Onko joukkueesi Köksän Mestari 2024?
Köksän Mestarit 2024 –kilpailu kotitaloutta opiskeleville yläkoululaisille
Kotitaloutta opiskeleville yläkoulujen oppilaille suunnattu Köksän Mestarit -kilpailu käynnistyy jälleen. Kilpailu on auki 31.12.2023 klo 17 asti. Säännöt julkaistaan syyskuussa 2023.
Kilpailun tavoitteena on innostaa nuoria tutustumaan monipuoliseen ruokakulttuuriimme ja kiinnostumaan ravintola-alan ammateista.
Ruoan valmistaminen joukkueena ja tehtävän videointi kokonaisuudeksi ohjaa tiimin jäseniä yhteistyöhön.
Köksän Mestarit 2024 -kilpailu – näin osallistut
Oppilaat valmistavat ja videoivat itsenäisyyspäivä, suomalaisuus ja kotimaiset raaka-aineet -teeman mukaisen ruokakokonaisuuden valmistuksen ja lopputuloksen.
Video saa olla oman maun mukaan omaperäinen, taiteellinen ja/tai viihdyttävä. Toteutus voi olla suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
Lisäksi tulee kuvata yksi ruokakokonaisuuden annos.
Ilmoittautumislomakkeeseen liitetään
- Videon linkki (videon pituus enintään 2 min)
- Ruoka-annoksen kuva
- Videon lyhyt sanallinen esittely.
Perho Liiketalousopistoon toimitettavilla materiaaleilla pitää olla
- julkaisuluvat videolla tunnistettavissa olevilta alaikäisiltä oppilailta sekä näiden huoltajilta
- koulun suostumus finaaliin valittujen videoiden julkaisuun perho.fi -sivustolla sekä mahdollisissa Perho LTO:n sosiaalisen median kanavissa.
Tervetuloa mukaan!
Onko joukkueesi Köksän Mestari 2024 – lisätiedot
Karoliina Karusuo, projektinjohtaja
Perho Liiketalousopisto, ravintola-ala
040 774 74 93
karoliina.karusuo (at) perho.fi
Köksän Mestarit 2024 -kilpailu yhteistyössä Perho Liiketalousopisto, Food Camp, Mestarikoulu, Kotitalousopettajien Liitto, Scandic Hotels ja HOK-Elanto. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Köksän Mestarit 2023 -voittajat Tulliportin normaalikoulusta vierailivat Perho Liiketalousopistossa, jonka baariluokassa maisteltiin alkoholittomia mocktaileja.