Artikkelit

Kestävä kehitys opetuksessa

Kestävän kehityksen opas
Kestävä kehitys on kaikkien perholaisten opintoja

Kestävä kehitys on osa Perho Liiketalousopiston ja sen lisä- ja täydennyskoulutusyksikkö Perho PROn opetussuunnitelmaa ollen monella tapaa mukana opetuksessa myös eri oppimisympäristöissä.

Ammattiosaaja kiinnittää huomiota vastuullisten raaka-aineiden hankintaan ja käyttöön, energian ja veden kulutukseen, kierrätykseen sekä ruoan elinkaareen

Perho Liiketalousopiston kaikessa toiminnassa korostuvat kestävä kehitys, yhteisvastuu ja yhdenvertaisuus. Edellytämme  jokaiselta työntekijältämme ja yhteistyökumppaniltamme vastuullisuutta, jota opetamme ja peräänkuulutamme myös opiskelijoiltamme.

Kestävää kehitystä opiskellaan niin verkossa kuin kasvotusten sekä koulussa että urbaanissa ympäristössä. Yhä useampi työssäoppimispaikka, jonka kanssa teemme tiivistä yhteistyötä, panostaa vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen.


Opetusta ja ohjausta kestävän kehityksen periaatteista käytäntöihin

Kaikki perholaiset opiskelijat suorittavat “Kestävän kehityksen edistäminen”-tutkinnonosan.

Sen tavoitteena on, että opiskelija osaa toimia kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, ottaa huomioon elinkaariajattelun periaatteet ja pohtia ratkaisuja eettisestä näkökulmasta. Lukuvuodesta 2021 alkaen hyödynnämme ”Ammattilaisen kädenjälki” -palvelua, jossa voi suorittaa eri aloille suunnattuja kestävän kehityksen opintoja.

Ravintola-ala
Koulutamme kestävän gastronomian ja villiruoan osaavia kokkeja ja tarjoilijoita. He osaavat käyttää metsiemme, peltojemme ja vesiemme resursseja viisaasti sekä toimia raaka-ainetta ja luontoa kunnioittavasti. Opiskelijat tutustuvat erityisesti raaka-aineiden hankintaan ja käyttöön, ruokien elinkaareen liittyviin tekijöihin sekä Suomen hyvälaatuiseen ja hyvänmakuiseen hanaveteen. Lisäksi tutustutaan sekä kansainvälisiin, lähi- että paikallisruokiin ruoantuottajia unohtamatta.

Matkailuala
Koulutamme vastuullisia matkailualan ammattilaisia, jotka osaavat kehittää kestäviä matkailupalveluja. Opiskelijat oppivat tekemään vastuullisia valintoja kaikissa matkailun suunnitteluun, kehittämiseen ja toteuttamiseen liittyvissä asioissa. Opiskelijat oppivat kunnioittamaan ja hyödyntämään paikallisuutta, valitsemaan vähiten ympäristöä rasittavia vaihtoehtoja sekä viemään matkailijoita sinne, missä luonto ja ympäristö kestävät matkailusta aiheutuvan kulutuksen. Matkailukoulutuksessa korostuvat metsä ja Suomen puhtaat luonnonvedet. 

Liiketoiminta
Koulutamme vastuullisia liiketoiminnan osaajia, jotka neuvovat myös asiakkaita vastuullisissa valinnoissa. Opiskelijat oppivat tunnistamaan ja ymmärtämään vastuulliseen yritykseen toimintamallit. Opinnoissa korostuu lisäksi eri kulttuurien tuntemus asiakaspalvelun näkökulmasta. Koulutuksen myötä opiskelijat ymmärtävät kiertotalouden jatkuvasti kasvavan merkityksen kaikessa liiketoiminnassa.

Asiakaspalveluosaaja osaa auttaa myös vastuullisten tuotteiden valinnassa

Opetuksessa huomioidaan sosiaalinen ja kulttuurinen vastuu

Perho Liiketalousopistossa opiskelijat tutustuvat sekä lähialueen kulttuuriin että muiden maiden kulttuureihin ja tapoihin. Matkailuopiskelijat harjoittelevat opastamista, ravintolapuolella tutustutaan kansainvälisiin ruokiin ja liiketaloudessa eri kulttuureita tarkastellaan asiakaspalvelun näkökulmasta.

Kansainvälisyys kuuluu luontevasti kaikkien opiskelijoidemme arkeen myös vieraiden kielten ja kulttuurien opintoina, kansainvälisinä työelämäjaksoina, monialaisina hankkeina ja projekteina sekä opintomatkoina. Lisäksi järjestämme kansainvälisiä teemapäiviä ja osallistumme kansainvälisiin kilpailuihin. Ulkomaiset vierailijat ja vaihto-opiskelijat sekä monikulttuuriset opiskelijaryhmät auttavat opiskelijoitamme saamaan tietoja ja taitoja, joita tarvitaan kansainvälistyvässä maailmassa.


Innovatiiviset oppimisympäristöt

Yksi näkyvimmistä vastuullisuuden saavutuksista on Perho Liiketalousopiston oman kaupunkipellon, Malmin Longinojalla toimivan Green City Farmin, toiminnan vakiinnuttaminen sekä Kestävän gastronomian osaamiskeskuksen rakentaminen.

Green City Farm rikastuttaa kaikkien koulutusalojemme opiskelijoiden opiskelupolkuja. Pellon avul­la eri tut­kin­non­o­siin yh­dis­te­tään  työ­e­lä­mä­läh­töi­ses­ti ja osa­na to­del­lis­ta maa­il­maa kes­tä­vä ke­hi­tys, yrit­tä­jyys, tuo­te­ke­hi­tys ja raa­ka-aine­tie­toi­suus.

Opiskelijat pääsevät käytännönläheisesti näkemään ja kokemaan kestävän viljelyn ja miten ruoka siirtyy kestävän gastronomian filosofian mukaisesti pellolta keittiöön ja lautaselle muun muassa Perho Liiketalousopiston kestävän kehityksen mukaisesti toimivaan opetusavintola Perhoon. Ravintolan yhteydestä löydät myös Perhon juustolan ja Perhon panimon.

Yksi tärkeistä oppimisympäristöistämme on verkkokampus iPerho. Verkkokampus mahdollistaa opintojen saavutettavuuden ajasta ja paikasta riippumatta ja vähentää esimerkiksi paperinkulutusta ja tarvetta liikkua opintojen perässä.

Green City Farm toi­mii il­mi­ö­poh­jai­sen op­pi­mi­sen ym­pä­ris­tö­nä sadoille ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen opiskelijoillemme


Perho PRO 

Perho PRO on osa Perho Liiketalousopistoa ja sen vastuulla on yrityksen lisä- ja täydennyskoulutus

PROssa on mahdollista opiskella ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen ammatti- tai erikoisammattitutkintoja joustavasti työn ohessa. Perho PROn järjestää myös Perho Liiketalousopiston työvoimakoulutuksia yhteistyössä TE-palveluiden ja Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa.



Kestävän kehityksen oppaan sivunavigaatio

3. Monipuoliset ja vastuulliset oppimisympäristöt

4. Sinäkin voit toimia vastuullisesti

 

Vastuullinen ravintola-ala

Kestävän kehityksen opas
Vastuullinen ravintola-ala on tehokas

Ra­vin­to­la-alan am­mat­ti­e­tiikassa ko­ros­tu­vat asi­ak­kaan kun­ni­oit­ta­mi­nen, tasa­ver­tai­nen koh­taa­mi­nen ih­mi­se­nä ja tasa-ar­voi­nen pal­ve­lu sekä asi­a­kas­suh­teen luot­ta­muk­sel­li­suus.

Vastuullisuus ravintola-alalla edellyttää, että toiminta on sekä ekologisesti, sosiaalisesti että taloudellisesti kestävää.

Vastuullinen ravintola-alan yritys parantaa jatkuvasti resurssitehokkuuttaan ja minimoi toimintansa kielteiset ympäristövaikutukset. Se huolehtii henkilöstönsä hyvinvoinnista ja toimii vastuullisesti sidosryhmiään kohtaan.

