Artikkelit

perustutkinto: Yo-pohjainen merkonomi, tammikuun aloitus

Ylioppilaspohjainen merkonomi – tammikuussa alkavat opinnot

Varmista elämäsi parhaat jatkot työelämässä sekä korkeakouluopinnoissa – opiskele merkonomiksi! Hyödynnä välivuosi ja käynnistä opinnot työn ohella. Esim. pankit ja vakuutusyhtiöt ovat hyvin kiinnostuneita yo-merkonomeista. Liiketoiminnan opinnoista on myös hyötyä, vaikka suuntaisit juristiksi, sosiologiksi tai vaikka lääkäriksi.

Jatkuvan haun hakemukseen liitettävät pdf-dokumentit

  • Tutkintotodistus
  • opintosuoritusote tai tutkintotodistuksen liite, josta näkyvät kurssit ja arvosanat
  • Suomen kielellä laadittu kuvallinen CV
  • lukion/aikuislukion päättötodistus
  • peruskoulun kuluvana vuonna tai edellisvuonna päättäneiltä peruskoulun päättötodistus / todistus TUVAsta
  • kielitaitotodistus tarvittaessa.
Ylioppilaspohjainen merkonomi

Seuraava yo-pohjaisten merkonomiopintojen aloituspäivä ke 8.1.2025!

Polkuvaihtoehtoina ovat muun muassa

  • myynti & markkinointi
  • finanssiala (työ pankissa/vakuutusyhtiössä)
  • palkanlaskenta & HR
  • taloushallinto
  • vähittäiskauppa.

Lähiopetusta on kolmena päivänä viikossa, ja muina päivinä voit vaikka tehdä osa-aikaisia hommia. Oppisopimusopiskelu onnistuu, kun sinulla on työpaikka liiketoiminnan alalla. Ja jos et asu pk-seudulla, niin verkko-opinnot ovat sinulle.

Meiltä matkasi jatkuu työelämään tai korkeakouluun

Yo-pohjaisten opintojen kesto on yksilöllinen (keskimäärin noin 1–1,5 vuotta).Osana merkonomiopintoja voit suorittaa Haaga-Helia  ammattikorkeakoulun väyläopintoja ja jatkaa meiltä suoraan tradenomin 2. vuosikurssille.

Hanki tutkinto, joka kestää

Seuraava opintojen aloituspäivä on ke 8.1.2025.  Kutsumme jatkuvan haun hakijoita soveltuvuushaastatteluun. Hakemus on voimassa neljä kuukautta.


Liiketoiminnan perustutkinto & jatkuva haku

Jatkuvan haun hakemukseen liitettävät pdf-dokumentit

  • Tutkintotodistus
  • opintosuoritusote tai tutkintotodistuksen liite, josta näkyvät kurssit ja arvosanat
  • Suomen kielellä laadittu kuvallinen CV
  • lukion/aikuislukion päättötodistus
  • peruskoulun kuluvana vuonna tai edellisvuonna päättäneiltä peruskoulun päättötodistus / todistus TUVAsta
  • kielitaitotodistus tarvittaessa.


Yo-pohjainen merkonomi – lisätiedot

Liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi >>

 

Perustutkinto: Kokki

Opiskele kokiksi: ravintola- ja catering-alan perustutkinto

Ravintola- ja catering-alan perustutkinnon suorittanut kokki osaa maukkaan ruoanvalmistuksen ja tarjoilun perusasiat ja voi työskennellä kokkina erilaisin liikeideoin toimivissa ravintoloissa. Perustutkinnon voi nopeimmillaan suorittaa 1,5 vuodessa päiväopintoina. Opinnot alkavat 8.1.2025.

Ravintola-alan opinnot ovat sinun juttusi, mikäli olet innostunut ruoanlaitosta, ravintola työpaikkana tuntuu omalta ja haluat tuottaa asiakkaille hyvää fiilistä. Meillä opiskelet monipuoliseksi ja muuntautumiskykyiseksi ravintola-alan ammattilaiseksi.

Kuka voi hakea jatkuvassa haussa?

Jatkuva haku on tarkoitettu peruskoulun jälkeen opinnot/-toja lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa tai korkeakoulussa suorittaneille ja/tai työelämässä jo kokemusta hankkineille.

Soveltuvuushaastattelut

Haastattelemme hakijoita sitä mukaa, kun hakemuksia tulee. Ilmoitamme hakijoille haastatteluajan sähköpostilla.

