää kaikkien koulutusalojemme opintoihin.
  • Urhea-linjalla liiketoiminnan perustutkinnon (merkonomi) voi suorittaa  myös Sporttikaksari-kaksoistutkintona @ Mäkelänrinteen lukio.


Ravintola- ja catering-ala

Kuvituskuva: Ravintola- ja catering-alan perustutkinto-opiskelijoita

  • Ruokapalvelun oaamisala, kokki
  • Asiakaspalvelun osaamisala, tarjoilija
  • Kädentaitoinen kokki – myös kaksoistutkintona.

Kokkiopintojen yhteydessä on mahdollista suorittaa Haaga-Helia ammattikorkeakoulun restonomiopintoja (väyläopinnot).


Lisätietoa ravintola-alan, matkailualan, liiketoiminnan ja huippu-urheilun koulutuksista

Päivi Kaksonen, lehtori, opinto-ohjaaja / ravintola-ala
040 480 5511
paivi.kaksonen (at) perho.fi

Anne Maijala, lehtori, opinto-ohjaaja / matkailuala
040 714 4276
anne.maijala (at) perho.fi

Jouni Ilmarinen, opinto-ohjaaja / liiketoiminta
040 041 2113
jouni.ilmarinen (at) perho.fi

Tuuli Merikoski, koulutuspäällikkö, urheilijakoulutus
0400 711 728
tuuli.merikoski (at) perho.fi