Vastuullinen ravintola-alan ammattilainen 

Vastuullinen am­mat­ti­lai­nen ar­vos­taa omaa ja tois­ten työ­tä sekä kan­sal­lis­ta kult­tuu­ria ja kult­tuu­ris­ta eri­lai­suut­ta. Hän tun­tee vas­tuu­ta asi­ak­kais­ta, tur­val­li­suu­des­ta, ym­pä­ris­tös­tä, työ­to­ve­reis­ta sekä työn­sä ja am­mat­ti­tai­ton­sa jat­ku­vas­ta ke­hit­tä­mi­ses­tä. Ra­vin­to­la-alan am­mat­ti­e­tiikassa ko­ros­tu­vat asi­ak­kaan kun­ni­oit­ta­mi­nen, tasa­ver­tai­nen koh­taa­mi­nen ih­mi­se­nä ja tasa-ar­voi­nen pal­ve­lu sekä asi­a­kas­suh­teen luot­ta­muk­sel­li­suus.

Eko­lo­gi­sen ja ta­lou­del­li­sen kes­tä­vän ke­hi­tyk­sen kan­nal­ta oleel­lis­ta on, että ra­vin­to­la-alal­la kiin­ni­te­tään huo­mi­o­ta ruoan ympäristövaikutuksiin, ma­te­ri­aa­lien ja ener­gi­an sääs­töön ja väl­te­tään jät­tei­den syn­ty­mis­tä. Asi­a­kas­pal­ve­lus­sa on huo­mi­oi­ta­va, että asi­ak­kaat ovat yhä ym­pä­ris­tö­tie­toi­sem­pia ja heil­le tu­lee tie­dot­taa ym­pä­ris­tö- ja tur­val­li­suus­a­si­ois­ta.

Vastuullinen ravintola-alan yritys

  • parantaa jatkuvasti resurssitehokkuuttaan ja minimoi toimintansa kielteiset ympäristövaikutukset
  • huolehtii henkilöstönsä hyvinvoinnista ja toimii vastuullisesti sidosryhmiään kohtaan.

Vastuullinen ravintola-alan am­mat­ti­lai­nen

  • ar­vos­taa omaa ja tois­ten työ­tä, kan­sal­lis­ta kult­tuu­ria sekä kult­tuu­ris­ta eri­lai­suut­ta
  • tun­tee vas­tuu­ta asi­ak­kais­ta, tur­val­li­suu­des­ta, ym­pä­ris­tös­tä, työ­to­ve­reis­ta sekä työn­sä ja am­mat­ti­tai­ton­sa jat­ku­vas­ta ke­hit­tä­mi­ses­tä.

Kiertotalous ravintola-alalla

Kiertotaloudessa lähtökohtana on luonnonvarojen säästäminen ja jätteen määrään vähentäminen. Laajuudeltaan kiertotalous on kattavampi käsite kuin kierrtäys. Kiertotalous on uusi talousmalli, joka korostaa aineettoman kulutuksen ja palveluiden merkitystä. Esimerkiksi ostamisen sijaan, tavaroita voi saada käyttöönsä myös erilaisten digitaalisten jakelupalveluiden kautta.

Koska maapallon luonnonvarat ovat rajalliset ja väestö kasvaa, ihmisten aineellisten tarpeiden tyydyttämiseen tarvitaan kokonaan uusia ratkaisuja. Kiertotaloudessa energia tuotetaan uusiutuvilla muodoilla ja tuotteet suunnitellaan pitkäikäisiksi. Niihin tarvitut raaka-aineet ja materiaalit voidaan käyttää uudelleen. Tällöin uuden materiaalin tarve vähenee, eikä jätettä synny, koska ylijäämämateriaalit ovat raaka-ainetta muille tuottajille.

Ravintola-alalla kiertotaloutta voidaan toteuttaa mm.

  • kompostoimalla biojäte ja kierrättämällä ravinteet
  • vähentämällä ruokahävikkiä ja hävikkiruoan hyödyntämisellä
  • lyhentämällä kuljetusketjuja ja vähentämällä pakkauksia/käyttämällä kestopakkauksia
  • hukkalämmön talteenotolla ja hyödyntämisellä lämmityksessä

hankinnoissa, esim. kierrätysmateriaaleista tehdyt työvaatteet ja kalusteet

Ympäristöystävällinen toiminta ammattikeittiössä – ympäristön kuormitusta ruokapalveluissa voidaan vähentää mm.  

  • käyt­tä­mäl­lä raa­ka-ai­nei­ta, joi­den ym­pä­ris­tö­vai­ku­tuk­set ovat vä­häi­set
  • vä­hen­tä­mäl­lä ruo­an hä­vik­kiä va­ras­toin­nis­sa, val­mis­tuk­ses­sa, tar­joi­lus­sa ja lau­ta­sel­ta
  • vä­hen­tä­mäl­lä keit­ti­ös­sä ener­gi­an, ve­den ja ke­mi­kaa­lien ku­lu­tus­ta
  • vä­hen­tä­mäl­lä jät­tei­den syn­tyä ja kul­je­tuk­sia
  • oh­jaa­mal­la asi­ak­kai­ta va­lit­se­maan ja ko­ko­a­maan ym­pä­ris­tö­vas­tuul­li­sia ate­ri­oi­ta

Ympäristöystävällinen toiminta ammattikeittiössä

Ympäristön kuormitusta ruokapalveluissa voidaan vähentää mm.

  • käyt­tä­mäl­lä raa­ka-ai­nei­ta, joi­den ym­pä­ris­tö­vai­ku­tuk­set ovat vä­häi­set
  • vä­hen­tä­mäl­lä ruo­an hä­vik­kiä va­ras­toin­nis­sa, val­mis­tuk­ses­sa, tar­joi­lus­sa ja lau­ta­sel­ta
  • vä­hen­tä­mäl­lä keit­ti­ös­sä ener­gi­an, ve­den ja ke­mi­kaa­lien ku­lu­tus­ta
  • vä­hen­tä­mäl­lä jät­tei­den syn­tyä ja kul­je­tuk­sia
  • oh­jaa­mal­la asi­ak­kai­ta va­lit­se­maan ja ko­ko­a­maan ym­pä­ris­tö­vas­tuul­li­sia ate­ri­oi­ta

Ympäristöystävällinen ruoka ja ruokalistasuunnittelu

Ruu­alla on suuret ympäristövai­ku­tuk­set. Se mitä syömme vaikuttaa niin ilman ja veden laatuun, luonnon monimuotoisuuteen, tuotantoeläinten hyvinvointiin kuin ruuan tuotannon sosiaaliseen ja taloudelliseen kestävyyteen.

Ruoan ympäristövaikutukset syn­ty­vät suurelta osin elin­tar­vik­kei­den tuo­tan­nos­sa, mutta myös elin­tar­vik­kei­den kul­je­tus ja ruo­ka­jäte kuormittavat ympäristöä ja aiheuttavat hii­li­di­ok­si­di­pääs­tö­jä. Ammattikeittiöt voivat vaikuttaa ruuan alkutuotannon ja jalostuksen erilaisiin vaikutuksiin vastuullisilla raaka-ainevalinnoilla eli hankinnoilla. Ruokalistasuunnittelulla on siis välillisesti suuri merkitys.