Seuraavat  opintojen aloitukset ovat tammikuussa, maaliskuussa ja elokuussa 2025 Töölön kampuksella.

Valmistut vauhdilla kokin ammattiin

Heti opintojen alussa kanssasi tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Elämäsi opintojen pyörteissä kulkee nopeasti, kun jo hankkimasi osaaminen, lukio- tai muut opinnot ynnä ravintola-alan työkokemus lyhentävät kokkiopintojesi pituutta. Opiskella voit läpi vuoden, halutessasi myös kesällä.

Kokin opinnot toteutetaan työelämälähtöisesti. Saat monipuolisen ja käytännönläheisen ammattitaidon ja vahvistat työelämätaitojasi.

Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, kokki >>

Hyvällä ammatillisella perustutkintotodistuksella voi nyt myös päästä suoraan sisään ammattikorkeaan ilman pääsykoetta. Meillä voit myös suorittaa osana perustutkintoa ruokatuotannon johtamisen restonomin opintoja >>


Opiskele ruoanvalmistusta ja kehitä englannin kielen taitoasi

Onko sinua kiehtonut ajatus opinnoista englannin kielellä? Perho Liiketalousopistossa voit opiskella kokin ammattiin englanniksi. Eikä sinun tarvitse olla siinä mikään mestari. Puolitoista vuotta kokin opintoja ja ruoanvalmistusta kansainvälisessä ryhmässä petraa kielitaitoasi samalla kun tutustut uusiin kulttuureihin ja erilaisiin näkemyksiin.

Vocational Qualificaton in Restaurant and Catering Services, Restaurant Cook >>

Haku tammikuussa alkaviin Restaurant Cook päiväopintoihin on parhaillaan käynnissä. Hakuaikaa on 11.11.2024 saakka.


Perustutkinto: kokki – lisätiedot

Hakutoimisto  ja opintopalvelut/ Töölön kampus >>
hakutoimisto (at) perho.fi
09 350 9210
Aukioloaika 9.00-14.00

Valmistujaisjuhla pe 31. toukokuuta

On taas aika toivottaa hyvää matkaa, perholainen!

Perho Liiketalousopiston ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen uusien osaajien valmistujaisjuhlaa vietetään pe 31.5.2024.

Perustutkinnon kaksoistutkintona suorittaneiden ylioppilaaksi julistaminen ja lakitus samassa tilaisuudessa.

The graduation ceremony for the Restaurant Cook and Restaurant Waiter students is on Friday, 31.5.2024.

Valmistujaisjuhla pe 31. toukokuuta 2024

Kokki, matka-asiantuntija, matkailupalvelujen tuottaja, merkonomi, Restaurant Cook, Restaurant Waiter, tarjoilija, vastaanottovirkailija – valintojen vapaus alkaa koulutuksesta!

Valmistujaiskahvit
JATKUVAN HAUN LIIKETOIMINTA

Paikka
Malmin kampus/lk. M108, Vanha Helsingintie 13

  • Klo 8 jatkuvan haun liiketoiminnan tutkintojen jako (valmistuvilla on kiire työpaikoille!).

Kakkukahvit valmistuneille ja heidän kotijoukoilleen samassa tilassa.


Valmistujaisjuhla
MATKAILUALA, LIIKETOIMINTA JA URHEA-LINJAT

Paikka
Liikunta- ja hyvinvointikeskus Helmi Center, Vanha Helsingintie 13

  • Klo 9.30 valmistuvien perholaisten kokoontuminen  Malmin kampuksella.
  • Klo 10 juhlatilaisuus alkaa.

Juhlan jälkeen kakkukahvit valmistuneille ja heidän kotijoukoilleen opiskelijaravintola Perhon Helmessä.

Malmin kampuksen valmistujaisjuhlan ohjelma >>


Valmistujaisjuhla
RAVINTOLA-ALA JA LIIKETOIMINTA

Paikka
Temppeliaukion kirkko, Lutherinkatu 3

  • Klo 12 valmistuvien perholaisten kokoontuminen  Töölön kampuksella.
  • Klo 13 juhlatilaisuus alkaa.

Juhlan jälkeen kakkukahvit valmistuneille ja kotiväelle Ravintola Perhossa.