Ruokalistan suunnittelussa pitää huomioida seuraavat periaatteet:

  • lisätään kasvisten määrää
  • proteiinin lähteenä käytetään erityisesti palkokasveja
  • vähennetään lihan ja maitotuotteiden käyttöä
  • suositaan luomuraaka-aineita
  • suositaan kotimaisia raaka-aineita ja lähiruokaa
  • huomioidaan sesongit
  • kiinnitetään huomiota raaka-aineiden säilyvyyteen
  • suositaan lyhyen tuotantoketjun ja pienemmän jalostusasteen raaka-aineita
  • suunnitellaan ruokalistakierto siten, että raaka-aineita on mahdollista hyödyntää seuraavilla aterioilla

Ruokahävikki

Ruo­ka­hä­vi­kin ym­pä­ris­tö­vai­ku­tuk­set ovat nous­seet glo­baa­lik­si huo­len­ai­heek­si. Onneksi jokainen ravintola-alan ammattilainen voi vaikuttaa hävikin pienentämiseen. Ensimmäinen askel hävikin vähentämisessä on sen punnitseminen ja seuranta. On tiedettävä missä ja kuinka paljon hävikkiä syntyy ja minkälaista hävikki on. Punnitustulosten perusteella päästään pohtimaan hävikin syitä ja keinoja vähentää hävikkiä.

On olemassa erilaisia sovelluksia hävikin mittaamiseen. Sovellukseen kirjataan päivittäin, mitä on heitetty pois ja miksi. Sovellus auttaa visualisoimaan hävikin määrän kehittymistä ja kerätyn tiedon avulla on helpompi suunnitella toimenpiteitä hävikin vähentämiseksi.

Ra­vin­to­la Per­ho otti syk­syl­lä 2018 käyt­töön­sä Hä­vik­ki­mes­ta­ri-so­vel­luk­sen. So­vel­luk­sel­la on help­po mi­ta­ta ra­vin­to­lan ruo­ka­hä­vik­kiä. Hä­vik­ki­mes­ta­ri ei auta vain tie­don ke­rää­mi­ses­sä, vaan ta­voit­tee­na on, että ke­rät­tyä tie­toa hyödynnetään ruo­ka­hä­vi­kin en­nal­ta­eh­käi­se­mi­ses­sä. So­vel­lus otet­tiin käyt­töön myös Töö­lön kam­puk­sen ope­tus­keit­ti­öi­ssä tam­mi­kuus­sa 2019.


Turvallisuudesta huolehtiminen on osa vastuullisuutta

Ravintolassa tapahtuu helposti työtapaturmia. Tapaturman riskiä lisäävät työssä käytettävät terävät, leikkaavat, sekoittavat ja murskaavat työvälineet ja koneet. Työvälineiden, ruuan ja höyryn kuumuus lisäävät palovammojen mahdollisuutta. Lattialla oleva rasva, neste ja epäpuhtaus saattavat aiheuttaa liukastumisia ja kaatumisia. Asiakkaan päihtymys voi johtaa väkivaltaan sekä siisteyden ja järjestyksen ongelmiin.

Turvallisuudesta huolehtiminen onkin tärkeä osa vastuullisuutta ravintola-alalla. Turvallisuus koskee niin työ-, henkilö-, ympäristö-, tieto-, omaisuus- ja tuoteturvallisuutta. Erityistä huomiota tulee kiinnittää palo- ja ongelmatilanteiden ennaltaehkäisyyn. Tur­val­li­suus­oh­jei­den nou­dat­ta­mi­nen, siis­teys ja jär­jes­tys sekä ter­veen jär­jen käyt­tö ovat par­haat ta­vat eh­käis­tä turvallisuusongelmia.

Miten voin itse vaikuttaa turvallisuuteen?

  • tutustun turvallisuusohjeisiin ja noudatan niitä
  • huo­leh­din ti­lo­jen siis­tey­des­tä ja jär­jes­tyk­ses­tä koko työ­vuo­roni ajan
  • lai­tan ta­va­rat ja vä­li­neet omil­le pai­koil­leen, kun en käy­tä nii­tä
  • pois­tan lat­ti­oil­ta ros­kat, vesi ja ras­va­tah­rat
  • var­mis­tan, että käyt­tä­mä­ni ko­neet ja lait­teet ovat eh­jiä
  • kat­kai­sen vir­ran, en­nen kuin ve­dän pis­tok­keen pois pis­to­ra­si­as­ta
  • pesen veit­set vä­lit­tö­mäs­ti käy­tön jäl­keen
  • kul­je­tan veis­tä aina terä alas­päin
  • tar­kis­tan, että käyt­tä­mä­ni pata­kin­taat ovat eh­jiä ja kui­via
  • va­roi­tan työ­to­ve­rei­ta­ni kuu­mis­ta as­ti­ois­ta
  • en juok­se keit­ti­ös­sä tai ra­vin­to­la­ti­lois­sa
  • pidän poistumistiet vapaana
  • mi­kä­li ha­vait­sen uh­kaa­van tai vaa­ral­li­sen ti­lan­teen, varoitan muita ja il­moi­tan sii­tä vä­lit­tö­mäs­ti esimiehelleni


Perho Liiketalousopiston vastuullisen ravintola-alan koulutuksessa korostuvat lisäksi kansainvälinen sekä lähi- ja paikallisruoka tuottajineen. Kestävän gastronomian ja villiruoan taitavat kokit ja tarjoilijat osaavat hyödyntää metsiemme, peltojemme ja vesiemme resursseja viisaasti sekä toimia raaka-ainetta ja luontoa kunnioittavasti. Opinnoissa tutustutaan erityisesti raaka-aineiden hankintaan ja käyttöön, ruokien elinkaareen liittyviin tekijöihin sekä Suomen hyvälaatuiseen ja -makuiseen hanaveteen.

#perholainen vastuullinen ravintola-alan ammattilainenTule siksi, mikä haluat olla.

Kestävän kehityksen oppaam sivunavigaatio

3. Monipuoliset ja vastuulliset oppimisympäristöt

4. Sinäkin voit toimia vastuullisesti

 

Jokaisella teolla on väliä

Kestävän kehityksen opas
Jokaisella teolla on väliä

”I have learned you are never too small to make a difference.” (Greta Thunberg, 2018)

Yh­teis­kun­tam­me moni­muo­tois­tuu, pysy mu­ka­na! Han­ki eri us­kon­nois­ta ja kult­tuu­reis­ta tul­lei­ta ys­tä­viä. Kuun­te­le ja opi muil­ta. Si­nun to­tuutesi ei ole ai­nut to­tuus.

Toi­mi ja osal­lis­tu

Kyse ei ole luopumisesta, vaan uudesta alusta. Voit yhä nauttia sinulle mielekkäistä asioista, tee se vain vastuullisemmin. Moni nuori kertookin, että vastuullisemmat valinnat ovat tuoneet hyvää mieltä ja merkityksellisyyttä eikä tekemiseen ole liittynyt luopumisen tunnetta.

Ole ennakkoluuloton

Mie­ti, min­kä asi­oi­den edis­tä­mi­nen on si­nul­le tär­ke­ää. Mene mu­kaan näi­den jär­jes­tö­jen toi­min­taan. Osoi­ta miel­tä­si. Edis­tä ym­pä­ris­tö­si viih­tyi­syyt­tä. Sii­voa ros­kat. Moik­kaa naa­pu­ria, auta mum­moa, huo­leh­di ys­tä­väs­tä.

Ää­nes­tä

Isot lin­jauk­set teh­dään Eu­roo­pan par­la­men­tis­sa, edus­kun­nas­sa ja kau­pun­gin- ja kun­nan­val­tuus­tois­sa. Sinä pää­tät, kuka päät­tää!

Yritä yhdessä

Vastuullisuudessa ja kiertotaloudessa on valtavasti taloudellista potentiaalia ja liiketoimintamahdollisuuksia.  Älä jää ideasi kanssa yksin, vaan etsi tueksi muita innostuneita tyyppejä.  Monet startupit lähtevät liikkeelle juurikin alle kolmekymppisten ihmisten raikkaista ajatuksista. Ole rohkea ja pyydä apua, verkostoidu.

Va­lit­se työ- tai har­joit­te­lu­paik­ka­si huo­lel­la

Sel­vi­tä, mi­ten työ- tai har­joit­te­lu­paik­ka­si pi­tää huol­ta ih­mi­sis­tä ja ym­pä­ris­tös­tä. Muis­ta, että työ­haas­tat­te­lu on kak­si­suun­tai­nen tilaisuus, jos­sa myös sinä ar­vi­oit, so­pii­ko yri­tys työn­an­ta­jak­se­si. Valitse omiin arvoihisi sopiva työpaikka, joka toimii vastuullisesti. Ai­ka­si on ar­vo­kas­ta, käy­tä se huo­lel­la.

Vietä vapaa-aikasi vastuullisesti

Vapaa-aikaa voi viettää esimerkiksi vastuullisesti matkaillen, joka ei tarkoita vain lentokilometreissä säästämistä.

Valitse kohde vastuullisesti ja pohdi, miten majoitut, mitä syöt, mitä siellä teet ja miten liikut. Matkailu hyödyttää monia maita ja paikallisia yrittäjiä, mutta jotkut kohteet eivät valitettavasti enää kestä turistimassoja.  Vastuullinen valinta on tällöin toinen valinta. Tutustu avoimin mielin ympäristöön, kulttuuriin ja kunnioita paikallisia.


Vastuulliset arjen valinnat

Har­kit­se han­kin­to­ja­si – ku­lu­ta koh­tuu­del­la

  • Älä osta mitään harkitsematta kahdesti. On hyvä mää­ri­tel­lä tar­peet ja tur­hak­keet. Im­puls­si­os­tok­set ilah­dut­ta­vat usein vain het­ken, mut­ta ne ra­sit­ta­vat luon­toa pit­källä aikavälillä.
  • Uusi ei ole aina pa­ras. Lai­naa, osta käy­tet­ty­nä, kier­rä­tä.
  • Suosi lähellä tuotettuja satokauden tuotteita.
  • Mikäli tuo­te ei ole vas­tuul­li­nen, kan­nat­taa se hank­kia jos­tain muu­al­la.

Vaa­di vastuulisuutta ja laatua.

       Varmista että:
  • tuo­te on pit­kä­i­käi­nen, kes­tä­vä ja moni­käyt­töi­nen
  • tuot­teen tuo­tan­to­ket­ju on jäl­ji­tet­tä­vis­sä: kuka tuot­teen on val­mis­ta­nut, mis­tä ma­te­ri­aa­leis­ta, mil­lai­sis­sa olo­suh­teis­sa, mi­ten tuo­te on pää­ty­nyt myy­jäl­le
  • tuot­teen tuo­tan­to­ket­ju on vas­tuul­li­nen: ei ole ku­lu­tet­tu lii­kaa ener­gi­aa, vet­tä ja ke­mi­kaa­le­ja. Työn­te­ki­jöil­lä on asi­al­li­set työ­olot. Esi­mer­kik­si yk­sien fark­ku­jen val­mis­ta­mi­seen käytetään noin 10 000 lit­raa vet­tä.
  • tuo­te on huol­let­ta­vis­sa ja päi­vi­tet­tä­vis­sä.

Eh­käi­se ruokahä­vik­kiä

  • Osta ruo­kaa suunnitelmallisesti ja tar­pee­seen. Tuu­naa­mal­la täh­teis­tä­kin saa hy­vää ruo­kaa.
  • Hyödynnä hävikkiruoan yhteisöalustoja, esim. Lunchie Market ja ResQ Club

La­jit­te­le jät­teet oi­kein

  • La­jit­te­le jät­teet oi­kein. Kun la­jit­te­lu ja hyö­ty­käyt­tö toi­mi­vat kun­nol­la, edistät samalla kiertotaloutta. Huolellinen lajittelu sääs­tää luon­non­va­ro­ja, kos­ka jäte­ma­te­ri­aa­le­ja voi­daan käyt­tää uu­del­leen raa­ka-ai­nei­na ja hyö­dyn­tää ener­gi­ana.

Esikäsittele jäte ennen jäteastiaan laittoa

  • huuh­te­le kaikki pakkaukset, purkit ja pullot
  • li­tis­tä pak­kauk­set
  • va­lu­ta lii­at nes­teet bio­jät­tee­seen me­ne­vis­tä ruo­an­täh­teis­tä ja muis­ta maa­tu­vis­ta jät­teis­tä
  • pakkaa kas­vi- ja eläin­ras­vat sekä -öl­jyt tyh­jiin säi­ly­tys­as­ti­oi­hin ja kier­rä­tä
  • muis­ta jät­tää pan­til­li­siin pul­loi­hin kor­kit

Säästä sähköä

Li­sään­ty­nyt tek­no­lo­gia on kas­vat­ta­nut ener­gi­an ku­lu­tus­ta.  Ener­gi­an jär­ke­vä käyt­tö ja ener­gi­an­sääs­tö ovat tär­kei­tä ym­pä­ris­tö­te­ko­ja il­mas­ton­muu­tok­sen hil­lin­näs­sä.

  • jos et tar­vit­se va­lo­ja, sam­mu­ta ne
  • sam­mu­ta lait­teet ko­ko­naan, kun ne ei­vät ole käy­tös­sä, esim. tie­to­kone, tv jne.
  • irrota laturit pistorasiasta

Säästä vettä

Mo­net päi­vit­täi­set tuot­teem­me si­säl­tä­vät niin sa­not­tua pii­lo­vet­tä. Pii­lo­vesi on voi­tu ku­lut­taa mais­sa, jois­sa ve­des­tä on pu­laa. Esi­mer­kik­si ku­pil­li­nen kah­via si­säl­tää kah­vin tuo­tan­toon ku­lu­nut­ta pii­lo­vet­tä jopa 140 lit­raa.

”Näkyvää” vettä säästät muun muassa näin:

  • käy­tä vet­tä har­ki­ten, älä­kä juok­su­ta sitä tur­haan
  • sul­je ha­nat aina käy­tön jäl­keen

Kestävän kehityksen oppaan sivunavigaatio

3. Monipuoliset ja vastuulliset oppimisympäristöt

4. Sinäkin voit toimia vastuullisesti

 

Vastuullinen Ravintola Perho

Kestävän kehityksen opas
Vastuullinen ravintola on enemmän kuin ravintola

Töölön kampuksen Ravintola Perho toimii opetusravintolana. Koko sen toiminta on ympäristömyönteistä.

Vastuullinen Ravintola Perho

Ravintola noudattaa ympäristövaatimuksia toiminnassaan esimerkiksi raaka-aineita ostettaessa ja käytettäessä. Ravintola täyttää sille asetettuja vaatimuksia energiankulutukselle ja jätehuollolle sekä kemiallisten tuotteiden käytölle ja osa elintarvikkeista on luomua. Henkilökunta ja opiskelijat ovat myös omalla työllään sitoutuneet ympäristötyöhön.


Portaat Luomuun

Ravintola Perho sekä Töölön kampuksen opiskelija- ja henkilöstöravintola Herkku saivat marraskuussa 2014 Portaat Luomuun diplomit.  Portaat Luomuun on ammattikeittiölle suunnattu ohjelma, jossa edistetään luomun käyttöä etenemällä viisivaiheista portaikkoa ylöspäin, jonka huippuna on tähtiporras. Vuonna 2018 Ravintola Perho ja Herkku saavuttivat tason viisi Portaat Luomuun ohjelmassa.


Hävikkimestari-sovellus

Ra­vin­to­la Per­ho otti syk­syl­lä 2018 käyt­töön­sä Hä­vik­ki­mes­ta­ri-so­vel­luk­sen. So­vel­luk­sel­la on help­po mi­ta­ta ra­vin­to­lan ruo­ka­hä­vik­kiä. Hä­vik­ki­mes­ta­ri ei auta vain tie­don ke­rää­mi­ses­sä, vaan ta­voit­tee­na on hyö­dyn­tää ke­rät­tyä tie­toa ruo­ka­hä­vi­kin en­nal­ta­eh­käi­se­mi­ses­sä. So­vel­lus otettiin käyt­töön myös Töö­lön kam­puk­sen ope­tus­keit­ti­öi­ssä luku­vuo­den 2018–2019 ai­ka­na.