Graduation Ceremony
CULINARY STUDENTS

Place
Temppeliaukio Church, Lutherinkatu 3

  • At noon the graduating students meet at the Töölö campus.
  • At 1 pm the celebration event begins.

After the celebration event, the graduated students and their family members are welcome to Restaurant Perho for cake and coffee.


Valmistujaisjuhla pe 31.5.2024 – lisätiedot

Maarit Nevalainen, tiimi- ja kehittämisvastaava, opintopalvelut
040 714 4294
maarit.nevalainen (at) perho.fi

Ylen valmistuneiden kone 2024

Ammattiin valmistuneet julkaistaan 11. kesäkuuta. Kevään 2024 ylioppilaiden nimet on julkaistu 14. toukokuuta.


Innostu opiskelusta, onnistu elämässä. #perholainen

 

Merkonomina finanssialalla

Opiskelija- ja uratarinat – kokemuksia

Kuka #perholainen merkonomi ja ylioppilas

Julia Valkeapää
finanssialan alumni
Corporate Finance Advisor

Mitä nyt, JULIA?

Valmistuin Perho Liiketalousopistosta merkonomiksi toukokuussa vuonna 2021. Aikaisemmalta taustaltani olin ylioppilas, joka oli työskennellyt kaupan alalla lakin saamisen jälkeen.

Nykyään työskentelen OP:ssa yritysasiakkaiden parissa ja neuvottelen uusien yrittäjien kanssa heidän yrityksillensä pankkipalveluita. Aloitin myös Haaga-Heliassa tradenomiopinnot polkuopintojen kautta vuonna 2023. Nyt tammikuussa 2024 pääsin polkuopintojen kautta tutkinto-opiskelijaksi ja opiskelen jälleen töiden ohessa. Tällä kertaa merkonomin sijasta tradenomiksi.

Stoorisi

Kaupassa työskennellessäni pohdin tulevaisuuttani ja mietin, että mitä haluaisin oikeasti tehdä työkseni. Tiesin, että työnhakua helpottaisi se, että minulla olisi ylioppilaslakin lisäksi myös ammatti. Merkonomiksi opiskeleminen kuulosti hyvältä ja olin tietoinen siitä, että merkonomeilla on laajat mahdollisuudet työelämässä moneen eri suuntaan.

Perho LTOssa sain lukuisia avaimia työelämää varten sekä vinkkejä mahdollisista urasuunnista. Päädyin sen aikaisen kurssikaverini suosituksesta hakemaan työharjoitteluun Uudenmaan Osuuspankkiin (entinen Helsingin seudun Osuuspankki).

Muutaman mutkan kautta kävi kuitenkin niin, että sain pelkän harjoittelupaikan sijaan heti määräaikaisen sopimuksen OP:lle ja minut perehdytettiin työhön. Samalla kun tein siis OP:ssa palkkatöitä, sain käydä siellä myös harjoittelun. Koulua minulla oli jäljellä viimeinen kevätlukukausi.

Aloitin OP:ssa vuoden 2021 tammikuussa. Tein töitä henkilöasiakkaiden asiakaspalvelussa ja työskentely finanssialalla koulun ohessa tuki oppimistani. Määräaikainen sopimukseni muutettiinkin nopeasti vakituiseksi. Pankissa työskentelystä oli hyötyä opintojen suuntaan ja opinnoista taas hyötyä työelämään. Ilman päätöstäni hakea merkonomiksi en olisi välttämättä päässyt OP:lle töihin, sillä he edellyttävät rekrytointiprosessissaan alalle sopivaa tutkintoa. Perhoon hakeminen oli siis tämän hetkisen elämäni tärkein juttu. Se avasi minulle aivan uudet ovet tulevaisuuteni suhteen. Sain sellaisia töitä, joista olin aikaisemmin vain osannut haaveilla.

Koulun ohella töissä käyminen on toki rankkaa, mutta koen että olen saanut sitä kautta valtavasti oppia sekä motivaatiota kehittääkseni itseäni työntekijänä. Ilman Perho Liiketalousopistoa ja sieltä saatua merkonomin tutkintoa, olisin varmaan edelleen hukassa urani suhteen.

Finanssipolku

Liiketoiminnan perustutkinto, merkonomi:

 Finassipalvelut -tutkinnon osan sisältöä

  • Syksyn orientoiva opiskelu – itsenäiset verkko-opinnot sekä Finanssipäivä etäTETissä
  • Lähiopetuksen intensiivijakso ja yritysvierailut
  • Työharjoittelu 4–5 kk finanssialan yrityksessä.