Ruo­ka­hä­vi­kin ym­pä­ris­tö­vai­ku­tuk­set ovat nous­seet glo­baa­lik­si huo­len­ai­heek­si. Maa­pal­lon maa­pin­ta-alas­ta 50 % on ruo­an­tuo­tan­non käy­tös­sä. Puh­taas­ta ve­des­tä puo­les­taan 70 % ku­luu ruo­an­tuo­tan­toon ja 30 % il­mas­to­pääs­töis­tä syn­tyy juu­ri ruo­an­tuo­tan­nos­sa. Täl­lä het­kel­lä 1/3 tuo­te­tus­ta ruo­as­ta pää­tyy hä­vi­kik­si, mikä on kes­tä­mä­tön­tä maa­pal­lon kaik­kien mit­ta­rei­den ol­les­sa pu­nai­sel­la. YK:lla on­kin ta­voi­te vä­hen­tää ruo­ka­hä­vik­kiä 50 % vuo­teen 2030 men­nes­sä. Hä­vik­ki­mes­ta­rin avul­la ra­vin­to­lan hen­ki­lö­kun­ta on mu­ka­na rat­kai­se­mas­sa tätä haas­tet­ta. (Las­si­la & Ti­kan­oja 2018)


Viherseinä henkilöstö- ja opiskelijaruokala Perhon Herkussa

Perhon henkilöstö- ja opiskelijaruokala Herkku on hankkinut viherseinän, jolla saadaan aikaiseksi ekologinen ja puhdas ilma.

Vastuullinen Ravintola Perho ja viherseinä

Viherseinä puhkuu puhdasta sisäilmaa

Naava poistaa ilmasta haitallisia kemikaaleja ja optimoi ilmankosteuden, häivyttäen heikon ilmanlaadun aikaansaamia terveysongelmia sekä kohottaen tuottavuutta ja suorituskykyä.


Kompostori

Ravintola Perho otti käyttöön syksyllä 2019 kompostorin, joka toimii luonnonystävällisellä tekniikalla ja vähentää jätteiden määrää 90 %. Kompostorin mikro-organismien tehtävänä on pilkkoa kompostoriin syötetyt tuotteet noin 24–48 tunnin kuluessa maanparannusaineeksi.

Voit suurentaa kuvaa klikkaamalla sitä

Lopputuote hygienisoidaan kuumentamalla tuote (+75 C°/1 tunti) EU-standardien mukaisesti.  Tätä myötä Perhossa otetaan haltuun kestävän ravinnontuotannon ympyrä ”Pellosta pöytään ja takaisin peltoon”. Biokompostoitava hävikki viedään biokompostoriin joka muuttaa hävikin maanparannusaineeksi. Maanparannusaine palautetaan takaisin Green CIty Farmin pellolle.

​Green Good -kompostoreiden käyttökapasiteetti on 5 kg–1500 kg/ päivässä. Nämä CE-hyväksynnän omaavat laitteet säästävät selvää rahaa ja vähentävät kierrätyksestä syntyviä kuluja.


Perhon panimo

Perhon Panimo on Helsingin vanhin toiminnassa oleva panimo. Panimo on opetuspanimo ja osa Perho Liiketalousopistoa.

Panimo on perustettu vuonna 1995 ja Ravintola Perhossa on nykyään neljä hanaa, joissa on vaihtuva kattaus oman talon oluita. Perhon Rohkea on ollut alusta alkaen myydyin olut ja se on jatkuvasti ravintolan valikoimassa. Ravintola Perho valmistaa myös kausioluita ja kokeilevat jatkuvasti uusia reseptejä. Ravintolalla on myös ulosmyyntioikeudet.


Perhon juustola

Perho Liiketalousopiston yksi arvo on Edelläkävijyys. Arvo haastaa meitä kaikkia miettimään, kuinka edelläkävijyys näkyy omassa työssä ja tekemisessä. Perhon juustolan perustaneet miettivät tätä yhdessä, ja tuloksena syntyi idea ryhtyä valmistamaan juustoja, joita harva koulu ja vielä harvempi ravintola Suomessa valmistaa. Juustoista saadaan hyvä myyntituote ravintola Perholle ja juustojen valmistuksesta hyvä koulutustuote Perho PROlle.


KEKE-opas – sivunavigaatio

3. Monipuoliset ja vastuulliset oppimisympäristöt

4. Sinäkin voit toimia vastuullisesti

 

Green City Farm – Perhon pelto

Kestävän kehityksen opas
Kaupunki tuottaa lähiruokaa

Perho Liiketalousopiston Mal­min kam­puk­sen vie­res­sä sijaitseva Green City Farm rikastuttaa useiden satojen ravintola-alan, matkailun ja liiketoiminnan opiskelijoiden opiskelupolkuja.

Green City Farm banderolli pellonlaidassa

Green City Farm si­jait­see Perho Liiketalousopiston Mal­min kam­puk­sen yhteydessä

KEKE-opas: Green City FarmGreen City Farmilla, Perhon pellolla, kestävä kehitys yh­dis­te­tään eri tut­kin­non­o­siin työ­e­lä­mä­läh­töi­ses­ti. Pelto toimii ilmiömiöpohjaisena oppimisympäristönä ja tuo muun muassa kestävän viljelyn konkreettisesti opiskelijoiden nähtäville. Opiskelijat oppivat kestävän viljelyn ohella myös yrit­tä­jyyttä, markkinointia, tuo­te­ke­hi­tystä ja raa­ka-aine­tie­toi­suutta.

Ra­vin­to­la-, mat­kai­lu- ja lii­ke­toiminnan alojen opis­ke­li­jat tutustuvat siihen, mis­tä ruo­ka tu­lee, mi­ten se siir­tyy kes­tä­vän gast­ro­no­mi­an fi­lo­so­fi­an mu­kai­ses­ti pel­lol­ta keit­ti­öön ja asi­ak­kaan lau­ta­sel­le.


Luonnon monimuotoisuutta vaalivaa kumppanuusmaataloutta

En­sim­mäi­sen sato­kau­den vil­je­ly aloi­tet­tiin tou­ko­kuus­sa 2017 ja se pe­rus­tui enim­mäk­seen ns. maan­pa­ran­nus­vil­je­lyyn, jos­sa ta­voit­tee­na oli el­vyt­tää pel­to­a­lue­en maa­pe­rän ra­vin­to­ai­neet ja pien­e­li­öt luon­non­mu­kai­sin me­ne­tel­min. Vuosien 2018–2019 aikana kasvien ja yrttien viljelyä laajannettiin niin, että nykyisin pellolla kasvatetaan yli 30 erilaista lajia.



Vierailu pellolla

Voit tulla vierailemaan yksin tai ryhmäsi kanssa, ja tutustua ruoan alkuperään sekä pellon monimuotoiseen toimintaan.

Green City Farm >> on meidän perholaisten yhteinen pelto ja pihapiiri, matalan kynnyksen kohtaamispaikka ja yhteisöllisyyttä luova tila kaikille opiskelijoille, henkilökunnalle ja myös kaupunkilaisille.

Voit vierailla pellolla arkisin ja viikonloppuisin ilman ajanvarausta. Jos kuitenkin haluat varata tutustumiskierroksen tai saada lisätietoa osallistumisesta pellolla työskentelyyn, voit soittaa ja va­ra­ta ajan.

Pel­lon toi­min­ta pe­rus­tuu ns. kump­pa­nuus­maa­ta­lous eli Com­mu­ni­ty Sup­por­ted Ag­ri­cul­tu­re -mal­lin ide­aan, joka tu­kee pienimuo­tois­ta ja luon­non­mu­kais­ta vil­je­ly­toi­min­taa, yh­dis­tä­en kau­pun­ki­lai­sia ja si­dos­ryh­miä.

Varaukset

Heidi Hovi-Sippola, viljelytoiminnan asiantuntija 
040 150 4252

Ste­ven Lown­des, per­so­nal far­me­ril­ta
040 572 8991


Kestävän kehityksen oppaan sivunavigaatio

3. Monipuoliset ja vastuulliset oppimisympäristöt

4. Sinäkin voit toimia vastuullisesti

 

Mehiläistarhaus

KEKE-opas
Mehiläiset – talouskasvun ja monimuotoisuuden tekijät

Perho Liiketalousopiston mehiläispesät ovat Malmin kampuksella Green City Farmin yhteydessä.

Mehiläiset tuottavat hunajaa, mutta niillä on myös valtavan suuri merkitys viljeltyjen ja luonnonkasvien pölytyksen kannalta. Eri mehiläisten on arvioitu pölyttävän 75–85 prosenttia maailman kasvilajeista. Pölytystyö on todella arvokasta, sillä se tukee alueen ja maan taloutta sekä luonnon monimuotoisuutta.


Perholaiset pörriäiset 

Per­ho Lii­ke­ta­lous­o­pis­ton oma me­hi­läis­tar­haus aloitettiin Töö­lön kam­puk­sen kou­lu­ra­ken­nuk­sen 5. ker­rok­sen te­ras­sil­la ke­vääl­lä 2013.

Kah­den me­hi­läis­yh­dys­kun­nan me­hi­läi­set sekä ku­nin­gat­ta­ret saa­pui­vat pe­siin­sä 13.5.2013. Ke­säl­lä 2014 saim­me kak­si uut­ta me­hi­läis­yh­dys­kun­taa. Täl­lä het­kel­lä Per­holla on neljä mehiläispesää Malmin kampuksella Green City Farmin yhteydessä.

Opetuskeittiöt ja Ravintola Perho hyödyntävät Perhon hunajaa (lingottuna tai suoraan hunajakennoista) ruoanvalmistuksessa. Ensimmäinen satokausi (2013) tuotti yhteensä noin 70 kg hunajaa, ja toinen satokausi (2014) noin 110 kg. Hunajasato vaihtelee vuosittain paljon. Sadon määrään vaikuttavat monet seikat, kuten lämpötila, sateisuus ja eri mesikasvien kukinta-aika. Vuoden 2019 satokausi tuotti yhteensä noin 100 kg hunajaa.


Miksi mehiläiset ovat tärkeitä?

Mehiläiset tuottavat hunajaa, mutta niillä on myös valtavan suuri merkitys viljeltyjen ja luonnonkasvien pölytyksen kannalta.

Mehiläiset lisäävät monien kasvien siementen ja sadon määrää. Tasainen ja runsas mehiläispölytys tekee marjoista ja hedelmistä tasalaatuisia ja kauniita. Pölytys myös lisää satokasvien tasaista tuleentumista, joka taas vaikuttaa satokauden määrään. Mehiläiset pölyttävät muun muassa Green City Farmilla kasvatettuja kasveja ja kukkia.


Elintärkeää ruokaturvalle ja monimuotoisuudelle

Maailmanlaajuisesti mehiläisten tuottamaa hyötyä on mahdotonta arvioida, mutta tiedetään, että mehiläiset ovat tärkeä osa luonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemiä. Ilman pölyttäjiä moni kasvi ei pystyisi lisääntymään.

Eri mehiläisten on arvioitu pölyttävän 75-85 prosenttia maailman kasvilajeista, joten hyönteispölytys on arvioitu 153 miljardin euron arvoiseksi. Mehiläistarhausta pyritään lisäämään myös maatilojen yhteyteen, sillä se tarjoaa pölytyshyötyjen lisäksi myös lisätulomahdollisuuden viljelijöille.

Osa mehiläistarhaajista tarjoaa pölytyspalvelua viljelijöille. Tällöin mehiläiset voidaan viedä esimerkiksi marjan- ja hedelmänviljelijän tai rypsitilallisen avuksi ja samalla mehiläiset saavat mettä hunajantuotantoon.


Pölytyshyöty yli 60 miljoonaa euroa Suomessa

Kun ostaa kotimaista ja paikallaista hunajaa, jää myös mehiläisten tekemän pölytystyön hyöty omalle alueelle. Pölytystyö on todella arvokasta, sillä se tukee alueen ja maan taloutta sekä luonnon monimuotoisuutta.

Pölytys on mehiläistarhauksen arvokkain tuote Suomessakin. Sen on arvioitu olevan vuosittain yli 60 miljoonaa euroa sisältäen sekä kaupallisen että kotitarveviljelyn. Tämä on yli 11-kertainen luku hunajan arvoon verratessa.

Mehiläisistä saatavaa taloudellista hyötyä lisää myös se, että pölytykseen yhdistetään nykyään yhä useammin biologinen torjunta – esimerkiksi mansikan ja vadelman harmaahometta voidaan torjua mehiläisten avulla..

Mehiläiset pölyttävät tietenkin myös luonnonkasveja!

Muun muassa mustikka- ja puolukkasato nousee mehiläispölytyksen myötä. Luonnonvaraisista pölyttäjistä kimalaiset ja erakkomehiläiset on tärkeimpiä pölyttäjiä, joista kimalaiset ovat erittäin tärkeitä etenkin metsämarjojen sadolle.



KEKE-opas – sivunavigaatio

3. Monipuoliset ja vastuulliset oppimisympäristöt

4. Sinäkin voit toimia vastuullisesti

 

Kestävä kulutus ja vastuulliset hankinnat

Kestävän kehityksen opas
Kestävä hyvinvointi syntyy vastuullisista valinnoista

Materiaalitehokkuus ja vastuulliset hankinnat ovat kestävää kulutusta, jolla jätteiden syntyä voidaan vähentää ja kulutuksen vaikutuksia ympäristöön pienentää.

Sekä ekotehokkuutta että kohtuutta voi jokainen edistää omilla kulutusvalinnoilla. Pienilläkin teoilla saavutetaan vuositasolla isoja ekologisia ja taloudellisia säästöjä.

Muutos omissa kulutustavoissa ei tarkoita paluuta aikaan ennen sähkölampun keksimistä. Päinvastoin se voi olla muutos kohti uudenlaista hyvinvointia ja parempaa elämän laatua.


Vastuulliset hankinnan periaatteet – näin pyrimme toimimaan Perho Liiketalousopistossa

  • Materiaali- ja tarvikehankintojen tarjouspyyntöihin sisällytetään pyyntö käyttää ympäristövaatimukset täyttävää materiaalia tai ympäristömerkin saanutta materiaalia (laatu, ekologisuus ja kestävyys).
  • Suosimme ympäristömerkittyjä tuotteita, palveluita sekä uusiotuotteita.
  • Käy­tös­sä on kes­to­tuot­tei­ta ja -as­ti­oi­ta ker­ta­käyt­töis­ten si­jaan. PVC- sekä yk­sit­täis­pa­kat­tu­ja tuot­tei­ta väl­te­tään (voinappi, an­nos­jo­gur­tit, kap­se­li­es­pres­sot).
  • On­gel­ma­jä­tet­tä vä­hen­ne­tään mm. käyt­tä­mäl­lä la­dat­ta­via pa­ris­to­ja ja ak­ku­ja.
  • Ka­lus­teik­si suo­si­taan ko­ti­mai­sia, pit­kä­i­käi­siä, kier­rä­tet­tä­vis­sä ole­via ka­lus­tei­ta.
  • Folion ja pakkauspussien käyttö on korvattu kansilla ja astioilla!


Kestävän kehityksen oppaan sivunavigaatio

3. Monipuoliset ja vastuulliset oppimisympäristöt

4. Sinäkin voit toimia vastuullisesti

 

Vastuullinen matkailuala

Kestävän kehityksen opas
Vastuullinen matkailuala on kasvava elinkeino

Maailman matkailujärjestö UNWTO uutisoi kansainvälisen matkailijamäärän vuonna 2019 ylittäneen 1,5 miljardia matkailijaa.

Suomessa matkailun merkitys vientialana ja tärkeänä työllistäjänä on tunnustettu. Vuonna 2019 Suomen majoitusliikkeissä kirjattiin yli 23 miljoonaa yöpymisvuorokautta, joista noin 7,1 miljoonaa oli ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä.

Matkailun kasvu vaatii kestävää kehittämistä ja vastuullista toimintaa

Vastuullinen toiminta on punainen lanka ja luonnollinen osa matkailualan toimintaa.