Lähiopetuksen intensiivijakson sisältö

  • Eläke-, henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden sekä pankkien tehtävät sekä palvelut asiakkaille.
  • Valvonta, sääntely, ja regulaatio sekä hyvä pankki- ja vakuutustapa.
  • Euroopan keskuspankin ja Suomen Pankin tehtävät.
  • Keskeiset kansantalouden ilmiöt ja niiden vaikutukset finanssialaan.
  • Sijoittaminen ja säästäminen
  • Yritysvierailut, joissa verkostoidumme työnantajiin ja samalla kuulemme mielenkiintoisia luentoja.

Merkonomina finanssialalla – lisätiedot

Kirsi Kärki-Luoto, koulutuspäällikkö, liiketoiminta (jatkuva haku)
040 714 4264
kirsi.karki-luoto (at) perho.fi

 

Laatupalkittu opiskelupaikka syksyksi

Jatkuva haku ja erillishaut: perustutkinnot, ammatti- ja erikoisammattitukinnot sekä työvoimakoulutus

Laatupalkittu opiskelupaikka syksyksi

Varmista, ettet jää hengailjaksi pitkän ja kuuman kesän jälkeen.

Käynnistä uusi urasi tai kehitä nykyistäsi ravintola- tai matkailu-/luotoalan, liiketoiminnan tai johtamisen vastuullisilla opinnoilla laatupalkitussa Perho Liiketalousopistossa.


Hyvää kwaää1 Varmista nyt opiskelupaikka syksyksi

Nähdään syksyllä, uudet ja jatkavat perholaiset!

 

Tapahtumia 2022–2023

Tervetuloa tutustumaan perholaisiin ja perholaisuuteen

Perho Liiketalousopistosta valmistuu suoraan ravintola-, matkailu- ja liiketoiminnan alojen työelämään. Osaksi vastuullisia opintoja voi liittää lukio-opintoja, amk-väyläopintoja ja/tai huippu-urheilun.

Tiedote: Perho Liiketalousopistolle ammatillisen koulutuksen laatupalkinto →

Tapahtumia syksy 2022–kevät 2023

Marraskuu 2022

Joulukuu

Tammikuu 2023

  • Pe 20.1. klo 8.30–11
    Opojen aamiainen, Urhea-kampus
  • To 26.1. klo 10–14
    Avoimet ovet, Töölön kampus

Helmikuu

  • Ke 1.2. klo 10–14
    Avoimet ovet, Malmin kampus

Toukokuu

  • To 4.5. klo 10–14
    Kohta ysillä -tapahtuma 8-luokkalaisille, Töölön kampus
  • Ke 10.5. & ti 23.5. klo 10–14
    Kohta ysillä -tapahtuma 8-luokkalaisille, Malmin kampus

Ota yhteyttä!

Voimme tulla kertomaan luokallesi tai isommillekin ryhmille ammatillisista opinnoistamme koulullesi tai treffata vaikka Teamsissa.

PERHO LIIKETALOUSPISTON OPOT

Malmin kampus, Vanha Helsingintie 13:

Karoliina Kemppainen, liiketoiminta
040 714 4257
karoliina.kemppainen (at) perho.fi

Anne Maijala, matkailuala
040 714 4276
anne.maijala (at) perho.fi

Malmin kampus & Urhea-kampus, Mäkelänkatu 47

Lars Eriksson, urheilijakoulutus
0400 529 016
lars.eriksson (at) perho.fi

Tuuli Merikoski, urheilijakoulutus
0400 711 728
tuuli.merikoski (at) perho.fi

Töölön kampus, Perhonkatu 11:

Päivi Kaksonen, ravintola-ala
040 480 5511
paivi.kaksonen (at) perho.fi

Tule siksi, mikä haluat olla.

 

Perustutkinto: Merkonomi

Jatkuvassa haussa voit hakea meille vaikka heti ja aloittaa opinnot joustavasti.

Liiketoiminnan (merkonomi) perustutkinnosta valmistut suoraan työelämään. Voit myös jatkaa suoraan ammattikorkeaan suorittamalla osana perustutkintoamme liiketalouden tradenomin väyläopintoja.

Nyt on hyvä hetki aloittaa esimerkiksi lukion jälkeiset jatko-opinnot tai palata työelämästä koulunpenkille.