Matkailijat voivat tehdä kestävämpiä valintoja muun muassa lentämällä harvemmin ja pidemmäksi aikaa matkakohteisiin

Kestävän kehityksen huomioiminen kaikessa tominnassa on palvelumuotoilua.

Kaikissa matkailun suunnittelun, kehittämisen ja toiminnan vaiheissa tehdään mahdollisimman vastuullisia valintoja, joilla säästetään energiaa ja vettä, rasitetaan ympäristöä mahdollisimman vähän.

Aina ei ole pakko lentää

Lentoliikenne on suurennuslasin alla ja lentoyhtiöt vastaavat niille asetettuun haasteeseen kehittämällä uutta teknologiaa hyödyntäviä energiatehokkaita ratkaisuja ja puhtaampaa polttoainetta. Matkailijat voivat tehdä kestävämpiä valintoja lentämällä harvemmin ja pidemmäksi aikaa matkakohteisiin ja käyttämällä junaa aina silloin, kun se on mahdollista. Vastuullinen matkailija myös suosii ei-motorisoituja ajoneuvoja matkakohteessa liikkuessaan.

Jokainen meistä voi myös hyvittää omasta matkustamisesta aiheutuneita hiilidioksidipäästöjä: esimerkiksi osa lentoyhtiöistä tarjoaa tilaisuuden vapaaehtoiseen päästöjen kompensointiin, ja hyvittäminen on mahdollista myös monien muiden toimijoiden kautta.


Paikallisuutta arvostavia valintoja

Erityisen tärkeää matkailun toimialalla on kunnioittaa paikallisuutta ja toimia siis sosiokulttuurisesti vastuullisella tavalla.

Paikallisuuden kunnioittamisella ja sosiokulttuurisella vastuullisuudella tarkoitetaan sitä, että paikalliset otetaan mukaan matkailupalvelujen suunnitteluun ja että matkailu tuottaa [myös] heille taloudellista hyötyä. Matkailijoita viedään sinne, missä luonto ja ympäristö kestävät matkailusta aiheutuvan kulutuksen samalla sekä matkakohteiden paikalliset arvot, kulttuuri ja ympäristöt säilyvät mahdollisimman koskemattomina.

Voimme ja meidän pitää tehdä vastuullisia valintoja myös matkailijoina. Matkailija-kuluttajan näkökulmasta paikallisuuden kunnioittaminen tarkoittaa, että hän käyttää paikallisia yrityksiä, majoittuu paikallisten ylläpitämissä majoituspaikoissa, suosii paikallisia ravintoloita ja tuotteita sekä osallistuu paikallisten tarjoamiin elämyspalveluihin.

Kulttuurin kaveri

Matkailijat arvostavat kaiken aikaa enemmän paikallisia elämyksiä ja tämä trendi edistääkin erinomaisesti matkailun vastuullisuutta.

Parhaimmillaan matkailu voi olla häviämässä olevan kulttuurin vahvistamista ja säilyttämistä. Näin on käynyt jossain määrin esimerkiksi Suomen Lapissa, jossa saamelaiset ovat viimein saaneet ansaittua näkyvyyttä omalle kulttuurilleen.


Turvallisuus osana vastuullista toimintaa

Suomi on tilastoitu maailmanlaajuisissa julkaisuissa yhdeksi maailman turvallisimmista maista; rikollisuutta, terrorismia ja luonnonmullistuksia on vähän, jos ollenkaan.

Turvallisuus on noussut tärkeäksi matkailualan vetovoimatekijäksi Suomessa. Turvallisuus on oleellinen osa laadukkaita matkailupalveluja. Emme voi kuitenkaan tuudittautua siihen, että Suomi olisi ulkona globaaleista muutoksista, vaan mahdollisiin uhkiin on suhtauduttava ennakoiden ja realistisesti.

Riskianalyysi ja turvasuunnitelma

Mat­kai­li­joi­ta pal­ve­le­vat lu­kui­sat eri yri­tyk­set ja toi­mi­jat ja jo­kai­sen näis­tä on omal­ta osal­taan huo­leh­dit­ta­va mat­kai­li­joi­den ja työn­te­ki­jöi­den tur­val­li­suu­des­ta. Kau­pun­geil­la ja kun­nil­la on omat tur­val­li­suus­stra­te­gi­at ja -suun­ni­tel­mat. Niis­sä on ku­vat­tu mm. vas­tuut eri­lai­sis­sa poik­keus­ti­lan­teis­sa; kuka tie­dot­taa ja mitä vies­tin­tä­ka­na­via käy­te­tään, mis­sä on ko­koon­tu­mis­pai­kat ja mi­ten vas­tuut on ja­et­tu. Mat­kai­lu­alan oh­jel­ma­pal­ve­lu­y­ri­tyk­sil­lä on vel­vol­li­suus laa­tia tur­val­li­suus­asia­kir­ja sekä pal­ve­lu­koh­tai­set tur­val­li­suus­suun­ni­tel­mat, joi­hin on kir­jat­tu oh­jeet yk­sit­täis­ten toi­mi­­joiden ja suo­ri­tus­paik­ko­jen osal­ta.

Myös muut mat­kai­lu­alan yri­tyk­set te­ke­vät ris­ki­a­na­lyy­se­jä ja tur­val­li­suus- ja krii­si­suun­ni­tel­mia var­mis­taak­seen asi­ak­kaan tur­val­li­sen pal­ve­lu­ket­jun. Ulko­mail­le mat­ko­ja jär­jes­tä­vien mat­ka­toi­mis­to­jen ja mat­kan­jär­jes­tä­jien edus­ta­jien tu­lee re­a­goi­da mat­kal­la mah­dol­li­ses­ti ta­pah­tu­viin poik­keus­ti­lan­tei­siin ja krii­sei­hin. Nä­ihin asi­oi­hin on alet­tu kiin­nit­tää eri­tyis­tä huo­mi­o­ta vuo­den 2001 New Yor­kin kak­sois­tor­nien ro­mah­duk­sen ja vuon­na 2004 Thai­maa­ta ra­vi­sut­ta­neen Tsu­na­min jäl­keen.

Turvallisuus suunnittelussa ja toiminnassa – osa ammatillisuutta

Tur­val­li­suu­den en­na­koin­ti, huo­mi­oi­mi­nen ja tur­val­li­ses­ti toi­mi­mi­nen si­säl­ty­vät kaik­kiin mat­kai­lu­alan am­ma­til­li­siin tut­kin­toi­hin. Tur­val­li­suu­teen vii­ta­taan mat­kai­lu­pal­ve­lu­jen suun­nit­te­lus­sa ja käy­tän­nön toi­min­nas­sa. Tut­kin­non pe­rus­tei­den mu­kai­ses­ti tulevan matkailualan ammattilaisen tu­lee osa­ta toi­mia poik­keus­ti­lan­teis­sa esi­mer­kik­si sil­loin kun asi­a­kas sai­ras­tuu tai koh­da­taan poik­keuk­sel­li­ses­ti käyt­täy­ty­vä asi­a­kas, kun pal­ve­lun toi­min­ta­ym­pä­ris­tös­sä ele­tään poik­keuk­sel­li­sis­sa sää­olo­suh­teis­sa tai käy­tet­tä­vät vä­li­neet voi­vat rik­kou­tua. Myös omas­ta työ­tur­val­li­suu­des­ta tu­lee huo­leh­tia. Mat­kai­lu­alan am­mat­ti­lai­sen tu­lee toi­mia esi­merk­ki­nä ja oh­ja­ta asi­ak­kai­ta toi­mi­maan tur­val­li­ses­ti mm. lii­ken­tees­sä, luon­nos­sa, ajo­neu­vo­jen kä­sit­te­lys­sä tai eläin­ten kans­sa toi­mies­sa.

Matkailualan opintojen aikana suositellaan turvallisuuskoulutuksen suorittamista. Oppilaitoksemme on ollut mukana kehittämässä Matkailualan turvallisuuskoulutuksen verkkokurssia, joka on tarjolla opiskelijoille keväästä 2020 alkaen. Kurssi antaa edellytykset myös riskianalyysin ja turvallisuussuunnitelman laatimiselle. Joissakin tutkinnon osissa edellytetään myös EA1-kurssin suorittamista tai vastaavien ensiaputaitojen hankkimista muulla tavalla. Jos tutkinnon osissa vaaditaan puolestaan ruuan valmistamista tai käsittelyä, suoritetaan Hygieniapassi-koulutus ja -testi. Hygieniaosaaminenkin on osa turvallisuutta – väärin käsitelty ruoka tai pilaantuneen ruuan tarjoaminen on terveysriski.


Perho Liiketalousopiston matkailualan koulutuksessa korostuvat metsä ja Suomen puhtaat luonnonvedet. Vastuullisen matkailualan ammattilaiset kehittävät, suunnittelevat ja toteuttavat kestäviä matkailupalveluja. He kunnioittavat ja hyödyntävät paikallisuutta, valitsevat vähiten ympäristöä rasittavia vaihtoehtoja sekä vievät matkailijoita sinne, missä luonto ja ympäristö kestävät matkailusta aiheutuvan kulutuksen.

#perholainen vastuullinen matkailualan ammattilainenTule siksi, mikä haluat olla.

Kestävän kehityksen oppaan sivunavigaatio

3. Monipuoliset ja vastuulliset oppimisympäristöt

4. Sinäkin voit toimia vastuullisesti

 

Kumppanuusmaatalous

KEKE-opas
Community Supported Agriculture (CSA)

Kumppanuusmaatalouden (engl. Community Supported Agriculture) viides pääperiaate on riskien ja hyötyjen jakaminen tuottajan ja kuluttajan välillä.

Maaseudun ja kaupungin kohtaaminen, kuluttajan tai koulun sekä viljelijän yhteistyö luovat kestäviä ja läpinäkyviä ruokaketjuja

Kumppanuusmaataloustiloja on paljon erilaisia, mutta pääpiste nojaa viljelijän ja syöjän välisessä suorassa suhteessa. Toisin sanoen viljelijä tietää, kenelle hän ruoan tuottaa ja ruoan syöjä tietää, mistä hänen ruokansa on peräisin.


Ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää toimintaa

Ruokasuvereniteetti tarkoittaa, että tulee huomioida kullekin alueelle parhaiten sopivat ruoan tuotannon, jakelun ja kulutuksen tavat huomioiden erilaiset ekologiset, sosio-ekonomiset ja kulttuuriset olosuhteet.

Urgenci on kansainvälinen organisaatio, joka ylläpitää yhteyksiä olemassa olevien kumppanuusmaatalousverkostojen välillä. Urgencin kumppanuusmaatalouden pääpainopisteet ovat agroekologian arvoissa, ruokasuvereniteetissä, solidaarisessa taloudessa ja biodiversiteetissä eli luonnon monimuotoisuudessa. Lisäksi paikallistalous ja paikallinen ruoanjakelu kuuluvat kumppanuusmaatalouteen.


Kaupunkilainen oppii oman ruoan tuotannon alkuperän

Kumppanuusmaatalous perustuu luottamukseen.

Esimerkiksi kotitalous, koulu tai päiväkoti voi sitoutua ostamaan vihanneksensa tietyltä tilalta, kumppanuusmaatilaltaan. Tällöin viljelijä tietää, kenelle kasvattaa ruokaa ja mistä saa rahallista vastinetta.

Monilla kumppanuusmaataloustiloilla sitoudutaan maksamaan satomaksu etukäteen joko osissa tai kerralla. Näin maatila saa osakkaita, jotka jakavat osan tilan sadosta. Asiakkaan tilalla on osakas, joka luottaa lähellä tuotettuun paikalliseen satoon.


Yhteisen pellon ympäristölliset hyödyt

Kumppanuusmaatalouden osakas myös usein oppii, kuinka oma ruoan tuotanto vaikuttaa ilmastoon, lähivesistöön ja maaperään.

Kumppanuusmaatalouden ympäristöllisiä hyötyjä ovat mm.

  • biodiversiteetin lisääntyminen
  • ruokajätteen minimointi
  • pienviljelyn tukeminen
  • ekosysteemipalveluiden hyödyntäminen
  • tiedon lisääntyminen
  • kaupunkilaisten osallistuminen oman ruoantuotantoon
  • ympäristöstä huolehtiminen
  • ravinteiden kierrätys

Kumppanuusmaataloudessa toteutuu paikallisuus, tiedonsiirto ja lyhyt ruokaketju

Kumppanuusmaatalous luo uutta eheyttävää ruokakulttuuria ja tekemistä kaupunkiympäristöön. Kumppanuusmaatalouspellolla voi myös tavata paljon erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä.

Maaseudun ja kaupungin kohtaaminen, kuluttajan tai koulun sekä viljelijän yhteistyö luovat kestäviä ja läpinäkyviä ruokaketjuja. Kaupunkiviljelyn yksi tarkoitus on myös kasvattaa lapsia, jotka tietävät, mistä ruoka tulee.

Kumppanuusmaatalouden sosiaalisia hyötyjä ovat pellon hyötyliikunta, osallistava ja virkistävä toiminta.


Kumppanuusmaatalous Perho Liiketalousopistossa

Malmin Longinojalla sijaitseva Green City Farm on Perho Liiketalousopiston oppimispelto, joka ruoan tuotannon lisäksi kasvattaa ympäristöstä huolehtivia kansalaisia tarjoamalla tietoa kestävästä sekä ilmastoystävällisestä ruoantuotannosta.

Green City Farmilla perholaiset opiskelijat voivat oppia läpinäkyvän lähiruoan matkan siemenestä pellon kautta pöytään, osallistuvat Ravintola Perhon ruoantuotantoon ja oppivat kestävän kehityksen mukaisesta ruokajärjestelmästä ja kestävästä toiminnasta maapallon kantokyvyn rajoissa. Kierto tai kierrätys toteutuvat Green City Farmilla, kun kasvijätteet palautetaan omaan aumakompostiin niin pellolta kuin Ravintola Perhostakin.

Pelto tuottaa kasviksia Ravintola Perhon lisäksi Compass Groupille, Setlementtiasunnot Oy:lle ja Haaga Helia ammattikorkeakoululle.sekä muutamalle Helsingin ravintolalle.



KEKE-opas – sivunavigaatio

3. Monipuoliset ja vastuulliset oppimisympäristöt

4. Sinäkin voit toimia vastuullisesti

 

Lisätietoja

Kestävän kehityksen opas
Kehitys kehittyy – opitaan lisää ja uutta

Hienoa, että olet kiinnostunut kestävästä kehityksestä ja haluat tietää enemmän kuin mitä oppaamme sivuilla olemme jo kertoneet.

Kestävän kehityksen opas, KEKE-opas: lisätietoja/lähteitä

Matka jatkuu – linkkejä lisätietoihin

Kestävä kehitys Suomessa

Kestävä kehitys Perho Liiketalousopistossa

Tietoa sosiaalisesta kestävyydestä

Kestävä kehitys ravintola-alalla

Tietoa luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä

Esimerkkejä kiertotaloustoimijoista


Tietoa ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen opinnoista sekä urheilijakoulutuksesta

Marja Hemmi, koulutusalajohtaja, ravintola-ala
040 480 5577
marja.hemmi (at) perho.fi

Satu Sandman, koulutusalajohtaja, matkailuala
040 775 3266
satu.sandman (at) perho.fi

Katriina Klén, koulutusalajohtaja, liiketoiminta
050 366 6711
katriina.klen (at) perho.fi

Tuuli Merikoski, koulutuspäällikkö, huippu-urheilu
0400 711728
tuuli.merikoski (at) perho.fi


Kestävän kehityksen oppaan sivunavigaatio

3. Monipuoliset ja vastuulliset oppimisympäristöt

4. Sinäkin voit toimia vastuullisesti