Opiskele meillä koko liiketoiminnan perustutkinto tai hanki osatutkinnolla (tutkinnon osa tai osia) lisäosaamista. Opinnot voi suorittaa myös oppisopimuksella.

Merkonomin tutkinto on suora reitti myös ammattikorkeaan

Opintojen kesto on yksilöllinen, keskimäärin 1,5 vuotta, mutta voit valmistua sitäkin nopeammin – opiskelet vain sen, mitä et vielä osaa. Aiemmat opinnot (lukio, ammatilliset opinnot ym.) ja työkokemus nopeuttavat tutkintoon valmistumista.

Voit aloittaa liiketalouden tradenomin opinnot >> osana perustutkintoamma. Perustutkintoon valmistuessasi testaat samalla sopivuutesi alalle.

Myös hyvällä ammatillisella perustutkintotodistuksella voi päästä suoraan sisään ammattikorkeaan ilman pääsykoetta.

Katso lähin jatkuvan haun liiketoiminnan opintojen ryhmämuotoinen aloitus täältä >>


Jatkuva haku merkonomin lukiopohjaisiin opintoihin – lisätiedot

 

Haluatko opiskella kokiksi? Hae nyt!

Tee syötävän hyvä ratkaisu – Hae opiskelemaan kokiksi

Ravintola- ja catering-alan perustutkinnon suorittanut kokki osaa maukkaan ruoanvalmistuksen ja tarjoilun perusasiat ja voi työskennellä kokkina erilaisin liikeideoin toimivissa ravintoloissa. Perustutkinnon voi nopeimmillaan suorittaa 1,5 vuodessa päiväopintoina. Mikä parasta, työpaikkoja on!

Haluatko opiskella kokiksi? Hae nyt!

Ravintola-alan opinnot ovat sinun juttusi, mikäli olet innostunut ruoanlaitosta, ravintola työpaikkana tuntuu omalta ja haluat tuottaa asiakkaille hyvää fiilistä. Meillä opiskelet monipuoliseksi ja muuntautumiskykyiseksi ravintola-alan ammattilaiseksi.

Kokin opinnot toteutetaan työelämälähtöisesti. Saat monipuolisen ja käytännönläheisen ammattitaidon ja vahvistat työelämätaitojasi.

Kuka voi hakea jatkuvassa haussa?

Jatkuva haku on tarkoitettu peruskoulun jälkeen opinnot/-toja lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa tai korkeakoulussa suorittaneille ja/tai työelämässä jo kokemusta hankkineille.

Haastattelemme hakijoita sitä mukaa, kun hakemuksia tulee. Olemme sinuun yhteydessä. Ilmoitamme hakijoille haastatteluajan sähköpostilla. Seuraava opintojen aloitus tammikuussa 2023 Töölön kampuksella.

Valmistut vauhdilla kokin ammattiin

Heti opintojen alussa kanssasi tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämisuunnitelma (HOKS). Elämäsi opintojen pyörteissä kulkee nopeasti, kun jo hankkimasi osaaminen, lukio- tai muut opinnot ynnä ravintola-alan työkokemus lyhentävät kokkiopintojesi pituutta. Opiskella voit läpi vuoden, halutessasi myös kesällä.

Hyvällä ammatillisella perustutkintotodistuksella voi nyt myös päästä suoraan sisään ammattikorkeaan ilman pääsykoetta. Meillä voit myös suorittaa osana perustutkintoa ruokatuotannon johtamisen restonomin opintoja >>


Restaurant Cook – kokiksi englanninkielisessä koulutuksessa

Onko sinua kiehtonut ajatus opinnoista englannin kielellä? Perho Liiketalousopistossa voit opiskella kokin ammattiin englanniksi. Eikä sinun tarvitse olla siinä mikään mestari. Puolitoista vuotta kokin opintoja ja ruoanvalmistusta kansainvälisessä ryhmässä petraa kielitaitoasi samalla kun tutustut uusiin kulttuureihin ja erilaisiin näkemyksiin.

Vocational Qualificaton in Restaurant and Catering Services, Restaurant Cook >>

Restaurant Cook –päiväopintoihin haku 1.9.–30.10.2022

Soveltuvuushaastattelut Restaurant Cook -päiväopintoihin hakijoille: syksyllä 2022 Opinnot käynnistyvät tammikuussa 2023.


Haluatko opiskella kokiksi – lisätiedot

 

Opiskelua ja kokin työtä

Opiskelija- ja uratarinat – kokemuksia
Kuka #perholainen kokki

Minna Saari, 21 vuotta

ylioppilaspohjainen ravintola- ja catering-alan perustutkinto, valmistun kokiksi 2023

pelaan kavereiden kanssa videopelejä, soitan ukulelea, laulan, viihdyn kotona [kun vaan ehtisin] ja käyn teatterissa

Mitä nyt, MINNA?

Opiskelen ravintola-alaa Perho Liiketalousopistossa työn ohella. Olen ollut kymmenen kuukautta pikaruokaketjun ravintolassa töissä tehden työvuoroja aamulla, päivällä ja illalla. Onnekseni työnantajani on ymmärtäväisesti joustanut tarvittaessa työajoissa, jotta ennätän Keravalta Perho Liiketalousopiston Töölön kampukselle opiskelemaan. Työpaikassani on kivat esimiehet, työkaverit ja ilmapiiri mitä mainioin. Voisin tehdä pitkän uran pikaruokaravintolassa edeten vuoropäälliköksi tai ravintolapäälliköksi. Tähtään Perho Liiketalousopiston restonomiväyläopintojen kautta ammattikorkeakouluun jatkamaan opintojani.

Mistä opinnoista pidät eniten?

Yllätys, yllätys, keittiötunneista, jotka ovat ravintola-alan opintojeni suola. Asiakaspalvelu ja tarjoilu tuovat opintoihin vaihtelua. Asiakaspalvelusta ja tarjoilusta on kokin tarpeen osata sen verran, että pystyy sijaistamaan esimerkiksi äkillisesti sairastunutta tarjoilijaa.

Toivon, että minulla kokkina ja tiimityöläisenä löytyy taitoa katsoa työn kokonaiskuvaa, on sana hallussa ja osaamista tehdä asiakkailleni ekologisesti kasvatetuista raaka-aineista ja muista lähiruokatuotteista terveellistä ruokaa. Luovuutta joo, mutta taloudellinen ruoanvalmistus edellä lähtisin keittiössäni liikkeelle.

Stoorisi

Hain pikaruokaravintolaan töihin saadakseni tietää, millaista on työ ravintola-alalla. Ja piti saada elämiseen rahaa, enkä siinä elämäni vaiheessa halunnut muuta ylimääräistä kankeuttamaan ravintola-alan opintojani ja työssäkäyntiä.  Yksi inspiraation lähteeni ja kannustajani ravintola-alan opintojen valinnassa on ollut juhlatarjoilun ja cateringin ammattilaisena työskentelevä enoni. Kiitos hänelle ja Mitä tänään syötäisiin? –ohjelmalle, jota tykkäsin lapsena koulun jälkeen katsella.

Opiskelua ja kokin työtä – Lisätiedot

Mervi Vilén-Peltoniemi, koulutuspäällikkö, ruokatuotanto
040 738 9375
mervi.vilen-peltoniemi (at) perho.fi

Ensimmäinen työpaikkaohjaaja valmistui

Perho Liiketalousopiston syksyllä alkanut Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen -koulutus sai ti 30.11.2021 ensimmäisen valmistuneensa, Titanium Sijoituspalvelut Oy:n asiakkuusjohtaja Kirsi Kërtytan.

Ensimmäiset työpaikkaohjaajat valmistuivat

Työpaikkaohjaajaksi valmistunut Kirsi ja merkonomiksi valmistunut Juhani

Työpaikkaohjaajaksi pätevöitynyt Kirsi Kërtyta suoritti koulutukseen kuuluneen ohjausosaamisen näytön ohjaamalla merkonomiopiskelija Juhani Montosen työelämäjaksoa Titaniumissa >>, joka on tätä nykyä heidän yhteinen työpaikkansa: Juhani rekrytoitiin riveihin hyvin sujuneen työelämäjakson aikana!

Tuplajuhlaa

Kirsi sai pätevyyden, mutta niin sai hänen ohjattavansakin.

Työelämäjakso Titaniumissa oli merkonomiopiskelija Juhanin näytönpaikka, joka sinetöi hänen liiketoiminnan perustutkintoon 30.11. valmistumisensa.

Onnittelut 💐


Kysyimme Juhanilta pitkän ja lyhyen kauden kuulumisia: